Lasiharmonikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thomas Bloch ja hänen lasiharmonikkansa.

Lasiharmonikka (italian sanasta armonia, suom. yläsävel) on soitin, jossa on pyöreitä lasisia renkaan muotoisia osia. Ääni syntyy, kun kellomaiset renkaat pyörivät ja niitä sivellään märillä sormilla. Lasiharmonikan ääni on hento. Ääni on dokumentoitu renessanssiajalla: Galileo huomioi ilmiön kuten myös Athanasius Kircher.

Lasiharmonikan ääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasiharmonikan hauras äänenlaatu johtuu ihmisen tavasta aistia äänialaa. Yli 4000 Hz:n taajuudet erottelevat vasemman ja oikean korvan äänet ja edelleen suuntia ja paikallistaa äänilähteen. Alle 1000 hertsin taajuiset vaihe-erot suuntivat ääntä korviimme tulevissa äänissä. Tärkein lasiharmonikan äänenvärin muodostuminen syntyy 1000–4000 Hz taajuusalueella. Aivot eivät ole täysin varmoja äänilähteen sijainnista eikä siitä, millainen äänilähde äänen on synnyttänyt.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa Mozart, Hasse, Carl Philipp Emanuel Bach, Beethoven, Donizetti ja Richard Strauss ovat luoneet teoksia lasiharmonikalle. Uudempaa musiikkia sille ovat säveltäneet esimerkiksi Jan Erik Mikalsen, Regis Campo, Etienne Rolin, Philippe Sarde, Damon Albarn, Tom Waits, Michel Redolfi, Cyril Morin, Stefano Giannotti, Guillaume Connesson...

Eurooppalaiset monarkit nauttivat lasiharmonikkamusiikista ja jopa Marie Antoinette on ottanut lasiharmonikkatunteja Marianne Daviesin lapsena. Yksi tunnetuimmista lasiharmonikkakappaleista on Tšaikovskin baletin Pähkinänsärkijän kappale "Makeishaltijattaren tanssi". Ensimmäiset nuotit oli kirjoitettu lasiharmonikalle, mutta hän muutti ne vastikään keksitylle celestalle ennen ensi-iltaa vuonna 1892. Säveltäjä Camille Saint-Saëns käytti tätä soitinta kappaleessaan "eläinten karnevaali" (osissa 7 ja 14).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]