Kumariini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kumariini

Coumarin acsv.svg

Tunnisteet
Muut nimet 1,2-bentsopyroni
2H-1-bentsopyran-2-oni
CAS-numero 91-64-5
Ominaisuudet
Molekyylikaava C9H6O2
Moolimassa 146,14 g/mol
Ulkomuoto Värittömiä hiutaleita
Sulamispiste 68–70 °C (341–343 K)
Kiehumispiste 297–299 °C (570–572 K)
Tiheys 0,94 g/cm3
Liukoisuus veteen Huono

Kumariini on heterosyklinen yhdiste. Se on palavaa, huoneenlämmössä (20 °C) olomuodoltaan väritöntä, hiutalemaista ainetta, jolla on tunnusomainen miellyttävä tuoksu. Sen kemiallinen kaava on C9H6O2. Kumariinista käytetään myös nimityksiä 1,2-bentsopyroni ja 2H-1-bentsopyran-2-oni.

Kumariinin moolimassa on 146,14 g/mol, sulamispiste 68–70 °C, kiehumispiste 297–299 °C, suhteellinen tiheys 0,94 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3), leimahduspiste 150 °C ja CAS-numero 91-64-5. Aine liukenee huonosti veteen.

Esiintyminen kasveissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kumariinia esiintyy erittäin monissa kasveissa ja niiden haihtuvissa öljyissä. Kumariinia sisältäviä kasveja ovat esimerkiksi kassiakaneli, tuoksusimake, liperi, tuoksumatara, veikselinkirsikka ja tonkapavut (Dipteryx odorata). Tonkapapujen vuoksi ainetta kutsutaan myös tonkakamferiksi. Kanelissa kumariinia on yleensä 2–3 g/kg, mutta enimmillään sitä voi olla jopa 6–7 g/kg.

Kaakkois-Euroopassa, erityisesti Kreikassa, Kyproksella ja Etelä-Bulgariassa makeiden leivonnaisten maustamiseen käytetään mahlebi-nimistä maustetta, jossa on kumariinia. Mausteen kumariinipitoisuus on noin 0,5 g/kg. Sitä saadaan veikselinkirsikan (Prunus mahaleb) siemenistä. Veikselinkirsikka kasvaa Lähi-idässä ja Itä- ja Keski-Euroopassa.

Kumariinia käytetään miellyttävän tuoksunsa vuoksi hedelmäesanssien valmistukseen ja hajuaineena. Kumariini antaa maun puolalaiselle Żubrówka-yrttivotkalle, jonka maku tulee pullossa olevasta lännenmaarianheinän (Hierochloë odorata) korresta.

Kumariinin elintarvikekäyttöä on pyritty rajoittamaan.

Ympäristö- ja terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytaikainenkin altistuminen aineelle voi ärsyttää ihoa. Pidempiaikainen tai toistuva altistuminen aineelle saattaa altistaa syövälle.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]