Panssarintorjuntavaunu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltalainen M36-panssarintorjuntavaunu Ardennien taistelussa 1944.

Panssarintorjuntavaunu (lyhennetään pst-vaunu) on telaketjuilla liikkuva, panssarintorjuntaan tarkoitettu panssariajoneuvo. Panssarintorjuntavaunut ovat aseistettu panssarintorjuntakanuunalla, nykyisin pääasiassa panssarintorjuntaohjuksin. Vaunujen panssarointi on usein paljon heikompi kuin varsinaisilla panssarivaunuilla, mutta vastaavasti ne ovat paljon halvempia valmistaa. Tykein aseistettuja panssarintorjuntavaunuja käytettiin pääasiassa toisen maailmansodan aikana ja ne on nykyisin korvattu taistelupanssarivaunuilla.

Toisessa maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssarintorjuntavaunut tulivat käyttöön toisen maailmansodan aikana. Panssarintorjuntavaunujen pääasiallisena tehtävänä oli vedettävien panssarintorjuntatykkien tapaan tuhota vihollisen panssarivaunut. Panssarintorjuntavaunut olivat kuitenkin ratkaisevasti paremman liikkuvuutensa vuoksi soveltuvampia liikuntasodankäyntiin ja taisteluun moottoroitujen tai mekanisoitujen joukkojen osana.

Termi panssarintorjuntavaunu (engl. tank destroyer) on lähtöisin pääasiassa englanninkielisestä termistöstä ja laajentunut kattamaan myös Saksan ja Neuvostoliiton samankaltaiset ajoneuvot. Yhdysvaltain sotaa edeltävässä doktriinissa panssarivaunujen ei ollut tarkoitus taistella vihollisen panssarivaunuja vastaan, vaan tukea jalkaväkeä ja pyrkiä läpimurtoihin taistelussa. Vihollisen vaunuja vastaan Yhdysvaltain armeija suunnitteli erikoistuneita panssarintorjuntavaunuyksikköjä.

Yhdysvaltain pst-vaunujen piti olla erittäin nopeita ja raskaasti aseistettuja torjuakseen vihollisen vaunut suurilta etäisyyksiltä. Tunnetuimpia malleja olivat M10 Wolverine, M18 Hellcat ja M36 Jackson. Nämä panssarintorjuntavaunut olivat nopeita, kevyitä ja niissä oli 360 astetta kääntyvä päältä avoin torni. Vastaavasti Yhdysvaltain panssarivaunut, kuten M4 Sherman olivat paremmin panssaroituja, mutta eivät tehottoman tykkinsä vuoksi pärjänneet raskaammin panssaroiduilla vaunuille. Näin Yhdysvalloilla oli sekalainen kokoelma ajoneuvoja, jotka olivat joko liian huonosti panssaroituja (pst-vaunut) tai liian huonosti aseistettuja (panssarivaunut). Jokaiseen Yhdysvaltain jalkaväkidivisioonaan kuului pst-vaunupataljoona, ja usein myös panssarivaunupataljoona.

Britannia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien pst-vaunuista kuuluisin lienee Archer, jossa oli hyvin tehokas 76,2 mm O.Q.F. 17-pounder-panssarintorjuntatykki. Samaa tykkiä asennettiin Sherman-vaunuihin, jotta jokaiseen Sherman-joukkueeseen saatiin yksi vihollisen panssareille pärjäävä Sherman Firefly, joksi 17-naulaisella aseistettuja Shermaneita kutsuttiin.

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa pst-vaunuina käytettiin kahdentyyppisiä vaunuja. Saksalaisten käyttämien vaunujen esikuvana olivat jo ennen sotaa kehitetyt rynnäkkötykkit, joissa ei ollut kääntyvää tornia. Ensimmäiset rynnäkkötykit oli tarkoitettu jalkaväen tukemiseen ja varustettu matalan lähtönopeuden 75 mm tykillä jalkaväen tukitehtäviin. Myöhemmin Saksan StuG III -rynnäkkötykit varustettiin pitkäputkisilla kanuunoilla panssarivaunuja vastaan. Yleensä panssarintorjuntavaunujen ja jalkaväen tukemiseen tarkoitettujen rynnäkkötykkien välille on helppo tehdä ero niiden käyttötarkoituksen perusteella, mutta rajatapauksiakin on.

Ensimmäisenä panssaritorjuntatarkoitukseen rakennettiin Panzerjäger I -vaunuja, joissa jo vuonna 1939 selvästi vanhentuneen Panzerkampfwagen I -vaunun alustalle asennettiin 47 mm Škodan PaK L/43 -panssarintorjuntatykki. Panzerkampfwagen II -vaunun alustalle asennettiin neuvostoliittolainen 76,2 mm sotasaalistykki, jolloin tulokseksi saatiin Marder II -pst-vaunu. Yleisimmäksi vaunuksi tuli Marder III, jossa oli tšekkiläisen Panzerkampfwagen 38(t) -vaunun alustalle asennettu saksalainen 75 mm PaK 40 -tykki. Raskaimmin aseistettu kevyt pst-vaunu oli 88-millimetrin Pak 43/1 (L/71)-tykillä varustettu Nashorn. Tykki oli käytännössä sama kuin Tiger II:n KwK 43.

Kevyiden panssarintorjuntavaunujen ohella valmistettiin myös raskaammin panssaroituja pst-vaunuja, näistä ensimmäinen oli Jagdpanzer IV, jota valmistettiin Panzerkampfwagen IV:n alustalle 75 mm PaK 39 ja PaK 42-tykeillä. Muut olivat Pantherin alustalle rakennettu Jagdpanther, modifioidulle Tiger II:n alustalle rakennettu, 128 mm Pak 80 (L/55)-tykillä aseistettu, Jagdtiger ja 38(t):n alustalle rakennettu Jagdpanzer 38(t) eli Hetzer, jossa oli 75 mm Pak 39-pst-kanuuna.

Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittolainen SU-100-rynnäkkötykki

Neuvostoliiton ensimmäinen panssaritorjuntavaunu oli SU-76, joka oli rakennettu kevyen panssarivaunun T-70:n alustalle. Toinen varhainen vaunu oli 122 mm haupitsilla jalkaväen tukeen tarkoitettu SU-122.

Vasta verrattain myöhään, Kurskin taistelun jälkeen tulivat käyttöön 85 mm tykillä aseistettu SU-85 ja SU-100-vaunua, jossa oli tehokkain tuolloin käytössä ollut neuvostoliittolaisten panssarintorjuntakanuuna, laivatykistä kehitetty 100 mm:n D-10S. Molemmat oli rakennettu SU-122:n alustalle, joka perustui T-34-vaunuun. Myöhemmin tuli käyttöön 152 mm haupitsilla varustettu SU-152, joka suuren kaliiperin tykkinsä ansiosta osoittautui myös tehokkaaksi panssarivaunun tappajaksi, vaikka vaunua ei ollutkaan siihen alun perin tarkoitettu.

SU-152:n seuraaja oli 152 mm ISU-152, joka käytti IS-panssarivaunun osia. Asentamalla siihen IS-2-vaunussakin käytetty 122 mm tykki syntyi ISU-122. Vuonna 1943 Neuvostoliitto lopetti kokonaan kevyiden tiedusteluvaunujen kuten T-70:n valmistuksen ja korvasi sen SU-76-vaunulla, joka käytti samaa alustaa.

Lyhenne "SU" tulee sanoista samohodnaja ustanovka, itseliikkuva lavetti.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen panssarintorjuntavaunujen valmistus hiipui uusien taistelupanssarivaunujen kyetessä hoitamaan myös panssarintorjunnan. Viimeinen läntinen panssarintorjuntavaunu oli saksalainen 1960-luvun perua oleva Jagdpanzer Kanone. Se jäi käytöstä 1980-luvulla. Neuvostoliitossa valmistettiin laskuvarjojoukkojen käyttöön ASU-57-rynnäkkötykkiä 1950-luvulta ja ASU-85-rynnäkkötykkiä PT-76-vaunun alustalle vuodesta 1962. Vaunu oli myös Puolan ja Itä-Saksan laskuvarjojoukkojen käytössä.

Panssaritorjuntaohjusten yleistyessä tykeillä aseistetut panssaritorjuntavaunut jäivät tarpeettomiksi. Nykyisin monet rynnäkköpanssarivaunut, kuten Neuvostoliiton BMP-1 ja Yhdysvaltain M2 Bradley kantavat panssaritorjuntaohjuksia. Näiden lisäksi on rakennettu vaunuja, joiden ainoana tehtävänä oli ohjuslavettina toimiminen. Yhdysvaltain malleja ovat M901 M113-miehistönkuljetusvaunun alustalle sekä M3 Bradley ja Neuvostoliiton monet mallit BRDM-2-tiedusteluvaunun alustalla.