Jerry Goldsmith

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jerry Goldsmith vuonna 2003.

Jerry Goldsmith (oik. Jerrald Goldsmith, 10. helmikuuta 1929 Pasadena, Kalifornia21. heinäkuuta 2004 Beverly Hills, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvamusiikkisäveltäjä.

Miklós Rózsa toimi Goldsmithin elokuvamusiikin opettajana Etelä-Kalifornian yliopistossa. Vuonna 1950 hänet palkattiin konekirjoittajaksi CBS:n musiikkiosastolle. Sen jälkeen hän alkoi säveltää musiikkia yhtiön radio-ohjelmiin ja 1959 televisiosarjaan The Twilight Zone. 1960-luvulla hänestä oli jo tullut tunnettu elokuvamusiikin säveltäjä ja 1980-luvulle mennessä hän oli kuuluisimpia alallaan.

Goldsmith sai urallaan 18 Oscar-ehdokkuutta, mutta voitti vain yhden (elokuvasta The Omen, suomeksi Ennustus, 1976). Hän voitti myös viisi Emmy-palkintoa. Goldsmith itse piti parhaana työnään elokuvan Total Recall – unohda tai kuole sävellystyötä.

Jerry Goldsmith kuoli maksasyöpään 75-vuotiaana.

[muokkaa] Elokuvia

Henkilökohtaiset työkalut