HMS Eagle (1918)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston lentotukialuksesta. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Eagle
HMS Eagle
HMS Eagle
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Armstrong Whitworth
Kölinlasku 20. helmikuuta 1913
Laskettu vesille 8. kesäkuuta 1918
Palveluskäyttöön 26. helmikuuta 1924
Palveluskäytöstä U-73 upotti 11. elokuuta 1942
Tekniset tiedot
Uppouma 21 630 t (standardi)
26 000 t (kuormattu)
Pituus 203,5 m
Leveys 29 m
Syväys 7,5 m
Koneteho 50 000 shp
Nopeus 22,5 solmua
Miehistöä 950
Aseistus 21 × Sea Hurricane
9 × 6" -tykkiä
12 × Oerlikon 20 mm
-ilmatorjuntatykkiä
4 × QF 2 naulan ilmatorjuntatykkiä

HMS Eagle (viirinumero 94) oli Britannian kuninkaallisen laivaston lentotukialus toisessa maailmansodassa, jossa se myös upposi.

Tilaus ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyn 1917 aikana oli käynyt ilmi, että HMS Furiousissa käytössä ollut kahden kannen ratkaisu ei ollut toimiva ja toisaalta HMS Argus oli pienehkö, heikosti panssaroitu ja hidas. Kuninkaallinen laivaston komentaja esitti tarpeen saada yhtenäisellä kannella varustetun riittävän suuren ja taistelukäyttöön sopivan tukialuksen hankintaa.[1]

Ainoa tarkoitukseen sopiva runko oli ennen Chilen laivaston 29. heinäkuuta 1912 tilaama taistelulaiva Almirante Cochrane. Sen köli oli laskettu 24. helmikuuta 1913 Armstrong-Whitworthin telakalla Newcastle-on-Tynessä telakkanumerolla 858 ja alus oli laskettu vesille 20. helmikuuta 1913. Rakennustyöt kuitenkin keskeytettiin elokuussa 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Alus oli kansirakenteita myöten valmis ja koneet oli asennettu, mutta kylkipanssarit oli asentamatta.[1][2][3]

Laivaston suunnittelutoimisto sai vuoden 1917 lopulla valmiiksi suunnitelmansa aluksen muuttamisesta tukialukseksi ja se lunasti 28. helmikuuta 1918 aluksen 1,3 miljoonalla punnalla suunnitelman toteuttamiseksi. Samassa yhteydessä alus nimettiin HMS Eagleksi.[1]

Alkuperäisen suunnitelman mukaan aluksesta piti tulla vesilentokoneiden emälaiva, mutta muista vastaavista aluksista saatujen kokemusten vuoksi alus päätettiin muuttaa varsinaiseksi tukialukseksi ja varustaa se todellisella lentokannella ja siltasaarekkeella. Rakennuttaja lupasi laivantoimituksen jo maaliskuussa 1919, jos sille annetaan suurin prioriteetti, mutta sitä ei annettu. Suunnitelma kuitenkin mahdollisti kahden siltasaarekkeen rakentamisen kummallekin laidalle ja kummankin sillan yhteyteen kolmijalkaisen mastorakenteen. Rungon jäykistäminen oli tarpeen ennen vesille laskua ja kaikkiaan 11 000 tonnia panssaria tykkejä ja taisteluasemia korvattiin 4 000 tonnilla terästä.[1] Alus laskettiin muutettuna vesille 8. kesäkuuta 1918.

Teollisuuden vaikeudet aiheuttivat tosiasiassa töiden keskeytymisen marraskuusta 1918 maaliskuuhun 1919 ja virallisesti Amiraliteetti keskeytti työt lokakuussa 1919, koska mietittiin vakavasti aluksen palauttamista taistelulaivaksi ja myymistä Chilelle. Tämä kuitenkin päätettiin jättää tekemättä, koska palauttamisen vaatima työ olisi ollut liian suuri ja toisaalta laivasto halusi saada "oikean" tukialuksen testatakseen konseptia. Kahden sillan ratkaisu oli hylätty maaliskuussa 1918 ja ainoastaan oikeaan reunaan rakennettaisiin silta.[1]

Hyväksyntä telakan töiden jatkamiselle saatiin 11. marraskuuta 1919 niin, että alus kykeni nostamaan höyryä 3. maaliskuuta 1920 ja aloitti neitsytmatkansa Walker-on-Tynestä 22. huhtikuuta. Kuitenkin kannen lentokonehissien aukot peitettäisiin levyillä, ainoastaan kaksi etummaista kattilaa toimi ja ainoastaan yksi savupiipuista oli paikallaan ja aseistusta ei ollut asennettu. Lisäksi puinen ohjaussilta oli rakennettu varsinaisen tilalle samoin majoitustiloja oli ainoastaan 430 miehelle.[1]

Alus oli Tynemouthin edustalla 24. huhtikuuta ja jatkoi edelleen Spitheadiin, jonne se saapui 26. huhtikuuta. Se saapui Portsmouthiin 5. toukokuuta. Portsmouthiin rypesi kerääntymään henkilöstöä ja tarvikkeita Gosportista. Aluksella aloitettiin rullauskokeet Parnall Panthereilla ja Sopwith Cameleilla viisi päivää myöhemmin. Ensimmäinen Panther lensi kannelta 25. huhtikuuta ja Camel 28. huhtikuuta ja kuukauden lopulla useat koneet suorittivat nousuja ja laskuja tukialukselta.

Lentoharjoitukset tukialuksella jatkuivat etelärannikolla muutaman viikon ajan. Tukialus suoritti lyhyen vierailun Plymouthiin 9.-12. heinäkuuta, jonka jälkeen alus siirrettiin 26. elokuuta Portsmouthiin telakalle. Koneet voivat laskeutua tukialukselle jälleen 24. syyskuuta. Seuraavana päivänä alus purjehti Rosythiin, jonne se saapui kaksi päivää myöhemmin. Alus jatkoi seuraavana päivänä Invergordoniin.

Alus lähti 19. lokakuuta Scapa Flowhun lentokokeisiin, koska huono sää oli estänyt kokeiden suorittamisen Pentland Firthissä. Alus palasi 28. lokakuuta Rosythiin ja edelleen Spitheadiin 1. marraskuuta ennen kuin se siirrettiin 3. marraskuuta Devonportin telakalle. Telakalle siirretty alus poistettiin palveluksesta 16. marraskuuta huoltoa ja muutostöitä varten.

Alus muutettiin ainoastaan öljyllä toimivaksi ja se aseistettiin yhdeksällä 6 tuuman Mk XVII -tykillä (alkuperäisessä suunnitelmassa 12 Mk XII) ja rakennettiin paljon suurempi komentosilta tuulitunnelitestien seurauksena.[1]

Runkoa laajennettiin niin, että leveys kasvoi 105 jalkaan. Eagle oli ensimmäinen Kuninkaallisen laivaston alus, joka ei voinut käyttää Panaman kanavaa. Alus saatiin merikelpoiseksi syyskuussa 1923 ja alukseen toteutetut uudet keksinnöt osoittautuivat menestykseksi.[1] Alus otettiin palveluskäyttöön 26. helmikuuta 1924.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eagle 1936

Lentotukialus liitettiin palvelukseen otettaessa Välimeren laivastoon. Alus saapui 7. kesäkuuta 1924 Maltalle, jossa se vapautti HMS Ark Royalin. Aluksen ollessa Välimeren laivastossa se oli huollettavana Devonportin telakalla syyskuun lopulta lokakuun puoleenväliin 1926, minä aikana alukselta poistettiin etummainen ja takimmainen jarruvaijeri. Alus oli uudelleen Devonportissa huollettavana 6. huhtikuuta-29. toukokuuta 1929, minä aikana alukselle asennettiin lentokonehangaariin sammutusjärjestelmä. Alus oli 8. toukokuuta 1931-21. huhtikuuta 1933 suuremmassa huollossa, jonka aikana kattilat uusittiin sekä modernisoitiin lähi-ilmatorjunta-aseistus.[4]

Alus siirrettiin palvelukseen palatessaan Kiinan asemalle, jonne se saapui 11. kesäkuuta. Alus palasi 30. tammikuuta 1935 Välimeren laivastoon ennen siirtoa telakalle. Alus oli 31. toukokuuta - 10. helmikuuta huollettavana Devonportissa, minä aikana aluksen lähi-ilmatorjunta-aseistusta parannettiin ja lentokannelle asennettiin laskeutumisvalot. Se jatkoi telakalta palattuaan palvelusta Välimeren laivastossa, kunnes se siirrettiin huhtikuussa 1937 takaisin Kiinan asemalle, jossa sen palvelus jatkui normaalina rauhan ajan laivastopalveluna.[5]

Alus palasi 4. elokuuta 1939 palvelukseen oltuaan huollossa Hongkongissa. Se lähti 12. elokuuta Singaporeen telakalle huollon jatkamiseksi. Aluksen päästyä merelle sen lentokoneet siirtyivät sille maatukikohdista. Se saapui 19. elokuuta Singaporeen, jossa se siirrettiin kuivatelakalle. Se laskettiin vesille 31. elokuuta sodan uhan kasvaessa.[6]

Intian valtameren kauppamerenkulkua suojaamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus lähti 1. syyskuuta sodan ajan sijoituspaikkaansa, jossa se oli valmiudessa risteilijä HMS Birminghamin ja hävittäjä HMS Daringin saattamana etsimään alueelta saksalaisia kauppalaivoja. Osasto lähti sodan julistuksen jälkeen 4. syyskuuta merelle suunnaten Sumatran länsirannikolle, jossa se kohtasi saksalaisen kauppalaivan SS Franken. Alus suuntasi 6. syyskuuta Colomboon, jonne se saapui 10. syyskuuta. Ennen satamaan saapumista aluksen lentokoneet siirtyivät RAF Ratamalaan, jossa ne aloittivat yölento- ja torpedokoulutuksen.[6]

Alus lähti 29. syyskuuta partiomatkalle Intian valtamerelle, mistä se palasi 5. lokakuuta Colomboon. Se määrättiin liittymään Force I:hin, jonka muut alukset olivat HMS Cornwall ja HMS Dorsetshire. Osaston tehtävänä oli kauppamerenkulun suojaaminen Intian valtamerellä. Alus lähti 11. lokakuuta merelle kohdatakseen Cornwallin, jonka jälkeen alukset jatkoivat matkaansa Trincomaleehen. Alukset saapuivat Trincomaleehen huonon sään vuoksi vasta 13. lokakuuta ja ne jatkoivat polttoainetäydennyksen jälkeen matkaansa Colomboon, jonne ne saapuivat 15. lokakuuta. Osasto lähti vielä samana päivänä partiomatkalle Ceylonin eteläpuolisille merialueille.[6]

HMS Liverpool liittyi osastoon 17. lokakuuta. Lentotukialus palasi 23. lokakuuta Colomboon, josta se lähti uudelle partiomatkalle 28. lokakuuta saattajinaan HMS Dauntless ja HMS Durban. Osasto saapui 1. marraskuuta Singaporeen, josta Eagle lähti 8. marraskuuta HMAS Hobartin saattamana Colomboon. Alukset saapuivat 12. marraskuuta Colomboon.[6]

Alus aloitti 14. marraskuuta Dorsetshiren ja Cornwallin kanssa partiomatkan palaten 18. marraskuuta Colomboon. Lentotukialus lähti 25. marraskuuta merelle Dorsetshiren, Cornwallin ja HMAS Waterhenin kanssa kohdatakseen Ranskan laivaston saattueen ja suojaten sen matkan Colomboon.[6]

Alus erkani saattueesta Madagaskarin rannikolla 1. joulukuuta aloittaen matkan etelään. Sen tehtävänä oli etsiä Chagoksen alueelta Saksan laivaston taskutaistelulaivoja Admiral Graf Speetä ja Admiral Scheeriä, joiden tiedotteen olevan merellä haittaamassa merenkulkua. Aluksen suojana ollut Dorsetshire lähti 3. joulukuuta tutkimaan Mauritiuksen rannikkoa. Eagle saapui 7. joulukuuta Diego Suareziin Madagaskarilla, jossa se kohtasi HMS Gloucesterin.[6]

Seuraavana päivänä alus lähti merelle suojanaan Gloucesterin ja Cornwallin, joista se kuitenkin erkani aloittaessaan matkan Durbaniin telakalle. Alus saapui 12. joulukuuta Durbaniin, josta se lähti 14. joulukuuta merelle avustaakseen HMS Ajaxia, HMS Achillesta ja HMS Exeteriä taistelussa Admiral Graf Speetä vastaan. Määräys kuitenkin peruutettiin ja alus aloitti 16. joulukuuta paluumatkan Durbaniin, jonne se saapui 21. joulukuuta.[6]

Käytyään huollossa alus palasi 22. joulukuuta samojen risteilijöiden suojaamana partiotehtäviin Intian valtamerelle. Jouluaattona Cornwall erkani osastosta ja 26. joulukuuta osasto kävi tankkaamassa Mauritiuksella. Osasto jatkoi partiointia saapuen 29. jouluuta Seychelleille suoritettuaan etsintöjä Carajos saarilla. Vuoden viimeisenä päivänä osasto aloitti paluumatkan Colomboon.[5]

Alus määrättiin tammikuussa 1940 suojaamaan Australian ja Uuden-Seelannin joukkoja Egyptiin kuljettanutta saattuetta US1. Tämän lisäksi alus jatkoi partiotehtävissä Intian valtamerellä. Alus liittyi 1. helmikuuta HMS Ramilliesiin ja HMS Kentiin suojanaan olleiden HMS Sussexin ja Hobartin kanssa. Osasto liittyi kahdentoista suuren risteilyaluksen muodostaman saattueen US1 suojueeseen. Saattue saapui 8. helmikuuta Adeniin ja seuraavana päivänä lentotukialuskoneet aloittivat valvonnan Adeninlahdella.[6]

Alus lähti 17. helmikuuta Adenista Colomboon Ramilliesin ja Sussexin kanssa. Osaston tehtävänä oli jatkaa Force I:n tehtäviä eli suojata Intian valtameren kauppamerenkulkua. Alus määrättiin 21 helmikuuta palaamaan Britteinsaarille. Aluksen saavuttua 25. helmikuuta Colomboon siirto Britteinsaarille peruutettiin, koska sitä tarvittiin korvaamaan saattueen US2 suojueessa Kent.[6]

Alus osallistui maaliskuun alussa Intian valtamerellä harjoitteluun. Se aloitti 6. maaliskuuta Ceylonin rannikolla partiomatkan, jolta alus palasi satamaan 12. maaliskuuta. Alus lähti samana päivänä HMAS Hobartin suojaamana Singaporeen, jossa se huollettiin ennen saattueeseen US2 liittymistä. Seuraavana päivänä lentotukialus erkani osastosta suunnaten Bengalinlahdelle, jossa ilmoitettiin havaitun tunnistamaton alus.[6]

Aluksella sattui 14. maaliskuuta räjähdysonnettomuus, kun pommivarasto F:ssä räjähti 250 naulan pommi lentokoneiden aseistusta purettaessa. Räjähdys surmasi neljätoista miehistönjäsentä ja kolme loukkaantui vakavasti. Sammutusjärjestelmä sammutti räjähdyksen aiheuttaman tulipalon. Seuraavana päivänä alus jatkoi matkaansa Singaporeen, jonne se saapui 16. maaliskuuta. Alus siirrettiin 27. maaliskuuta telakalle korjattavaksi eikä se osallistunut saattueen US2 suojaamiseen.[6]

Korjausten jälkeen alus liitettiin toukokuussa osaksi Välimeren laivastoa tukikohtanaan Aleksandria, jonne se lähti Singaporesta 9. toukokuuta käyden matkalla Colombossa ja Adenissa. Alus kulki 23. toukokuuta Punaisen meren poikki suojanaan Liverpool, Gloucester ja HMAS Sydney. Osasto saapui 26. toukokuuta Port Saidiin yksin risteilijöiden jouduttua muihin tehtäviin. Seuraavana päivänä alus liittyi Välimeren laivastoon saatuaan suojakseen HMS Herewardin ja HMS Heron. Alus liitettiin 1. taistelulaivueeseen, jonka muuta alukset olivat HMS Warspite, HMS Ramillies, HMS Royal Sovereign, HMS Valiant ja HMS Malaya.[6]

Italian liityttyä sotaan Välimeren sotatoimissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuun alussa ennen Italian sodanjulistusta 10. kesäkuuta alus osallistui laivueensa mukana harjoituksiin, joissa oli mukana myös Ranskan laivaston taistelulaiva Lorraine sekä Eaglen suojana olleet neljä hävittäjää. Italian julistettua sodan alus lähti Aleksandriasta laivasto-osaston mukana Egeanmerelle kohdatakseen merelle lähtevän Italian laivaston alukset. Aluksen lentokoneet etsivät 12. kesäkuuta tuloksetta italialaisia aluksia mereltä ja lentotukialus aloitti osaston mukana paluumatkan Aleksandriaan. Matkalla osasto joutui Italian laivaston sukellusvene Bagnolinin maaliksi, jolloin HMS Calypsoon osui torpedo upottaen aluksen. Osasto saapui 14. kesäkuuta satamaan.[6]

Eagle, Ramillies ja Royal Sovereign lähtivät 22. kesäkuuta suojueineen partiomatkalle Libyan ja Italian välisellä merialueelle (operaatio BQ) palaten seuraavana päivänä operaation peruuntuessa Aleksandriaan. Alus lähti 27. kesäkuuta uudelleen merelle vahvan laivasto-osaston mukana. Seuraavana päivänä operaatio MA3:n Force B:ksi nimetty osasto, johon kuuluivat Ramillies ja Royal Sovereign suojanaan 2. hävittäjälaivueen alukset HMS Hasty, HMS Havock, Hereward, Hero ja HMS Hyperion, oli Maltalta Aleksandriaan saapuvien saattueiden MF1 ja MS1 kaukosuojausosastona. Osaston tehtävänä oli suojata samalla Pireuksessa saapuvaa saattuetta AS1. Lentotukialukselta noussut lentokone havaitsi 29. kesäkuuta Italian laivaston sukellusveneitä, joista se ilmoitti osastolle. Alus palasi 2. heinäkuuta osastonsa mukana Aleksandriaan.[6]

Alus lähti 5. heinäkuuta vahvan laivasto-osaston mukana merelle vastaanottamaan Maltalta saapuvia saattueita operaatiossa MA5. Osasto joutui 8. heinäkuuta ilmahyökkäysten maaliksi ja Kuninkaallisten ilmavoimien lentovene ilmoitti Italian laivaston merelle lähdöstä. Lentotukialukselta nousseet koneet tekivät seuraavana päivänä torpedohyökkäyksen italialaisosastoa vastaan, mutta Calabrian taisteluun alus ei osallistunut. Alukselta nousseet torpedokoneet upottivat 10. heinäkuuta Augustan satamassa olleen hävittäjä RN Leone Pancaldon, joka kuitenkin nostettiin ja palautettiin palvelukseen. Alus joutui seuraavana päivänä ilmahyökkäykseen, jossa aluksen lähistölle osui pommeja. Alus palasi 14. heinäkuuta laivueensa mukana Aleksandriaan.[6]

Aluksen ollessa merellä Maaten Bagushiin sijoitetut Fairey Swordfish -torpedopommittajat hyökkäsivät Tobrukin satamaan 5. heinäkuuta ja upottivat italialaisen hävittäjä RN Zeffiron ja kauppalaivan sekä vaurioittivat pahoin hävittäjä RN Euroa sekä toista kauppalaivaa.[6] Kaksi viikkoa myöhemmin 20. heinäkuuta tehtiin vastaava hyökkäys, jolloin upotettiin Bomban lahdessa hävittäjät RN Nembo ja RN Ostro.

Italian ilmavoimien lentokoneet iskivät 25. ja 26. heinäkuuta öinä Aleksandrian satamaan. Alus lähti 27. heinäkuuta voimakkaan laivasto-osaston mukana merelle suojatakseen saattueen AN2 Egyptistä Kreikkaan. Se joutui 29. heinäkuuta ilmahyökkäykseen, jonka aikana aluksen lentokoneet ampuivat alas yhden hyökkääjistä. Seuraavana päivänä alus palasi Aleksandriaan, josta se lähti Malayan ja Royal Sovereignin sekä niiden suojana olleiden HMS Jerviksen, Heron, Herewardin, Hastyn, HMS Hostilen, HMS Imperialin, HMS Ilexin ja HMAS Vendettan kanssa merelle heinäkuun viimeisenä päivänä. Osasto muodosti operaatio MA9:n Force B:n, jonka tehtävänä oli harhauttaa lentotukialus HMS Arguksen toimittaessa lentokonetäydennyksen Maltalle operaatio Hurryssa. Force B suoritti ainoastaan kovapanosammuntoja ennen paluutaan satamaan 1. elokuuta.[6]

Alus vastaanotti 22. elokuuta Maaten Bagushissa olleet laivaston ilmavoimien Fairey Swordfish -torpedokoneet, jotka iskivät aluksen kannelta Bombanlahdelle upottaen Italian laivaston sukellusveneen Iriden ja emälaiva Monte Garganon. Lisäksi toinen sukellusvene Euro vaurioitui. 30. elokuuta alus lähti Aleksandriasta suojatakseen laivasto-osaston mukana saattueen MF2 Maltalle. Operaation MB3 aikana oli myös tarkoitus vastaanottaa Välimeren laivastoon siirretyt lentotukialus HMS Illustrious, taistelulaiva Valiant ja risteilijät HMS Carlisle ja HMS Coventry. Seuraavana päivänä osasto joutio ilmahyökkäykseen ja lentokoneelta saatiin tieto Italian laivaston merelle lähdöstä. Saapuvat alukset liittyivät 2. syyskuuta laivastoon ja samana päivänä saatiin tiedustelukoneilta tieto Italian laivaston satamaan paluusta. Aluksen lentokoneiden piti iskeä 4. syyskuuta Maritzan lentotukikohtaan Rodoksella, mutta italialaisten tekemä ilmahyökkäys viivästytti koneiden ilmaan saantia ja aiheutti lisäksi neljän koneen tuhoutumisen. Seuraavana päivänä alus palasi laivaston mukana Aleksandriaan.[6]

Alus siirrettiin satamaan päästyään telakalle, jossa sen rungolle lähelle pudonneista pommeista aiheutuneet vauriot tutkittiin. Alus palasi palvelukseen 7. syyskuuta. Alus lähti 8. lokakuuta laivaston mukana merelle suojaamaan operaatio MB6:n Maltalle matkannutta saattuetta MF3. Osasto joutui jatkuvien ilmahyökkäysten kohteeksi, jolloin Liverpooliin osui torpedo. Alus palasi osaston mukana Aleksandriaan 14. lokakuuta.[6]

Alun perin aluksen piti osallistua Taranton taisteluun. Operaation viivästymisen vuoksi ainoastaan muutama torpedokone siirrettiin Illustriousille, mutta 26. marraskuuta Eagleltä lähteneet koneet pommittivat Tripolia.

Alus siirrettiin maaliskuussa 1941 Freetowniin, jonne se saapui toukokuun alussa. Port Sudanista lentäneet aluksen koneet hyökkäsivät italialaista saattuetta vastaan Massawassa. Aluksen komennus Freetownissa päättyi lokakuussa.

HMS Eagle kuvattuna USS Waspilta operaatio Boweryn aikana.

Alus palasi Britteinsaarille huollettavaksi, ja se siirrettiin palvelukseen palattuaan takaisin Välimerelle vuoden 1942 alussa. Alus osallistui Maltan lentokonetäydennyksiin helmikuussa, toukokuussa ja kahdesti kesäkuussa. Alus osallistui 12.–16. kesäkuuta myös operaatio Harpoonin saattueen suojaamiseen.

Lentotukialuksen viimeiseksi sotatoimeksi jäi operaatio Pedestal elokuussa 1942. Alukseen osui varhain aamulla 11. elokuuta neljä Saksan laivaston sukellusveneen U-73:n (Helmut Rosenbaum) laukaisemaa torpedoa, ja se upposi 70 merimailia etelään Salinasin niemimaasta. Aluksen miehistöstä 927 henkeä pelastettiin saattueen muihin aluksiin, ja ainoastaan 160 miehistön jäsentä sai surmansa.

Laivaston ilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eaglellä palvelleet laivastoon liitetyt RAF:n lentueet
Lentue Palvelusaika Konetyyppi Huom!
460 maaliskuu 1924 - lokakuu 1930 Blackburn Dart -
440 maaliskuu 1924 - huhtikuu 1925 Supermarine Seagull
Fairey IIID
-
422 maaliskuu 1924 - maaliskuu 1926 Blackburn Blackburn -
402 maaliskuu 1924 - toukokuu 1931 Fairey Flycatcher -
440 elokuu 1925 - syyskuu 1926 Fairey IIID -
441 kesäkuu 1926 - lokakuu 1926 Fairey IIID -
423 helmikuu 1927 - huhtikuu 1929 Blackburn Bison
Fairey IIIF
-
421B maaliskuu 1927 - lokakuu 1927 Blackburn Bison -
448 kesäkuu 1929 - toukokuu 1931 Fairey IIIF -
460 tammikuu 1931 - toukokuu 1931 Blackburn Ripon -

Ennen toista maailmansotaa aluksella oli käytössä muun muassa Fairey IIIF, Hawker Nimrod, Hawker Osprey koneita. Ensimmäiset aluksella palvelleet laivaston ilmavoimien laivueet olivat 803 (Fairey Osprey Mk I)ja 824 laivueet (Fairey IIIF), jotka aloittivat aluksella huhtikuussa 1933. 824 laivue vaihtui 825 laivueeseen lokakuussa 1934, mikä palveli aluksella maaliskuuhun 1935 saakka. 803 laivue oli poistunut alukselta jo vuodenvaihteessa.

Eaglellä palvelleet laivaston ilmavoimien laivueet
Laivue Palvelusaika Konetyyppi Huom!
803 huhtikuu 1933 - joulukuu 1934 Osprey I -
824 huhtikuu 1933 - lokakuu 1934 Fairey IIIF -
825 lokakuu 1934 - maaliskuu 1935 Fairey IIIF -
824 tammikuu 1937 - elokuu 1942 Fairey Swordfish -
813 helmikuu 1937 - maaliskuu 1941 Fairey Swordfish -
813 heinäkuu 1940 - tammikuu 1942 Gloster Sea Gladiator -
805 tammikuu 1941 - helmikuu 1941 Fairey Fulmar -
804A lokakuu 1941 Fairey Fulmar -
807 kesäkuu 1942 Fairey Fulmar -
801 kesäkuu 1942 - elokuu 1942 Hawker Sea Hurricane Ib -
813 tammikuu 1942 - kesäkuu 1942 Hawker Sea Hurricane Ib -

Sodan alkaessa aluksella oli 813 ja 824 laivueet, jotka olivat aloittanut palveluksensa aluksella helmikuussa ja tammikuussa 1937, 18 Fairey Swordfish konetta, kesäkuussa 1940 lisäksi 3 Gloster Sea Gladiatoria (liitettynä 813 laivueeseen) ja joulukuussa lisättiin edelleen 2 Blackburn Skuaa. Helmikuussa 1941 Skuat korvattiin kahdella 805 laivueen Fairey Fulmarilla. Toukokuussa aluksella oli ainoastaan Fairey Swordfish koneet, joiden lisäksi tuli marraskuussa kaksi Hawker Sea Hurricanea. Helmikuussa 1942 aluksella oli 824 laivueen 18 Fairey Swordfishin lisäksi peräti 813 laivueen 12 Hawker Sea Hurricanea. Toukokuussa aluksen koneina oli ainoastaan 801 laivueen 16 Hawker Sea Hurricanea, joiden lukumäärä nostettiin elokuussa kahteenkymmeneen.

Aluksen päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksella oli maaliskuusta 1920 alkaen sen uppoamiseen mennessä kaikkiaan kolmetoista päällikköä, jotka olivat[7]:

  • W. S. Nicholson maaliskuu 1920 -
  • Lionel George Preston 2. toukokuuta 1923 -
  • William Munro Kerr 24. huhtikuuta 1925 -
  • Brian Michael Money 1. lokakuuta 1926 -
  • Noel Frank Laurence 1. kesäkuuta 1928 -
  • Hubert Edward Danreuther 18. lokakuuta 1929 -
  • Herbert Maurice Huntington-Whiteley 1931-1932 aluksen ollessa telakalla
  • Lionel Victor Wells 15. maaliskuuta 1933 -
  • Philip Sydney Smith 1935-1936 aluksen ollessa reservissä
  • Clement Moody 1. tammikuuta 1937 -
  • Arthur Robin Moore Bridge 16. kesäkuuta 1939 -
  • Edmund Gerard Noel Rushbrooke 24. huhtikuuta 1941 -
  • Lachlan Donald Mackintosh kesäkuu 1942 -

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Taylor, H. A.: Fairey Aircraft since 1915. Lontoo, Englanti: Naval Institute Press, 1974. ISBN 0-87021-208-7. (englanniksi)
  • Sturtivant, Ray & Cronin, Dick: Fleet Air Arm Aircraft, Units and Ships 1920 to 1939. UK: An Air-Britain Publication, 1998. ISBN 0-85130-271-8. (englanniksi)
  • Smith, Peter C.: Eagle's War Aircraft Carrier HMS Eagle 1939-1942. Manchester, UK: Crecy Publishing Limited, 2007. ISBN 978-0-9075795-3-3. (englanniksi)
  • Brook, Peter: Warships for Export Armstrong Warships 1867–1927. Kent, Englanti: World Ship Society, 1999. ISBN 0-905617-89-4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Conway's s.70
  2. Conway's s.408
  3. Brook, Peter s. 149-150
  4. Sturtivant, Ray s. 334-336
  5. a b Sturtivant, Ray s. 336
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Naval-history.net - HMS Eagle
  7. Smith, Peter C. s. 186

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HMS Eagle (1918).
Naval Ensign of the United Kingdom.svg Edeltäjä:
HMS Vindictive
Royal Navyn Lentotukialukset Seuraaja:
HMS Hermes