M4 Sherman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
M4 Sherman
M4A1 Grizzly Sherman CFB Borden.jpg
M4 Sherman
Pituus
– putki edessä 5,92 m
– pelkkä runko 5,92 m
Leveys 2,62 m
Korkeus 2,74 m
Taistelupaino 30,3 t
Telaketjut ?
Maksiminopeus
– tiellä 48 km/h (myöhemmät mallit)
– maastossa (noin) 20 km/h
Toimintasäde 240 km tiellä
Pääase 75 tai 76 mm:n kanuuna tai 105 mm haupitsi
Muu aseistus 2 konekivääriä
Panssarointi 12,5–75 mm
Moottori lukuisia
Miehistö 5, johtaja, ajaja, ampuja, lataaja, radiomies/kk-ampuja
Valmistusmaa Yhdysvallat[1]
M4 Sherman -vaunuja
Sherman DD (Duplex Drive) amfibiovaunu vuodelta 1944
Sherman Firefly
M4A3E8 (Easy Eight) Koreassa vuonna 1951
M4A4 Shermanin halkileikkauspiirros.
A Sherman tank of 13th/18th Royal Hussars in action against German troops using crashed Horsa gliders as cover near Ranville, Normandy, 10 June 1944

M4 Medium Tank oli Yhdysvaltain armeijan pääasiallinen keskiraskas panssarivaunu toisessa maailmansodassa. Isossa-Britanniassa M4 sai lempinimen M4 General Sherman Yhdysvaltain sisällissodan kenraalin William Tecumseh Shermanin mukaan. Nimi lyheni M4 Shermaniksi ja yleistyi myös yhdysvaltalaisjoukkojen keskuudessa.

Sherman on Tiger I:n ja T-34:n ohella eräs toisen maailmansodan tunnetuimmista panssarivaunuista. Shermanin maine on ehkä kevyemmin perustein ansaittu – Sherman ei ollut käyttöön tullessaan tulivoimaltaan tai panssaroinniltaan mitenkään erikoinen panssarivaunu, vaan sen etuna oli tekninen luotettavuus ja etenkin helppo huolto, mikä mahdollisti laajamittaisen käytön. Vaunussa oli myös erinomainen optiikka ja tähtäimet, vaikka sen korkea profiili teki siitä helpon kohteen. Shermania valmistettiin valtavasti ja se palveli kaikilla sotanäyttämöillä. Yli 49 000 Shermania valmistettiin sodan aikana, ja ne palvelivat Yhdysvaltain ja Britannian armeijan lisäksi Ranskan ja Puolan armeijassa sekä puna-armeijassa.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shermanit ilmaantuivat ensi kerran taistelukentille korvaamaan M3 Leen Pohjois-Afrikassa, missä ne osallistuivat muun muassa kuuluisaan El Alameinin taisteluun.

Yhdysvalloissa panssarivaunumoottorien kehitys oli laiminlyöty, joten vaunut jouduttiin varustamaan sinänsä laadukkailla, mutta lähinnä siviilimarkkinoilta peräisin olevilla ja osittain varsin erikoisilla voimanlähteillä. Shermaneissa käytettiin hyvin erityyppisiä moottoreita. Yksi erikoisimmista ratkaisuista on Chrysler A57 Multibank, joka oli valmistettu yhdistämällä viisi Chryslerin kuusisylinteristä 250 kuutiotuuman moottoria yhden akselin ympärille planeettavaihteella. Tuloksena oli 21 litrainen 470 hv moottori, joka oli melko pienikokoinen, mutta painoi yli 2,3 tonnia. Syynä erikoiseen ratkaisuun oli olemassa olevien tuotantolinjojen hyödyntäminen.[2] Moottoria käytettiin 109 M3A4 ja 7500 M4A4-vaunussa, jotka toimitettiin lähinnä brittien käyttöön.

Suurin osa Yhdysvaltain käyttämistä Shermaneista oli varustettu lentobensiinillä käyvillä, Continental Motorsin lisenssillä valmistamilla Wright R-975 Whirlwind -tähtimoottoreilla, jota on lähtöisin vaunun korkea profiili. Voima välitetään takana olevasta moottorista vaunun eteen vetäviin telapyöriin. Tähtimoottorista akseli lähtee moottorin keskeltä ja kulkee vinosti alas eteenpäin. Jotta akseli mahtuisi vaunun lattian alle, piti siitä tehdä suhteellisen korkea. Bensiinimoottoria on pidetty myös syynä Shermanin maineeseen syttyä helposti tuleen. Tutkimusten mukaan pääasiallinen vaunun tuleen syttyminen johtui kuitenkin osumasta ammusvarastoon, eikä Sherman tässä suhteessa juurikaan eronnut muista panssarivaunuista. Saksalaiset antoivat asian huomattuaan Shermaneille ironisia lempinimiä: vaunut tunnettiin ”tommynkeittiminä” ja ”Ronsoneina”. Ronson oli kuuluisa tupakansytytin, jonka taattiin syttyvän aina; tommynkeitin (Tommy Cooker) puolestaan ensimmäisen maailmansodan aikainen kenttäkeitin. Tuotannon alkupään Shermanien taipumus syttyä osumasta tuleen antoi vaunulle aluksi huonon maineen. Shermanin osittain huonoa mainetta on lisäksi ruokkinut Yhdysvaltain 3. panssaridivisioonan huoltojoukkojen upseerina toimineen Belton Y. Cooper muistelmakirja Death Traps, josta on peräisin ainakin tarina, että yhden Pantherin tuhoamiseen vaadittiin viisi Shermania.

Perusmallin M4 Shermanissa oli 75 mm:n kenttätykki M3, joka perustui ranskalaiseen mallin 1897 kenttätykkiin. Se oli erinomainen ase jalkaväkeä vastaan, mutta jonka teho oli heikko panssaroituja maaleja vastaan. Lisäksi ongelmana oli heikkolaatuinen panssariammus M72, joka menetti etäisyyden kasvaessa nopeasti läpäisykykyään ilmanvastuksen vuoksi. Se korvattiin APC-T (Armor Piercing, Capped, Tracer) -tyyppisellä panssariammuksella M61, joka sisälsi pehmeähkön kärjen, joka esti kranaattia hajoamasta kohteeseen osuessaan. Ammuksen tylpän kärjen vuoksi sen ilmanvastus oli suuri ja se menetti nopeasti läpäisykykyään etäisyyden kasvaessa. Tämä yhdistettynä matalaan lähtönopeuteen johti kaartuvaan rataan ja vaikeutti osumista pitkälle matkalle. M61:sta kehitettiin edelleen M61A1-panssarikranaatti, jossa oli parannettu sytytin ja räjähdelataus, jonka oli tarkoitus räjähtää panssarinläpäisyn jälkeen.[3]

Käytetyin ammus oli kuitenkin sirpalekranaatti M48, jota käytettiin jalkaväkeä ja panssarintorjuntatykkejä vastaan. Tukevia japanilaisten bunkkereita vastaan 75 mm tykin sirpalekranaatti oli jo tehoton, ellei se sattunut osumaan tähystysaukkoihin. 75 mm tykille oli myös kartessiammus (Cannister round), joka toimi ison haulikon tavoin ja jota käytettiin vain Tyynellämerellä.[3]

Tykin lukko avautui automaattisesti kun se laukaistiin ja poisti ammutun hylsyn. Lataajan tarvitsi vain työntää uusi kranaatti paikalleen niin pitkälle kuin se menee ja lukko sulkeutuu automaattisesti, jolloin lataajan pitää vetää kätensä pois välistä ja potkaista ampujaa vasempaan sääreen lataamisen merkiksi. Turvallisuussyistä ainoastaan kolonnan ensimmäinen vaunu ajoi tykki ladattuna. Kuitenkin lukko viritettiin auki-asentoon jo liikkellelähtiessä mahdollisimman nopean latauksen varmistamiseksi.[4]

Armeijan ohjekirjat listaavat tykin virallisesti suurimmaksi tulinopeudeksi 20 laukausta minuutissa, taistelussa suurimmaksi tulinopeudeksi jäi ehkä 15–20 laukausta minuutissa, eli tykin saattoi ladata 3–4 sekunnissa.[3]

Yhdysvaltalaiseen panssarisotadoktriiniin ei kuulunut panssarivaunujen taistelu toisia vaunuja vastaan, vaan niitä vastaan tuli käyttää erillisiä panssarintuhoojia. Perusmallissaan Shermanin etupanssarin vahvuus oli 51 mm ja kaltevuuskulma 45°, jolloin sen vahvuus oli sama kuin T-34:n etupanssarin. T-34:ssä kuitenkin myös vaunun kyljet olivat viistot.

Normandian maihinnousussa useat Shermanit varustettiin kellukkeilla, joiden turvin ne ajettiin veteen suhteellisen kaukana rannasta. Suuri osa vaunuista kuitenkin upposi merenkäynnissä ja saksalaisten tykistötulessa. Eräät Shermanit varustettiin miinanraivauskalustolla (Sherman Crab), ja joidenkin keulaan kiinnitettiin Normandian pensasaitojen repimiseen tarkoitetut aurankärjet.

Shermanin pääaseistus riitti Pohjois-Afrikassa Panzer III ja varhaisten Panzer IV -vaunujen tuhoamiseen, mutta Tigeriä tai Normandian maihinnousun jälkeen kohdattua Pantheria vastaan se oli lähes hyödytön. Myös myöhemmän mallin Pz IV Ausf. G/H vahvistetulla etupanssarilla oli Shermanille vaikea vastus.

Britit ratkaisivat ongelman siten että osaan omista Shermaneistaan 75 mm:n tykin tilalle brittivalmisteisen 76,2 mm O.Q.F 17-pdr -panssarintorjuntakanuunan. Näin syntynyttä muunnelmaa kutsuttiin nimellä Firefly. Uusien Firefly'ien tykki pystyi läpäisemään pelätyn Tigerinkin 100 mm paksun etupanssarin ainakin 1 000 metrin päästä. Vuonna 1944 käyttöön tulleella, irtoavilla ohjausosilla varustetulla alikaliiperiammuksella Fireflyn 17-naulainen kykeni läpäisemään Tigerin tai Pantherin etupanssarin yli 1 000 m:n päästä – sikäli kuin kyseistä ammustyyppiä sattui olemaan käsillä, koska se uutena aseena oli äärimmäisen harvinainen. Huonommilla 75 mm:n tykeillä aseistetuilla Shermaneilla tilanne oli vaikeampi. Kaikissa armeijoissa vain osa panssareista voitiin varustaa tehokkaammalla tykillä, joten perustankkien oli opittava pärjäämään. Tiikereitä tai Panthereita pyrittiin tuhoamaan esimerkiksi käyttämällä vaarallista ”intiaanitaktiikkaa”. Molempien etupanssari oli lähietäisyyksilläkin liian paksu 75 mm:n tykille, joten Shermanien oli kierrettävä, jos mahdollista yksinäisten saksalaistankkien sivustaan ja ammuttava rungon ohuempiin sivu- ja takalevyihin. Tosin läpäisykyky oli Tigeria vastaan heikko tälläkin tavalla. Etuna Shermanilla oli ainakin Pantheria nopeampi tornin kääntöaika ja paremmat tähtäimet, mikä tarkoitti sitä, että yllättävässä kohtaamisessa Sherman oli yleensä aina ensimmäinen ampuja. Kun tämä yhdistettiin mahdollisuuksien mukaan oman tykistön rintamalinjan väliin ampumaan sankkaan savuverhoon, saatiin suurin saksalaistankkien etu minimoitua. Brittien Firefly osoittautui hyvin onnistuneeksi konversioksi, ja Fireflyt tuhosivat muun muassa Michael Wittmannin Tigerin Normandiassa 1944.

Normandiassa kävi myös ilmi, että yhdysvaltalainen panssarisotadoktriini oli virheellinen. Panssarivaunut joutuivat säännöllisesti taisteluun saksalaisvaunujen kanssa, ja 75 mm:n kenttätykki oli riittämätön ase, ja yhdysvaltalaiset joutuivat käyttämään M10-panssarintorjuntavaunuja taisteluvaunuina – tehtävässä, mihin niitä puolestaan ei ollut suunniteltu.

Sherman uudistustyö oli alkanut jo heinäkuussa 1943, jolloin tehtiin suunnitelmat 76 mm tykin, saman tykin, joka oli panssarintorjunta M10:n pääase, asentamisesta M4, M4A1 ja M4A2, M4A3 -malleihin, ja 105 mm haupitsin asentamisesta M4 ja M4A3-malleihin. 75 mm tykillä valmistettiin enää vain M4A3-mallia ja M4A4 ja M4A6:n valmistus lopetettiin. Prototyypit valmistuivat vasta helmikuussa 1944.[5] Uutta tykkiä varten suunniteltiin myös uusi, paremmin tasapainotettu torni. 76 mm:n panssarikanuuna helpotti heikon tulivoiman ongelmaa ainakin keskiraskaita vaunuja ja Tigeria vastaan, mutta Pantherin etupanssaria sekään ei kyennyt läpäisemään. Amerikkalaiset kuitenkin tiesivät että Pantherin saattoi tuhota, jos osui asekilpeen alaosaan siten, että ammus kimposi siitä rungon päällyslevyihin, jolloin se saattoi tappaa ajajan tai sytyttää ammukset. 76 mm tykillä varustetut vaunut alkoivat saapua rintamakäyttöön heinäkuussa 1944, ja osa 75 mm:n tykillä varustetuista vaunuista konvertoitiin myöhemmin huoltokeskuksissa isompitykkisiksi vaihtamalla vaunun torniksi uudenmallinen T23-torni. Shermanin tuleensyttymisherkkyys ratkaistiin siirtämällä kranaatit tornista vaunun lattialla oleviin säilöihin ja ympäröimällä ammusvarasto vesi-glyserolivaipalla (”wet stowage”).

Shermanien riittämätöntä panssarointia paranneltiin erilaisilla kenttäasennuksilla, esimerkiksi hitsaamalla rungon kylkiin lisäteräslevyjä tai jopa tekemällä koko kyljen mittaisia hiekkasäkkitelineitä, tai kiinnittämällä varsinkin etupanssariin telaketjun pätkiä. Amerikkalaiset valmistivat kesällä 1944 myös pienen 254 vaunun erän M4A3-alatyypin Shermaneja lisäpanssaroinnein, jolloin syntyi muunnelma M4A3E2 eli Jumbo. Vaunun keulapanssariin lisättiin 102 mm:n panssarilevy, jolloin se kesti jopa Tigerin kranaatin yli 100 m:n etäisyyksiltä. Kylkipanssarien paksuutta kasvatettiin 75 millimetriin.

Shermaneita toimitettiin laina- ja vuokralain nojalla myös Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto suosi M4A2-mallia, joka oli ainut dieselmoottorilla varustettu. Neuvostoliittoon toimitettiin 1991 M4A2:ta 75 mm tykillä ja 2 kpl M4A4:ta.[6] 2095 kappaletta 76 mm tykillä aseistettua M4A2-vaunua 2915:sta valmistetusta toimitettiin Neuvostoliittoon kesästä 1944 lähtien. Näistä käytettiin nimiä М4 tai em-tša (sanoista ем-четыре). Neuvostoarmeija pyrki keskittämään vaunut tiettyihin yksiköihin ja niiden käyttäjien olivat etenkin 1., 8. ja 9. mekanisoitu kaartinarmeija.[7] Kaartinarmeijat olivat eliittijoukkoja ja usein hyökkäyksen kärjessä. Tästä huolimatta Shermanin käytöstä Neuvostoliitossa ei ole paljonkaan tietoja.

Vapaan Ranskan joukot saivat vuoden 1945 alkuun mennessä 382 M4A2-vaunua ja 274 M4A2-vaunua 75 mm tykillä[8] ja Brasilia sai 53 vaunua.[9]

Heikko suorituskyky mutaisissa ja liejuisissa olosuhteissa tiedostettiin nopeasti, ja 1944 loppuvuonna tuli palvelukäyttöön M4A3E8, Easy Eight, jossa oli uudistettu alusta ja HVSS-jousituksella varustettu telapyörästö sekä leveämmät telaketjut. Easy Eightissä oli vakioaseena 76 mm:n panssarikanuuna. Vaunut ehtivät vielä loppusotaan Saksaa vastaan.

Shermanista valmistettiin lukuisia erikoismalleja, kuten miinanraivausvaunu Sherman Crab, amfibiovaunu Duplex Drive, liekinheitinvaunu Zippo ja raketinheitinvaunu T34 Calliope, ”höyryurut”.

Jos Euroopan rintamilla Shermanissa olikin puutteita, niin Kaakkois-Aasia oli Shermanien valtakuntaa. Kaikkiin japanilaisiin panssareihin verrattuna Sherman oli täysin ylivoimainen. Usein vaunut eivät edes tarvinneet panssariammuksia vaan japanilaisia jouduttiin ampumaan sirpalekranaateilla – joilla normaalisti tuhottiin jalkaväkeä ja muita panssaroimattomia tai kevyesti panssaroituja maaleja – koska panssariammukset yleensä läpäisivät kevyesti panssaroidut japanilaisvaunut räjähtämättä mennen vain kevyesti panssaroidun japanilaisvaunun läpi ja tullen toiselta puolen ulos. Yhdysvaltain armeijan joukot Tyynellämerellä toisessa maailmansodassa tai merijalkaväki eivät käyttäneet lainkaan 76 mm tykeillä varustettuja vaunuja, joille ei ollut tarvetta japanilaisten huonojen panssarien vuoksi.[10]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranska sai sodan jälkeen vielä 1200 76 mm M4A1-vaunua. Viimeiset Shermanit jäivät Ranskasta palveluksesta 1967, mutta nämä olivat 105 mm haupitseilla varustettuja tulitukimalleja.[11]

Japanille toimitettiin 264 M4A3E8-vaunua, jotka muodostivat Itsepuolustusvoimien selkärangan pitkälle 1970-luvulle.[12]

Korean sodan puhjetessa Yhdysvallat huomasi että sillä oli kova puute panssarivaunuista. Niinpä Yhdysvallat päätti vielä päivittää noin tuhat vanhaa M4A1 ja M4A3-vaunua 76 tykillä ja muilla parannuksilla. Näitä toimitettiin lähinnä liittolaisille. Suurimman osan näistä vaunuista sai Pakistan, mutta niitä toimitettiin lisäksi mm. Jugoslaviaan, Tanskaan ja Portugaliin. Pakistan käytti vaunuja sodissaan Intiaa vastaan, etenkin 1965.[13]

1950-luvulla Shermaneita myytiin muun muassa Irakille.

Israel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satoja Sherman-vaunuja oli lisäksi jäänyt Eurooppaan, jossa ne oli tuomittu romutettaviksi. Etenkin Israel osti näitä mustanpörssin vaunuja ja päivitti niitä Ranskan tuella. Israel käytti vaunuja 1990-luvulle ja lisäksi myi niitä eteenpäin Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan.[14]

Israelissa Shermaneita modernisoitiin muun muassa varustamalla ne 105 mm:n tykein, jolloin vaunusta syntyi Super Sherman -muunnos. Ensimmäiset 35 Shermania ostettiin Israeliin italialaisesta romuvarastosta, mutta vain 14 saatiin toimintakuntoon vuonna 1948 alkaneeseen Israelin itsenäisyyssotaan. Koska romuvaunujen tykit oli deaktivoitu, osa aseistettiin 75 mm:n Krupp-tykeillä.

1950-luvun alkupuolella Israel hankki lisää M4-vaunuja eri lähteistä, ja Shermanista tuli Israelin panssarijoukkojen pääase. Yhdessä Ranskan kanssa vaunut aseistettiin 75 mm:n M-50-tykeillä ja myöhemmin 105 mm:n M-51-tykeillä.

Shermaneita käytettiin vuonna 1956 ”Kadesh”-operaatiossa Siinailla Egyptin armeijaa vastaan, jolla oli oma, ranskalaisilla AMX-13-torneilla varustettu versionsa M-4:stä. Kuuden päivän sodassa 1967 Shermanit muodostivat Israelin panssarivoimien rungon, ja Jom kippur -sodassa 1973 ne olivat vieläkin eturintamakäytössä.

Korean sodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sherman ja T-34-85 selvittelivät välejään Korean sodassa. Yhdysvaltalaisen 76 mm:n panssarikanuunan ja venäläisen 85 mm:n kanuunan suorituskyky oli suunnilleen sama, mutta yhdysvaltalaisten etuna oli Easy Eightin gyroskooppivakautettu ase. M4 Shermanin pienemmän kaliiperin tykkiä kompensoivat volframiytimiset M93-HVAP-alikaliiperiammukset, joita oli nyt saatavilla runsain mitoin. T-34-85:n etuna puolestaan oli matalampi profiili ja viistot sivupanssarit ja kyky liikkua pahoissakin maasto-olosuhteissa, mikä oli pitkään läntisten panssarivaunujen ongelma. Amerikkalaisten vaunujen paremmat radiot sekä miehistöjen parempi koulutus käänsivät lopulta vaa’an yhdysvaltalaisten eduksi.[15]

Vuoden 1950 loppuun Yhdysvaltain panssarijoukot Koreassa olivat saaneet 1326 Sherman-vaunua, joista 679 oli 76 mm M4A3E8-mallia.[16] Raskaimmat panssaritaistelut Koreassa käytiin elo–lokakuussa 1950. Marraskuun 1950 jälkeen pohjoiskorealaisilla ei juuri ollut panssareita ja amerikkalaisvaunuja käytettiin lähinnä jalkaväen tukena.[17]

90 mm:n kanuunalla varustettu M26 Pershing tarjosi vastusta venäläisvaunuille, mutta panssaritaistelujen päätyttyä amerikkalaiset eivät pitäneet vaunusta sen heikon liikkuvuuden vuoksi. M26 oli 10 tonnia painavampi kuin Sherman, mutta käytti samaa moottoria ja sen liikkuvuus vuoristoisessa Koreassa oli heikko. Shermanin alustalle rakennettu M36 Jackson, jossa oli sama 90 mm kanuuna kuin Pershingissä, osoittautui Koreassa kaikkein tehokkaimmaksi aseeksi venäläisvaunuja vastaan. Myöhemmin amerikkalaisten sotilaiden suosikkivaunuksi tuli M24 Chaffee hyvän liikkuvuutensa ansiosta.

Korean sodan jälkeen M4 Sherman vedettiin Yhdysvalloissa pois etulinjan käytöstä ja korvattiin mm. M47 Pattonilla. Kansalliskaartissa vaunu oli käytössä vielä 1950-luvun lopulle.[18]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M4 - Continental R-975 -bensiinimoottori (lisensoitu Wright R-975 Whirlwind), vaunussa hitsattu eli komposiittirunko
M4A1 - Continental R-975 -bensiinimoottori, vaunussa valettu runko
M4A2 - U-tyyppinen General Motors 6-71 -dieselmoottori, vaunussa hitsattu runko
M4A3 - Ford GAA V-8 -bensiinimoottori, vaunussa hitsattu runko, uusittu keulapanssari
M4A4 - Chrysler A57, 30-sylinterinen sivuventtiilimoottori[1][2], vaunussa pidennetty hitsattu runko
M4A6 - Caterpillar RD-1820 - turboahdettu, ilmajäähdytteinen ja suorasuihkutus-monipolttoainemoottori, pidennetty runko M4A4:sta. Vain 75 valmistettiin.
  • Nopeus: 40–48 km/h, moottorista ja mallista riippuen.

Muunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • M4

Hitsatulla rungolla varustetun M4:n valmistus alkoi heinäkuussa 1942 Pressed Steel Car Companyllä. Baldwin Locomotive Worksilla valmistus alkoi tammikuussa 1943 ja kuukautta myöhemmin American Locomotive Companyllä. Toukokuussa Bullman Standard Car Company alkoi valmistaa vaunua. Näiden sarjojen vaunuja valmistettiin 6748 kpl.[19]

Vaunusta oli 105 mm muunnos, 76 mm tykillä varustettu malli ei tullut tuotantoon ennen sodan päättymistä

105 mm haupitsilla varustettua vaunua valmistettiin 1641 Chryslerin Detroit Tank Arsenalilla.[20]

  • M4A1

Mallin tunnistaa suhteellisen pyöreäreunaisesta valetusta rungosta. Tämä oli ensimmäinen Shermanin tuotantomalli jota Lima Locomotive Works alkoi valmistaa helmikuussa 1942 brittejä varten.[21]

Shermanin M4A1-mallin valmistus alkoi brittejä varten helmikuussa 1942 Lima Locomotive Worksilla ja kuukautta myöhemmin Pressed Steel Car Companyllä. Toukokuussa myös Pacific Car and Foundry Company alkoi valmistaa vaunuja. Näiden tilausten perusteella valmistui 6281 vaunua vuoden 1943 loppuun mennessä.[22] Kanadassa Montreal Locomotive Works rakensi 188 M1A1 mallia nimellä Grizzy I[23]

76 mm tykillä varustettua mallia valmistettiin 3426 Pressed Steel Car Companylla.[20]

  • M4A2

M4A2 oli varustettu U-tyyppisellä General Motors 6046 -dieselmoottorilla, jossa oli yhdistetty kaksi kuusisylinteristä moottoria. Voimansiirto otettiin M3A3/M3A5 Lee -vaunuista jossa oli käytetty samaa moottoria. Vaunu ensimmäinen hitsatulla rungolla varustettu tuotantoon otettu malli, jossa oli aluksi seitsemästä palasta hitsattu, teräväreunainen runko. Valmistus alkoi toukokuussa 1942 Bullman Standard Car Companyllä ja Fisher Tank Arsenalilla. Dieselmoottori oli luotettava, käytti vähän polttoainetta ja hyvä vääntö paransi maasto-ominaisuuksia. Kuitenkin ilmanpuhdistimissa, jäähdytyksessä ja kytkimissä oli ongelmia, ja suurempi massa rasitti jousitusta.[24]

Vaunua alkoivat valmistaa myös syyskuussa 1942 American Locomotive, Baldwin Locomotive ja joulukuussa Federal Machine and Welder Company. Kokonaisuudessaan 8053 valmistettiin.[25]

76 mm tykillä varustettua mallia valmistettiin 2915.[20]

Myöhemmissä vuoden 1944 malleissa otettiin käyttöön yhdestä palasta koostuva etupanssari, joka paransi suojaa. Panssarin kulma muutettiin 47 asteeseen varhaisesta 56 asteesta.[26]

Mallia käyttivät vain britit ja neuvostoliittolaiset, koska Yhdysvaltain armeija vaati bensiinikäyttöisiä moottoreita.

  • M4A3

Moottorina nestejäähdytteinen V-8 Ford GAA, jota Yhdysvaltain armeija piti parhaana ja tämän vuoksi malli oli laajimman jatkokehityksen kohteena. Hitsattu komposiittirunko.

Ford Motor Company aloitti vaunun valmistuksen kesäkuussa 1943 ja valmisti sitä 1690. Uudempaa mallia Wet Stowagella ja 75 mm tykillä valmistettiin 3071 helmikuusta 1944 lähtien. Wet Stowagella ja 76 mm tykillä varustettua mallia valmistettiin 4542. 105 mm haupitsilla varustettua mallia valmistettiin 3039.[20]

    • M4A3E2 Sherman Jumbo

Lisäpanssaroitu malli. Kaikki 254 Jumbo-vaunua rakennettiin Fisher Tank Arsenalilla toukokuusta 1944 lähtien (vanha VVSS-jousitus)

    • M4A3E8 (”Easy Eight”)

Koesarja, jossa testattiin uutta HVSS-jousitusta. Tämä tuli käyttöön kaikissa myöhään valmistetuissa vaunuissa ja sitä valmistettiin myös kenttämuutossarjana.

  • M4A4

M4A4 oli Chrysler Multibank -moottoriin perustuva vaunu, jossa hitsattu runko. Näitä rakennettiin 7499, kaikki Detroit Tank Arsenalilla heinäkuusta 1943 lähtien syyskuuhun mennessä. Vaunu oli raskaampi kuin muut mallit ja käytti pitempiä telaketjuja ja takarunkoa oli jatkettu. Suurin osa vaunuista toimitettiin briteille ja osaa käytettiin USA:ssa koulutuksessa.[27]

Vaunun valmistus päätettiin lopettaa kesän 1943 uudistusohjelman puitteissa. Tämän vuoksi tätä mallia ei ikinä varustettu 76 mm tai 105 mm tykeillä.

  • M4A5

Ei olemassa, mallinimi varattiin Kanadassa valmistetuille malleille.

  • M4A6

M4A6 käytti Catepillar D200A -moottoria, joka oli dieselkäyttöinen, turboahdettu, ilmajäähdytteinen ja suorasuihkutusta käyttävä Wright G200 -tähtimoottorista muunnettu. Moottori pystyi käyttämään eri polttoaineita raakaöljystä 100-oktaaniseen bensiiniin. M4A4:n runkoa käytettiin moottorin viemän tilan vuoksi, ja moottoritilan kannelle ja miehistötilan lattiaan jouduttiin tekemään tilaa. Vaunuja valmistettiin vain 75.[28]

Vaunun tyyppimerkintään saatettiin lisätä W = Wet Stowage, A tai (76) = 76 mm kanuuna, B tai (105) = 105 mm haupitsi tai C = 17-naulainen 76,2 mm kanuuna, HVSS = uudempi Horizontal Volute Spring Suspension -jousitus. Niinpä esimerkiksi M4A1(76)W tarkoittaa valurunkoista M4A1-vaunua, jossa on R-975-tähtimoottori, vesi-glyserolivaippa ammusvarastolle ja jälkiasennuksena 76 mm tykki.

Brittien käyttämät nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sherman I - M4
    • Sherman IB - M4, 105 mm haupitsi
    • Sherman IC - M4A1, 17-pdr (8 kg)
  • Sherman II - M4A1, 75 mm tykki.
    • Sherman IIA - M4A1, 76 mm.
  • Sherman III - M4A2, 75 mm.
  • Sherman IV - M4A3, 75 mm
    • Sherman IVB - M4A3, 105 mm haupitsi
    • Sherman IVC - M4A3, 17-pdr
  • Sherman V - M4A4, 75 mm
    • Sherman VC - M4A4, 17-pdr

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • R. P. Hunnicutt, Sherman - A History of the American Medium Tank
  • Michael Green, James D. Brown - M4 Sherman at War
  • Steven J. Zaloga, M4 (76mm) Sherman Medium Tank 1943-65

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Medium Tank M4 Sherman Viitattu 27.2.2012.
  2. a b Julian Edgar: The Chrysler A57 Multi-Bank Engine (The starting point was the L-head, 4.12-litre in-line six. A slightly revised cylinder head reduced the compression ratio to 6.2:1 from the standard engine’s 6.8:1, but production Dodge carburettors were retained. The five engines were arranged around a cast iron crankcase, with each ‘sub engine’ being geared to a common ring gear. A single central shaft handled all the output.) AutoSpeed. 2012-03-06. Viitattu 2014-10-11. (englanniksi)
  3. a b c Green, Brown, ss. 83
  4. Green, Brown, s. 67-71
  5. Hunnicutt, s. 260
  6. Hunnicutt, s. 183
  7. Zaloga, s. 37
  8. Hunnicutt, s. 183
  9. Hunnicutt, s. 183
  10. Zaloga, s. 37
  11. Zaloga, s. 40
  12. Zaloga, s. 40
  13. Zaloga, s. 40
  14. Zaloga, s. 41
  15. M4 (76mm) Sherman Medium Tank 1943-65, Tekijät Steven J. Zaloga [1]
  16. Zaloga, s. 42
  17. Zaloga, s. 42-43
  18. Zaloga, s. 42-43
  19. Hunnicutt, s. 141
  20. a b c d Sherman Tank
  21. Hunnicutt, s. 124
  22. Hunnicutt, s. 124, 129-130
  23. Hunnicutt, s. 131
  24. Hunnicutt, s. 143, 147
  25. Hunnicutt, s. 151
  26. Hunnicutt, s. 148-9
  27. Hunnicutt, s. 159
  28. Hunnicutt, s. 169
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M4 Sherman.