Henkilötunnus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itävaltalainen henkilökortti.

Henkilötunnus on valtion kansalaiselle antama yksilöivä tunniste. Henkilötunnusta käytetään muun muassa viranomaisten kanssa asioitaessa, henkilöllisyyden tunnistamisessa ja henkilöä koskevissa virallisissa asiakirjoissa.

Henkilötunnus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa henkilötunnus (hetu[1]) annetaan Suomen kansalaisille sekä Suomessa pysyvästi tai pitkäaikaisesti (vähintään vuoden) oleskeleville ulkomaalaisille. Tunnus voidaan anomuksesta myöntää myös tilapäisesti oleskeleville henkilöille. Tunnuksen myöntää Väestörekisterikeskus. Suomessa henkilötunnus ei juridisesti ole enää nykyään salassa pidettävä tieto. Henkilötunnuksen voi nykyisin vaihtaa vain henkilötunnuksen väärinkäytön tai sukupuolen korjaamisen vuoksi. Esimerkiksi väärinkäytöksiä pitää olla tapahtunut useita ja vakavia.

Henkilötunnuksen alkuosa muodostuu henkilön syntymäajasta. Välimerkki kertoo, millä vuosisadalla henkilö on syntynyt. Välimerkin jälkeen on kolminumeroinen juokseva järjestysnumero ja lopuksi tarkistusmerkki.

Henkilötunnuksen algoritmin kehitti Erkki Pale, joka oli toiminut toisessa maailmansodassa salakieliasiantuntijana.

Nimen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen henkilön yksikäsitteinen tunnus oli työeläkekortin numero ja sen antoi vuosina 19621970 Eläketurvakeskus (ETK). Myöhemmin, vuosina 19641970 Kansaneläkelaitos (KELA) ryhtyi jakamaan omia sosiaaliturvatunnukseksi (sotu) kutsuttuja tunnuksiaan, joiden tiedot perustuivat väestörekisteritietoihin. Vuoden 1971 alusta, kun Väestörekisterikeskus (VRK) otti käyttöön digitaalisen väestörekisterin, työeläkekortin numerosta ja sotusta luovuttiin. Henkilön yksilöivän tunnuksen nimeksi tuli henkilötunnus. Väestörekisterikeskus on ainoa henkilötunnuksia myöntävä taho.

Tunnuksen muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen henkilötunnuksen muodosta on säädetty väestötietoasetuksessa 128/2010.[2] Se koostuu 11 merkistä ja on muotoa xxxxxxyzzzq, jossa

  • xxxxxx on henkilön syntymäaika muodossa ppkkvv, esimerkiksi 010180
  • y on sen vuosisadan tunnus, jolloin henkilö on syntynyt.
    • 1800-luku: +
    • 1900-luku:
    • 2000-luku: A
  • zzz on yksilönumero, jolla samana päivänä syntyneet yksilöidään. Luku on naisilla parillinen ja miehillä pariton. Yksilönumero on välillä 002–899. Numeroita 900–999 käytetään tilapäisissä henkilötunnuksissa, esimerkiksi sairaaloissa, kun virallista henkilötunnusta ei tiedetä tai sitä ei ole vielä syntyneelle lapselle annettu. Tilapäisiä tunnuksia ei kirjata väestötietojärjestelmään.
  • q on tarkistusmerkki. Tarkistusmerkki lasketaan jakamalla syntymäajan (muodossa PPKKVV) ja yksilönumeron muodostama 9-numeroinen luku 31:llä [3]. Jakojäännös, joka on tällöin kokonaisluku väliltä 0–30, muunnetaan tarkistusmerkiksi alla olevan taulukon mukaisesti [3]. Vuosisadan tunnus ei siis vaikuta tarkistusmerkkiin.
Taulukko
Jakojäännös Tarkistusmerkki Jakojäännös Tarkistusmerkki
0 0 16 H
1 1 17 J
2 2 18 K
3 3 19 L
4 4 20 M
5 5 21 N
6 6 22 P
7 7 23 R
8 8 24 S
9 9 25 T
10 A 26 U
11 B 27 V
12 C 28 W
13 D 29 X
14 E 30 Y
15 F

Henkilötunnuksen käytön rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilötietolain (523/1999) 13 §:ssä on säädetty rajoituksia sille, millä ehdoilla henkilötunnusta saa käyttää henkilörekistereissä. Lain mukaan sitä saa käsitellä rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella sekä sellaisissa tapauksissa, joissa sen käsittelystä on säädetty laissa. Lisäksi henkilötunnusta saa käsitellä, jos rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää:

  • laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi;
  • rekisteröidyn tai rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamiseksi; tai
  • historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten.

Henkilötunnusta saa käsitellä myös luotonannossa tai saatavan perimisessä, vakuutus-, luottolaitos-, vuokraus- ja lainaustoiminnassa, luottotietotoiminnassa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja muun sosiaaliturvan toteuttamisessa tai virka-, työ- ja muita palvelussuhteita ja niihin liittyviä etuja koskevissa asioissa.

Lisäksi henkilötunnuksen saa luovuttaa osoitetietojen päivittämiseksi tai moninkertaisten postilähetysten välttämiseksi suoritettavaa tietojenkäsittelyä varten, jos henkilötunnus jo on luovutuksensaajan käytettävissä.

Rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, että henkilötunnusta ei merkitä tarpeettomasti henkilörekisterin perusteella tulostettuihin tai laadittuihin asiakirjoihin.[4]

Muut maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muualla vastaavanlaista henkilötunnusta käytetään muun muassa Ruotsissa (personnummer), Norjassa (fødselsnummer), Tanskassa (personnummer tai CPR-nummer), Islannissa (kennitala), Virossa (isikukood), Alankomaissa (burgerservicenummer), Belgiassa (rijksregisternummer), Ranskassa (code INSEE), Itävallassa (Sozialversicherungsnummer), Sveitsissä (AHV-Nummer), Liettuassa (asmens kodas)lähde? ja Chilessä (Rol Único Nacional tai RUN).

Yhdysvalloissa on samankaltainen järjestelmä (social security number, SSN), vaikkakaan sitä ei alun perin luotu samanlaiseen tarkoitukseen. SSN:ia ei anneta ihmiselle jo syntymästä, joten on mahdollista elää Yhdysvalloissa ilman sellaista, joskin sen puute vaikeuttaa käytännön asioiden hoitamista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 23.2.2013.
  2. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100128
  3. a b Mitä henkilötunnuksesi kertoo? Tilastokeskus. Viitattu 14.11.2010.
  4. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]