Giorgio Moroder

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giorgio Moroder
Giorgio Moroder.jpg
Giorgio Moroder vuonna 2007
Syntynyt 26. huhtikuuta 1940 (ikä 74)
Taiteilijanimet Giorgio
Kotipaikka Italia
Aktiivisena 1965–
Tyylilajit dance, disco, synthpop, electronic, Italodisco, pop, rock
Ammatit laulaja, lauluntekijä, tuottaja
Soittimet syntetisaattori, laulu
Levy-yhtiöt London, Oasis, Casablanca, Hansa, RCA, Virgin
Kotisivut www.moroder.net

Giorgio Moroder (s. 26. huhtikuuta 1940 Hansjörg Moroder) on italialainen tuottaja ja säveltäjä, jonka työ syntetisaattoreiden parissa on vaikuttanut suuresti nykyaikaiseen elektroniseen musiikkiin. Esimerkiksi Donna Summerin tuottajana toiminutta Moroderia voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä teknomusiikin esi-isistä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moroder löi läpi soolohitillä "Son of My Father". Moog-vetoinen kappale nousi Chicory Tip -yhtyeen tuoreeltaan coveroimana kolmeksi viikoksi Ison-Britannian singlelistan kärkeen vuonna 1972. Vuonna 1975 Moroderin ja Pete Bellotten Münchenin Musicland-studioilla syntyi yksi diskomusiikin kulmakivistä, kun kaksikko tuotti Donna Summerin kappaleen "Love to Love You Baby". Summerin kiihkeä laulusuoritus ja tuottajakaksikon luoma loputon jytke olivat omiaan lietsomaan diskokuumetta. Kappaleen 17-minuuttinen miksaus täytti kokonaisen LP-levyn puoliskon.

Moroderin Donna Summerille tuottama "I Feel Love" (1977) oli ensimmäisiä diskohittejä, jotka oli tehty lauluääntä lukuun ottamatta kokonaan koneilla. Moroderin syntetisoitu soundi loi pohjaa 1980-luvun popmusiikille. Verrattuna aikalaisiinsa, kuten Kraftwerkiin, Moroderin tyyli on aina ollut enemmän massoille suunnattua. Hän on jopa myöntänyt, ettei hänen musiikissaan ole kyse niinkään suuren taiteen tekemisestä kuin silkasta viihdyttämisestä[1]. Kaupallinen suosio on kuitenkin vain vankistanut Moroderin edelläkävijän asemaa ja kasvattanut hänen seuraajiensa joukkoa.

1970-luvun lopulla Moroder julkaisi soololevyt Knights in White Satin (1976) ja From Here to Eternity (1977). Kummankin nimikappale oli myös singlehitti. "Knights in White Satin" on versio Moody Bluesin "Nights in White Satin" -rockklassikosta.

Punkin ja new waven vallattua markkinat 1980-luvulla Moroder onnistui Blondielle tuottamallaan hitillä "Call Me" (1980). Vuonna 1985 Moroder teki albumin Human League -vokalisti Philip Oakeyn kanssa. Yhteistyön kruunasi "Together in Electric Dreams" -hitti.

Lukuisia palkintoja ja miljoonia myytyjä levyjä poikineen tuottajan työn ohella Moroder on tullut tunnetuksi etenkin elokuvien soundtrack-säveltäjänä. Hän on voittanut kolme Oscar-palkintoa: Keskiyön pikajuna -elokuvan musiikista sekä Top Gun ja Flashdance -elokuvien lauluista "Take My Breath Away" ja "Flashdance... What a Feeling". Moroder muistetaan myös Scarfacen soundtrackin tekijänä. Moroderin omista elokuvaprojekteista tunnetuin on Fritz Langin Metropolis-mykkäelokuvaklassikon vuonna 1984 valmistunut restoraatio, jonka soundtrackilla Moroder käytti muun muassa Bonnie Tylerin ja Freddie Mercuryn palveluksia.

Moroderin tekemät tunnuslaulut ovat soineet Los Angelesin ("Reach Out") ja Soulin olympialaisissa ("Hand in Hand") sekä jalkapallon MM-kisoissa 1990 ("To Be Number One").

Muun muassa Grand Theft Auto: Liberty City Storiesissa on 6 Moroderin kappaletta.

Daft Punkin uudella Random Access Memories -albumilla on kappale nimeltään "Giorgio by Moroder", jolla kuullaan itse Giorgio Moroderia.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]