Ksylofoni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ksylofoni

Ksylofoni on eripituisten puukapuloiden muodostama idiofoninen lyömäsoitin, jota soitetaan muovi- kumi- tai puupäisillä nuijilla (malleteilla). Kapuloiden eli "kielien" koko on viritetty sellaiseksi, että kustakin tulee haluttu sävel. Tyypillisesti ääniala on kolme ja puoli oktaavia, f:stä C4:ään. Fysikaalisesti voidaan sanoa, että sen ominaisvärähtely on viritetty halutulle taajuudelle. Ksylofonin kielet järjestetään pianon koskettimien tapaan, "mustat koskettimet" omaan riviinsä "valkoisten" taakse. Ksylofonilla on kielien alla kaikuputkien rivi.

Ksylofonissa on kirkkaampi ääni kuin sen sukulaissoittimessa marimbassa. Moderneissa ksylofoneissa on kielten alla resonanssiputket jotka toimivat passiivisina äänenvahvistimina.[1]

Klassisessa musiikissa ksylofonia ovat käyttäneet mm. Dmitri Šostakovitš, Camille Saint-Saëns, Giacomo Puccini ja Gustav Mahler. Konserttoja soittimelle ovat säveltäneet Toshiro Mayuzumi ja Daniel Bukvich. Muuta nimenomaan ksylofonille sävellettyä musiikkia ovat tehneet Alan Hovhaness, Thomas Pitfield (ksylofonisonaatti) ja Patrick Moore, joka tunnetaan myös tähtitieteen alalta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Xylophone Virginia Tech. Viitattu 2.11.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta ksylofoni.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.