Casertan palatsi
Casertan palatsi (ital. Reggia di Caserta) on valtava entinen kuninkaanlinna Italian Casertassa. Sen rakennuttivat Bourbon-sukuun kuuluvat Napolin kuninkaat 1700-luvulla suurelliseen barokkityyliin. Linnan rakentamisen aikoihin Napoli ei ollut erityisen suuri tai vauras kuningaskunta, ja silti Casertan palatsi on suurin 1700-luvulla rakennettu palatsi. Palatsi puutarhoineen on UNESCOn maailmanperintökohde. [1]
Palatsin rakennuttamisen aloitti vuonna 1752 Kaarle VII. Hän ei kuitenkaan koskaan yöpynyt palatsissa, koska luopui vallasta Napolissa ennen palatsin valmistumista, ja siirtyi Espanjaan 1759 hallitakseen sitä Espanjan Kaarle III:na. Rakennustyöt vei päätökseen hänen kolmas poikansa ja seuraajansa Ferdinand.
Palatsin esikuvana on Versailles, mutta siinä on muistumia myös Madridin kuninkaallisesta palatsista, jossa Kaarle oli viettänyt poikavuotensa. Palatsissa on noin 1200 huonetta. Sen ulkomitat ovat 247 x 184 metriä. Nelikulmainen palatsi sulkee sisäänsä neljä sisäpihaa.
Puistossa on kanava, joka etenee kohti horisonttia vesiputousten sarjana, ja suihkulähteitä, jotka virtaavat puutarha-altaisiin. Puisto muistuttaa tyyliltään Pietarhovia.
Toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalaiset sotilaat käyttivät palatsia lepokotinaan. Siellä on kuvattu useiden elokuvien palatsikohtauksia, esimerkiksi Tähtien sota -sarjaa ja Vaarallinen tehtävä III -elokuvan kohtaus, jossa Lamborghini-auto palaa.
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Agrigento | Alberobello | Alppien paalutalot | Aquileia | Amalfin rannikko | Assisin fransiskaanikohteet | Bernina-sola | Casertan palatsi, Vanvitellin akvedukti, San Leucion rakennusryhmä | Castel del Monte | Cilento ja Vallo di Diano, Paestum, Velia, Certosa di Padula | Cerveteri, Tarquinia | Crespi d'Adda | Dolomiitit | Ferrara | Firenze | Genova | I Sassi di Matera | Liparisaaret | Mantova ja Sabbionetta | Modenan katedraali, Torre Civica ja Piazza Grande | Monte San Giorgio (jaettu Sveitsin kanssa) | Napoli | Padovan kasvitieteellinen puutarha | Piazza dei Miracoli | Piemonten ja Lombardian pyhät vuoret | Pienza | Pompeji, Herculaneum, Torre Annunziata | Portovenere, Cinque Terre ja saaret Palmaria, Tino ja Tinetto | Ravenna | Rooma | San Gimignano | Santa Maria delle Grazie | Savoijin kuninkaallisen suvun asuinrakennukset | Siena | Su Nuraxi di Barumini | Syrakusa ja Pantalican kivinen nekropolis | Urbino | Val Camonica | Val di Noto | Val d'Orcia | Venetsia | Verona | Vicenza ja palladianistiset huvilat Venetossa | Villa Adriana | Villa d'Este | Villa Romana del Casale
Sivulta puuttuu