Erkki Pale

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erkki Pale 1960-luvun keskivaiheilla.

Erkki Pale (alk. Bror Erik Sten Bergh, 13. syyskuuta 1906 Valkeala7. joulukuuta 2003 Helsinki)[1] oli suomalainen matemaatikko ja vakuutusjohtaja.

Pale toimi sota-aikana salakirjoitusasiantuntijana Suomen radiotiedustelussa Reino Hallamaan alaisuudessa. Hänet huomattiin nuorena matemaatikkona lähettää rannikkotykistöstä Tuusulan radiokouluun. Hän aloitti työnsä vakuutusyhtiö Salaman amerikkalaisella Hollerit -tietokoneella. Palesta tuli Hallamaan läheinen avustaja. Jatkosodan aikana hän johti kapteenina Radiotiedustelukeskuksen avausjaostoa Sortavalassa.[2]

Pale oli myös mukana toteuttamassa syksyllä 1944 operaatio Stella Polarista, jolla radiotiedustelun henkilöt, laitteet ja kertynyt tiedustelumateriaali siirrettiin Ruotsiin. Hän toimi Ruotsiin lähteneen tiedustelijaryhmän johtajana. Marraskuun 1944 alussa Pale aloitti yhdessä Harald Öhquistin ja Runar Bäckströmin kanssa neuvottelut tiedustelumateriaalin myymisestä ruotsalaisille. Sopimus solmittiin tammikuussa 1945. Palattuaan Suomeen maaliskuussa 1945 Pale joutui elokuussa 1945 Punaisen Valpon turvasäilöön, vaikkakaan mitään laitonta ei hänen tekemisistään löytynyt. Hänet vapautettiin 20 kuukauden kuluttua ilman tuomiota.[3]

Siviilissä Pale toimi vakuutusalalla Henkivakuutusyhtiö Salaman varatoimitusjohtajana. 1960-luvun alussa Pale kehitti, avustajanaan matemaatikko Matti Kurimo, Suomessa nykyisin käytettävän henkilötunnuksen (entinen sosiaaliturvatunnus). Tätä tunnusta tarvittiin silloin otettaessa käyttöön uutta palkkasidonnaista työeläkejärjestelmää; tunnuksen avulla voitiin yhdistää tiedot henkilön eri työsuhteista ja erottaa toisistaan samannimiset henkilöt.

Pale kuoli 97-vuotiaana Helsingissä Laakson sairaalassa sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia.[4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Totuus Stella Polariksesta, toimittanut Reijo Ahtokari, omakustanne 1994
  • Suomen radiotiedustelu 1927–1944. Kirjan aineiston kerännyt ja alkuperäiskirjoituksen laatinut Erkki Pale, toimittanut Reijo Ahtokari. Viestikoelaitoksen kilta 1997.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ahtokari, Reijo: Pale, Erkki (1906–2003) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 16.6.2020.
  2. Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 239. LOVE KIRJAT, 1982.
  3. Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953, s. 253–255. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-768-0.
  4. Erkki Palen muistokirjoitus (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 7.12.2003. Käyttäjätunnuksella.