Vaasan Cityseurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaasan Cityseurakunta
Suuntautuminen kristinusko
Kirkkokunta uuskarismaattisuus
Perustettu 1989
Pastori Tom Lipkin
Pääkirkko Vaasa

Vaasan Cityseurakunta (ruots. Vasa Cityförsamlingen, aik. Juudan Leijona) on Vaasassa toimiva kirkkokunnista riippumaton seurakunta, joka on perustettu vuonna 1989. Seurakunta kuuluu uskonliikkeestä (engl. The Faith Movement) vaikutteita saaneiden seurakuntien joukkoon. Seurakunta toimii Vaasan Klemettilässä ja seurakunnan pastorina toimii Tom Lipkin.[1] Seurakunnan perustajia ovat Tom ja Monika Lipkin. Seurakunta vaihtoi nimensä nykyiseen muotoon vuonna 1996. Seurakunnan toimintamuotoihin kuuluvat hengelliset tilaisuudet, kotiryhmät, vierailut esimerkiksi vankilassa ja vanhainkodissa, lähetystyö sekä matkat ulkomaille. Seurakunta tekee yhteistyötä eri kirkkokuntiin kuuluvien sekä vapaiden seurakuntien kanssa.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunta perustettiin Vaasassa marraskuussa 1989 ja seurakunnan nimi muutettiin nykyiseen muotoon vuonna 1996. Seurakunnan pastoripariskuntana ovat oimineet Tom ja Monika Lipkin, jotka tulivat uskoon 1970- ja 1980-luvun taitteessa. Perustajat ovat toimeineet Suomen Evankelis-luterilaisessa Ylioppilaslähetyksessä sekä Karismaattiset rukouspiirit -yhteisössä. Käytyäään Livets Ord-seurakunnan raamattukoulun Uppsalassa, he perustivat Juudan Leijona -seurakunnan Vaasaan. Suerakunnalla on ollut yhteistyötä Livets Ordin kanssa sekä Suomessa samanhenkisten seurakuntien, kuten Suur-Helsingin seurakunnan, Elävän Sanan Yhteyden, Elämän Sanan, Tampereen Kristillisen Keskuksen ja Pietarsaaren Kristillisen Keskuksen kanssa. Seurakunta on tehnyt yhteistyötä myös ruotsinkielisten helluntaiseurakuntien sekä joidenkin vapaakirkon seurakuntien kanssa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhteystiedot Vaasan Cityseurakunta. Viitattu 18.4.2024.
  2. Seurakunnat: Vaasan Cityseurakunta Uskonnot.fi. 22.5.2018. Viitattu 18.4.2024.
  3. Heino 1997, s. 149-150