Thomas Newman
| Thomas Newman | |
|---|---|
Thomas Newman Classic Brit Awardsissa, toukokuussa 2010. |
|
| Syntymäaika | 20. lokakuuta 1955 |
| Syntymäpaikka | Los Angeles, CA, USA |
| Aktiivisena | 1979– |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Thomas Montgomery Newman (s. 20. lokakuuta 1955 Los Angeles) on tunnettu yhdysvaltalainen säveltäjä. Hänen kuuluisimpia teoksiaan ovat muun muassa Mullan alla ja Angels in America -sarjojen teemamusiikit sekä elokuvien Hevoskuiskaaja, Nemoa etsimässä, Lemony Snicketin surkeiden sattumuksien sarja, Rautarouva ja 007 Skyfall musiikki. Hän on saanut 11 Oscar ehdokkuutta mutta ei ole voittanut kertaakaan. Hän on silti voittanut kaksi BAFTA-palkintoa, viisi Grammyä ja Emmy -palkinnon.
Sisällysluettelo |
Nuoruus[muokkaa]
Newman syntyi vuonna 1955 Los Angelesissa. Hän kävi kaksi vuotta Etelä-Kalifornian yliopistoa ja suoritti opintonsa loppuun Yalessa. Hän soitti syntetisaattoria usean vuoden ajan yhtyeessä The Innocents.
Valmistuttuaan Newman teki töitä teatterissa ja soitti monissa yhtyeissä. Broadwayn Stephen Soundheim vaikuttui hänen soitostaan ja palkkasi hänet säveltämään musiikin teatteriesitykseen Three Mean Fairy Tales. Newmanin läpimurtoelokuva oli vuonna 1985 ensi-iltansa saanut Desperately Seeking Susan.
Tunnettu suku[muokkaa]
Newmanin isä on yhdeksän Oscaria saanut elokuvasäveltäjä Alfred Newman, eikä isän varjosta nouseminen ollut hänelle helppoa. Newmanin muita tunnettuja sukulaisia ovat Lionel Newman, Emil Newman, Randy Newman, David Newman, Maria Newman ja Joey Newman.
Valikoitu filmografia[muokkaa]
- Nörttien kosto, 1984
- Missä olet, Susan?, 1985
- The Lost Boys, 1987
- Paistetut vihreät tomaatit, 1991
- Naisen tuoksu, 1992
- Kolmenkesken, 1994
- Rita Hayworth – avain pakoon, 1994
- Pikku naisia, 1994
- Oscar & Lucinda – kohtalon korttipeli, 1997
- Mad City – yksinoikeudella, 1997
- Hevoskuiskaaja, 1998
- American Beauty, 1999
- Vihreä maili, 1999
- Erin Brockovich, 2000
- Anna hyvän kiertää, 2000
- Satimessa, 2001
- Matkalla Perditioniin, 2002
- Valkoinen oleanteri, 2002
- Nemoa etsimässä, 2003
- Angels in America, 2003
- Lemony Snicketin surkeiden sattumuksien sarja, 2004
- Cinderella Man, 2005
- Merijalkaväen mies, 2005
- Jaettu Berliini, 2006
- Revolutionary Road, 2008
- WALL-E, 2008
- Brothers, 2009
- Piiat, 2011
- Rautarouva, 2011
- The Adjustment Bureau, 2011
- The Best Exotic Marigold Hotel, 2012
- 007 Skyfall, 2012
Palkinnot ja ehdokkuudet[muokkaa]
Newman on saanut muun muassa useita Emmy-, Grammy- ja BMI-ehdokkuuksia ja palkintoja muun muassa elokuvista Hevoskuiskaaja, American Beauty, Vihreä maili, Pikku naisia, Lemony Snicketin surkeiden sattumuksien sarja ja Matkalla Perditioniin.