Celesta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee soitinta. Celesta on suomalainen yhtye
Celesta

Celesta [tšelesta] (lat. caelestis, taivaallinen) on kosketinsoitin, jota käytetään toisinaan sinfoniaorkestereissa. Siinä on pianon koskettimisto ja koneisto. Vasarat lyövät metallisia levyjä joten ääni muistuttaa kellopelin ääntä. Soittimen patentoi Auguste Mustel vuonna 1886 Pariisissa.

Heikkoäänisenä soittimena celesta peittyy helposti suureen orkesteritekstuurin alle. Ääntä voidaan kuitenkin vahvistaa sähköisesti. Celestan ääniala on useimmiten 4–5 oktaavia, ja matalin ääni on usein c1. Celesta nuotinnetaan basso- ja diskanttiavaimille, mutta se soi oktaavin kirjoitettua korkeammalta.

Muiden muassa Giacomo Puccini ja Richard Strauss käyttivät celestaa oopperoissaan ja Gustav Mahler sinfonioissaan. Pjotr Tšaikovskin säveltämä Pähkinänsärkijä (1892) kuuluu varhaisimpiin teoksiin, joissa on käytetty celestaa. Soitin on kuultavissa varsinkin kuuluisassa Makeishaltijattaren tanssissa. Béla Bartókin tuotantoon kuuluu Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle (1936).

Celestaa ovat käyttäneet myös monet jazzmuusikot 1920-luvulta lähtien. Heidän joukossaan ovat olleet McCoy Tyner, Fats Waller, Spud Murphy ja Johnny Costa.[1] Popmusiikissa soitinta on käyttänyt Keith Emerson Emerson, Lake & Palmer- yhtyeen albumilla Tarkus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.