Eläinten karnevaali

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eläinten karnevaali (Le carnaval des animaux) on säveltäjä Camille Saint-Saënsin 14-osainen sarja pienelle orkesterille. Teoksen alaotsake on "eläintieteellinen fantasia".

Eläinten karnevaali on sävelletty helmikuussa 1886, kun Saint-Saëns oli lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä.

Kuten teoksen nimestä voi päätellä, on kyseessä eläinaiheista ohjelmamusiikkia. Jokainen osa kuvaa tiettyä eläintä. Saint-Saëns epäili humoristisen teoksen vahingoittavan mainettaan vakavan musiikin säveltäjänä, joten hän kielsi esittämästä teosta kantaesityksen jälkeen. Kielto ei koskenut Joutsen-osaa, ja esityskielto oli tarkoitettu raukeavaksi säveltäjän kuoleman jälkeen. Saint-Saënsin kuoltua teoksesta tulikin hänen suosituimpiaan.

Eläinten karnevaalia käytetään paljon klassisen musiikin opettamisessa lapsille.

Teoksen osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Introduction et marche royale du Lion (Johdanto ja leijonan kuninkaallinen marssi) — tässä osassa kuullaan leijonan karjuntaa
  2. Poules et Coqs (Kukot ja kanat) — tässä osassa puhaltimet kiekuvat
  3. Hémiones (animaux véloces) (Villiaasit) — erittäin nopea piano-osuus
  4. Tortues (Kilpikonnat) — osan melodia on muunnelma Jacques Offenbachin operetin Orfeus manalassa kuuluisasta can-canista, mutta nopeutta on hidastettu huomattavasti
  5. L'Éléphant (Norsut) — tämä melodia taas on Hector Berliozin "Dances des sylphes" kontrabassolle sovitettuna
  6. Kangourous (Kengurut) — pianot kuvaavat kenguruiden loikkimista
  7. Aquarium (Akvaario) — puhaltimien ja pianojen osuus kuvaa välkehtivää akvaariota
  8. Personnages à longues oreilles (Pitkäkorvaiset olennot) — tämä epäsovinnainen osa kuvastaa Saint-Saënsin huumorintajua
  9. Le coucou au fond des bois (Käki metsän syvyydessä) — klarinetti kukkuu pianojen säestäessä rauhallisesti
  10. Volière (Lintuhäkki) — puhaltimien hallitsema osa
  11. Pianistes (Pianistit) — pianistit soittavat yksitoikkoisia sormiharjoituksia (Saint-Saëns oli itsekin pianisti)
  12. Fossiles (Fossiilit) — tässä hilpeässä, ksylofoni-voittoisessa osassa lainataan säveltäjän omaa Dance macabrea (Kalmantanssia) sekä ranskalaisia kansansävelmiä
  13. Le Cygne (Joutsen) — teoksen kuuluisin osa: sello soittaa kaunista melodiaa pianoiden säestyksellä. Tämä on tunnetuimpia sellosävellyksiä.
  14. Finale — finaalissa on uusi melodia, jota kuulee nykyään kännyköiden soittoäänenä, ja aikaisempien osien teemat kertautuvat nopeasti.

Orkesterin kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään teos esitetään usein suurella orkesterilla, ja yleensä kellopeli korvaa harvinaisen lasiharmonikan. Teoksen esitys kestää noin 20 minuuttia.

Teos populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]