Henkilötunnus

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itävaltalainen henkilökortti.
Itävaltalainen henkilökortti.

Henkilötunnus on valtion kansalaiselle antama yksilöivä tunniste. Henkilötunnusta käytetään mm. viranomaisten kanssa asioidessa, henkilöllisyyden tunnistamisessa ja henkilöä koskevissa virallisissa asiakirjoissa. Henkilötunnus säilyy muuttumattomana koko elinajan.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Henkilötunnus Suomessa

[muokkaa] Yleistä

Suomessa henkilötunnus (hetu) annetaan Suomen kansalaisille sekä Suomessa pysyvästi tai pitkäaikaisesti (vähintään vuoden) oleskeleville ulkomaalaisille. Tunnus voidaan anomuksesta myöntää myös tilapäisesti oleskeleville henkilöille. Tunnuksen myöntää Väestörekisterikeskus. Henkilötunnusta ei voi käyttää luotettavasti henkilöllisyyden todisteena kahdesta syystä: ensinnäkin se ei ole salainen tieto, ja toiseksi se ei ole vaihdettavissa, kuten vaikkapa verkkopankin salasana. Valitettavasti henkilötunnusta, etenkin sen loppuosaa, usein luullaan eräänlaiseksi "salasanaksi" vaikkapa pankkikorttiostoksia tehdessä tai terveyskeskuksessa asioidessa, mikä johtaa helposti väärinkäytöksiin.

Henkilötunnuksen alkuosa muodostuu henkilön syntymäajasta. Henkilötunnuksen jälkimmäisen osan kolme ensimmäistä numeroa ovat juokseva järjestysnumero. Välimerkki kertoo millä vuosisadalla henkilö on syntynyt, mutta monet atk-järjestelmät käsittelevät välimerkkiä ainoastaan erottimena.

Ylen radio-ohjelmassa[1] kerrottiin ihmisistä, joilla ei ole henkilötunnusta. Ohjelman mukaan Helsingin alueella heitä olisi yli sata henkeä. Mielenkiintoisen väittämän todisteita ei ole esitetty. Ohjelman mukaan henkilötunnuksettomat ihmiset paljastuvat esimerkiksi onnettomuudessa kuollessaan ja vaitiolovelvollisen lääkärin vastaanotolla.

[muokkaa] Nimen historia

Alun perin tunnuksen nimi oli työeläkekortin numero ja sen antoi vuosina 1962-1972 Eläketurvakeskus (ETK). Tunnus otettiin laajamittaiseen käyttöön lakisääteisen sairausvakuutuksen käyttöönoton yhteydessä 1.4.1964. Myöhemmin, vuosina 1964-1970, tunnuksia antoi myös Kansaneläkelaitos (KELA) ja nimi muuttui sosiaaliturvatunnukseksi (sotu). Vuoden 1971 alusta, kun Väestörekisterikeskus (VRK) siirtyi atk-pohjaiseen väestörekisteriin, tunnuksen nimi on ollut henkilötunnus. Nykyisin Väestörekisterikeskus on ainoa tunnuksen myöntävä taho.

[muokkaa] Tunnuksen muoto

Suomalaisen henkilötunnuksen muodosta on säädetty väestötietoasetuksessa 886/1993.[2] Se koostuu 11:stä merkistä ja on muotoa xxxxxxyzzzq, jossa

  • xxxxxx on henkilön syntymäaika muodossa ppkkvv, esim. 010180
  • y on sen vuosisadan tunnus, jolloin henkilö on syntynyt.
    • 1800-luku: +
    • 1900-luku:
    • 2000-luku: A
  • zzz on yksilönumero, jolla samana päivänä syntyneet yksilöidään. Luku on naisilla parillinen ja miehillä pariton. Yksilönumero on välillä 002-899. Välin 900-999 numeroita käytetään tilapäiskäyttöön tehtävien henkilötunnusten yhteydessä, esimerkiksi sairaaloissa, kun virallista henkilötunnusta ei tiedetä tai sitä ei ole vielä syntyneelle lapselle annettu. Tilapäiskäyttöön tehtyjä numeroita ei kirjata väestötietojärjestelmään. Yksilönumerot pyritään pitämään yksilöllisinä siten, että 2000-luvulla syntyneiden numerosarja jatkuu siitä, mihin vastaava 1900-luvun sarja päättyi.
  • q on tarkistusmerkki. Tarkistusmerkki lasketaan jakamalla syntymäajan ja yksilönumeron muodostama 9-numeroinen luku 31:llä. Mahdolliset jakojäännökset ja niitä vastaavat tarkistusmerkit on esitetty alla olevassa taulukossa.
Taulukko
Jakojäännös Tarkistusmerkki Jakojäännös Tarkistusmerkki
0 0 16 H
1 1 17 J
2 2 18 K
3 3 19 L
4 4 20 M
5 5 21 N
6 6 22 P
7 7 23 R
8 8 24 S
9 9 25 T
10 A 26 U
11 B 27 V
12 C 28 W
13 D 29 X
14 E 30 Y
15 F

[muokkaa] Henkilötunnuksen käytön rajoitukset

Henkilötietolain (523/1999) 13 §:ssä on säädetty rajoituksia sille, millä ehdoilla henkilötunnusta saa käyttää henkilörekistereissä. Lain mukaan sitä saa käsitellä rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella sekä sellaisissa tapauksissa, joissa sen käsittelystä on säädetty laissa. Lisäksi henkilötunnusta saa käsitellä, jos rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää:

  • laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi;
  • rekisteröidyn tai rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamiseksi; tai
  • historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten.

Henkilötunnusta saa käsitellä myös luotonannossa tai saatavan perimisessä, vakuutus-, luottolaitos-, vuokraus- ja lainaustoiminnassa, luottotietotoiminnassa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja muun sosiaaliturvan toteuttamisessa tai virka-, työ- ja muita palvelussuhteita ja niihin liittyviä etuja koskevissa asioissa.

Lisäksi henkilötunnuksen saa luovuttaa osoitetietojen päivittämiseksi tai moninkertaisten postilähetysten välttämiseksi suoritettavaa tietojenkäsittelyä varten, jos henkilötunnus jo on luovutuksensaajan käytettävissä.

Rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, että henkilötunnusta ei merkitä tarpeettomasti henkilörekisterin perusteella tulostettuihin tai laadittuihin asiakirjoihin. [3]

[muokkaa] Muut maat

Muualla vastaavanlaista henkilötunnusta käytetään mm. Ruotsissa (personnummer), Norjassa (fødselsnummer), Tanskassa (personnummer tai CPR-nummer), Islannissa (kennitala), Virossa (isikukood), Alankomaissa (burgerservicenummer), Belgiassa (rijksregisternummer), Ranskassa (code INSEE), Itävallassa (Sozialversicherungsnummer), Sveitsissä (AHV-Nummer) ja Liettuassa (asmens kodas).lähde?


Yhdysvalloissa on samankaltainen järjestelmä (social security number, SSN), vaikkakaan sitä ei alun perin luotu samanlaiseen tarkoitukseen. SSN:ia ei anneta ihmiselle jo syntymästä, joten on mahdollista elää Yhdysvalloissa ilman sellaista, joskin sen puute vaikeuttaa käytännön asioiden hoitamista.

[muokkaa] Lähteet

  1. Yle Radio, ohjelma Suden hetki n. 10 vuotta sitten
  2. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930886
  3. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523

Väestörekisterikeskus Väestörekisterikeskus. Viitattu 2007-03-07.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut