Hajuvesi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”parfyymi” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Hajuvesipulloja hyllyssä

Hajuvesi (etenkin vahvimpana pitoisuutenaan myös parfyymi (lat. per fumum, ’savuna ilmaan’[1])) on alkoholipohjainen, tuoksuva kosmetiikkatuote, jota käytetään antamaan miellyttävä tuoksu. Sen pääasiallisina ainesosina ovat kuljetinaineena toimivan alkoholin lisäksi erilaiset tuoksuvat yhdisteet tai aineet, joita tuotetaan synteettisesti, kasveista tai vähäisessä määrin eläinkunnan tuotteista.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuvettä suihkutetaan iholle antamaan käyttäjälleen miellyttävä tuoksu, ja sitä voidaan suihkuttaa ilmaan esimerkiksi juhlissa, jotta koko huone tuoksuisi. Hajusteilla voidaan peittää epämiellyttäviä hajuja, kuten lian, tupakan tai pilaantuneen ruoan hajut. Hajuvesiä on käytetty myös uskonnollisissa menoissa.[2]

Hajuvettä suihkutetaan usein kaulaan ja ranteen, kyynärvarren, nilkan tai polvivarren sisäpuolelle. Eri hajuvedet sopivat ihmisille eri tavoin, sillä hajuvesi muuttuu jokaisen iholla eri hajuiseksi käyttäjän oman ihon rasva- ja öljykoostumuksen mukaan.[3]

Koostumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuvesi sisältää alkoholia, vettä ja tuoksutiivistettä, jossa voi olla 50–100 eri ainetta. Alkoholin ja veden suhde seoksessa on yleensä 96:4. Erityyppiset hajuvedet eroavat toisistaan tuoksutiivisteen osuuden suhteen (tällainen luokittelu ei kuitenkaan ole vakiintunut[4]):[5]

Tuoksutiivistettä
parfyymi 15–20 % (ei lainkaan vettä)
parfum de toilette 10–15 %
eau de toilette 5–10 %
eau de cologne 2–5 %
parfyymideodorantti 1–3 %

Joidenkin hajuvesissä käytetyistä kemikaaleista on arveltu aiheuttavan allergisia reaktioita tai olevan hormonihäiritsijöitä. Hajuvesiteollisuuden mukaan kaikkia allergisia reaktioita ei voi välttää, mutta alan valvonta on kunnossa.[6]

Raaka-aineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fragonard-tehtaan hajuvesilaboratorio Èzessä, Ranskassa

Kasviperäiset tuoksuaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuvesien raaka-aineiksi eristetään kasvien eri osien hyväntuoksuisia eteerisiä öljyjä. Usein yhden öljykilon tuottamiseen tarvitaan monisata- tai monituhatkertainen määrä kasvinosia. Yksi eteerinen öljy saattaa koostua yli 200 komponentista. Eteerisiä öljyjä tunnetaan yli 3 000, joista useita satoja on kaupallisessa käytössä.[7]

Eteeriset öljyt eristetään useimmiten vesihöyrytislauksella, jossa kasvit ennen tislausta pilkotaan ja sekoitetaan veteen. Toinen tapa on perkolointi, jossa jauhettu tai murskattu kasviaines sekoitetaan liuotteeseen, suodatetaan, tislataan, pestään ja jäädytetään, minkä jälkeen alkoholi haihdutetaan pois. Muita eristämistapoja ovat rasvalla liuottaminen, maserointi ja puristaminen.[8]

Eläinperäiset tuoksuaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläinperäisiä tuoksuaineita ei enää juurikaan käytetä hajuvesissä niiden vaikean saatavuuden ja kalleuden vuoksi. Synteettiset aineet ovat korvanneet ne joitain kaikkein kalleimpia hajuvesiä lukuunottamatta. Tunnettuja eläinperäisiä tuoksuaineita ovat myski, sivetti, hauste ja ambra.[9][10]

Synteettiset tuoksuaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synteettisiin tuoksuaineisiin kuuluvat niin puhtaasti keinotekoiset kuin luontoperäisistä tuoksuaineistakin eristetyt, kemiallisesti muutetut aineet. Tärkeimpiä synteettisiä tuoksuaineita ovat muun muassa erilaiset aldehydit, asetaatit ja alkoholit. Synteettisiä tuoksuaineita on osattu valmistaa 1830-luvulta lähtien.[11]

Suunnittelu ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parfymöörin työtila Grassessa

Hajuveden suunnittelee parfymööri. Virallisesti parfymöörin titteliä voi käyttää vain vähintään seitsemän vuotta alalla työskennellyt ja kykynsä osoittanut tuoksujen suunnittelija.[12] Parfymööri saa aluksi tuoksuidean eli konseptin yrityksensä fragrance designerilta.[12] Parfymööri yhdistelee tuoksuja ideoidensa pohjalta mahdollisimman neutraalissa ja hajuttomassa ympäristössä. Hän työskentelee hyllykön eli urkujen edessä ja tiputtelee pienistä pulloista tuoksuja pienille liuskoille haisteltavakseen.[13] Uuden tuoksun luomiseen kuuluu pikkutarkkaa punnitsemista, mittaamista, annostelua ja haistamista. Parfymööriltä vaaditaan kaikkien raaka-aineiden kemian tuntemusta, hyvää tuoksumuistia ja kykyä yhdistellä aineita oikeassa suhteessa. Hänen täytyy tuntea myös kemikaaleihin ja luonnon raaka-aineisiin liittyvä lainsäädäntö. Valmiin tuotteen on hyvän tuoksun lisäksi myös täytettävä vaativien asiakkaiden odotukset tuoksun kestävyyden ja tasalaatuisuuden suhteen.[12] Uusien tuoksujen syntyminen kestää yleensä parista vuodesta jopa kymmeneen vuoteen.[13]

Parfymöörin suunnitteleman reseptin mukaan tehdään tiiviste. Sitä sekoitetaan, kypsytetään useita viikkoja, laimennetaan alkoholilla ja vedellä, ja kypsytetään vielä 6−8 viikkoa. Ennen pullotusta hajuvesi vielä jäähdytetään ja suodatetaan.[13]

Tuoksut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoksujen aistiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuveden haihtuessa iholta sen tuoksun eri osat tulevat esiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisenä aistitaan tuoksun latvaosa, jonka muodostavat keveimmät ja nopeimmin haihtuvat ainesosat, kuten sitrus ja aldehydit. Ensituoksun haihduttua aistitaan tuoksun sydänosa. Se antaa hajuvedelle sen luonteen, jonka mukaan hajuvesi kuvaillaan. Sydäntuoksu on rikas ja täyteläinen, ja se muodostuu muun muassa kukista. Kestävyytensä sydäntuoksu saa kiinnitteistä kuten ambrasta, hartsista, sivetistä tai myskistä. Lopulta tuoksu muodostaa käyttäjänsä iholla hänelle yksilöllisen ominaistuoksun.[14]

Tuoksuperheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuvesien perinteisiä tuoksuperheitä ovat sitrustuoksut, kukkaistuoksut, fougère-tuoksut ('saniaismaiset'), chypre-tuoksut, itämaiset tuoksut, puun tuoksut ja nahkaiset tuoksut.[15] Miesten tuoksuissa näistä suosittuja ovat etenkin fougère-tuoksut, puun tuoksut ja nahkaiset tuoksut, vaikka hajuvesillä ei varsinaisesti olekaan ”sukupuolta”.[16] Nykyaikaisia tuoksuperheitä ovat esimerkiksi sitrus, akvaattinen ja vihreä.[17]

Hajuvesien kuvailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupallisten hajuvesien tarkat kaavat ovat salaisia. Hajuvesiin perehtyneet voivat kuitenkin tulla erittäin taitaviksi tunnistamaan hajuveden alkuperäisiä aineosia.[18] Käytännöllisin tapa kuvailla hajuvettä on määritellä se tuoksun sävyn tekijöiden mukaan tai mihin tuoksuperheeseen se kuuluu, ja millainen hajuveden kokonaisvaikutelma on lähtien ensimmäisestä tuoksukokemuksesta viimeiseen aistittavaan aavistukseen.[19]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodo-parfyymin mainosjuliste, Alfons Mucha 1896.

Hajusteita on käytetty uhrimenoissa jo tuhansia vuosia sitten. Muinaisten egyptiläisten hajuvesi kyfi koostui hunajasta, väriherneistä, sahramista, mirhasta, kaardemummasta ja ruusuista. Nykyisenkaltaisia hajuvesiä pystyttiin valmistamaan arabien keskittyä tislauksen 800–900-luvuilla. Varsinainen parfyymiteollisuus sai alkunsa Ranskassa noin vuonna 1190. Tislausmenetelmät olivat 1500-lukuun mennessä kehittyneet niin, että niitä voitiin käyttää yleisesti hajuvesiteollisuudessa.[20]

Vuonna 1714 italialainen Giovanni Maria Farina kehitti kölninveden. Vuonna 1792 kölniläinen Wilhelm Mülhens kehitti sitrushedelmistä, rosmariinista ja laventelista salaisella reseptillään edelleenkin suositun miesten tuoksun Eau de Cologne 4711:n.[21]

1800-luvulla tuoksuaineita opittiin analysoimaan kemiallisesti ja synteettisiä tuoksuja alettiin kehittää: kaneliöljystä eristettiin kanelialdehydi 1830-luvulla, salisyylihaposta kumariini vuonna 1868 ja sen jälkeen heliotropiini (1869) ja vanilliini (1876). Kumariinia käytettiin hajuvedessä ensimmäisen kerran vuonna 1882 (Fougère Royal) ja vanilliinia 1889 (Jicky). Myös savun ja nahan tuoksuiset kinoliiniyhdisteet luotiin 1800-luvun lopulla samoin kuin iononi-yhdisteet, joita käytetään itämaisissa tuoksuissa.[22]

Vuonna 1925 julkistettiin kuuluisa Chanel No. 5, jossa käytettiin vuonna 1903 kehitettyjä rasva-aldehydejä. 1920-luvulla syntetisoitiin myös eläintuoksut myski ja sivettoni. Sen jälkeen on kehitetty useita erilaisia luonnollisia ja täysin uudenlaisia tuoksuja, joita monet tunnetuimmista hajuvesistä käyttävät.[23]

Nykyisin uudet hajuvedet kuuluvat usein muotitalojen brändeihin, ja niitä markkinoivat entistä useammin tunnetut julkisuuden henkilöt.[18]

Säilytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuvesi voi säilyä useita vuosia, jos sen pitää valolta suojattuna. Hajuvettä tulisi säilyttää pullossa, jossa se ei joudu suoraan kosketuksiin ilman kanssa, kuten suihkepulloissa, joissa sitä yleensä myydäänkin.[24] Avatussa ja vajaassa pullossa hajuvesi voi alkaa huonontua jo alle vuodessa. Hajuvesi säilyy parhaiten 3–7 asteen lämpötilassa.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7.
  • Turin, Luca & Sanchez, Tania: Perfumes. Profile books, 2008. ISBN 978-1-86448-127-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Utrio, s. 75.
  2. Matti Hannuksela: Parfyymien historiaa Allergia- ja astmaliitto. Viitattu 4.1.2014.
  3. Hajuvesien oikein käyttö 14.7.2013. Beauty Outlet. Viitattu 4.1.2014.
  4. Turin & Sanchez, s. 41.
  5. Utrio, s. 81.
  6. Kathleen Doheny: Does Perfume Have Hidden Health Risks? 12.5.2010. WebMD. Viitattu 4.1.2014.
  7. Utrio, s. 77.
  8. Utrio, s. 78–79.
  9. Turin & Sanchez, s. 45−46.
  10. Utrio, s. 79.
  11. Utrio, s. 79–80.
  12. a b c Max Perttula: Parfymöörin työ Max Joacim Cosmetics Oy Finland. Viitattu 7.1.2014.
  13. a b c Utrio, s. 81.
  14. Utrio, s. 75.
  15. Utrio, s. 85−87.
  16. Turin & Sanchez, s. 21−27, 53.
  17. Farah Averill: Choose Your Signature Fragrance AskMen. Viitattu 3.1.2014.
  18. a b Perfume Today 2007. UpscalePerfumes.com. Viitattu 20.9.2012.
  19. Perfume Scent Description 2007. UpscalePerfumes.com. Viitattu 20.9.2012.
  20. Utrio, s. 75–78.
  21. Utrio, s. 82.
  22. Utrio, s. 78–80.
  23. Utrio, s. 80.
  24. Turin & Sanchez, s. 42−43.
  25. Perfume Preservation 2007. UpscalePerfumes.com. Viitattu 20.9.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]