Kuivatettu järvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuivatettu järvi [1] on historiallinen järvi, jossa on suoritettu ensin järvenlasku ja jota on mahdollisesti täydennetty entisen järvenpohjan kuivatuksella. Kuivatuksen lopputulos on yleensä kosteikko, niitty, metsämaa tai peltomaa, mutta joskus kuivattaminen epäonnistuu kokonaan tai osittain, ja lopputulos on näiden yhdistelmä.

Kuivatettu järvi eroaa kuivuneesta järvestä siinä, että järvenlaskun tarkoitus on tahallisesti muuttaa luontoa ihmiselle edullisella tavalla. Esimerkiksi Araljärvessä tapahtuva vedenpinnanlasku on sivuvaikutus laskujokien intensiivisestä kasteluveden pumppauksesta ja järven ympäristön lisääntyneestä kuivuudesta. Järveä ei ole tarkoitus kuivattaa, vaikka näin taitaa lopulta käydä. Suomessa on kuivatettu kokonaan tai laskettu lähes 3 000 järveä. Järvien kuivattamisen ja laskemisen valtakausi oli Ruotsi-Suomessa ja Suomessa 1800-luvulla, vaikka järvenlaskuja tehtiin koko ajan 1700–1900-luvuilla.[1]

Järvenlaskut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedetään, että järviä ruvettiin laskemaan ja kuivaamaan Etelä-Suomessa pljon aikaisemmin, vaikka niistä ei ole säilynyt dokumentteja. Ulomman Salpausselän eteläpuolisia matalia järviä laskettiin niittyjen kasvattamiseksi viimeistään 1500-luvulla ja monien kokonaan kuivattujen järvien alkuperäiset nimetkin ovat aikaa sitten unohtuneet. Esimerkki tällaisesta on Luumäen Selänalajärvi. Yleisin lopputulos järvenlaskusta oli pienentynyt järvi tai useita järviä sekä paljastunutta vesijättöä eli entistä järvenpohjaa. Jos järvenlaskua suorittaneen yhtymän resurssit olivat pienet, tyydyttiin usein tähän lopputulokseen. Vesijättöä muokattiin niityiksi ja niittyjen ojituksella kuivatut osat otettiin lopulta viljelykäyttöön. Jäljelle jäännyt vesialue oli yleensä matalavetinen mutta vaikea kuivattaa. Siitä muodostui usein kosteikko, joka suosi linnustoa hetken aikaa. Lopullinen kohtalo on ollut umpeenkasvaminen, jolloin kosteikko muuttuu hiljalleen suoksi.

Joissakin tapauksissa ensimmäiset vedenpinnan laskut johtivat uusiin järvenlaskuihin, joita on toisinaan tehty vuosikymmenien välein monta. Paljastunut maa-aines on voinut joka kerran olla hedelmällistä ja silloin on edetty järven lopulliseen kuivattamiseen asti. Ensimmäisestä järvenlaskusta lopulliseen kuivattamiseen on suurella järvellä voinut kulua aikaa 160 vuotta, kuten on käynnyt Leistilänjärven tapauksessa.

Kuivatettuja järviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä kuuluisia järvenlaskuja oli Lauri Nuutisen vuonna 1743 tekemä Enon Alimmaisen Sarvinkijärven lasku, jossa järvi katosi onnettomasti kehittyneessä järvenlaskussa kokonaan. Kokonaan on kuitenkin ehkä liioittelua, sillä järvenpohjan lopullinen kuivattaminen oli varsin työläs työvaihe.[2][3]

Etelä- ja Lounais-Suomen sekä Pohjanmaiden asukkaat ovat olleet innostuneita kuivattamaan järviä. Lasku on tapahtunut usein monessa vaiheessa ja tyypillisesti 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa alkuun saatetut järvenlaskut on saatu päätökseen vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen. Näin on käynnyt esimerkiksi Torajärvellä ja Pyntösjärvellä Porissa, Raijalanjärvellä Huittisissa, Leistilänjärvellä Nakkilassa ja Valkojärvellä Laitilassa [4][5]. Nurmijärven kunnassa sijainnut Nurmijärvi hävisi lopullisesti 1950-luvulla ja samoin kävi Kurajärvelle Salon Kiikalassa, jossa 1900-luvun alussa aloitettu työ valmistui 1960-luvulla pumppausasemien avulla [6]. Sastamalassa Pirkanmaalla Vankimusjärven kuivatus aloitettiin 1800-luvun alkupuolella ja saatiin päätökseen 1940-luvulla. Alavieskassa Pohjois-Pohjanmaalla Alavieskanjärvi kuivattiin kaivamalla niin kutsuttu Kalliokanava. Kaivutyö aloitettiin vuonna 1833, ja järvi saatiin kuivatuksi lopullisesti 1950-luvulla [7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wuolijoki, Aino & al.: AINO - Suuri Suomen kartasto. Porvoo: WS Bookwell Oy, 2005. ISBN 951-593-963-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wuolijoki, Aino & al.: AINO - Suuri Suomen kartasto (Rikkonaiset sisävedet), s.24–25
  2. Järvenpää, Antti: Järvenlaskija Lauri Nuutinen, 11.3.2005, viitattu 15.3.2019
  3. ”Jaska Brown”: Pato murtuu, päiväys 21.9.2014, viitattu 16.3.2019
  4. Sivula, Anna: Kadonneita järviä ja järjesteltyjä vesistöjä, s. 371–398. Teoksessa: Sivula, Anna & Grahn, Maarit (toim.): Noormarkun historiaa. Erämaasta eletyksi paikaksi. Noormarkku: Noormarkun kunta, 2008. ISBN 978-951-96812-1-4.
  5. Valkojärvi syntyy Laitilan kylien varhaisvaiheet. Viitattu 30.3.2011.
  6. Hertzen, Erik von: Kiikalan historiallinen aika, s. 503-508. Teoksessa: Kiikalan historia. Kiikala: Kiikalan kunta, seurakunta ja manttaalikunta, 1987. ISBN 951-99830-5-8.
  7. Kirjastovirma: Alavieskanjärven kuivattaminen, viitattu 15.3.2019

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]