Kalliojärvi (Tammela)
| Kalliojärvi | |
|---|---|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Kanta-Häme |
| Kunnat | Tammela |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
| Valuma-alue | Pyhäjärven alue (35.93) |
| Mittaustietoja | |
 Kalliojärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Kalliojärvi [1] tai Kallionjärvi [2] on kuivatettu järvi Kanta-Hämeessä Tammelassa. Entinen järvi kuuluu Kokemäenjoen vesistössä Loimijoen valuma-alueella Pyhäjärven alueeseen. Järvi laskettiin 1800-luvulla kosteikoksi, mutta nykyään se on peltomaata.[1][3]
Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1855−1856 Kalmbergin kartastossa järven nimi kirjoitettiin "Kaljoträsk". Vuoden 1884 Senaatin kartastossa järvellä on nimi "Kalliojärvi" ja se on piirretty siihen jo silloin kosteikkona.[4][5]
Tammelassa ollut "Häiviän järvi", josta on jätetty järvenlaskua varten anomus vuonna 1862. Järvenlaskulle ei kuitenkaan saatu lupaa.[2] Koska Tammelassa ei ole Häiviän järveä, ja koska Häiviä on ainoa sen niminen kylä Suomessa ja vielä, koska se sattuu vielä sijaitsemaan Kalliojärven pohjoisrannalla, on Häiviän järvi todennäköisesti Kalliojärven toinen nimitys.
Maantieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Entisen järven rantojen tuntumaan on kaivettu koko järven ympäröivä oja, jonka kokonaispituus on 8,9 kilometriä. Tähän ojaan laskevat Talpianjärven läpi virtaava oja sekä etelästä laskeva Torronsuolta alkunsa saava Vahaoja. Järven entistä pohjaa halkovat kuivatusojat, joista yhtä nimitetään kartoissa Nuoresjoeksi. Tämä lienee se entinen joki, joka laski Talpianjärveltä Kalliojärven läpi Pyhäjärveen ja sen alajuoksu syntyi myöhemmin järvenlaskun yhteydessä, kun sen uutta kuivatusuomaa kaivettiin. Ympäröivän ojan ja Nuoresjoen uoman yhtymäkohdassa sijaitsee pumppaamo, joka nostaa sisäpuolen vedet ympäröivään ojaan. Valtatie 2 sivuaa järveä itäpuolelta.[1][3]
Vahaojaan laskevat Torronsuon itäpuoliset vedet. Siellä sijaitsevat suolammet Kaitalammi, Karstonlammi, ja Niinilammit.
Luonnonhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talpianjärvi on vain osa muinoin alueella sijainneesta suuremmasta järvestä. Kun jääkauden jälkeen alueen korkeimmat kohdat kohosivat maankohoamisen seurauksena Yoldiamerestä, kuroutui luoteesta työntyneestä pitkästä merenlahdesta irti suuri järvi. Järvi, joka sijaitsi Pyhäjärven ja Kuivajärven ympäristössä, oli matala ja melko tasapohjainen. Järven savipohjalle alkoi 10 500−9 400 vuotta sitten kertyä liejua, johon levittäytyi rehevä luhtamainen suokasvillisuus. Suot alkoivat tämän jälkeen kasvaa myös turvetta. Alueen vanhin turvekerrostuma on löydetty Torronsuosta ja sen ikä on 10 400 vuotta. Turvesuo laajeni tuhansien vuosien aikana ja samalla järven vedenpinta aleni Pyhäjärven luusuan kulumisen vuoksi. Laaja järvi pieneni ja siitä kuroutui erilleen pienempiä järvialtaita kuten esimerkiksi Pyhäjärvi, Kuivajärvi, Talpianjärvi ja Kalliojärvi.[6]
Talpianjärvi jäi savikon tasaisuuden vuoksi pieneksi ja matalaksi järveksi, jonne kalat nousivat mielellään kutemaan.[7][8]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kivikauden asuinpaikkoja on täällä kahdella korkeustasolla. Korkeampi 100 metrin korkeustaso liittyy suuremman järven tai Ancylusvaiheen asutukseen ja matalampien korkeustasojen asutus Kalliojärven omaan asutukseen.[9]
Kalliojärven asuttaminen tapahtui 1400-luvun lopulla, kun ensimmäiset asukkaat asettuivat Kallion kylän kohdalle Kalliojärven etelärannalle. Kun Kalliossa oli jo kolme taloa, ilmaantui 1500-luvun puolivälissä uudisasukkaita järven pohjoisrannalle, missä on nykyään Häiviän kylä.[10]
Tiedetään, että järveä on laskettu 1860-luvulla kaivamalla uusi laskuoja Pyhäjärveen. Tämä suora oja näkyy selvästi vuoden 1884 Senaatin kartastossa luontaisen ojan rinnalla laskemassa jo heinittyneen järven vesiä. Lasku on onnistunut sikäli hyvin, että Kalliojärven ja Pyhäjärven vedenpinnat ovat samalla korkeudella.[2][5]
Niin kauan, kun Nuoresjoen yläjuoksulla sijainnut Talpianjärvi oli olemassa, ei Kalliojärven kuivattaminen käveltäväksi niityksi ollut mahdollista. Tämän vuoksi Talpianjärven kuivatus oli jo suunnitelmissa. Järvenlaskujen hankaluudet tunnustetaan nykyään ja erityisesti Pyhäjärven vedenpinnan korkeus teki hankkeen mahdottomaksi toteuttaa silloisilla menetelmillä, vaikka siihen osallistuikin paljon väkeä. Kun Kalliojärven maatumaa jaettiin osakkaiden kesken vuonna 1932, oli ottajia 35 osakkaan verran [11].
Järvi kuivatettiin lopullisesti peltomaaksi 1950-luvulla. Se toteutettiin nykyaikaisin ja koneellisin menetelmin, kun yläjuoksulta tulevat Nuoresjoen vedet johdetaan järviallasta kiertävään kaivantoon, joka laski lopulta Pyhäjärveen. Järvialtaan sisällä kertyneet vedet johdetaan pumppuasemalle, josta ne nostetaan kaivantoon.[1][10]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Talpianjärvi on viereinen järvi, jonka vedenpintaa on myös laskettu
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ojansuu, Pekka & Jaakkola, Antti & Ryhtä, Esa: Torronsuon kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma (Arkistoitu – Internet Archive), Metsähallitus, 2007
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Kalliojärvi, Tammela (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 264. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.
- ↑ a b OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 10.3.2015.
- ↑ Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050968.jpg), 1855–56
- ↑ a b Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Tammela (XII 23) kartta (Arkistoitu – Internet Archive), 1884, Arkistolaitos
- ↑ Luontoon.fi: Torronsuon historia
- ↑ Ojansuu & Jaakkola & Ryhtä: Torronsuon kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, 2007, s. 12−15
- ↑ Ojansuu & Jaakkola & Ryhtä: Torronsuon kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, 2007, s. 22−26
- ↑ Pesonen, Petro: Mitä uutta Lounais-Hämeestä? Tuloksia vuosien 2001 - 2006 inventoinneista, Muinaistutkija, 2/2008, Suomen Arkeologinen Seura, s. 19–32
- ↑ a b Enqvist, Johanna: Kanta-Hämeen lounaisten kuntien arkeologiset selvitykset 2005―2006 (Arkistoitu – Internet Archive), 2006, s. 17
- ↑ Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 64. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.
Loimijoen valuma-alueella suoritettiin 1800-1900-luvuilla runsaasti järvenlaskuja ja kuivatuksia.