Objektiivinen idealismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Objektiivinen idealismi on ontologinen idealistinen käsitys, jonka mukaan todellisuuden määräävä henkinen perusaines on riippumaton yksilön tietoisuudesta.[1] Platon voidaan nähdä ensimmäisenä objektiivisena idealistina.[2]

Objektiivinen idealismi erotetaan sekä George Berkeleyn subjektiivisesta idealismista että Immanuel Kantin transsendentaalisesta idealismista. Objektiivista idealismia kehittivät erityisesti kolme Kantin seuraajaa, F. W. J. Schelling, J. G. Fichte ja G. W. F. Hegel.

Objektiivisen ja subjektiivisen idealismin ero ei kuitenkaan aina ole selvä: esimerkiksi Fichten idealismia kutsuttiin myöhemmin subjektiiviseksi idealismiksi erotuksena Schellingin selvästi objektiivisesta idealismista. Hegelin idealismia taas alettiin kutsua absoluuttiseksi idealismiksi.[2]

Myöhemmin objektiivista idealismia ovat kannattaneet muun muassa yhdysvaltalainen Josiah Royce sekä brittiläiset idealistit kuten T. H. Green ja F. H. Bradley. Charles S. Peirce esitti oman versionsa objektiivisesta idealismista. Hänen mukaansa aine oli vain mielen reduktio.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lindberg, Janne: Tieto-oppi!, s. 142. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29310-5.
  2. a b Klein, Simone: Objective idealism PhiloSophos.com. Viitattu 7. syyskuuta 2007.
  3. ”The one intelligible theory of the universe is that of objective idealism, that matter is effete mind, inveterate habits becoming physical laws”. CP 6.25 - Teoksessa Peirce, C. S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce, vols. 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), vols. 7–8, Arthur W. Burks (ed.), Harvard University Press, Cambridge, Massachusetts, 1931–1935, 1958.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Objective idealism
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.