Evoluutioteorian historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa biologian artikkelisarjaa
Evoluutio
Human evolution scheme.svg
Prosessit ja mekanismit

Adaptaatio
Geneettinen ajautuminen
Lajiutuminen
Luonnonvalinta
Geenivaihto
Mutaatio
Rekombinaatio

Tutkimus ja historia

Historia
Todisteet
Moderni synteesi
Yhteiskunnalliset vaikutukset
Vastustus

Katso myös

Ekologinen genetiikka
Elämän alkuperä
Fylogenia
Ihmisen evoluutio
Populaatiogenetiikka

Evoluutioteorian historia on melko pitkä, sillä jo eräät antiikin filosofit arvelivat, että eläimet ovat saattaneet muuttua ajan myötä. Antiikin aikana pohdinnat evoluutiosta jäivät kuitenkin vain ajatuksen asteelle. Euroopassa antiikin ajan pohdinnat jäivät pitkäksi aikaa varjoon Rooman valtakunnan luhistuttua, mutta esimerkiksi jatkuivat islamilaisessa maailmassa, josta latinankielisiä käännöksiä lopulta ilmaantui myös Eurooppaan. Ajan henki oli Euroopassa pitkään epäsuotuisa, sillä kristinuskon Raamattu oli suurin auktoriteetti huomattavankin pitkään, eikä evoluutioajatuksia voitu hyväksyä saati sitten edes pohdittu.

Teoriat ennen Darwinia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1600-luvun lopulla englantilainen naturalisti John Ray määritteli ensimmäisenä lajin nykyaikaisella tavalla. Hänen määritelmäänsä ei kuitenkaan voida soveltaa muun muassa suvuttomasti lisääntyviin lajeihin. Hän määritteli lajin olevan eläinten tai kasvien ryhmä, jonka jäsenet muistuttavat toisiaan enemmän kuin muiden vastaavien ryhmien jäseniä. Saman ryhmän lajit voivat risteytyä keskenään, mutta eivät toisten ryhmien jäsenten kanssa. Rayn käsityksen mukaan Kaikki elävät olennot kuuluvat johonkin lajiin, ovat muuttumattomia ja pysyviä. Kaikki lajit olivat syntyneet Raamatussa kuvatulla tavalla ja niille oli annettu ominaisuudet luomisen yhteydessä.

1700- ja 1800-luvuilla nykyaikainen evoluutioajattelu sai alkunsa. Ensimmäisiä uuden ajan ajattelijoita ja tutkijoita olivat 1700-luvun ranskalaiset valistuksen ajan filosofit. Valistuksen aika merkitsi läpimurtoa tieteen ja tutkimuksen saralla. Evoluutiosta kirjoitti ja keskusteli esimerkiksi aikakautensa tunnetuin biologi Georges Buffon. Buffonin edistykselliset ajatukset kuitenkin painostettiin maan alle, erityisesti teologisen tiedekunnan toimesta ja hän joutui peruuttamaan kehitykseen viittaavat kannanottonsa.

Charles Darwinin isoisä, lääketieteen tohtori Erasmus Darwin oli 1700-luvun jälkipuoliskolla arvostettu tutkija Englannin tiedeyhteisöissä. Hän sai vuonna 1767 suuren määrän Englannin kanavaverkoston tunnelista kaivettuja fossiileita tutkittavakseen. Monet fossiileista muistuttivat nykyisiä eläimiä, mutta olivat kuitenkin eri lajia. Hänelle syntyi ajatus, että eläinten on täytynyt kehittyä vähitellen. Hän jatkoi ajatustaan loogisesti pidemmälle päätyi johtopäätökseen, että kaikella nykyisellä elämällä on täytynyt olla yhteinen alkuperä. Hän esitti alkuperän olleen meressä syntynyt mikroskooppisen pieni "elävä säie". Hänen suurimpia esteitään kuitenkin oli ajan henki, joka ei suosinut moisia ajatuksia. 1700-luvulla uskonnolla ja kirkolla oli huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa, kuin sata vuotta hänen jälkeensä eläneen pojanpoikansa aikaan, joka vielä silloinkin joutui arvostelijoiden hampaisiin. Taikausko ja tietämättömyys olivat valloillaan vielä hallitsevassa luokassa, eikä hän voinut riskeerata työpaikkaansa ja toimeentuloaan. Hän kuitenkin kirjoitti aikansa merkittävimmän lääketieteellisen teoksen vuonna 1794 julkaistun kirjan Zoonomia. Kirjan lopussa hän toi esille ajatuksen lajien muuttumisesta, mutta se jäi monelta huomaamatta. Hän toi esiin muun muassa luonnonvalinnan, olemassaolotaistelun ja parhaiden yksilöiden eloon jäämisen, kaikki keskeisiä ajatuksia hänen syntymättömän pojanpoikansa mullistavassa kirjassa. Hänen kehitystä koskevat ajatuksensa tehtiin kuitenkin naurettaviksi ja mitätöitiin. Hänen ajatuksillaan oli kuitenkin merkittävät vaikutukset 1800-luvun myöhempään evoluutiotutkimukseen.

Jean Baptiste Lamarck esitteli 1802 täydellisen evoluutioteorian ja täydensi sitä 1809 kirjassaan "Eläintieteen filosofia", mutta hänen työtoverinsa, kirjaimellisesti Raamattuun uskova aikansa vaikuttavimpia henkilöitä ollut, luonnonhistorian professori Georges Cuvier tyrmäsi sen arvovallallaan. Cuvier teki Lamarckin ajatukset naurettavaksi. Hän löysi niistä puutteita ja virheitä, mutta häneltä jäi huomaamatta että evoluutioteorian lukuisat kohdat, jotka olivat täysin oikein. Tärkein Lamarckin perusajatus oli, että eliöt ovat muuttuneet vähitellen ja sopeutuneet ympäristöönsä. Ehkäpä Cuvierin tunnetuin lentävä lausahdus oli "fossiilista ihmistä ei ole olemassa." Cuvier kuoli 1832 mutta hänen ehdoton auktoriteettinsa jäi painostamaan tutkijoita. Lamarckin ajatukset tehtiin naurettaviksi esimerkiksi kokeella, jossa eläviltä hiiriltä leikattiin hännät pois sukupolvi toisensa jälkeen, ja aina ne kasvoivat yhtä pitkiksi. Nykyisin moisen kokeen tekeminen tekisi lähinnä sen suorittajan naurettavaksi. Lamarck ei pystynyt vastaamaan kritiikkiin. Hän kuoli 85-vuoden iässä sokeutuneena ja unohdettuna. Lamarckin ajatukset kuitenkin vaikuttivat voimakkaasti myöhempiin ajatuksiin evoluutiosta, eikä vieläkään lamarkismi ole täysin kuollut.

Darwinin evoluutioteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles Darwinin teorioilla oli merkittävä vaikutus evolutiiviseen ajatteluun

Biologiset evoluutioteoriat tulivat tunnetuksi vasta 1859. Silloin julkaistiin Charles Darwinin "Lajien synty luonnollisen valinnan vaikutuksesta". Kirja syntyi viisi vuotta kestäneen maailmanympärimatkan aikana tehtyjen havaintojen innoittamana. Darwinia innoitti erityisesti hänen isoisänsä teos sekä lisäksi englantilaisen papin, Thomas Malthusin 1798 ilmestynyt teos Essay on the Principle of Population. Teos vahvisti hänen käsitystään luonnonvalinnasta. Darwin valmisteli kirjaa useita vuosia, keräsi siihen todistusaineistoa ja ajatuksia havainnoimalla, tutkimalla ja kirjeenvaihdon kautta. Darwinin ajatukset eivät kuitenkaan olleet uusia, eivätkä ne syntyneet tyhjästä. Hän myös kertoo sen kirjassaan, jossa hän luettelee evoluutioajatuksia esittäneitä henkilöitä. Darwinin suuri ansio oli, että hän esitti ajatuksensa loogisesti sekä keräsi niitä tukemaan valtavan määrän todistusaineistoa ja esimerkkejä. Näin hän pystyi puolustamaan teorioitaan lajinkehityksestä epäilijöitä vastaan. Myös 1800-luvulla luonnontieteellinen tietämys oli noussut riittävälle tasolle, ja ajan henki oli sopiva.

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920- ja 1930-luvuilla osin virheellisen darwinismin korvasi synteettinen evoluutioteoria (moderni synteesi). Nykyinen teoria ei ole tarkalleen ottaen darwinismia, mutta siitä puhuvat nykyisin lähinnä luomisuskoiset. Synteettiseen evoluutioteoriaan vaikuttivat ajan kehittyneet tutkimusmenetelmät ja uudet oivallukset biologiassa. Geenien yhteisvaikutuksen lopputuloksena on kokonaissopeutuminen. Populaatioissa geenit vaihtuvat yksilöiden risteytyessä ja niin syntyy geenivirtoja. Jos populaatiot eristäytyvät ja eri suuntiin tapahtuva kehitys jatkuu riittävän pitkään, syntyy uusia lajeja eli tapahtuu lajiutuminen. Synteettisen teorian mukaan evoluutio on vähittäistä, mutta siinä saattaa tapahtua hyppäyksiä, esimerkiksi jos sattuma puuttuu peliin.

Nykyinen käsitys evoluutiosta on pääasiassa peräisin 1970- ja 1980-luvuilta. Se on muuttanut muotoaan kaavamaisesta pois. Lajinkehityksen katsotaan olevan nykyään hyvinkin erilaista eri tilanteissa eri lajeilla. Synteettisen ajan jälkeen on seurannut vapaamman ajattelun aika. Kehitystä ei aina haluta rajoittaa tiettyihin kaavamaisuuksiin. Jaksottaisen tasapainon mallin mukaan kehitys voidaan jakaa pitkiin suvantovaiheisiin, jolloin muutosta ei tapahdu juurikaan, ja erittäin nopean kehityksen pyrähdyksiin.

Nykyinen käsitys evoluutiosta on muuttunut Darwinin ajoista. Darwinin elinaikana ei vielä tunnettu molekyylibiologiaa, eikä mitään esimerkiksi DNA:sta.

Evoluutio on historiallinen prosessi, eikä sitä voida todistaa perinteisillä väitteillä tai menetelmillä, joilla todistetaan puhtaasti fysikaaliset tai funktionaaliset ilmiöt. Tietyt evolutiiviset tapahtumat, ja evoluutio kokonaisuudessaan on pääteltävä havaintojen perusteella. Näitä päätelmiä on testattava yhä uudestaan uusia havaintoja vasten, jolloin alkuperäiset havainnot saavat vahvistusta tai ne kumoutuvat. Evoluutioteoria ei nykyisin ole pelkkä teoria, vaan tiedemiehet ovat hyväksyneet sen tosiasiana ylivoimaisen todistusaineiston vahvistamana. Nykyisin evoluutio on melko hyväksytty ajatus länsimaisissa myös tavallisten ihmisten keskuudessa, poikkeuksena eri kulttuuritaustat omaava Yhdysvallat.

Evoluutioteorian historiaa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa evoluutioteoriaa esiteltiin ensimmäistä kertaa Suomen Tiedeseuran 25-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 1864. Eläintieteen professori Fredrik Wilhelm Mäklin ei osannut antaa arvoa evoluutioteorialle[1], ja "Tiedeseuran ystävät" laativat vastalauseen Helsingfors Dagbladiin. Adolf Erik Nordenskiöld kirjoitti Darwinin teorian puolesta Litterär Tidskriftissä.[2] Suomen kielellä darwinismia esitteli ensimmäisenä A. J. Mela Savo-karjalaisen osakunnan vuosijuhlassa helmikuussa 1872 pitämässään esitelmässä ”Ihmisen synty”.[3][4]

Vuonna 1889 käytiin kuuluisa ”uskonsota Jyväskylässä”. Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja evoluutioteoriaa puolustivat Kuopiosta Minna Canth ja Juhani Aho.

Darwinin polveutumisoppi ja käsitys luonnonvalinnasta vakiintuivat jo 1900-luvun vaihteessa sekä yliopiston että koulujen biologian (luonnonhistorian) opetukseen Suomessa.[5] Tämä oli paljolti J. A. Palménin, J. P. Norrlinin ja A. J. Melan vaikutusta. Darwinin valintaoppia kehityksen selittäjänä eivät tosin edes kaikki suomalaiset filosofit hyväksyneet vielä paljon myöhemminkään.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hyötyniemi, Heikki: IPMM’03: Complexity and Emergence: Towards a ”New Science” of Industrial Automation. (ppt) 18.-23.5.2003. Viitattu 25.8.2007. (englanniksi)
  2. Hytti, Esa: Evoluutio. (doc)
  3. Anto Leikola: Mela, Aukusti Juhana (1846 - 1904) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. Matti Klinge (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 616. Otava, Helsinki 1989.
  5. Kari Lagerspetz: ”Eino Kaila ja Erik Ahlman Henri Bergsonin filosofian tulkkeina”. Teoksessa Hartikainen, Erkki, Kyösti Kiiskinen & Jussi Rastas (toim.): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia, s. 37. Helsinki: Luonnonfilosofian seura, 2005. ISBN 951-98191-1-8.
    P. Lappalainen: Aukusti Juhani Mela: Uranaukaisijan elämä. Acta Universitatis Turkuensis, 1959, nro B 72, s. 464.
    P. Voipio: Darwinismi Suomessa 1800-luvulla. EIDEMA, 1982, nro 1, s. 124–139.
  6. Kari Lagerspetz: ”Eino Kaila ja Erik Ahlman Henri Bergsonin filosofian tulkkeina”. Teoksessa Hartikainen, Erkki, Kyösti Kiiskinen & Jussi Rastas (toim.): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia, s. 37. Helsinki: Luonnonfilosofian seura, 2005. ISBN 951-98191-1-8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]