Company of Heroes

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Company of Heroes

Kehittäjä Relic Entertainment
Julkaisija THQ
Viimeisin versio 2.502
Julkaistu syyskuu 2006
Lajityyppi RTS
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Ikäluokitus ESRB: Mature (M)
PEGI: 18+
Alusta Windows XP, Windows Vista
Tallennusväline DVD, CD

Company of Heroes tai lyhyesti CoH on Relic Entertainmentin kehittämä ja THQ:n julkaisema toiseen maailmansotaan sijoittuva RTS-peli. Sen julkaisusta ilmoitettiin 25. huhtikuuta vuonna 2005 ja julkaistiin 14. syyskuuta vuonna 2006. Peli julkaistiin Steamissa 17. heinäkuuta vuonna 2007.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yksinpelikampanja

Yksinpelikampanjassa pelaaja johtaa fiktiivistä liittoutuneiden Able-komppaniaa läpi Normandian maihinnousun taistelujen muun muassa Omaha Beachin maihinnousun ja Cherbourgin valtauksen. Natsi-Saksalle ei ole omaa yksinpelikampanjaa.

[muokkaa] Carentanin taistelu (Battle of Carentan)

Seuraavat kolme tehtävää kertovat Fox-komppaniasta (Fox Company) ja heidän toimistaan Carentanin valtaamisen ja puolustamisen aikana. Fox-komppanian täytyy ensin uudelleenryhmittäytyä Viervillessä sekasortoisten laskuvarjohyppäämisten jälkeen, joka tapahtui monia tunteja ennen D-Dayta. Heidän täytyy myös katkaista vihollisen toimenpiteet taka-alueilla saadakseen lisää laskuvarjohyppäysalueita ja estää saksalaisia vahvistamasta rantoja.

Fox-komppania on määrätty valtaamaan Carentanin kaupunki ja turvaamaan Utah-rannan ja Omaha-rannan yhdistymiskohta sekä puolustamaan sitä raivokkaalta saksalaiselta vastaiskulta. Lopulta Fox-komppania on helpottunut Able-komppanian (Able Company) saapuessa kaupunkiin ja rantojen yhteenliittymä on vihdoin turvattu.

[muokkaa] Cherbourgin taistelu (Battle of Cherbourg)

Able- ja Dog-komppania (Dog Company) muodostavat Liittoutuneiden etenemisen kärjen turvatakseen Cherbourgin ja sen sataman. Able-komppania onnistuu työntämään saksalaiset takaisin ja puolustamaan tarviketietä, jotta "Red Ball Express" pääsisi läpi. Tämä koituu myös tuhoksi saksalaiselle Panzer Lehr -divisioonalle ja kapteeni Shultzille.

Sivustat suojattuina, Liittoutuneet jatkavat etenemistään Cherbourgiin. Able- ja Dog-komppania, 4. Cavalryn ja USS Texasin tukemina, saavat tehtävän vallata satamanlaitteiston. Vaikka Able-komppania onnistuneesti kukistaa saksalaispuolustajat ja vangitsee tuhansia vankeja, satama on pahasti vaurioitunut ja on käyttökelvoton Liittoutuneille.

Taistelun jälkeen Able-komppania löytää asiakirjoja Aksevaltojen bunkkerista, jossa näkyy V2-rakettien laukaisupaikka lähellä Sottevastia. Fox-komppania on kutsuttu ohjaamaan laskuvarjo-operaatiota V2-laukaisupaikalle samalla, kun Able-komppania syöksyy paikalle panssaritukena.

[muokkaa] Operaatio Kobra (Operation Cobra)

Amerikkalaisjoukot alkavat lähestyä St. Lon kaupunkia ja Able-komppania saapuu pohjoisesta. Saksalaispuolustajat St. Fromondissa toivovat pysäyttävänsä Able-komppanian etenemisen räjäyttämällä ainoan johtavan sillan kaupunkiin. Able-komppania korjasi sillan toiselta puolelta jokea tulevan tulen alla, ja työntää saksalaiset pois kaupungista. Saksalaispuolustajat uudelleenryhmittäytyvät ja järjestävät monia vastahyökkäyksiä rakettipatterit tukena, mutta kaikki Able-komppaniaan kohdistuvat hyökkäykset työnnetään takaisin kovin menetyksin.

Charlie-komppania (Charlie Company) tulee kapteeni Shultzin Panzer Lehrin tuhoamaksi yrittäessään turvata 192. kukkula (Hill 192) St. Lon laitamilla. Able-komppania määrätään valloittamaan kukkula. Pensasaidat kukkulan ympärillä ja piilotetut Flak 88:t tuottavat pelottavan puolustuspaikan Liittoutuneille, mutta Able-komppania onnistuu murtautumaan läpi käyttämällä puskuosalla varustettuja Sherman-panssarivaunuja kyntääkseen pensasaitojen läpi ja kiertämään saksalaiset.

Saksalaispuolustajat St. Lo:ssa päättävät puolustautua amerikkalaisjoukkoja vastaan linnoittautumalla kaupungin keskustaan, mutta Able-komppania suunnitteli piirittävänsä ja vangita saksalaispuolustajat kaupungin keskustaan kuin tehdä suora hyökkäys. Vaikka operaatio onnistuu, jotkut saksalaisyksiköt, mukaan lukien Panzer Lehr -divisioona, onnistuvat pakenemaan tuholta. Able-komppania kutsuu paikalle 8. Ilmavoimat ja pakenevat saksalaisyksiköt kärsivät suuria tappioita suorapommitusten vuoksi.

Alivoimainen ja jatkuvien ilmahyökkäysten kohteena oleva hajautunut Panzer Lehr -divisioona on saanut kannoillensa amerikkalaisjoukot, ja Able-komppania onnistui pysäyttämään divisioonasta jäljelle jääneet Hébécrevonissa. Hyökkäys suoritetaan nopeasti liikkuvilla M10 panssaritorjuntavaunuilla Panzer Lehrin -divisioonan asemia vastaan. Kapteeni MacKay kaatuu, kun hän saa osuman Kapteeni Shultzin Tiger-vaunun ammuksesta.


[muokkaa] Operaatio Lüttich (Operation Lüttich)

Menetettyään komentajansa ylennetty luutnantti Conti alkaa johtaa Able-komppaniaa. Able-komppania siirretään takaisin Mortain vapauttamaan Dog-komppanian kukkula 317:lta (Hill 317). Valitettavasti yhtenä yönä Mortainista tulee saksalaisvastahyökkäysten polttopiste. Yllätettynä ja alivoimaisena, Able-komppanian on määrä pitää kukkula halussa kunnes lisävoimat voivat saapua aamulla. Dog Komppania saapui seuraavana aamuna panssarituen kanssa ja Able-komppania alkaa linnoittautua ja lujittaa asemiansa.

Saksalaisjoukot uusivat vastahyökkäyksen yöllä epäonnistuneen yllätyshyökkäyksen jälkeen, mutta kaikki yritykset on lyöty takaisin. Able-komppania menestyneesti pakottaa saksalaiset perääntymään otettuaan raskaita menetyksiä, mukaan lukien Flak 88 -patteriston tuhoutuminen.

[muokkaa] Falaisen motti (Falaise Pocket)

Yksinpelikampanjan viimeinen osa käsittelee saksalaisjoukkojen tuhoutumista Ranskassa. Kärsittyään häviöitä peräkkäin, Saksan armeija on pakotettu perääntymään välttyäkseen motittamiselta. Liittoutuneet kilpailevat Saksan armeijan motittamisesta ennen kuin se pääsee karkaamaan. Baker-komppania on määrätty sulkemaan yksi pakoreiteistä Autryssä, mutta kapteeni Schultzin Panzer Gruppen, joka pakeni Panzer Lehr -divisioonan tuholta, hävittivät heidät. Able-komppania kiirehti tapahtumapaikalla M26 Pershing -tuen kanssa ja tuhosi kapteeni Schultzin Panzer Gruppenin vastalahjaksi. Kapteeni Schultzin Tiger on tuhottujen panssarivaunujen joukossa, ja kapteeni MacKayn kuolema oli kostettu.

Chamboista tulee Saksan seitsemännen armeijan viimeinen toivo Falaisen motin välttämisessä. Raskaan ilmatuen kanssa kanadalais-, puolalais- ja amerikkalaisjoukot Able-komppanian johdolla turvaavat kaikki sillat Chamboisin ympärillä ja sulkevat Falaisen motin. Saksan 7. armeija yrittää päästä läpi, mutta heitä kohtaa raskas ilmapommitus ja heidät pakotetaan antautumaan.

Kampanja päättyy tekstillä, jossa kerrotaan Able-komppanian ottaneen 80 prosentin tappiot toisen maailmansodan loppuun mennessä.

[muokkaa] Pelimekaniikka

[muokkaa] Resurssit

CoHissa on ideana vallata resurssipisteitä, joita on kolme erilaista: ammunition (ammukset), fuel (polttoaine) ja manpower (miesvoima). Näitä pisteitä hallussapitämällä pelaaja saa resursseja joilla voi rakentaa lisää yksiköitä, rakennuksia, tilata tykistökeskityksiä sekä lisäjoukkoja yms.

Pelaaja saa resursseja vain silloin, kun resurssin alue on yhteydessä pelaajan päämajaan, esimerkiksi, jos vastustaja valtaa päämajan ja ammuspisteen välissä olevan alueen, lakkaa resurssien virtaaminen päämajaan. Resurssipisteen valloitusta voi vaikeuttaa rakentamalla tarkkailuasaman (observation post) resurssipisteen päälle, joka samalla lisää resurssipisteen tuottamia resurseja ja samalla vastustajan täytyy tuhota se, ennen kuin se voi vallata sen.

[muokkaa] Rakennukset

Yksiköt voivat miehittää rakennuksen ja muuntaa sen kenttäparakiksi, mahdollistaen tiettyjen yksiköiden ja osastojen kouluttamisen siellä. Jalkaväki voi myös miehittää rakennuksia ja käyttää niitä suojana tai varuskuntina puolustuksessa hyökkäyksiä vastaan. Se kuitenkin rajoittaa tulituskantamaa, koska jalkaväki on silloin pysyvä, liikkumaton kohde tehden siitä haavoittuvaisen tarkka-ampujien ampumiselle ja piirittämiselle. Lisäksi jalkaväki voi ampua rakennuksien sisältä vain ikkunoista tai rakennukseen räjähtäneistä aukoista. Jotkut aseet ovat suunnattoman tehokkaita rakennuksessa olevia yksiköitä vastaan; kasapanokset tai jalkaväen kantamat raketinheittimet voivat räjäyttää rakennuksen, panssarivaunun tulitus voi räjäyttää rakennuksen ja liekinheittimellä varustettu jalkaväki tai panssarivaunu voi kirjaimellisesti sytyttää rakennuksen tuleen ja tappaa siten sen sisällä olevat yksiköt. Rakennuksista on jalkaväelle kuitenkin hyötyä pieniä tuliaseita vastaan ja monet rakennukset ovat tarpeeksi vankkoja kestämään jonkin verran jopa tankkitulitusta ennen kuin ne romahtavat. Valloitetut rakennukset on mahdollista räjäyttää vihollistulella, tykistötulella tai räjähteillä. Siviilirakennuksia ei voi korjata tai uudelleenrakentaa. Liittoutuneet ja Akselivallat voivat kuitenkin rakentaa miehitettäviä rakennuksia (Liittoutuneilla .30 kaliiberinen konekivääripesäke, saksalaisilla bunkkeri)

[muokkaa] Moninpeli

Aiemmista peleistä poiketen Relic ei käytäkään CoHin moninpelissä GameSpy Arcadea tai WONia, vaan Relic Onlinea, joka mahdollistaa muun muassa paremman automaattisen pelinhaku- ja pelaajien rankkaussysteemin. Moninpeliä voi samanaikaisesti parhaimmillaan pelata kahdeksan pelaajaa(4vs4). Moninpeliä voi halutessaan pelata myös ranked-moodissa, jolloin peli arpoo automaattisesti suunnilleen samantasoisen vastustajan. Vastustajia voittamalla pelaaja saa tasoja ja nousee pelaajien ranking-listalla. Ranked-moodissa pelataan aina 500 pisteen Victory Point Control -säännöillä.

[muokkaa] Pelimuodot

  • Voittopisteiden hallinta (Victory Point Control)

Voittopisteiden hallinnassa kentälle on lisätty 3 - 5 (riippuen kentästä) voittopistettä, joita valtaamalla ja hallussapitämällä vastustajan pisteet kuluvat loppuun, jos joukkueella on hallussa enemmän voittopisteitä kuin vastustajalla. Voittaja on siis se, jonka vastustajan pisteet loppuvat ensimmäisenä. Ennen pelin alkua voi määritellä aloitetaanko 250, 500 vai tuhannesta pisteestä.

  • Annihilaatio (Annihilation)

Annihilaatiossa pyritään tuhoamaan vihollisen kaikki rakennukset pois lukien tarkkailuasemat.

[muokkaa] Yksiköt

Amerikka Saksa
Jalkaväki
Laskuvarjojääkärit (Airborne) Grenadiers
Pioneeriryhmä (Engineers) Pioneeriryhmä (Pioneers)
Browning M1919 raskas konekiväärijoukkue (Heavy Machine Gun Team) MG42 raskas konekiväärijoukkue (Heavy Machine Gun Team)
Kranaatinheitinjoukkue (Mortar Team) Gr. 34 8cm kranaatinheitinjoukkue (Mortar Team)
Rangers Stormtroopers
Kiväärimiehet (Riflemen) Volksgrenadiers
M1903 -Tarkka-ampuja (Sniper) G43 -tarkka-ampuja (Sniper)
M1 57mm panssarintorjuntatykki (Antitank Gun) PAK 38 50mm panssarintorjuntatykki (Antitank Gun)
M2 105mm Haupitsi (Howitzer) 88mm Flak 36 panssarintorjunta-/ilmatorjuntatykki (AT/AA Gun)
Ritarin ristin haltijat (Knight's Cross Holders)
150mm Nebelwerfer rakettipatteri (Rocket Battery)
Upseeri (Officer)
Ajoneuvot
Willys MB, Bantam BRC 40 tai Ford GPW (Jeep) Zündapp KS750 -moottoripyörä (Motorcycle)
M10 panssarintorjuntavaunu (Tank Destroyer) Stug IV (SdKfz 167)
M26 Pershing Panther
M3 Puolitelavaunu (Halftrack) SdKfz 251 puolitelavaunu (Halftrack)
M4 Sherman Panzer IV (SdKfz 161)
Sherman Calliope StuH 42
M4 'Crocodile' Sherman Ostwind Flakpanzer
M8 Panssariauto (Armored Car) SdKfz 234/1 panssariauto (Armored Car)
Goliath
Tiger
Tiger II / Tiger Ace

[muokkaa] Arvostelut

[muokkaa] Palkinnot

  • E3 2005 Game Critics Awards: Paras strategiapeli[7]
  • GameSpot 2005 Show'n paras PC-peli, Show'n paras strategiapeli, Show'n paras peli[8]
  • E3:en paras strategiapeli - IGN.com[9]
  • Best of E3 2005 Editor's Choice - GameSpy.com[10]


[muokkaa] Lähteet

  1. Niko Nirvi: : Company of Heroes. Pelit, 2006, nro 10, s. 72–74.
  2. http://pelaajalehti.com/arvostelut/pcpelaaja/company-of-heroes/
  3. http://pc.ign.com/articles/732/732059p1.html
  4. http://www.gamespot.com/pc/strategy/companyofheroes/review.html?q=Company%20of%20Heroes
  5. http://www.1up.com/do/reviewPage?cId=3153681
  6. http://www.metacritic.com/games/platforms/pc/companyofheroes?q=Company%20of%20Heroes
  7. http://web.archive.org/web/20070410205844/http://www.gamecriticsawards.com/2005wins.html
  8. http://www.gamespot.com/pc/strategy/companyofheroes/news.html?sid=6127234
  9. http://pc.ign.com/articles/709/709220p2.html
  10. http://www.gamespy.com/articles/618/618469p14.html

[muokkaa] Aiheesta muualla

Viralliset sivustot (englanniksi)

Fanisivustot (englanniksi)

Relic-pelitalon tuotoksia
Company of Heroes | Opposing Fronts
Tämä tietokone- tai videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut