Mario Bros.

Wikipedia
Ohjattu sivulta Mario Bros
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mario Bros.
Pelin kansikuva
Pelin kansikuva
Kehittäjä Nintendo
Julkaisija Nintendo
Julkaisupäivä 1983
Lajityyppi Tasohyppely
Pelimuoto Yksinpeli
Alusta NES, Arcade, Commodore 64, Atari, PC
Gamepad.svg
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla
Kuvakaappaus

Mario Bros. on Nintendon kehittämä ja alun perin 1983 julkaisema hallipeli. Peli julkaistiin myös joillekin kotitietokoneille ja myöhemmin myös Nintendon omalla Nintendo Entertainment System -konsolilla, sekä erikseen että eräänlaisena varhaisena minipelinä Super Mario Bros. 3:ssa. Kyseessä oli ensimmäinen Mario-peli, jossa Marion nimi esiintyi (tätä aiemmin viiksekäs hahmo oli tunnettu nimellä Jumpman). Tämän lisäksi peli esitteli Marion veljen, Luigin, ensimmäistä kertaa. Kyseessä on myös klassisen Mario-vihollisen, Koopa Troopa -kilpikonnan ensiesiintyminen.

Peli on varhaisten Mario-hallipelien tapaan yksinkertainen, tasoloikkahenkinen peli. Pelissä pelaajien on puhdistettava kenttä vihollisista iskemällä niiden alapuolella olevaa tiiltä, minkä seurauksesta vihollinen kääntyy väärin päin ja voidaan täten potkaista ruudulta. Vihollisia on aina tietty määrä, ja kun vihollisia on enää yksi jäljellä, tämä vihollinen vaihtaa väriä ja alkaa liikkua aiempaa nopeammin. Vihollinen vaihtaa väriä myös, jos se nousee takaisin jaloilleen, kun sitä ei ehdi potkaisemaan riittävän nopeasti pois ruudulta (aikaa potkaisemiseen on suunnilleen 10 sekuntia). Kentän pohjakerroksen yläpuolella sijaitsee myös POW-laatikko, jota lyömällä kaikki ruudulla olevat viholliset kääntyvät väärin päin. POW-laatikkoa voi lyödä useamman kerran, mutta lopulta se katoaa. Kaksinpelissä voi voittaa kun toinen kuolee, tai keräämällä tarvittavan määrän kolikoita.

Mario Bros. on julkaistu monesti osana suurempaa pelijulkaisua. Peli sisällytettiin Super Mario Bros. 3:een minipelinä (myös pelin All-Stars-versiossa). Se oli myös pelattavana Super Mario Advance -uudelleenjulkaisusarjan kaikissa neljässä osassa. Super Mario Advance -sarja sisältää seuraavat pelit: Super Mario Bros. 2, Super Mario World, Yoshi's Island ja Super Mario Bros. 3. Myös Mario & Luigi: Superstar Saga -pelissä on sama paranneltu versio Mario Bros:ista. Marion nykyinen asu poikkeaa pelin puvusta.


Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.