Saul Chaplin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saul Chaplin (19. helmikuuta 1912 New York15. marraskuuta 1997 Los Angeles), oik. Saul Kaplan, oli yhdysvaltalainen säveltäjä. Hän tuli tunnetuksi elokuvamusiikillaan ja voitti kolme Oscar-palkintoa sekä Grammyn. Hän teki yhteistyötä muun muassa sanoittaja Sammy Cahnin kanssa. Tunnetuimpiin Chaplinin kappaleisiin kuuluvat ”Bei Mir Bist Du Schoen”, ”Rhythm Is Our Business”, ”The Anniversary Song” ja ”Please Be Kind”.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alkuaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saul Kaplan syntyi helmikuussa 1912 New Yorkin Brooklynissä. Hän opiskeli New Yorkin yliopiston kauppakorkeakoulussa ja ansaitsi opintojensa ohella rahaa pianistina.[1] 1930-luvulla hän tutustui newyorkilaiseen sanoittaja Samuel Kahniin heidän esiintyessään samassa tanssiorkesterissa.[2] Kahnin ehdotuksesta he alkoivat pian kirjoittaa kappaleita yhdessä.[1]

Kahnin ja Kaplanin ensimmäinen julkaistu kappale oli vuoden 1934 ”Rhythm Is Our Business”. Orkesterinjohtaja Jimmy Lunceford nauhoitti sen yhtyeensä kanssa nostaen kappaleen listaykköseksi.[1] Sävellyksestä tuli Luncefordin yhtyeen tunnuskappale.[3]

Kun Kahn näki lauluntekijöiden nimet ”Rhythm Is Our Businessin” ensimmäisessä painoksessa, hän kertoi Kaplanille haluavansa, että kaksikko muuttaa sukunimiään. Hänen mielestään ”Kahn ja Kaplan” kuulosti vaatefirman nimeltä. Hän muutti sukunimensä Cahniksi C:llä, ja Kaplan tarjoutui myös kirjoittamaan oman nimensä C:llä. Cahn totesi: ”Cahn ja Caplan on edelleen vaatefirman nimi. Tästä lähtien se on Cahn ja Chaplin”.[4]

Cahn ja Chaplin kirjoittivat seuraavina vuosina musiikkia musikaalirevyy- ja vaudeville-esityksiin.[2] Laulaja Andy Kirk nauhoitti vuonna 1936 heidän kappaleensa ”Until the Real Thing Comes Along”, josta tuli suuri hitti.[5] Seuraavana vuonna Andrews Sisters sai ensimmäisen miljoona kappaletta myyneen nauhoituksensa Cahnin ja Chaplinin kappaleella ”Bei Mir Bist Du Schoen”, joka perustui Sholom Secundan jiddišinkieliseen teatterisävellykseen.[1][3] Muita Cahnin ja Chaplinin menestyneitä sävellyksiä 1930-luvulla olivat ”Shoe Shine Boy”, ”Dedicated to You” sekä Benny Goodmanin ja Bob Crosbyn tunnetuksi tekemä ”Please Be Kind”.[1][5]

Muutto Hollywoodiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1940 Chaplin ja Cahn saivat sopimuksen elokuvamusiikin tekijöinä Columbia Pictures -yhtiöltä ja muuttivat Hollywoodiin.[1] Kaksi vuotta myöhemmin Cahn jätti yhteistyökumppaninsa siirtyäkseen sanoittamaan muiden säveltäjien kappaleita. Hän aloitti yhteistyön Jule Stynen kanssa ja saavutti myöhemmin mainetta säveltäjä Jimmy Van Heusenin aisaparina.[5] Chaplin jäi Columbialle ja keskittyi yhä enemmän elokuvauraansa, toimien ensin säveltäjänä ja sovittajana ja vähitellen myös musiikkiohjaajan ja tuottajan tehtävissä.[2] Hän oli musiikkiohjaajan apulaisena elokuvissa Kansikuvatyttö (1944), Nyt ja joka ilta (1945) ja Al Jolson (1946).[1]

Toisen maailmansodan aikana Chaplin kiersi Frank Sinatran ja Phil Silversin kanssa viihdyttämässä amerikkalaisia sotilaita eri puolilla maailmaa.[1]

Chaplin siirtyi Columbialta Metro-Goldwyn-Mayerille vuonna 1949. Hän sovitti lauluosuuksia vuoden 1949 Ilo irti -elokuvaan ja oli musiikkiohjaajana seuraavan vuoden elokuvassa Sano se sävelin. Vuonna 1951 hän ja Johnny Green voittivat Oscar-palkinnon elokuvan Pariisin lumoissa musiikista. Toisen Oscarinsa Chaplin voitti vuonna 1954 elokuvasta Seitsemän veljeksen morsiamet, jossa musiikkiohjaamisesta vastasi hänen lisäkseen Adolph Deutsch. Chaplinin muita elokuvia Metro-Goldwyn-Mayerilla olivat Anna suukko äkäpussi! (1953), Tytöt (elokuva) (1957), Skandaalihäät (1956) ja Hilpeä hulivili (1958).[1]

Lähtö MGM:ltä ja loppuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1959 Chaplin erosi Metro-Goldwyn-Mayerilta. Hän jatkoi musiikin säveltämistä itsenäisesti ja osallistui toisinaan myös elokuvien tekemiseen. Hän oli tuotantotehtävissä Cole Porterin musikaalissa Can-Can (1960) ja seuraavan vuoden elokuvassa West Side Story, joka perustui Leonard Bernsteinin ja Stephen Sondheimin Broadway-musikaaliin ja josta Chaplin palkittiin uransa kolmannella Oscar-palkinnolla. Hän oli yksi tuottajista myös vuoden 1965 hittimusikaalissa Sound of Music ja vuoden 1976 elokuvassa Hollywood, Hollywood.[1]

Chaplin kelpuutettiin Songwriters Hall of Fameen vuonna 1985.[1] Vuonna 1994 julkaistiin hänen omaelämäkertansa The Golden Age of Movie Musicals and Me.

Chaplin eli 85-vuotiaaksi. Hän menehtyi kaatumisen aiheuttamiin vammoihin Los Angelesin Cedars-Sinai Medical Centerissä 15. marraskuuta 1997.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Saul Chaplin Songwriters Hall of Fame. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  2. a b c Layne, Joslyn: Saul Chaplin Allmusic. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  3. a b Hardy, Phil: ”Sammy Cahn”, The Faber Companion to 20th Century Popular Music. Faber and Faber Ltd, 2001. ISBN 0-571-19608-X. (englanniksi)
  4. Room, Adrian: Dictionary of Pseudonyms: 13,000 Assumed Names and Their Origins, s. 86. McFarland, 2010. ISBN 978-0-7864-4373-4. (englanniksi)
  5. a b c Bush, John: Sammy Cahn Allmusic. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]