Camille Saint-Saëns
Charles-Camille Saint-Saëns (9. lokakuuta 1835 – 16. joulukuuta 1921) oli ranskalainen säveltäjä romantiikan ajalta.
Saint-Saëns oli Mozartiin ja Mendelssohniin verrattava aikansa lapsitähti. Hänen isotätinsä Charlotte – Camillen biologisen äidin adoptioäiti – alkoi opettaa 2,5-vuotiaalle pojalle pianonsoittoa huomattuaan tämän erityisen kiinnostuksen pianon ääntä kohtaan. Pojalla todettiin varsin pian olevan myös absoluuttinen sävelkorva. Ensimmäisen sävellyksensä hän teki jo paria vuotta myöhemmin ja esiintyi pianokonserteissa alle kouluikäisenä. Ensimmäisen sinfoniansa hän kirjoitti 16-vuotiaana. Saint-Saëns jatkoi pianovirtuoosina säveltäjänurastaan huolimatta, ja hänen suuri esikuvansa, Franz Liszt, piti Saint-Saënsia itsensä ohella taitavimpana urkurina.[1]
Saint-Saëns sävelsi dramaattista musiikkia: oopperoita ja sinfonisia runoja sekä mykkäfilmien taustaksi tarkoitettua musiikkia. Kaiken kaikkiaan teoslistalla on yli kolmesataa teosta, joista tunnetuimpia ovat kolmas sinfonia (niin sanottu Urkusinfonia), toinen pianokonsertto, ooppera Simson ja Delila (Samson et Dalila), sinfoninen runo Kalmantanssi (Danse Macabre) sekä orkesterisarja Eläinten karnevaali (Le carnaval des animaux). Eläinten karnevaalin esittämisen säveltäjä kielsi kantaesityksen jälkeen elinajakseen, vain osaa "Joutsen" sai soittaa.[2] Säveltäjän kuoleman jälkeen teoksesta on tullut suosittu. Koreografi Mihail Fokin teki siihen kuuluisan soolotanssin Kuoleva joutsen alun perin Anna Pavlovalle.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sävellyksiä
[muokkaa] Oopperat
- Samson et Dalila
- La Princesse jaune
- Le Timbre d'argent
- Henry VIII
- Proserpine
- Ascanio
- Les Barbares
- Hélène
- L'Ancêtre
[muokkaa] Baletit
[muokkaa] Näytelmämusiikki
[muokkaa] Sinfoniat
[muokkaa] Sinfoniset runoelmat
- Omphalen rukki, op. 31
- Phaëton, op. 39
- Danse Macabre, op. 40
- Nuori Hercules, op. 50
- Suite algérienne, op. 60
- Yö Lissabonissa, op. 63
[muokkaa] Pianokonsertot
- Allegro Appassionato, b-molli, op. 70
- Africa-fantasia, g-molli, op. 89
- Nro 5, F, "Egyptiläinen", op. 103
[muokkaa] Viulukonsertot
[muokkaa] Sellokonsertot
[muokkaa] Muut orkesteriteokset
[muokkaa] Kamarimusiikki
- Oboesonaatti, F, op. 166
- Klarinettisonaatti, Es, op. 167
- Fagottisonaatti, G, op. 168
[muokkaa] Urkuteokset
[muokkaa] Pianoteokset
- Muunnelmia eräästä Beethovenin teemasta op. 31 (kahdelle pianolle)
- Sarja op. 90
- Kuusi etydiä op. 111
[muokkaa] Kuoroteokset
- Messu, op. 4
- Tulva, op. 45
- Requiem, op. 54
- Psalmi XVIII
- Psalmi CL
- Luvattu maa
- Jouluoratorio, op. 12
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Camille Saint-Saëns (1835-1921) Classical Music Pages Homepage
- ↑ Classical.net
- ↑ Anna Pavlova NY Times Heroine Worship
[muokkaa] Aiheesta muualla
- International Music Score Library Project: Camille Saint-Saëns
- Vapaasti käytettävissä olevia Saint-Saënsin partituureja Mutopia Project
Sivulta puuttuu 