Elokuvamusiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elokuvamusiikki on elokuvassa käytettävää musiikkia, joka on sävelletty nimenomaisesti tiettyä elokuvaa varten. Musiikilla luodaan ja tehostetaan kuvamateriaalin ja muun ääniraidan luomaa tunnelmaa.

Usein elokuvamusiikkia esittävät erilaiset orkesterit, joiden koko vaihtelee pienestä kamariorkesterista isompaan kokoonpanoon. Orkesteri on joko elokuvayhtiön palkkaama studio-orkesteri tai konserttiorkesteri, kuten Lontoon sinfoniaorkesteri. Monissa pienen budjetin elokuvissa käytetään kuitenkin usein syntesoijia ja sample-tekniikkaa luomaan orkesterin ääni.

Jotkin elokuvat käyttävät ensisijaisena musiikkiaineksena populaarimusiikkia, jota ei ole sävelletty erityisesti elokuvaa varten. Elokuvien orkesterimusiikki perustuu tyyliltään useimmiten romantiikan ajan musiikkiin.

Musiikissaa voidaan käyttää johtoaiheita tärkeille henkilöille, tapahtumille ja tilanteille. Niitä voidaan soittaa muunnellen tilannekohtaisesti. Esimerkkinä voidaan mainita Imperiumin marssin Tähtien sodasta. Taru sormusten herrasta -trilogia käyttää johtoaihetekniikkaa monien henkilöiden ja paikkojen yhteydessä.

Elokuvissa on yleensä 40–75 minuuttia musiikkia.lähde? Joissain elokuvissa kuitenkin musiikkia on tuskin lainkaan, toisissa taas on vain harvoja kohtia missä musiikkia ei olisi taustalla. Rauni Molbergin Tuntemattomassa sotilaassa ei käytetä musiikkia ollenkaan, ellei se liity suoraan käsikirjoitukseen.

Elokuvamusiikin luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun elokuva on kuvattu, tai ainakin osa siitä, säveltäjälle näytetään raakavedos elokuvasta tai jostain kohtauksesta.kenen mukaan? Säveltäjä keskustelee ohjaajan kanssa siitä, minkä tyylistä musiikin pitäisi olla. Joskus keskustelu tapahtuu ennen kuvaamista pääosin siitä syystä, että säveltäjällä olisi enemmän aikaa työstää kappaleita, jotka liittyvät suoraan kohtauksiin esimerkiksi laulun tai tanssin muodossa.

Joskus ohjaaja käyttää väliaikaista musiikkia kohtausten taustalla ennen sävellyksen alkamista luomaan samankaltaista tunnelmaa, jota ohjaaja haluaa. Suurin osa säveltäjistä ei pidä väliaikaisen musiikin käytöstä,kenen mukaan? sillä ohjaajat usein tykästyvät niihin, mistä seuraa se, että säveltäjät joutuvat matkimaan liikaa väliaikaista musiikkia,kenen mukaan? jotta ohjaajat olisivat tuotoksiin tyytyväisiä. Joissain tapauksissa ohjaajat tykästyvät väliaikaisiin kappaleisiin niin paljon, että päättävät käyttää niitä elokuvissa ja hylätä säveltäjien tekemät työt.

Tunnettuja esimerkkejä hylätyistä elokuvamusiikeista on Troija (säveltäjä Gabriel Yared) ja King Kong (Howard Shore).

Kun säveltäjä saa elokuvan, alkaa hän luoda sen pohjalta musiikkia.lähde? Kun osa säveltäjistä työskentelee perinteisten paperinuottien parissa, ovat yhä useammat säveltäjät siirtyneet tietokonepohjaiseen ympäristöön. Tämän avulla säveltäjä pystyy luomaan MIDI-pohjaisia demoja teemoista ennen lopullisia äänityksiä, usein orkesterin kanssa. Jotkin elokuvat editoidaan uudelleen musiikin valmistumisen jälkeen sopimaan musiikkiin paremmin. Eräs hyvin onnistunutkenen mukaan? yhteistyö ohjaajan ja säveltäjän välillä nähdään elokuvan Hyvät, pahat ja rumat loppukohtauksessa, jossa Sergio Leone on sovittanut Ennio Morriconen sävellyksen kohtaukseen. Toinen hyvä esimerkki on Steven Spielbergin elokuvassa E.T. – The Extra Terrestrial, jossa hänen pitkäaikaisella työtoverillaan John Williamsilla oli vaikeuksia saada musiikki sykronoitua tiettyihin kohtauksiin. Spielberg antoi Williamsille mahdollisuuden nauhoittaa musiikki ilman kuvamateriaalia, vapaasti. Sen jälkeen Spielberg editoi kohtauksen uudelleen sopimaan musiikkiin täydellisesti.lähde?

Kun musiikki on sävelletty, orkesteri tai yhtye esittää ja nauhoittaa sen, yleensä säveltäjän johdolla. Soittajat jäävät kuitenkin yleensä kunniatta elokuvissa tai albumeilla.lähde?

Orkesteri soittaa ison kankaan edessä, jossa elokuva pyörii.lähde? Joskus mukana näytetään myös kapellimestaria helpottavia tempomerkintöjä ja iskukohtia helpottamaan musiikin synkronointia elokuvaan.

Mykkäfilmien aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykkäfilmien aikakaudella panostettiin paljon sopivan musiikin löytämiseen elokuviin. Yleensä pianisti tai urkuri soitti musiikkia elokuvan aikana, joissain tapauksissa paikalla oli kokonainen orkesteri. Soittajat soittivat elokuvan mukana, yleensä suuntaa antavista nuoteista ja poimivat elokuvasta iskuja, joita musiikin avulla voitaisiin korostaa.

Tunnettuja elokuvamusiikin säveltäjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • DesJardins, Christian: Inside Film Music: Composers Speak. Los Angeles: Silman-James Press, 2006. ISBN 1-879505-88-6.
  • Gervink, Manuel – Bückle, Matthias (toim.): Lexikon der Filmmusik: Personen – Sachbegriffe zu Theorie und Praxis – Genres. Laaber: Laaber-Verlag, 2012. ISBN 978-3-89007-558-7.
  • Gorbman, Claudia: Unheard Melodies: Narrative Film Music. Bloomington: Indiana University Press, 1987.
  • Hubai, Gergely: Torn Music: Rejected Film Scores. A Selected History. Los Angeles: Silman-James Press, 2012. ISBN 978-1-935247-05-0.
  • Juva, Anu: Valkokangas soi! Kirja elokuvamusiikista. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1995. ISBN 951-692-352-6.