Synteettinen evoluutioteoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa biologian artikkelisarjaa
Evoluutio
CollapsedtreeLabels-simplified.svg
Prosessit ja mekanismit

Adaptaatio
Geneettinen ajautuminen
Lajiutuminen
Luonnonvalinta
Geenivaihto
Mutaatio
Rekombinaatio

Tutkimus ja historia

Historia
Todisteet
Moderni synteesi
Yhteiskunnalliset vaikutukset
Vastustus

Katso myös

Ekologinen genetiikka
Elämän alkuperä
Fylogenia
Ihmisen evoluutio
Populaatiogenetiikka

Synteettinen evoluutioteoria (moderni synteesi, uusdarwinismi) syntyi 1920- ja 1930-luvuilla, kun klassinen Charles Darwinin luonnonvalintaa korostava evoluutioteoria sovitettiin yhteen uuden populaatiogenetiikan kanssa. Synteettisen evoluutioteorian syntyyn vaikuttivat ajan kehittyneet tutkimusmenetelmät ja uudet oivallukset biologiassa. Teoria syrjäytti varhaisempien "mendelistien" (mm. Richard Goldschmidt) käsitykset hyppäyksittäin eli ns. makromutaatioiden kautta etenevästä evoluutiosta. Nimensä mukaisesti (synteesi, 'kokonaisnäkemys') teoria yhdisti aikansa eri tieteenalojen havainnot yhdeksi kokonaisuudeksi. Olennaisinta synteettisessä evoluutioteoriassa oli se, että se sovitti evoluution yksiköt (geenit) ja sen mekanismin (valinnan) yhteen.

Merkittäviä synteettisen evoluutioteorian pääarkkitehteja olivat muun muassa Thomas Hunt Morgan, R. A. Fisher, Theodosius Dobzhansky, J.B.S. Haldane, Sewall Wright, Julian Huxley, Ernst Mayr, Bernhard Rensch, George Gaylord Simpson ja G. Ledyard Stebbins. Käsitteen moderni synteesi esitteli J. Huxley 1942 kirjassaan Evolution: The Modern Synthesis.

Synteettisen evoluutioteorian jälkeen on kehittynyt vaiheittain nykyinen evoluutioteoria, jonka näkemys on pääasiassa 1970- ja 1980-luvuilta peräisin. Synteettisen evoluutioteorian ajan jälkeen on seurannut vapaamman ajattelun aika, eikä kehitystä enää aina haluta rajoittaa tiettyihin kaavamaisuuksiin. Pääpiirteissään nykyinen käsityskin on samanlainen kuin Darwinin alkuperäinen teoria. Darwin ei vain pystynyt aikanaan esittämään periytymisen mekanismia. Gregor Mendelin keksimät periytymissäännöt keksittiin uudelleen 1900-luvun vaihteessa, jonka jälkeen uusdarwinismi alkoi muotoutua vaiheittain.

Uusdarwinismin keskeisiä päätelmiä:

• Mutaatiot synnyttävät hitaasti samaan ominaisuuteen vaikuttavan geenin uusia muotoja eli alleeleja populaation yksilöihin.

• Sukusolujen yhtyessä nämä alleelit yhdistyvät sattumanvaraisesti uusiksi yhdistelmiksi, mistä seuraa populaation yksilöiden välille perinnöllistä muuntelua.

• Luonnonvalinta näkyy populaatiossa erilaisena lisääntymistehokkuutena, ei niinkään yksilöiden välisenä taisteluna kuten Darwin oli esittänyt.

• Parhaan sopeutuman tuottavat alleeliyhdistelmät yleistyvät populaatiossa, koska kilpailussa voittavat eniten fitnessiä eli kelpoisuutta omaavat yksilöt, eivät ne, jotka taistelevat tehokkaimmin.

• Esimerkiksi lyhytkaulaisemmat kirahvit eivät kuolleet vaan lisääntyivät heikommin kuin pitkäkaulaiset kirahvit, mikä johti vähitellen niiden harvinaistumiseen ja pitkäkaulaisuuden yleistymiseen.

• Populaatiogenetiikka tutkii evoluutiota populaatioiden välisten geneettisten erojen kautta

• Populaatiogenetiikan asettaminen darwinistiseen viitekehykseen jakoi evoluutiobiologian kahteen erikoisalaan: A) Mikroevoluutio ja B) Makroevoluutio


Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Lahti, Kimmo & Tolonen, Pasi & Valste, Juha & Airamo, Seija & Holopainen, Mervi & Koivisto, Ilkka & Suominen, Teuvo & Viitanen, Pertti: ”2. Evoluutio”, Biologia Elämä, s. 50 - 52. WSOY, 2006. Suomi