M4 Sherman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
M4 Sherman
M4A1 Grizzly Sherman CFB Borden.jpg
M4 Sherman
Pituus
– putki edessä 5,92 m
– pelkkä runko 5,92 m
Leveys 2,62 m
Korkeus 2,74 m
Taistelupaino 30,3 t
Telaketjut ?
Maksiminopeus
– tiellä 48 km/h (myöhemmät mallit)
– maastossa (noin) 20 km/h
Toimintasäde 240 km tiellä
Pääase 75 tai 76 mm:n kanuuna tai 105 mm haupitsi
Muu aseistus 2 konekivääriä
Panssarointi 12,5–75 mm
Moottori lukuisia
Miehistö 5, johtaja, ajaja, ampuja, lataaja, radiomies/kk-ampuja
Valmistusmaa Yhdysvallat[1]
M4 Sherman -vaunuja
Sherman DD (Duplex Drive) amfibiovaunu vuodelta 1944
Sherman Firefly
M4A3E8 (Easy Eight) Koreassa vuonna 1951
M4A4 Shermanin halkileikkauspiirros.
A Sherman tank of 13th/18th Royal Hussars in action against German troops using crashed Horsa gliders as cover near Ranville, Normandy, 10 June 1944

M4 Medium Tank oli Yhdysvaltain armeijan pääasiallinen keskiraskas panssarivaunu toisessa maailmansodassa. Isossa-Britanniassa M4 sai lempinimen M4 General Sherman Yhdysvaltain sisällissodan kenraalin William Tecumseh Shermanin mukaan. Nimi lyheni M4 Shermaniksi ja yleistyi myös yhdysvaltalaisjoukkojen keskuudessa.

Sherman on Tiger I:n ja T-34:n ohella eräs toisen maailmansodan tunnetuimmista panssarivaunuista. Shermanin maine on tosin kevyemmin perustein ansaittu – Sherman ei ollut tulivoimaltaan tai panssaroinniltaan mitenkään erikoinen panssarivaunu, mutta se oli ilmiömäisen helppokäyttöinen ja teknisesti luotettava, mikä mahdollisti laajamittaisen käytön. Vaunussa oli myös erinomainen optiikka ja tähtäimet. Shermania valmistettiin valtavasti ja se palveli kaikilla sotanäyttämöillä, mikä riitti tekemään vaunusta eräänlaisen legendan. Shermanin korkea profiili teki siitä helpon kohteen, mutta se oli kohtuullisen nopea ja ketterä, luotettava ja helppo huoltaa. Yli 49 000 Shermania valmistettiin sodan aikana, ja ne palvelivat Yhdysvaltain ja Britannian armeijan lisäksi Ranskan ja Puolan armeijassa sekä puna-armeijassa.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shermanit ilmaantuivat ensi kerran taistelukentille Pohjois-Afrikassa, missä ne osallistuivat muun muassa kuuluisaan El Alameinin taisteluun. Yhdysvalloissa panssarivaunumoottorien kehitys oli laiminlyöty, joten vaunut jouduttiin varustamaan sinänsä laadukkailla, mutta lähinnä siviilimarkkinoilta peräisin olevilla voimanlähteillä. Shermaneissa käytettiin hyvin erityyppisiä moottoreita. Joissain vaunuissa saattoi olla tähtimoottori. Osa varhaisista Shermaneista oli varustettu lentobensiinillä käyvillä Wright Cyclone -tähtimoottoreilla, mikä teki niistä hyvin helposti tuleen syttyviä, muun muassa Saksan yleisimmän panssarintorjunta-aseen, 37 mm:n kenttätykin ammuksesta. Tykki oli siihen mennessä todettu täysin käyttökelvottomaksi aseeksi moderneja vaunuja vastaan, mutta pysyi yleisyytensä takia käytössä. Saksalaiset antoivat asian huomattuaan Shermaneille ironisia lempinimiä: vaunut tunnettiin ”tommynkeittiminä” ja ”Ronsoneina”. Ronson oli kuuluisa tupakansytytin, jonka taattiin syttyvän aina; tommynkeitin (Tommy Cooker) puolestaan ensimmäisen maailmansodan aikainen kenttäkeitin. Tuotannon alkupään Shermanien taipumus syttyä osumasta tuleen antoi vaunulle aluksi huonon maineen.

Perusmallissaan M4:ssä, Shermanissa oli 75 mm:n kenttätykki, joka oli erinomainen ase jalkaväkeä vastaan, mutta jonka teho oli heikko panssaroituja maaleja vastaan. Yhdysvaltalaiseen panssarisotadoktriiniin ei kuulunut panssarivaunujen taistelu toisia vaunuja vastaan, vaan niitä vastaan tuli käyttää erillisiä panssarintuhoojia. Perusmallissaan Shermanin etupanssarin vahvuus oli 51 mm ja kaltevuuskulma 45°, jolloin sen vahvuus oli sama kuin T-34:n etupanssarin. T-34:ssä kuitenkin myös vaunun kyljet olivat viistot.

Normandian maihinnousussa useat Shermanit varustettiin kellukkeilla, joiden turvin ne ajettiin veteen suhteellisen kaukana rannasta. Suuri osa vaunuista kuitenkin upposi merenkäynnissä ja saksalaisten tykistötulessa. Eräät Shermanit varustettiin miinanraivauskalustolla (Sherman Crab), ja joidenkin keulaan kiinnitettiin Normandian pensasaitojen repimiseen tarkoitetut aurankärjet.

Shermanin pääaseistus riitti Panzer III ja Panzer IV -vaunujen tuhoamiseen, mutta Tigeriä tai Pantheria vastaan se oli lähes hyödytön. Tilanne parani vasta, kun britit vaihtoivat osaan omista Shermaneistaan 75 mm:n tykin tilalle brittivalmisteisen 76,2 mm O.Q.F 17-pdr -panssarintorjuntakanuunan. Näin syntynyttä muunnelmaa kutsuttiin nimellä Firefly. Uusien Firefly'ien tykki pystyi läpäisemään pelätyn Tigerinkin 100 mm paksun etupanssarin ainakin 1 000 metrin päästä. Vuonna 1944 käyttöön tulleella, irtoavilla ohjausosilla varustetulla alikaliiperiammuksella Fireflyn 17-naulainen kykeni läpäisemään Tigerin tai Pantherin etupanssarin yli 1 000 m:n päästä – sikäli kuin kyseistä ammustyyppiä sattui olemaan käsillä, koska se uutena aseena oli äärimmäisen harvinainen. Huonommilla 75 mm:n tykeillä aseistetuilla Shermaneilla tilanne oli vaikeampi. Kaikissa armeijoissa vain osa panssareista voitiin varustaa tehokkaammalla tykillä, joten perustankkien oli opittava pärjäämään. Tiikereitä tai Panthereita pyrittiin tuhoamaan esimerkiksi käyttämällä vaarallista ”intiaanitaktiikkaa”. Molempien etupanssari oli aivan lähietäisyyksiä lukuun ottamatta liian paksu 75 mm:n tykille, joten Shermanien oli kierrettävä yksinäisten saksalaistankkien sivustaan ja ammuttava rungon ohuempiin sivu- ja takalevyihin. Tosin läpäisykyky oli heikko tälläkin tavalla.Yleensä amerikkalaisvaunujen mahdollisuudet olivat heikot Tigerin havaittua ne. Normandiassa eräs Tiger tuhosi kymmenen Shermania 15 minuutissa. Etuna Shermanilla oli ainakin Pantheria nopeampi tornin kääntöaika ja paremmat tähtäimet, mikä tarkoitti sitä, että yllättävässä kohtaamisessa Sherman oli yleensä aina ensimmäinen ampuja. Kun tämä yhdistettiin mahdollisuuksien mukaan oman tykistön rintamalinjan väliin ampumaan sankkaan savuverhoon, saatiin suurin saksalaistankkien etu minimoitua. Brittien Firefly osoittautui hyvin onnistuneeksi konversioksi, ja Fireflyt tuhosivat muun muassa Michael Wittmannin Tigerin Normandiassa 1944.

Normandiassa kävi myös ilmi, että yhdysvaltalainen panssarisotadoktriini oli virheellinen. Panssarivaunut joutuivat säännöllisesti taisteluun saksalaisvaunujen kanssa, ja 75 mm:n kenttätykki oli riittämätön ase, ja yhdysvaltalaiset joutuivat käyttämään M10-panssarintorjuntavaunuja taisteluvaunuina – tehtävässä, mihin niitä puolestaan ei ollut suunniteltu. Tarve vahvemmalle aseistukselle havaittiin kuitenkin jo kesäkuussa 1944, ja Shermaneita alettiin varustaa 76 mm:n panssarikanuunoilla, samalla tykillä, joka oli panssarintuhoojavaunu M10:n pääase. Uutta tykkiä varten suunniteltiin myös uusi, paremmin tasapainotettu torni. 76 mm:n panssarikanuuna ratkaisi heikon tulivoiman ongelman, ja tällä tykillä varustettu Sherman saattoi tuhota Pantherinkin. Vaunut alkoivat saapua rintamakäyttöön heinäkuussa 1944, ja monet 75 mm:n tykillä varustetut vaunut konvertoitiin myöhemmin huoltokeskuksissa isompitykkisiksi vaihtamalla vaunun torniksi uudenmallinen T23-torni. Shermanin tuleensyttymisherkkyysongelma ratkaistiin siirtämällä kranaatit tornista vaunun lattialla oleviin säilöihin ja ympäröimällä ammusvarasto vesi-glyserolivaipalla (”wet stowage”).

Shermanien riittämätöntä panssarointia paranneltiin erilaisilla kenttäasennuksilla, esimerkiksi hitsaamalla rungon kylkiin lisäteräslevyjä tai jopa tekemällä koko kyljen mittaisia hiekkasäkkitelineitä, tai kiinnittämällä varsinkin etupanssariin telaketjun pätkiä. Amerikkalaiset valmistivat kesällä 1944 myös pienen 254 vaunun erän M4A3-alatyypin Shermaneja lisäpanssaroinnein, jolloin syntyi muunnelma M4A3E2 eli Jumbo. Vaunun keulapanssariin lisättiin 102 mm:n panssarilevy, jolloin se kesti jopa Tigerin kranaatin yli 100 m:n etäisyyksiltä. Kylkipanssarien paksuutta kasvatettiin 75 millimetriin.

Shermaneita toimitettiin laina- ja vuokralain nojalla myös Neuvostoliittoon. Venäläiset eivät ihastuneet Shermaniin, joka soveltui paljon venäläisvaunuja huonommin käyttöön metsä- ja liejuisissa olosuhteissa, tai talviolosuhteissa. Eräitten lähteiden mukaan niitä käytettiinkin vain, kun ”varsinaisiin sotatoimiin varattuja T-34:ia ei ollut saatavilla”. Neuvostoliitolla oli kuitenkin sotatarvikkeista krooninen pula, sillä on olemassa autenttista kuvamateriaalia venäläisistä etulinjan yksiköistä, joiden kalustoon kuului Shermaneja vielä vuonna 1945.

Heikko suorituskyky mutaisissa ja liejuisissa olosuhteissa tiedostettiin nopeasti, ja 1944 loppuvuonna tuli palvelukäyttöön M4A3E8, Easy Eight, jossa oli uudistettu alusta ja Jumboissa käytteenotetulla HVSS-jousituksella varustettu telapyörästö sekä leveämmät telaketjut. Easy Eightissä oli vakioaseena 76 mm:n panssarikanuuna. Vaunut ehtivät vielä loppusotaan Saksaa vastaan.

Shermanista valmistettiin lukuisia erikoismalleja, kuten miinanraivausvaunu Sherman Crab, amfibiovaunu Duplex Drive, liekinheitinvaunu Zippo ja raketinheitinvaunu T34 Calliope, ”höyryurut”.

Jos Euroopan rintamilla Shermanissa olikin puutteita, niin Kaakkois-Aasia oli Shermanien valtakuntaa. Kaikkiin japanilaisiin panssareihin verrattuna Sherman oli täysin ylivoimainen; usein japanilaisia jouduttiin ampumaan sirpalekranaateilla – joilla normaalisti tuhottiin jalkaväkeä ja muita panssaroimattomia tai kevyesti panssaroituja maaleja – koska panssariammukset yleensä läpäisivät kevyesti panssaroidut japanilaisvaunut räjähtämättä mennen vain kevyesti panssaroidun japanilaisvaunun läpi ja tullen toiselta puolen ulos.

Sherman ja T-34 selvittelivät välejään Korean sodassa. Yhdysvaltalaisen 76 mm:n panssarikanuunan ja venäläisen 85 mm:n kanuunan suorituskyky oli suunnilleen sama, mutta yhdysvaltalaisten etuna oli Easy Eightin gyroskooppivakautettu ase. T-34:n etuna puolestaan oli matalampi profiili ja viistot sivupanssarit ja kyky liikkua pahoissakin maasto-olosuhteissa, mikä oli pitkään läntisten panssarivaunujen ongelma. Amerikkalaisten vaunujen paremmat radiot sekä miehistöjen parempi koulutus käänsivät lopulta vaa’an yhdysvaltalaisten eduksi [1]. 90 mm:n kanuunalla varustettu M26 Pershing tarjosi jonkin verran vastusta venäläisvaunuille, mutta amerikkalaiset eivät pitäneet vaunusta sen heikon liikkuvuuden vuoksi. Shermanin alustalle rakennettu M36 Jackson, jossa oli sama 90 mm kanuuna kuin Pershingissä, osoittautui Koreassa kaikkein tehokkaimmaksi aseeksi venäläisvaunuja vastaan.

1950-luvulla Shermaneita myytiin muun muassa Irakille. Israelissa Shermaneita modernisoitiin muun muassa varustamalla ne 105 mm:n tykein, jolloin vaunusta syntyi Super Sherman -muunnos. Ensimmäiset 35 Shermania ostettiin Israeliin italialaisesta romuvarastosta, mutta vain 14 saatiin toimintakuntoon vuonna 1948 alkaneeseen Israelin itsenäisyyssotaan. Koska romuvaunujen tykit oli deaktivoitu, osa aseistettiin 75 mm:n Krupp-tykeillä.

1950-luvun alkupuolella Israel hankki lisää M4-vaunuja eri lähteistä, ja Shermanista tuli Israelin panssarijoukkojen pääase. Yhdessä Ranskan kanssa vaunut aseistettiin 75 mm:n M-50-tykeillä ja myöhemmin 105 mm:n M-51-tykeillä.

Shermaneita käytettiin vuonna 1956 ”Kadesh”-operaatiossa Siinailla Egyptin armeijaa vastaan, jolla oli oma, ranskalaisilla AMX-13-torneilla varustettu versionsa M-4:stä. Kuuden päivän sodassa 1967 Shermanit muodostivat Israelin panssarivoimien rungon, ja Jom kippur -sodassa 1973 ne olivat vieläkin eturintamakäytössä.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M4 - Continental R-975 -bensiinimoottori, vaunussa hitsattu tai komposiittirunko
M4A1 - Continental R-975 -bensiinimoottori, vaunussa valettu runko
M4A2 - kaksi General Motors 6-71 -dieselmoottoria, vaunussa hitsattu runko
M4A3 - Ford GAA V-8 -bensiinimoottori, vaunussa hitsattu runko, uusittu keulapanssari
M4A4 - Chrysler A57, 30-sylinterinen sivuventtiilimoottori[1][2], vaunussa pidennetty hitsattu runko
M4A6 - Caterpillar RD-1820 -dieselmoottori, vaunussa pidennetty tai hitsattu komposiittirunko
Joissakin M4- ja M4A1-vaunuissa saattoi olla alunperin lentokonekäyttöön suunniteltu 9-sylinterinen Wright Cyclone -tähtimoottori, joka toimi 100-oktaanisella lentobensiinillä.
  • Nopeus: 40–48 km/h, moottorista ja mallista riippuen.

Muunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • M4
    • M4(105 mm)
  • M4A1
  • M4A2
  • M4A3
  • M4A4
  • M4A5
  • M4A6

Vaunun tyyppimerkintään saatettiin lisätä W = Wet Stowage, A tai (76) = 76 mm kanuuna, B tai (105) = 105 mm haupitsi tai C = 17-naulainen 76,2 mm kanuuna. Niinpä esimerkiksi M4A1 (76)W tarkoitti valurunkoista M4A1-vaunua, jossa oli vesi-glyserolivaippa ammusvarastolle ja jälkiasennuksena 76 mm tykki.

Britanniassa valmistetut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sherman I - M4
    • Sherman IB - M4, 105 mm haupitsi
    • Sherman IC - M4A1, 17-pdr (8 kg)
  • Sherman II - M4A1, 75 mm tykki.
    • Sherman IIA - M4A1, 76 mm.
  • Sherman III - M4A2, 75 mm.
  • Sherman IV - M4A3, 75 mm
    • Sherman IVB - M4A3, 105 mm haupitsi
    • Sherman IVC - M4A3, 17-pdr
  • Sherman V - M4A4, 75 mm
    • Sherman VC - M4A4, 17-pdr

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Medium Tank M4 Sherman Viitattu 27.2.2012.
  2. Julian Edgar: The Chrysler A57 Multi-Bank Engine (The starting point was the L-head, 4.12-litre in-line six. A slightly revised cylinder head reduced the compression ratio to 6.2:1 from the standard engine’s 6.8:1, but production Dodge carburettors were retained. The five engines were arranged around a cast iron crankcase, with each ‘sub engine’ being geared to a common ring gear. A single central shaft handled all the output.) AutoSpeed. 2012-03-06. Viitattu 2014-10-11. (englanniksi)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M4 Sherman.