Romano Scarpa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Romano Scarpa (27. syyskuuta 1927 Venetsia, Italia23. huhtikuuta 2005 Málaga, Espanja) oli johtava italialainen Aku Ankka -piirtäjä.

Scarpa piti lapsena suunnattomasti amerikkalaisista piirretyistä ja Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri -sarjakuvista. Taidekoulutaustaa hän sai Venetsian taideakatemiasta. Hän opiskeli myös arkkitehtuuria. Vuosina 1945-1953 hänellä oli oma animaatiostudio, jossa hän teki mainoksia ja muutamia lyhyitä piirrettyjä, joiden juoni oli usein lainattu Hans Christian Andersenin saduista.

Kun vuonna 1956 Italian Topolino-sarjakuvalehdellä ei ollut enää uusia Gottfredsonin tekemiä Mikki Hiiri-sarjakuvia julkaistavana, vastuu sarjojen tekemisestä jäi Scarpalle. Hän piirsi kuitenkin myös Ankka-sarjoja.

Scarpa kirjoitti moniin tarinoihinsa käsikirjoituksen itse, mutta hän työskenteli myös käsikirjoittajien, kuten Guido Martinan ja Fabio Michelinin kanssa. Scarpan tussaajina toimivat mm. vuosina 1956-1958 Luciano Gatto, 1959-1962 Rodolfo Cimino ja 1961-1971 Giorgio Cavazzano.

Hänen tunnetuimpia sarjojaan on nähty Suomessa Aku Ankan taskukirjoissa vuodesta 1970 lähtien ja hänen Disney-sarjakuvistaan on suomeksi julkaistu kaksi kokoelmaa: Ankantekijät 2: Lentävä skotlantilainen ja Aku Ankan taskukirjan erikoisnumero Kalin kynsi. Suuri osa hänen tuotannostaan on kuitenkin vielä julkaisematta Suomessa.

Scarpa loi Ankkalinnaan lukuisia uusia hahmoja kuten Riitta Hanhi, Kuuno Kaakkuri, Into Ankka ja Atomiinus. Scarpalle myönnettiin vuonna 1990 Luccan sarjakuvafestivaaleilla arvostettu Yellow Kid -palkinto elämäntyöstään sarjakuvien parissa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]