Neekeri

Neekeri on suomen kielen nykyään usein halventavana pidetty sana, jolla tarkoitetaan yleensä afrikkalaistaustaista tummaihoista ihmistä. Ennen 1900-luvun loppupuolta neekeri-sana oli yleisessä käytössä ja on kiistanalaista liittyikö sen käyttöön tuolloin halventavaa sävyä. 1990-luvun kuluessa siitä tuli epäsopivaa ja sen käyttö lopetettiin virallisissa yhteyksissä. Nykysin sen sijasta käytetään tavallisesti sanaa musta tai Yhdysvaltain mustaa väestöä tarkoitettaessa afroamerikkalainen. Hieman laajemmassa merkityksessä käytetään myös sanaa värillinen. Eräissä ihmisrotuja koskevissa käsityksissä käytetään suunnilleen samassa merkityksessä käsitettä negridinen rotu.

Suomessa 1990- ja 2000-luvulla ne, joista neekeri-sanaa yleisimmin käytetään eivät kutsu itse itseään tällä sanalla. Maahanmuuttajien ja muiden ulkomaalaistaustaisten mielestä neekeri-sanan käyttö ilmentää jokapäiväisiä rasismin kokemuksia.

Sanan käytön historia

Alun perin sana neekeri on lainautunut suomeen ruotsin (neger) ja ranskan (nègre) kautta latinan sanasta niger, 'musta'. Englannin kielen negro-sanan väännöksiä nigger, jota aikoinaan käytettiin ennen kaikkea Amerikan afrikkalaisperäisistä orjista, sekä monissa yhteyksissä myös nigga pidetään nykyään yksiselitteisesti loukkaavina, samoin kuin suomen kielen vastaavaa slangimuotoa nekru. Suomen kirjakieleen sana neekeri ilmestyi 1700-luvulla, jolloin afrikkalaiset ja erityisesti Afrikasta Amerikkaan tuodut orjat tulivat joillekin suomalaisille tutuiksi tekstien välityksellä.

Tietokirjat ja sanakirjat

1860-luvulla saksasta suomeen käännetyssä tietosanakirjassa ”Neekerikansaa Ahrikassa” luonnehditaan ”maailman onnettomimmiksi”, sen katsotaan ”elävän luonnollisessa yksinkertaisuudessa” ja todetaan, että ”muutamat neekeriläiset heimokunnat [ovat] taipuneet käsitöihinkin” ja heidän ”tapansa yleen ovat kovin raat ja julmat”. Vuonna 1911 julkaistussa teoksessa Maailman ihmeet sanaa neekeri käytettiin seuraavalla tavalla:

»Afrikan troopillisissa metsissä elävät metsäneekerit pitävät hämähäkkiä maailman ihmeenä ja omistavat sille kansantaruissaan inhimillisiä ominaisuuksia. Ne esihistorialliset raakalaiset, joita asui Euroopassa ennen jääkautta keräilivät ja pitivät arvossa kivenmurikoita, joissa oli tavallista ihmeellisemmät kirjaukset, taikka kumman muotoisia luita. Heihin verrattavilla nykyisillä alimmilla kansoilla Afrikassa, Aasiassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa on niinikään tarkka silmä huomaamaan kaikkia, mitä luonnossa on ihmeellistä.»

”Nee-ke-ri naut-tii ba-naa-nis-ta”. Sivu Uudesta aapisesta vuodelta 1972. Kuvassa esitetty lannevaatteeseen ja suuriin korvakoruihin pukeutunut afrikkalainen. Anne Mäntysen ja Tiina Onikin mukaan "neekerit" kuvattiin aikaisempina vuosikymmeninä "erilaisuudessaan huvittavina luonnonlapsina, alkuasukkaina, tai sitten sorrettuna valtakulttuurin alaluokkana".

Neekeriä käytettiin vielä 1900-luvun alkupuolella ja puolivälissä yleisesti tieto- ja koulukirjoissa afrikkalaisperäisistä ihmisistä, ja sanaa käytettiin vielä 1970-luvulla esimerkiksi Otavan Fokus-tietosanakirjassa. Maantieteen professori Iivari Leiviskän vuoden 1937 Kansakoulun maantieto -oppikirjassa neekerit kuvattiin luonteeltaan iloisiksi ja huolettomiksi ja heidän kerrottiin pitävän paljon soitosta ja meluavista leikeistä. Luonteenomaisena neekereille pidettiin vähäistä työhalua, mutta suurta itsekkyyttä ja epäluotettavuutta sekä lapselliseen hyväntahtoisuuteen liittyvää, äkkiä puhkeavaa julmuutta. Aistimet kuvattiin teräviksi, kuten luonnonkansoilla yleensä. Henkisistä kyvyistä todettiin etteivät ne ole niin heikot kuin usein arvellaan ja kerrottiin, että Afrikan kuumissa osissa voivat eurooppalaiset mukavasti matkustaa tavaroita kantamaan tottuneiden neekerien kuljettamissa kantotuoleissa.

Vuonna 1956 julkaistussa WSOY:n Kultaisessa aapisessa, josta otettiin 16. painos vuonna 2000, kerrotaan N-kirjaimen kohdalla, että ”Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan” ja Paletin Uudessa aapisessa vuodelta 1972 ”neekeri nauttii banaanista”. Suomen opetushallitus on sittemmin antanut ohjeet kouluopetukseen soveltuvasta sanastosta ja on kehottanut välttämään sanan käyttöä.

Nykysuomen sanakirjassa (1958) sanaan neekeri ei liitetty erityistä sävyä, ei myöskään vielä vuonna 1990 julkaistussa 8. osassa (Vierassanojen etymologinen sanakirja). Vuosina 1990–94 julkaistussa Suomen kielen perussanakirjassa ja vuonna 1997 julkaistussa CD-Perussanakirjassa sanan mainitaan olevan ”joidenkuiden mielestä halventava”. Suomen kielen lautakunnan vuonna 2004 tehdyn päätöksen mukaisesti vuonna 2004 julkaistussa Kielitoimiston sanakirjassa sanaa luonnehditaan ”usein halventavaksi”. Samassa tekosessa hakusana nekru on merkitty ”halventavaksi”.

Kaunokirjallisuus

Kymmenen pientä neekeripoikaa

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän, vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan, vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään, yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli, nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan, vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa, niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt, syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä, kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin, kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään, hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.

Hollantilaisen tutkijan Jan Nederveen Pietersen mukaan eurooppalaiseen lastenkulttuuriin kuului 1900-luvun alkuun asti kasvatuksellinen valistushenki, jossa korostettiin itsensä hillitsemistä, kuuliaisuutta ja ahkeruutta. Mustaihoiset hahmot olivat varoittavia esimerkkejä holtittoman käytöksen aiheuttamasta epäonnesta. Esimerkkinä tästä Pieterse pitää muun muassa Kymmenen pientä neekeripoikaa -runoa 1860-luvulta.

Toinen valkoista ylemmyyden tunnetta kirjallisuudessa ilmentänyt aihe oli tarinat siitä, miten mustaihoinen ihminen muuttui valkoihoiseksi. Esimerkiksi Suomen Lähetysseuran Lumivalkoiseksi -tarinassa vuodelta 1930 pienen kuolevan zulutytön viimeinen toive oli kuulla valkoisen hoitajansa esittävät Lumivalkoiseksi -laulu kirkossa. Laulun aikana tyttö kuolee onnellinen hymy kasvoillaan ja muuttuu valkoihoiseksi.

Kaunokirjallisuuden puolella sana on aikaisempina vuosikymmeninä esiintynyt useiden kirjojen nimissä, mutta 1990-luvun jälkeen sen käyttö on ollut vähäistä. Kymmenen pientä neekeripoikaa -runon pohjalta kirjoitettu Agatha Christien kirja And Then There Were None julkaistiin alun perin vuonna 1939 Isossa-Britanniassa nimellä Ten Little Niggers, mutta jo seuraavana vuonna Yhdysvalloissa kirjan lopullisella nimellä. Teos ilmestyi suomeksi aluksi nimellä Eikä yksikään pelastunut vuonna 1940, uutena suomennoksena nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa vuonna 1968 ja jälleen alkuperäisellä nimellä vuonna 2004.

Populaarikulttuuri

Neekeri-sana esiintyi menneinä vuosikymmeninä populaarikulttuurissa huomattaavasti nykyistä useammin. Sana esiintyy muun muassa Suomen Filmiteollisuuden Pekka Puupää -sarjan vuoden 1960 Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan nimessä. Musiikkikappaleissa sitä on käytetty muun muassa J. Alfred Tannerin ”Neekeri-idylli”, Mikko Alatalon ”Kyllä sitä ny ollaan niin neekeriä, että”, Kake Singersin ”Me halutaan olla neekereitä” ja Hausmyllyn vuoden 1991 Suomen myydyimmän singlen ”Se mustamies” kappaleiden sanoituksissa.

Mikko Alatalo kertoi vuonna 2002 lehtihaastattelussa empineensä kappaleensa uudelleenlevyttämistä, koska ”tätä n-alkuista sanaa ei saisi enää nykyisin sanoa” Neljä vuotta myöhemmin Alatalo totesi, ettei enää haluaisi esittää kappaletta kuin korkeintaan nostalgisista syistä ja silloinkin vain ”edellyttäen, etteivät toivojat ole uusnatseja”. Hämeen Sanomien toimittaja Jan Salminen on kuvaillut populaarikulttuurissa esiintynyttä ”siirtomaa-ajalle kuuluvaa symboliikkaa”, kuten Hausmyllyn neekeri-aiheista kappaletta ”kansalliseksi häpeätahraksi” ja katsoo, että tällaisen rasistisen symboliikan karsiminen on looginen suuntaus.

Lastenkulttuuriin Suomessa ja Euroopassa on kuulunut myös sellainen vitsi- ja loruperinne, jonka kohteena ovat olleet ”neekerit” ja heidän ihonvärinsä. Esimerkiksi Sirkka-lehdessä julkaistiin vuonna 1927 vitsi: ”Pikku Poju: Minäpä tiedän, miksi pikku neekeripojat ovat niin onnellisia. Äiti: No minkä tähden? Pikku Poju: Niiden äidithän eivät voi koskaan nähdä, ovatko kädet puhtaat vai likaiset.”

Anna Rastaan tutkimuksen mukaan ei-halventavaksi tulkittavien esimerkkien ohella 1950- ja 60-luvuilla tiedotusvälineissä ja populaarikulttuurissa esiintyi neekeri-sana joskus myös selvästi rasistisissa ja halventavissa yhteyksissä. Yleisradion äänitearkiston perusteella Rastas katsoo, että jo 1980-luvulla sanaa neekeri käytettiin pääasiassa vain humoristiseksi tarkoitetussa musiikissa, mitä voidaan hänen mielestään pitää halventavana naurunalaiseksi tekemisen kautta. Toisaalla jo 1950-luvulta löytyy ensimmäiset viitteet siitä, että sanan käyttö olisi ainakin joissain yhteyksissä sopimatonta.

Muita käyttöyhteyksiä

1960-luvulla toimittajia kutsuttiin ”sanomalehtineekereiksi”, koska oikovedoksia lukevien toimittajien kädet ja kasvot olivat usein painomusteessa. Tampereen Sanomalehtimiesyhdistys julkaisi 1990-luvun taitteeseen asti vappulehteä nimeltä Neekerirumpu ja yhdistyksen naistoimittajilla ja toimittajien vaimolla oli oma Neekerinaiset-klubi. Myös Jyväskylän, Keski-Suomen ja Turun sanomalehtimiesyhdistykset ovat aikaisemmin julkaisseet neekeri-nimisiä lehtiä. Pyhäselällä sijaitseva Pohjois-Karjalan Sanomalehtimiesyhdistyksen kesäpaikan nimi on Neekerisaari. Sanan käyttö on vähentynyt sen jälkeen kun ilmausta ryhdyttiin pitämään loukkaavana..

Muissa yhteyksissä termiä neekeri on käytetty muun muassa Brunbergin suukkojen nimessä, joka oli vuoteen 2001 saakka Neekerinpusu ja vuoteen 2007 saakka ilmestyneessä Vappuneekeri-nimisessä vappulehdessä. Lymphogranuloma venereum- eli lokeronivusajos-sukupuolitaudista on käytetty myös nimitystä neekerisankkeri.

Kannanotot

Viranomaiset

Sisäasiainministeriön ylläpitämän viranomaisille, järjestöille ja muille yhdenvertaisuudesta kiinnostuneille ja koulutusta järjestäville tahoille tarkoitetun Yhdenvertaisuus.fi -verkkosivuston mukaan etnisille vähemmistöille ja naapurikansoille on kaikissa kielissä ilmauksia, jotka voivat olla hyvinkin loukkaavia, eivätkä virkamiehet voi käyttää tällaisia ilmauksia. Sivuston mukaan neekeri-sanalla on nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa ”eittämättä negatiivinen kaiku” ja että mustaihoiset itse kokevat ilmauksen loukkaavana, kuten suuri osa ainakin ”nuoremman sukupolven valkoihoisista suomalaisista”. Mikäli etnisen taustan ilmoittaminen on ylipäätään tarpeellista, tulee käyttää termiä ”mustaihoinen” tai mainita henkilön kansallisuus. Opetushallituksen ohjeet kouluopetukseen soveltuvasta terminologiasta kehottaa välttämään sanan käyttöä.

Sisäministeriön alaisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan ETNO:n Rasismin vastainen työ -työryhmän esityksen mukaan::

»Etnisten suhteiden neuvottelukunnan tiedotussuunnitelmassa tulisi korostaa rasismin vastaisia sisältöjä. Väärään tai kielteiseen tiedottamiseen sekä rasististen ilmaisujen käyttöön (esim. ”ryssä”, ”neekeri”, ”mustalainen”) käyttöön tulee puuttua, etenkin viranomaistoiminnassa.»

Keväällä 2000 Helsingissä poliisiviranomaiset kuvasivat Suomen Tietotoimiston julkaisemassa poliisitiedotuksessa epäiltyä vanhuksen ryöstäjää sanalla neekeri. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jaakko Jonkka piti tätä harkitsemattomana, koska neekeri-sanaa oli käytetty myös muutoin kuin pelkästään tuntomerkkinä. Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario Aarre Riikonen katsoi olevan välttämätön tunnistettavuuden takia, vaikkakin myöntää, että ilmaus neekeri ”livahti julkisuuteen puolivahingossa”. Eduskunnassa aiheesta käydyssä keskustelussa eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja totesi että ”tämänkin tyyppiset linjanvedot kuuluvat oikeusasiamiehen arkiseen työhön. Tässä ei ole kysymys kuitenkaan siitä, että oikeusasiamies toimisi ikään kuin valtiovallan kielipoliisina”. Jonkan huolenaiheena oli Lehtimajan mukaan poliisin puolueettomuus ja ennen kaikkea poliisin suhtautuminen etnisiin ja muihin vähemmistöihin. Lehtimaja piti näitä kysymyksiä ”perusoikeusnäkökulmasta äärimmäisen tärkeinä” ja korosti, että ”julkisen vallan tulisi näyttää päättäväistä esimerkkiä rasismin ja muukalaisvihan torjunnassa, ja näissä talkoissa myös oikeusasiamies tuntee itsensä velvolliseksi kantamaan kortensa kekoon”.

Oikeusasiamies puuttui myös tapaukseen, jossa vuonna 1999 oikeustapauksen yhteydessä syyttäjänä toiminut sotilaslakimies oli haastattelussa antanut lausunnon, jonka mukaan hän ei pitänyt sanaa ”neekeri” loukkaavana ja gambialaista alkuperää olleen varusmiehen nimittäminen ”neekeriksi” oli niin vähäpätöinen asia, ettei se edellyttänyt oikeudenkäyntiä. Oikeusasiamies pyysi asiasta pääesikunnalta selvityksen lausunnon tarkoituksesta ja myös siitä oliko sotilaslakimies asianmukaisesti hoitanut virkatehtävänsä syyttäjänä ja oliko lausunto hänen virkatehtäviensä mukainen. Pääesikunta katsoi, että lausunto oli jossain määrin varomaton ja että neekeri-sanan käyttö virkatehtävien yhteydessä ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.

Vähemmistövaltuutetun lausunnon mukaan:

»Esimerkiksi ”ryssä”- ja ”neekeri” –sanan käyttäminen ryhmistä on oikeuskäytännössä katsottu täyttävän kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Arvioitaessa sitä, täyttääkö tietty internet-sivusto sen sisällön vuoksi rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistön, mainittujen sanojen käyttämistä voidaan pitää näyttönä tahallisuudesta ja loukkaamistarkoituksesta. Lisäksi näiden sanojen käyttö lisää lausuntojen törkeyttä.»

Politiikka

Kansanedustaja Sulo Aittoniemi esitti vuonna 1997 hallitukselle kirjallisen kysymyksen otsikolla Eräiden nimikkeiden käytön sallimisesta, jossa hän tiedusteli:

»Millä nimillä pitää kutsua esimerkiksi neekeriä, somalia tai romania eli mustalaista välttyäkseen joutumasta lailliseen edesvastuuseen, ja milloin tällainen kielto on esimerkiksi poliisin toiminnassa tullut voimaan?»

Ministeri Claes Andersson vastasi kysymykseen 7. tammikuuta 1998::

»Hallitus toteaa, että vakiintuneen käytännön mukaisesti henkilöitä tulisi ensisijaisesti kutsua heidän etu- ja sukunimellään... kun... kansalaisuuden mainitseminen on tarpeen, tulisi luonnollisesti käyttää sen kansalaisuuden nimeä, jonka asianomainen henkilö omaa... on tärkeää, että henkilön etniseen tai muuhun taustaan ei viitata sellaisin nimikkein, jotka henkilö itse kokee leimaaviksi, halventaviksi tai muutoin ihmisarvoaan alentaviksi... Poliisiviranomaisille ei ole annettu yleistä kieltoa käyttää joitakin tiettyjä sanoja tai sanontoja.»

Eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2000 toimintakertomuksen käsittelyn yhteydessä Perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka kommentoi oikeusasiamiehen puuttumista termin "neekeri" käytöön poliisin tiedotuksessa. Vistbackan mukaan: ”se tuntuu ainakin tämän ikäluokan ihmiselle hieman oudolta. Itse näkisin, että Suomessa kuitenkin ollaan sen verran fiksuja ja sivistyneitä, kun perinteisesti on käytetty neekeri-sanaa, ettei se nyt ainakaan mitään rasismia voi olla.”.

Kotimaisten kielten tutkimuslaitos

Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen Kielitoimisto ei suosittele neekeri-sanaa neuvoa kysyville kielenkäyttäjille vaan sanalle etsitään vaihtoehtoja. Samalla tavoin toimivat myös Ruotsin, Islannin ja Tanskan kielitoimistot termin neger kanssa. Suomen kielen lautakunta teki päätöksen vuonna 2000 muuttaa sanan tyyliluonnehdintaa uuteen CD-Perussanakirjaan aikaisemmasta ”joidenkin mielestä halv.” nykyiseen ”us. halv.”.

Journalismi

Suomen Journalistiliiton julkaisemassa kirjassa Etniset vähemmistöt – maahanmuuttajat – ulkomaiset: Kuinka raportoida? arvioidaan Englannin journalistiliiton näkemyksen mukaisesti, että jotkin sanat, jotka ovat aikaisemmin olleet yleisessä käytössä, voivat tuntua nykyisin loukkaavilta ja että on tärkeää kysyä ihmisiltä itseltään, miten he itsensä määrittelevät. Sanan neekeri käyttö on nykyaikana selvästi vähentynyt tiedotusvälineissä.

Journalistin ohjeiden mukaan ”etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti”. Julkisen sanan neuvosto teki tämän perusteella langettavan päätöksen kesäkuussa 2006 Radio Suomipopia vastaan kuuntelijan tekemän valituksen perusteella. Radion juontajapari oli lukenut ja kommentoinut yli kuusikymmentä vuotta sitten Kultaisessa aapisessa julkaistua runoa Heikki ja neekeri. Juontajat ilmoittivat, etteivät olleet rasisteja ja ”vakuudeksi tästä toinen ilmoitti, että hänellä on tummaihoinen tyttöystävä. Toinen lisäsi tähän, että 'ja paksut huulet on'”. JSN:n ”nykyisin mustaihoiset kokevat ilmaisun [neekeri] loukkaavana”. Julkisen sanan neuvoston mielestä juontajien kommentit ja heidän esiintymistyylinsä toivat etnisen alkuperän esiin halventavasti”.

Akateeminen yhteisö

Akateemisessa yhteisössä ollaan nykyisin varsin yksimielisiä siitä, että sanalla on nykyisin selvästi halventava sävy. Erimielisyyttä kuitenkin esiintyy siitä, voidaanko sanaan aiemmin liitettyjä merkityksiä pitää halventavina. Kielitoimiston tutkija Taru Kolehmainen ei pidä sanaa itsessään halventavana, vaan halventavaksi sen tekee yhteys, jossa sitä käytetään. Hän esitti Verkkouutiset-julkaisussa vuonna 1999 seuraavan lausunnon:

»Sanojen tehtävä on erotella. Joissain tapauksissa tarvitaan sanaa erottamaan mustaihoinen esimerkiksi muista värillisistä. Vakiintunut sana siihen tarpeeseen on suomen kielessä ollut neekeri. Valitettavasti siitä on viime vuosina tullut ristiriitaisia tunteita herättävä sana lähinnä englannin kielen vaikutuksesta»
()

Kolehmaisen mukaan esimerkiksi neekeri- ja mustalainen-sanojen käytön vahtimisessa on menty jo naurettavuuksiin. Hän katsoo, että suomalaiset ovat oppineet näkemään sanassa halventavia sävyjä niistä maista, ”joissa rotuongelmat olivat jo pitkään raakaa todellisuutta”.

Kolehmaisen näkemystä on arvosteltu esittämällä, että vanhoissa teksteissä neekeri-sanaan liittyy harvoin muita kuin rasistisia ja halventavia merkityksiä ja vaikka termiä olisikin käytetty muuten kuin halventavasti, siihen liittyneet vallitsevat merkitykset ovat olleet selvästi rasistisia. Akatemiatutkija, historioitsija Marjo Kaartisen mukaan sanalla neekeri on historiallisesti viitattu laiskoihin, epäluotettaviin, typeriin puoli-ihmisiin ja määritteet ovat kaukana neutraaleista. Kaartisen mukaan monet ajattelevat, että ”rasistinen kuvakieli kuuluu kulttuuriimme, eikä siinä ole mitään pahaa. Ihmiset ajattelevat, että meillähän on oikeus ajatella mitä haluamme”. Anne Mäntysen ja Tiina Onikin kielitieteellisiin atk-aineistoihin perustuvan selvityksen mukaan sana ei aikaisempinakaan vuosikymmeninä ole ollut neutraalissa käytössä, vaan sanaan on liittynyt länsimainen kolonialistinen näkökulma:

»Neekerit on joko kuvattu eksoottisen kiehtovina, mutta samalla erilaisuudessaan huvittavina luonnonlapsina, alkuasukkaina, tai sitten sorrettuna valtakulttuurin alaluokkana. Näistä yhteyksistä neekeri-sanaan ja käsitteeseen on tarttunut toiseuden leima, jota sitten on hyödynnetty fiktiossa, viihteessä ja arkisissa puhetavoissa.»
(Mäntynen, Anne & Onikki, Tiina, Virittäjä 4/1997, s. 620.)

Eräät kielentutkijat ovat myös kannanotoissaan korostaneet, ettei neekeri-sanan käyttö ole ”olekaan kielitieteellinen vaan mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallinen ja poliittinen ongelma”. Sirkku Latomaan mukaan rodun uskottiin aikaisemmin olevan biologinen tyyppi ja luokka ja vaikka nykytiede ei usko enää rotuoppiin, rodun käsite ja rotuihin liitetyt ominaisuudet vaikuttavat edellen. Rasismia ja monikulttuurisuutta tutkineen tohtori Anna Rastaan mukaan sanan neekeri käyttöä on Suomessa puolusteltu väitteellä, että ”muissa kulttuureissa ja muiden kansojen käyttämänä tämä rasistiseksi tunnustettu ilmaus olisi Suomessa jotain aivan muuta: neutraali, harmiton ja siksi hyväksyttävä”. Rastaan mukaan kiivaimmin termin puolesta puhutaan internetin verkkosivuilta, joiden keskustelu painottuu selvästi maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden vastustamiseen ja joissa keskustelijat sanovat olevansa ”isänmaan asialla”. Käsitteeseen sisältyy näkemys ihmisrotujen olemassaolosta ja niiden eriarvoisuudesta.

Oikeustapaukset

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi lokakuussa 1998 sakkorangaistuksen sotkamolaiselle opettajalle, joka oli nimittänyt 14-vuotiasta ulkomaalaisperäistä oppilasta neekeriksi. Oikeus katsoi, että opettaja oli käyttänyt sanaa loukatakseen tyttöä ja että hänen oli täytynyt olla tietoinen sanan kielteisistä merkityksistä.Vuonna 1999 Helsingin hovioikeus tuomitsi varusmiespalvelusta suorittaneen alikersantin kahdeksaan päiväsakkoon tämän huudeltua gambialaissyntyiselle kaartinjääkärille ”vittu, kun toi neekeri ei juokse” ja ”vitun Bobby”. Tuomioita on tullut myös muun muassa nimityksistä ”likainen nekru”. Sirkku Latomaa on todennut, että koska sanaa on oikeuslaitoksen ennakkopäätöksessä katsottu halventavaksi, on Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselta siitä lähtien tiedusteltu korvaavia nimityksiä.

Neekeri-sana ja rasismi

Suomessa 1990- ja 2000-luvulla ne, joista neekeri-sanaa yleisimmin käytetään eivät kutsu itse itseään kyseisellä sanalla. Kun maahanmuuttajia ja muita rasismia kokeneita pyydetty kertomaan omista kokemuksistaan, ovat he usein ottaneet esiin neekeri-sanan ja sen käytön. Rastaan tutkimuksen mukaan ne henkilöt, jotka olivat joutuneet keskimääräistä useammin nimittelyn kohteeksi, suhtautuvat sanan käyttöön myös erityisen kielteisesti ja sanan käyttö koetaan usein vallankäytöksi ja alistamiseksi.Anna Rastaan väitöskirjan mukaan suomalaisissa viestimissä niiden, joihin neekeri-sanalla viitataan, mielipiteitä esitellään harvoin ja pääsääntöisesti vain oikeustapausten selostusten tai yksittäisten mielipidekirjoitusten kautta.

Termin käyttäjät

Ulkomaalaistaustaisten nuorten kokemuksen mukaan neekeri-sanan käyttäjänä oli usein henkilö, joka oli rasisti tai jonka ei ollut tarvinnut kohdata rasismin kysymyksiä. Anne-Mari Souton tutkimuksen mukaan nuoret ylläpitivät stereotypioita kouluympäristössä varmistaakseen kuuluvuutensa sisäpiireihin ja muihin arkisiin yhteisöihin. Souton mukaan ”suomalaisuutta avaavat näkökulmat, stereotypioiden kyseenalaistaminen tai esimerkiksi 'ryssä'- ja 'neekeri'- sanoihin puuttuminen merkitsivät useimmiten sosiaalista riskiä.”

Anna-Maria Pekkinen tutki pro gradu -työssään kolmen eri internetin keskustelupalstan keskusteluja. Tutkimuksen mukaan ”sekä kotisivuilla että keskusteluissa on yleistä käyttää halventavia nimityksiä eri ryhmistä. Näitä sanoja ovat muun muassa neekeri, nekru, rättipää, vinosilmä, ryssä, manne, mutiainen, sompanssi ja ählämi”. Pekkisen mukaan yksi keskustelupalstojen vakioaiheita onkin sopiiko sana neekeri kielenkäyttöön vai ei. Keskustelupalstoilla ”puheen kohde, eli erityisesti maahanmuuttajat puuttuvat käytännössä kokonaan”.

Neekeri-sanaan liittyvät rasistiset kokemukset

Rastaan väitöskirjan mukaan rasismia kokeneet ovat joutuneet julkisesti nimitellyiksi kaduilla, ravintoloissa ja tavarataloissa. Lasten ja nuorten kokemuksia kartoittaneessa tutkimuksessa havaittiin, ettei sanalla tarkoiteta vain afrikkalaistaustaisia vaan yleisesti myös ”ei-suomalaiseksi” tai ”vähemmän suomalaiseksi” katsottuja ihmisiä. Tämän perusteella tutkija katsoi, että:

»Sanaa [neekeri] käytetään rodullistetun eron tuottamiseen ja uusintamiseen sekä – erityisesti rasismia kokeneiden näkökulmasta katsottuna – eriarvoistaviin avoimen rasismin ilmauksiin. Kun tällainen sana esitetään ”neutraalina ja harmittomana”, samalla rasismin olemassaolo kiistetään tai se jopa hyväksytään.»

Veronika Honkasalon pro gradu -työn haastatteluissa maahanmuuttajanuoret kokivat usein suomalaisuuden ulkoapäin ulkonäön ja syntyperän kautta määriteltynä. Eräs haastateltu kuvaili tämän kaltaista ulkopuolistamista seuraavasti:

»ni vaik mä sanoisin, et mä oon Suomen kansalainen ja kaikki ... perjantai-iltana, joku kutsuu mua neekeriks. Kutsuuks sua [haastattelijaa] kukaan koskaan neekeriks? Ei. Mist se johtuu? Ihost, eks nii? Ni sä näytät suomalaiselta, mut sen takii must ei ikinä tuu suomalaista kato ... ni miks pitäis sit yrittää sen kummemmin.»

Myös Kati Kovâcsin nuorten maahanmuuttajien kokemaa koulukiusaamista käsittelevässä pro gradu -tutkimuksessa esitettiin samanlaisia havaintoja. Sanaa ”neekeri” saatetaan käytetää kouluissa kenestä tahansa ulkomaalaisen näköisestä lapsesta. Kovâcsin mukaan ”Kiusaajalle ei ole merkitystä sillä, onko kiusattu oikeasti mustaihoinen vai ei, sana ”neekeri” on joka tapauksessa tehokas viesti. Haukkumisen kohde on ”alempaarotua”, ei-toivottu ja huonompi kuin kiusaajansa.”

Heidi Virkin ulkomailta adoptoitujen lasten kokemuksia suomalaisuudesta ja erilaisuudesta käsittelevässä tutkimuksessa nousi esiin neekeri-termin käyttö rasistisissa yhteyksissä. Haastattelussa muun muassa Kolumbiasta adoptoidut sisarukset kertoivat joutuneensa kaupassa vartijan läpikotaisen tarkastuksen kohteeksi, jonka yhteydessä vartija oli käyttänyt sanaa ”neekeri” ja muita halventavia ilmauksia.

Lähteet

• Latomaa, Sirkku: Musta, valkoinen – vai ihminen? Kielikuvia: Nykysuomen seuran lehti, 2002, nro 2/2002, s. 10–14. Artikkelin verkkoversio (PDF).

• Rastas, Anna: Neutraalisti rasistinen? Erään sanan politiikkaa (PDF) acta.uta.fi. . Osa väitöskirjaa Rasismi lasten ja nuorten arjessa: Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Väitöskirjan tiivistelmäosa, Tampereen yliopisto. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44-6946-6. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 14.4.2008).