Charles S. Peirce

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charles S. Peirce

Charles Sanders Peirce (10. syyskuuta 1839, Cambridge (Mass.)19. huhtikuuta 1914, Milford) oli yhdysvaltalainen filosofi ja kaikkien aikojen tunnetuimpia semiootikkoja. Peircen saavutuksiin lukeutuu muun muassa merkkien toinen trikotomia.

Elämä ja ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peircen vanhemmat olivat Sarah ja Benjamin Peirce. Isä oli matematiikan ja tähtitieteen professori Harvardin yliopistossa. Peirce opiskeli Harvardissa ja suoritti tutkinnon kemiassa 1863. Hän kiinnostui luonnontieteistä jo nuorena mutta myös filosofiasta ja luki Friedrich Schilleriä ja Immanuel Kantia. Hänen käsityksensä maailmankaikkeudesta oli panteistinen, jonka hän sovitti Darwinin näkemykseen evoluutiosta.[1]

William James kutsui Peirceä pragmatismin isäksi. Jamesin kunniaksi Peirce lisäsi nimeensä etunimen Santiago ("pyhä Jaakob" eli "pyhä James" espanjaksi), niin että hänen koko nimensä kuului Charles Santiago Sanders Peirce. Peirce suhtautui kuitenkin hyvin kriittisesti niihin lukuisiin pragmatismin ajattelun muotoihin, joita hänen ajattelunsa oli innoittanut, mukaan lukien ystävänsä Jamesin filosofia. Tästä johtuen hän nimesi oman oppinsa uudellee "pragmatisismiksi" vitsaillen, että näin ruma nimi suojelee nimeä kaappaajia vastaan.

Peirce kutsui pragmatismiaan myös abduktiologiikaksi. Abduktio eroaa induktiosta ja deduktiosta siten, että siinä syllogismin tulos on premissien perusteella tehtävä kohtuullinen olettamus, ei välttämätön tai todennäköinen johtopäätös.

Peirce on yksi ensimmäisistä suurista semiootikoista. Hän piti kaikkia filosofisia ongelmia semioottisina ja päätyi omintakeiseen merkkiteoriaan, jossa kolmijakoisuudella on keskeinen osa. Jaon perusteena ovat fenomenologiset kategoriat ensiys (engl. Firstness), toiseus (Secondness) ja kolmannuus (Thirdness). Ne kuvaavat fenomenologista kokemuksen rakennetta: ensiys on hetkellinen, välitön tunne; toiseus perustuu toiminnan ja vastavaikutuksen dynamiikkaan ja viittaa menneisyyteen; ja kolmannuus kohdistuu tulevaisuuteen ja mahdollistaa tulevaisuuden ennakoinnin. Päättelylajeista abduktio edustaa ensiyttä, induktio toiseutta ja deduktio kolmannuutta.[2]

Merkin määrittelemiseen tarvitaan kolme aspektia: ulkoinen kohde (object), varsinainen merkki (representamen) sekä tulkinnos (interpretant), eräänlainen toisen asteen merkki, joka viriää vastaanottajan tajunnassa ensimmäisen merkin vaikutuksesta. Jokainen näistä aspekteista jakaantuu edelleen kolmeen luokkaan: merkki voi olla suhteessa merkitsijään itseensä laatumerkki (qualisign), yksmerkki (sinsign) tai ohjamerkki (legisign); suhteessa kohteeseensa se taas voi olla ikoni (Icon), indeksi (Index) tai symboli (Symbol); tulkinnos voi olla reema (Rheme), propositio (Dicent) tai argumentti (Argument). [3]

Peirce esitti myös yleisellä tasolla matematiikkaan ja fysiikkaan liittyviä spekulaatioita, jotka olivat hieman samansuuntaisia kuin myöhemmin Ernst Machin ja Albert Einsteinin suhteellisuusteoriat. Ei ole osoitettu että Peircen ajatuksilla olisi ollut suoraa vaikutusta kumpaankaan, mutta niiden voidaan katsoa osoittavan että filosofinen pohja suhteellisuusteorialle oli "ilmassa" vuosisadan vaihteessa. Einstein sitten esitti suhteellisuusteoriasta matemaattisen muotoilun, joka osoittautui oikeaksi. Sittemmin fyysikko Lee Smolin on puolustanut näkemyksiä kosmisesta evoluutiosta ja luonnonlakien suhteellisuudesta (ne ovat evoluutioprosessin tulosta, eivät absoluutteja), ja tunnustanut Peircen tämän ajattelun isäksi.

Peircen evolutiivinen metafysiikka on oleellisessa yhteydessä hänen kategoriaoppiinsa ja semiotiikkaansa. Peircen kategoriat ovatkin oleellisesti sukua Hegelin järjestelmälle. Peirce kutsuikin oppiaan myös objektiiviseksi idealismiksi. Hän kirjoitti artikkelissaan "Teorioiden arkkitehtuuri" (1891) seuraavasti:

"Ainut järjellinen teoria maailmankaikkeudesta on objektiivinen idealismi, jonka mukaan aine on lamaantunutta henkeä, piintyneitä tottumuksia, joista on tullut luonnonlakeja."[4]
("The one intelligible theory of the universe is that of objective idealism, that matter is effete mind, inveterate habits becoming physical laws."[5])

Virke tarkoittaa, että aine on "urautunutta" tai "kaavaan kangistunutta" mieltä, jossa "paatuneet" tavat muuttuvat luonnonlaeiksi ja että tuollaisen objektiivisen idealismin avulla maailmankaikkeutta voidaan ymmärtää järkevästi ja käsitettävästi.

Peircen synnyinkoti Cambridgessä on nyt Lesley Universityn käytössä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peircen laajaa kirjallista tuotantoa ei ole vieläkään julkaistu kokonaan. Aikaisempia osittaisjulkaisuja ovat mm. Collected Papers (lyh. CP) ja Essential Peirce (lyh. EP). Kriittisestä laitoksesta Writings of Charles S. Peirce: A Chronological Edition (1982–) on ilmestynyt tähän mennessä kuusi osaa. Laitosta valmistellaan Indianan yliopistossa.[6]

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Collected Papers of Charles Sanders Peirce 1–8 (toim. Charles Hartshorne ym.). Harvard University Press, Cambridge (Mass.). 1931–58.
  • The New Elements of Mathematics by Charles S. Peirce 1–4 (toim. Carolyn Eisele). Mouton Publishers, Haag. 1976.
  • The Essential Peirce. Selected Philosophical Writings 1–2 (toim. Nathan Houser ym.). Indiana University Press, Bloomington. 1992–1998.

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johdatus tieteen logiikkaan ja muita kirjoituksia. Valinnut ja suomentanut Markus Lång. Vastapaino, Tampere 2001. ISBN 951-768-080-5
  • Mikä merkki on? (What Is a Sign?) Suomentaneet Mats Bergman ja Sami Paavola. — Ajatus 58 (2001), s. 9–19.
  • Luonnos tieteiden luokitteluksi (An Outline Classification of the Sciences). Suomentanut Markus Lång. — Synteesi 4/2003, s. 2–5.
  • Oppisanaston etiikkaa (The Ethics of Terminology). Suomentanut Markus Lång. — Synteesi 4/2003, s. 6–9.
  • Kolme esseetä päättelystä. Suomentaneet Ahti-Veikko Pietarinen ja Lauri Snellman. – Niin & näin 2/2005, s. 38–41.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Burks Arthur W. (1996) Peirce's evolutionary pragmatic idealism. Synthese, volume 106, Number 3 / March, 1996. Springer.
  2. Tarasti 1990: 26–27.
  3. Tarasti 1990: 28–29; Peirce 2001: 422–423.
    Lähteessä Peirce 2001 käytetään suomennoksia kuva (Icon), osoitin (Index), tunnus (Symbol), sanomus (Dicent) ja peruste (Argument).
  4. Peirce 2001: 266.
  5. Peirce, C. S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), 6.25
  6. The Peirce Edition Project, Indianan yliopisto

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peirce, C.S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce, vols. 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), vols. 7–8, Arthur W. Burks (ed.), Harvard University Press, Cambridge, MA, 1931–1935, 1958. Cited as CP vol.para.
  • Tarasti, Eero: Johdatusta semiotiikkaan: Esseitä taiteen ja kulttuurin merkkijärjestelmistä. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-512-6.
  • Waal, Cornelis de – Skowroński, Krzysztof Piotr (toim.): The Normative Thought of Charles S. Peirce. New York: Fordham University Press, 2012. ISBN 978-0-8232-4244-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: