Venetsia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Venezia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia Italiassa. Historiallisesta Venetsian tasavallasta kerrotaan omassa artikkelissaan.
Venetsia
(Venezia)
Kuvakollaasi Venetsiasta.
Kuvakollaasi Venetsiasta.
lippu
lippu

Venetsia

Koordinaatit: 45°26′04″N, 12°20′20″E

Valtio Italia
Alue Veneto
Metropolikaupunki Venetsia
Hallinto
 – Kaupunginjohtaja Luigi Brugnaro
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 415 km²
Korkeus 2 m
Väkiluku (31.12.2015) 263 352[1]
 – Väestötiheys 635 as./km²
Aikavyöhyke UTC+1
 – Kesäaika UTC+2
Postinumero 30100, 30121–30176
Suuntanumero(t) 041









Venetsia (ital. Venezia, venetsian kielellä Venesia) on Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla sijaitseva kaupunki. Se on rakennettu 118 saarelle, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan keskellä Venetsian laguunia ja joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Laguunin erottaa avomerestä pitkien ja kapeiden saarten jono, jonka saarista suurin on Lido.

Venetsia on Veneton alueen ja Venetsian metropolikaupungin pääkaupunki. Venetsiassa on noin 260 000 asukasta[1], joista vanhassakaupungissa (ital. Centro storico) asuu noin 60 000.[2] Kaupunki muodostaa yhdessä Padovan kanssa noin 1,6 miljoonan asukkaan Padovan-Venetsian metropolialueen. Venetsian keskus on kuuluisa Piazza San Marco eli Pyhän Markuksen tori, jonka laidalla ovat Pyhän Markuksen kirkko, kellotorni eli kampaniili ja Dogen palatsi.

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venetsiassa on Köppenin ilmastoluokituksen mukaan subtrooppinen kostea ilmasto. Vuoden keskilämpötila on noin 13 °C ja keskimääräinen sademäärä 830 millimetriä. Heinäkuu on lämpimin kuukausi. Silloin vuorokauden keskilämpötila on noin 23 °C. Viilein kuukausi on tammikuu, jolloin keskilämpötila on noin 3 °C. Sateisin kuukausi on marraskuu, jolloin sataa keskimäärin noin 90 millimetriä. Tammikuu puolestaan on kuivin kuukausi. Silloin keskimääräinen sadanta on 49 millimetriä.[3]

Kanavien kaupunki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venetsian lukuisat kanavat toimivat kulkuväylinä.

Venetsian vanhankaupungin pohjoispäästä johtaa mantereelle pitkä maantie- ja rautatiesilta. Sen läheisyydessä on rautatie- ja linja-autoasema sekä pysäköintitaloja. Muualle vanhankaupungin alueelle ei autolla pääse, vaan usein varsin kapeat kadut ovat vain jalankulkijoille tarkoitettuja. Tärkeimpiä kaupungin sisäisiä liikenneväyliä ovatkin saarten väliset kanavat, joita pitkin kuljetaan veneillä ja vesibusseilla. Tunnetuimpia venetsialaisia veneitä ovat gondolit. Kanavista suurin on leveä Canal Grande, joka johtaa rautatieaseman läheisyydestä Pyhän Markuksen torille. Sen ylittävistä silloista tunnetuin on Rialton silta (ital. Ponte di Rialto).

Venetsia vajoaa hitaasti mereen.lähde? Vajoamista on yritetty estää erilaisilla keinoilla. Viimeisten tutkimusten mukaan vajoaminen on ehkä saatu pysäytettyä, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta.lähde?

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartta
Venetsian alue

Venetsian perustamisesta ei ole säilynyt lähteitä. Sen perustivat luultavasti markomannien ja kvadien hyökkäystä 166–168 paenneet pakolaiset. Alueelle tunkeutuivat 400-luvulla visigootit ja Attilan johtamat hunnit. Langobardien tunkeutuminen maahan vuonna 568 oli vaikutuksiltaan merkittävin, sillä Venetsiaa ympäröivä alue jäi erilliseksi Bysantin hallitsemaksi saarekkeeksi langobardivaltakunnan keskelle, mikä merkitsi Venetsian kaupunkivaltion alkua. Bysantin valta Italian keskiosissa suurelta osin loppui langobardien hävitettyä Ravennan eksarkaatin 751.

Venetsiaan perustettiin piispanistuin 775–776. Venetsialaiset vastustivat frankkien valtakunnan liittämispyrkimyksiä ja pysyivät Bysantin alaisuudessa ainakin muodollisesti. Vuonna 828 Pyhän Markuksen jäännökset varastettiin Venetsiaan ja sijoitettiin uuteen basilikaan. Kun Venetsia voimistui ja Bysantti vastaavasti heikkeni, Venetsiasta tuli lopulta itsenäinen kaupunkivaltio.

Keskiajalla Venetsia kehittyi italialaiseksi merenkäyntitasavallaksi (kolme muuta merkittävää olivat Genova, Pisa ja Amalfi). Venetsian strateginen sijainti Adrianmeren pohjukassa teki siitä pian merkittävän sota- ja talousmahdin. Venetsiasta tuli Länsi-Euroopan ja Levantin välisen kaupan keskus. Sotalaivastoa alettiin rakentaa 1100-luvulla, ja dogejen itsevaltaisuus väistyi tasavaltaisuuden tieltä. Venetsia oli jo ennen 1200-lukua ottanut hallintaansa Adrianmeren itärannat, ja dogella oli tittelit Dalmatian herttua ja Istrian herttua.

Venetsia laajensi maa-aluettaan Gardajärvelle ja Addajoelle tarkoituksenaan sekä luoda puskuri vihamielisiä kaupunkivaltioita vastaan että turvata kauppa Keski-Eurooppaan. Venetsia otti myös haltuunsa useimmat Egeanmeren saaret, mukaan lukien Kypros ja Kreeta. Ajan mittapuulla Venetsian hallinto vallatuilla alueilla oli varsin valistunutta. Venetsian mahtia ruokki paljon Bysantin heikkeneminen neljännen ristiretken ja muun seurauksena.

Venetsian hallintomalli oli osin samanlainen kuin Rooman valtakunnassa tasavaltakaudella. Siinä oli vaaleilla valittu toimeenpanovallan edustaja, doge, senaatinkaltainen ylimystökokous, ja kansalla oli rajoitetusti valtaa, joka lopulta katosi kokonaan. Venetsia säilyi tasavaltana koko itsenäisyytensä. Venetsian asukkaat olivat pääosin katolilaisia, mutta Venetsian valtio oli tunnettu suhteellisesta uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan: se ei langettanut vastauskonpuhdistuksen aikana yhtään kuolemantuomiota. Seurauksena oli usein konflikteja paavin kanssa.

Venetsia alkoi menettää asemaansa kauppamahtina renessanssikauden loppuvaiheessa, kun Aasian-kauppa suuntautui Portugaliin. Tämä murensi Venetsian vaurauden perustaa. Ranskan ja Espanjan taistelu Italian hallinnasta italialaissodissa puolestaan vei Venetsian poliittisen vaikutusvallan. Venetsia oli kuitenkin edelleen merkittävä maataloustuotteiden viejä ja 1700-luvun puoliväliin asti huomattava käsityöläisyyskeskus.

Venetsia menetti noin 1 100 vuotta kestäneen itsenäisyytensä, kun Napoleon valtasi sen 12. toukokuuta 1797. Napoleonin vuoden 1814 tappion jälkeen Venetsia siirtyi Itävallalle. Vuoden 1848 vallankumous palautti Venetsian tasavallan lyhytaikaisesti. Vuonna 1866 Venetsiasta ja muusta Venetosta tuli osa Italiaa, kun Itävalta hävisi sodan Preussille.[4]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satelliittikuva Venetsiasta. NASAn ottama kuva on otettu huhtikuussa 2001. Canal Grande näkyy suurena S-kirjaimen peilikuvana. Vasemmassa laidassa rautatieasema, oikeassa laidassa Pyhän Markuksen tori ja kirkko sekä Doge-palatsi.

Venetsian väestö vähenee koko ajan. 270 000 asukkaasta vajaat 60 000 asuu historiallisessa keskustassa, 30 000 muilla laguunin saarilla ja loput mantereen puolella. Historiallisessa keskustassa asuu enää kaksituhatta alle viisivuotiasta lasta, ja viimeinenkin päiväkoti muutettiin hotelliksi keväällä 2007. Vedenpinnan nousun ja asumisen kallistumisen takia ihmisiä muuttaa pois, ja samalla peruspalvelut korvautuvat turisteille tarkoitetuilla liikkeillä. Jos kaupungin väestö jatkaa vähenemistään nykyistä tahtia, Venetsiassa ei asu enää ketään vuonna 2030. Toisaalta kaupunkiin on muuttanut jo kolmetuhatta rikasta ulkomaalaista, ja keskiluokkaisia asukkaita on yritetty houkutella sinne tukitoimin ja korjaamalla rakennuksia.[4]

Koulutus ja tiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkiin on yritetty vetää matkailun lisäksi tiedettä, nyt siellä toimivat muun muassa seuraavat laitokset:[4]

Matkailu ja tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhän Markuksen kellotorni ja Dogen palatsi.
Ponte di Rialto, Canal Granden ylittävä silta.

Venetsiassa käy vuosittain 15–18 miljoonaa matkailijaa, ja määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan 20 vuodessa.[4] Neljä viidesosaa käy kaupungissa vain päivän vierailulla.[4] Kaupungissa järjestetään kuvataidebiennaali ja kansainvälinen elokuvafestivaali. Venetsian naamiokarnevaalit aloitettiin 1979 uudestaan pitkän tauon jälkeen.[5]

Venetsiassa päätettiin syyskuussa 2023 että vuodesta 2024 lähtien kerätään sinne tulevilta vierailijoilta 5 euron pääsymaksu. Se peritään 29.4. – 31.7. välillä. Tarkat päivät eivät ole toistaiseksi tiedossa, mutta maksuja tullaan perimään esimerkiksi lauantaisin ja sunnuntaisin. Pääsymaksu peritään kaikilta vierailijoilta, jotka tulevat kaupunkiin ilman yöpaikkavarausta kello 8.30–16.00 välillä ja se koskee kaikkia yli 14-vuotiaita.[6]

Nähtävyyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulvat ja rakennusten vajoaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1966 tulva oli Venetsian pahin. Vesi nousi tuolloin 1,94 metriä.

Venetsia on rakennettu vain pari metriä syvän laguunin päälle. Laguunia ympäröivät suot lieventävät vuoroveden aiheuttamia kanaalien vedenpinnan vaihteluita. Soiden kutistaminen neljännekseen alkuperäisestä on johtanut kuitenkin siihen, että myrskyt aiheuttavat entistä voimakkaampaa tulvimista.[4]

Tulvat ovat voimistuneet Venetsiassa erityisesti sadan viime vuoden aikana: esimerkiksi Pyhän Markuksen torille tuli vettä 1900-luvun alussa kymmenen kertaa vuodessa, mutta nykyään vesi nousee siellä polvenkorkeutta ylemmäksi jo yli 60 kertaa vuodessa. Loppuvuodesta 1966 myrsky suurensi vuorovesitulvaa, jonka seurauksena tulva oli niin voimakas, että se tuhosi rakennuksia ja taideteoksia sekä aloitti väestön joukkopaon kaupungista. Venetsian väkiluku puolittui vuoden 1966 tulvan jälkeen.[4]

Yhteensä 30 000 rakennusta Venetsiassa on perustettu soiseen maaperään juntattujen puupaalujen varaan[4]. Pohjaveden pinnan lasku paalujen yläreunan alapuolelle altistaa paalut lahoamiskehitykselle[7], jota on torjuttu ruiskuttamalla paaluihin mikrobeja tappavaa ainetta[4].

Venetsian rakennusten perustukset uivat vedessä. Talot kestävät tästä aiheutuvan kosteusrasituksen, koska niissä ei ole käytetty orgaanisia materiaaleja. Jos seiniin ilmestyy homepilkkuja, ne uudelleenmaalataan kalkkimallilla, jossa mikrobit viihtyvät huonosti.[7]

Pojoki ohjattiin 1600-luvulla kulkemaan Venetsian ohi, jottei kaupunki liettyisi. Kaupungin rakennukset alkoivat sen jälkeen vajota hitaasti maahan, koska pois huuhtoutunut jokilieju ei tukenut enää paalutuksia.[8] Kaupunki kielsi pohjaveden pumppaamisen 1960-luvulla, minkä vuoksi rakennukset vajoavat enää 1,6–2,3 millimetriä vuodessa.[4]

Venetsian ja sen lähialueiden suojaksi on rakennettu MOSE-pato (MOdulo Sperimentale Elettromeccanico) ja aallonmurtajia. Padon rakentaminen aloitettiin vuonna 2003. Hankkeen kustannukset olivat yli viisi miljardia euroa, jonka maksoi Italian valtio. Teknistä yhteistyötä tehtiin Alankomaiden ja Pietarin kanssa, joilla on vastaavia rakennelmia. Padon on kuitenkin epäilty vaikuttavan heikentävästi laguunin ekosysteemiin.[9][10]

Kuuluisia venetsialaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Istat - Istituto Nazionale di Statistica: Demographic Balance for the year 2015 and Resident Population from on 31st December Italian tilastokeskuksen väestötilasto alueittain, maakunnittain ja kunnittain. Arkistoitu 16.10.2017. Viitattu 25.4.2017. (englanniksi)
  2. ↑ Studi e Ricerche Movimento e calcolo della popolazione (html) Servizio Statistica e Ricerca. 30.6.2009. Città di Venezia. Arkistoitu 27.6.2009. Viitattu 2.8.2009. (italiaksi)
  3. ↑ Climate Venice climate-data.org: Climate-Data.org. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j Hannu Pesonen: Venetsia. Kaupunki, joka on koko ikänsä kamppaillut kuolemaa vastaan. Tiede, 8/2007. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Venice Carnival 2016: details and guide The Telegraph. 22.1.2016. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Noora Knapp: Venetsian kaupungilta historiallinen päätös Ilta-Sanomat. 24.11.2023. Viitattu 24.11.2023.
  7. ↑ a b Torsti tietää | Miksi Venetsia ei homehdu? Helsingin Sanomat. 17.1.2021. Viitattu 22.3.2023.
  8. ↑ Susan Heikkinen: Suojaton kaupunki. Suomen Kuvalehti, 5.12.2008, nro 49, s. 8.
  9. ↑ Anna Paljakka: Mose-padolta odotetaan ihmeitä. (Osa kokonaisuutta Aqua alta piinaa Venetsiaa) Helsingin Sanomat, 28.4.2009.
  10. ↑ Jenni Meronen: Kiistellystä patohankkeesta toivotaan Venetsian pelastusta Ilta-Sanomat. 19.10.2013. Arkistoitu 13.1.2017. Viitattu 10.1.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Matkaopas aiheesta Venice Wikivoyagessa (englanniksi)
  • Pyhän Markuksen aukiolla (Otteita vuonna 1968 ilmestyneestä Venetsiaa käsittelevästä televisiodokumentista) Elävä arkisto. 8.9.2006. Yleisradio.
Italia
Unescon maailmanperintökohteet Italiassa
Venetsian metropolikaupunki

Annone Veneto | Campagna Lupia | Campolongo Maggiore | Camponogara | Caorle | Cavallino-Treporti | Cavarzere | Ceggia | Chioggia | Cinto Caomaggiore | Cona | Concordia Sagittaria | Dolo | Eraclea | Fiesso d’Artico | Fossalta di Piave | Fossalta di Portogruaro | Fossò | Gruaro | Jesolo | Marcon | Martellago | Meolo | Mira | Mirano | Musile di Piave | Noale | Noventa di Piave | Pianiga | Portogruaro | Pramaggiore | Quarto d’Altino | Salzano | San Donà di Piave | San Michele al Tagliamento | San Stino di Livenza | Santa Maria di Sala | Scorzè | Spinea | Stra | Teglio Veneto | Torre di Mosto | Venetsia | Vigonovo

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Venetsia&oldid=22503252”