Aulis Rytkönen

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. kesäkuuta 2010 kello 19.30 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Aulis Rytkönen
Aulis Rytkönen KuPSin paidassa
Henkilötiedot
Syntymäaika 5. tammikuuta 1929 (ikä 95)
Syntymäpaikka Karttula, Suomi
Pelipaikka Hyökkääjä
Lempinimi Monsieur Magic[1]
Junioriseurat
1941–1945 Suomi Kuopion Työväen Urheilijat
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1945–1952
1952–1960
1960–1966
1969 		Suomi KuPS
Ranska Toulouse FC
Suomi HJK
Suomi HJK 		126 (66)
120 (33)
85 (28)
1 (1)
Maajoukkue
1948–1964 Suomi Suomi 37 (7)[2]
Valmennusura
1960–1971
1973–1975
1975–1978
1975–1979
1981–1982
1984–1988
1991
1995–1996 		Suomi HJK
Suomi HJK naiset
Suomi Suomi
Suomi HJK
Suomi Tikkurilan Palloseura
Suomi HJK naiset
Suomi HJK naiset
Suomi HJK naiset

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.

Taavi Aulis Rytkönen (s. 5. tammikuuta 1929 Karttula) on suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän oli maan ensimmäinen ulkomailla ammatikseen pelannut jalkapalloilija.[3][4]

Rytkönen aloitti pääsarjauransa vuonna 1945 KuPSin paidassa. Hän edusti seuraa aina vuoteen 1952 saakka, jolloin hän siirtyi ammattilaiseksi Toulouseen. Rytkönen edusti Toulousea kahdeksan kautta voittaen Ranskan Cupin. Vuonna 1960 hän teki paluun Suomeen toimien HJK:n pelaajavalmentajana. Kauden 1966 jälkeen Rytkönen lopetti aktiiviuransa ja on toiminut sen jälkeen HJK:n, HJK:n naisten, Suomen jalkapallomaajoukkueen, ja Tikkurilan Palloseuran päävalmentajana.

Rytkösen kunniaksi pelattiin juhlaottelu vuonna 2009. Ottelussa olivat vastakkain HJK:n ja KuPS:n entiset huippupelaajat.[5] Peli päättyi 2–2-tasapeliin.[6]

Pelaajaura

Jalkapallon aloitus

Rytkösen ollessa kuusivuotias perhe muutti Syvänniemeltä Kuopioon.[7] Siellä perhe asui Mölymäessä, jossa Rytkönen pelasi kavereidensa kanssa jalkapalloa.[8] Todenteolla Rytkönen innostui jalkapallosta saatuaan joululahjaksi nahkaisen jalkapallon. Palloa käytettiin paljon, sillä usealla perheellä ei ollut varaa ostaa lapsilleen omia jalkapalloja. Rytkönen pelasi jalkapalloa kavereidensa kanssa talvella lumihangessa ja iltaisin Kuopion keskuskentällä. Lisäksi Rytkönen harjoitteli paljon tekniikkaa, ja hän sanookin olleensa koko kaupunginosan innokkain harjoittelija.[9]

12-vuotiaana Rytkönen liittyi Kuopion Työväen Urheilijoihin, jossa hän harrasti monipuolisesti eri urheilulajeja. Hänen isänsä ei kuitenkaan pitänyt jalkapalloa soveliaana lajina pojalleen ja viimeinen niitti oli KTU:n 9–0-tappio KTP:lle TUL Cupissa vuonna 1942.[10] Rytkönen jatkoi kuitenkin sinnikkäästi jalkapallon pelaamista ja halusi 16-vuotiaana vaihtaa seuransa Kuopion Palloseuraan, jossa pelasivat useimmat Mölymäen pelaajat. Rytkösen isä ei pitänyt tästäkään, vaikka tällöin Rytkönen olisi saanut parempaa valmennusta. Lopulta äiti suostui seurasiirtoon, jonka jälkeen myös hänen isänsä taipui.[11]

Siirtyminen Kuopion Palloseuraan

Suoraan edustusjoukkueeseen

Siirryttyään Palloseuraan Rytkönen nousi myös edustusjoukkueeseen, jonka valmentaja oli Aaro Heikkinen. Ennen Rytkösen tuloa Heikkinen oli toiminut seuran juniorijoukkueissa, jotka olivat hänen jäljiltään huipputasolla. Tämä näkyi myös Rytkösen tultua, sillä hän voitti seurassa A-nuorten piirinmestaruuden.[11] Rytkönen ja Heikkinen kävivät läpi paljon yksilöllistä valmennusta, jonka avulla Heikkinen jalosti Rytkösen jo hyvää tekniikkaa.[12] Rytkönen esiintyi ensimmäisen kerran edustusjoukkueessa elokuussa 1945 pelatussa piirisarjan ottelussa Kuopion Pallotovereita vastaan. Rytkönen teki kaksi maalia, mutta KPT voitti ottelun 3–2.[13] Ensimmäisessä Palloliiton alaisessa pelissä Rytkönen debytoi neljä päivää myöhemmin Suomensarjan ottelussa Porin Palloilijoita vastaan. KuPSin voittoon päättynyt ottelu sujui Rytkösen mukaan häneltä hyvin, vaikka hän olikin heiveröinen. Kauden aikana Rytkönen onnistui tekemään kolme ottelua ja kauden päätteeksi seura varmisti sarjapaikkansa voittamalla ratkaisuottelussa Pallo-Pojat maalein 7–0.[12]

” 18-vuotias liike-apulainen. Yksi kuopiolaisen jalkapalloilun parhaita poikia. Saisi olla hiukan rumempi miehen alku, että kuvansa säilyisi katumainoksissa ilman likkalasten niitä poistamatta. ”

– Urheilulehti Rytkösestä vuonna 1947.[14]

KuPSin joukkue vuonna 1947.

Kaudella 1946–1947 KuPS pääsi Mestaruussarjan karsintoihin. Karsinnoissa seura kohtasi Vaasan Pallo-Veikot, Kotkan Jäntevän ja Kallion Palloseuran. KuPS voitti Vaasan ja pelasi tasapelin Jäntevää sekä KaPSia vastaan. Seura nousi karsintojen kautta ensimmäistä kertaa seurahistoriassa pääsarjaan. Kausi oli myös Rytkösen osalta parempi hänen tehtyä yhdeksän maalia. Kauden loputtua Rytkönen koki siihenastisen uransa pahimman loukkaantumisen. Ottelussa Matfors IF:ää vastaan ruotsalaispuolustajan polvi osui Rytkösen polven yläpuolelle. Osuman seurauksena Rytkönen sai normaalia pahemman puujalan: reiteen tuli sisäinen verenvuoto ja luu murtui osittain. Täydellinen paraneminen kesti lopulta lähes kaksi kuukautta.[14]

KuPSin paidassa Rytkönen teki SM-sarjadebyyttinsä elokuussa 1947 HIFK:ta vastaan. Ottelu päättyi kuopiolaisten tappioon, mutta seuraavalla kierroksella KuPS pelasi tasapelin TPS:aa vastaan.[14] Kauden parhaan ottelun Rytkönen pelasi Kotkan Jäntevää vastaan syyskuussa, ja hän teki ottelussa kolme maalia.[15] Vaikka Rytkösen isä ei ollut alun perin poikansa jalkapalloharrastuksen takana, seurasi hän kaikkia kotipelejä. Kauden aikana Rytkönen onnistui maalinteossa yhdeksän kertaa, mutta tämä ei auttanut seuraa, sillä se putosi takaisin Suomensarjaan.[16]

Valmentaja Heikkinen ei menettänyt uskoaan omiin valmennusmetodeihinsa, vaan jatkoi seuraavalla kaudella samalla linjalla. Kevät-syksy-sarjajärjestelmän ansiosta KuPS nousikin takaisin SM-sarjaan vielä samana vuotena voitettuaan Suomensarjan pohjoislohkon kahden pisteen erolla RU-38:aan ja Kajaanin Palloilijoihin. Suomen sarjassa Rytkönen onnistui tekemään taas yhdeksän maalia. Kauden jälkeen liitto siirtyi pelaamaan sarjaottelut kalenterivuosittain.[16]

Kaudella 1949 Rytkönen jatkoi yhdeksän maalin kausittaista saldoaan. Joukkue sijoittui SM-sarjan kahdeksanneksi, ja se säilytti paikkansa pääsarjassa. Vuoden 1949 loppupuolella Rytkösen huhuiltiin siirtyvän helsinkiläiseen Kiffeniin 120 000 markan käteistarjouksella. Kiffen oli tunnettu rohkeana pelaajavärvääjänä, ja huhut nostattivatkin keskustelua savolaismediassa. Rytkönen kuitenkin rauhoitteli ihmisiä ja sanoi pelaavansa jatkossakin KuPSissa.[16]

Hopeakausi 1950

KuPSin hopeajoukkue kaudelta 1950. Rytkönen on kuvassa kolmas takarivin vasemmalta.

Ennen kauden 1950 alkua odotukset olivat suuret joukkueessa. Vaikka Turun Weikoille voitti KuPSin kauden avausottelussa, pystyi joukkue voittamaan seuraavat viisi peliään. Kauden seitsemännessä ottelussa KuPS voitti Kiffenin Helsingissä 2–5. Ottelua oli seurannut myös italialainen ammattilaisjoukkueiden värväri, joka oli ihastunut Rytkösen pelityyliin. Hän ehdotti Rytköselle siirtymistä ammattilaiseksi Italiaan, ja kaksi päivää tämän jälkeen Rytkönen sai kirjeen värväriltä, joka pyysi häntä pelaamaan johonkin Serie A -seuraan. Käteiskorvauksena Rytkönen olisi saanut heti 693 000 markkaa, mutta ei saanut tietää tarkkaa seuraa, johon hän olisi mennyt pelaamaan. Tämän takia Rytkönen lopulta kieltäytyi ammattilaisuudesta ja jatkoi pelaamista amatöörinä.[17] Kauden tärkein ottelu oli kolmanneksi viimeisellä kierroksella, jolloin KuPS kohtasi mestaruustaistelussa Ilves-Kissat. Tärkeä ottelu päättyi Ilves-Kissojen voittoon, joten KuPS joutui tyytymään hopeaan, joka oli kuitenkin seuran ensimmäinen SM-mitali. Kauden aikana Rytkönen teki seitsemän maalia.[18]

Lokakuussa 1950 ranskalainen Stade Français oli ilmoittanut halustaan saada Rytkönen joukkueeseensa, ja joulukuussa seuran päävalmentaja matkusti Suomeen solmiakseen Rytkösen kanssa sopimuksen. Seurat allekirjoittivat yksivuotisen sopimuksen, joka takaisi Rytköselle kolmen miljoonan markan siirtokorvauksen. Sopimus julkistettiin 2. joulukuuta ja Rytkönen alkoi valmistelemaan muuttoa Ranskaan. Tuohon aikaan Pohjoismaissa ammattilaiseksi siirtyneitä pelaajia ei katsottu hyvällä, ja Suomen Palloliitto vastustikin sopimusta. Palloliitto esti Rytkösen siirron, ja Rytkönen joutui jäämään Suomeen.[19] Rytkönen epäili taustalla olleen myös Helsingin olympialaisten läheisyys.[20] Joulukuussa Rytkönen meni myös naimisiin Anneli Purasen kanssa, mutta koska hänellä ei ollut varaa häihin, joutui hän tekemään KuPSin kanssa lainasopimuksen. Sopimuksen mukaan KuPS lainaisi Rytköselle 2 000 markkaa, minkä vastineeksi Rytkönen joutuisi pelaamaan seurassa vuoden 1952 olympialaisiin saakka.[21]

Rytkösen viimeiset kaksi kautta KuPSissa olivat samankaltaiset. Molemmilla kausilla seura sai saman pistemäärän ja sijoittui sarjan viidenneksi. Rytkönen paransi maalimääräänsä yhteentoista ja kaudella 1952 hän teki kymmenen maalia. Molemmat kaudet päättyivät KTP:n mestaruuteen.[20] SM-sarjauransa parhaan pelin tilastojen valossa Rytkönen pelasi kaudella 1951 Helsingin Susia vastaan. Ottelussa Rytkönen teki neljä maalia.[22]

Siirto Ranskaan

Vaikka olympialaiset menivät huonosti, oli kiinnostus Rytköseen noussut muun muassa soolomaalin avustamana. Ensimmäisenä kiinnostuksensa suomalaiseen osoitti Ranskan II-divisioonassa pelannut Toulouse FC, jonka kanssa Rytkönen neuvotteli marraskuussa pelaajasopimuksen. KuPS ei ollut sopimuksen syntyyn iloinen, mutta tällä kertaa Palloliitto ei estänyt sopimuksen syntymistä. Virallinen sopimus kirjoitettiin joulukuussa 1952. Samaan aikaan, kun sopimus oli allekirjoitettu, saapui Rytkösen vanhemmille kirje, jossa Atlético Madrid ehdotti sopimusneuvotteluita. Lupausta sopimuksesta ei kuitenkaan ollut, eikä Rytkönen täten ikinä saanut tietää Atléticon haluja hänen suhteensa. Tämä ei kuitenkaan harmittanut Rytköstä, sillä hän oli tyytyväinen sopimukseensa Toulousen kanssa.[23]

Joulukuun lopulla 1952 Rytkönen muutti vaimonsa kanssa Toulouseen. Hän kuitenkin yritti vielä purkaa sopimuksensa viitaten Atléticoon, mutta seuran omistaja pysyi kannassaan.[24] Tuohon aikaan joukkueen kokoonpanossa sai olla ainoastaan aloituskokoonpanossa esiintyneet pelaajat, joista kaksi sai olla ulkomaalaisia. Tämän takia Rytkönen pääsi pelaamaan vasta tammikuun puolessavälissä, jolloin seuran ruotsalaispelaaja loukkaantui. Ottelu AS Cannesia vastaan sujui Rytköseltä hyvin, sillä hän syötti ensimmäisen maalin ja teki loppuhetkillä toisen maalin. Toulouse voitti ottelun maalein 2–0. Loppukauden Toulouse taisteli sarjanoususta RC Strasbourgin kanssa ja voitti seurojen kohtaamisen maalein 1–2. Yhden kauden parhaimmista peleistään Rytkönen pelasi 7–2-voittoon päättyneessä ottelussa Perpignania vastaan. Hän teki ottelussa kaksi maalia ja sai tietää ennen ottelua esikoislapsensa syntymästä. Ratkaisu sarjanoususta venyi viimeiselle kierrokselle, jolloin Toulouse kohtasi Valenciennesin. Vaikka Valenciennes oli menettänyt mahdollisuutensa sarjanousuun, oli sarjanoususta edelleen taistellut AS Monaco luvannut maksaa seuralle 20 000, jotta se pelaisi tosissaan. Peli näyttikin päättyvän tasapeliin, mutta loppuhetkillä Rytkönen onnistui maalinteossa, minkä ansiosta Toulousen sarjanousu varmistui.[25]

Nousu pääsarjaan

Toulousen valmentajaksi kiinnitettiin kaudella 1953–1954 maajoukkueessakin pelannut Jules Bigot. Vaikka Bigot tunnettiin vaativana valmentajana, piti Rytkönen hänen valmennustyylistään. Kausi alkoikin Rytköseltä hyvin uuden valmentajan johdolla, ja joukkue voitti edelliskauden mestarin, OGC Nicen, Rytkösen kahdella maalilla. Nicen paidassa pelasi tuolloin nuori Just Fontaine, josta tuli vuosien varrella Rytkösen tuttava.[26] Toulouse sijoittui lopulta neljänneksi. Rytkösen mukaan hänen oma kautensa sujui kaksijakoisesti, sillä kauden lopussa hän kärsi loukkaantumisista, joiden takia kauden yhdeksän viimeistä peliä jäivät väliin. Maaleja hän teki kuitenkin viisi kolmessatoista ottelussa.[27] Rytkösen hyvät otteet herättivät kiinnostuksen muitakin suomalaisia pelaajia kohtaan, ja seuraavia suomalaisia pelaajia Ranskassa olivat Nils Rikberg[27] ja Kalevi Lehtovirta, jotka siirtyivät myös Toulouseen. Heidän uransa seurassa oli kuitenkin lyhyt.[28]

Ennen seuraavaa kautta odotukset olivat korkealla kaupungissa, ja seura asetettiinkin mukaan mestarisuosikeiksi. Toulouse pelasi kauden alun hyvin ja oli pitkään sarjajohtaja. Rytkönen kärsi kauden aikana taas loukkaantumisista ja joutui olemaan sivussa mestaruuden ratkaisseesta ottelusta Stade de Reimsia vastaan.[28] Toulouse johti ottelua pitkään, mutta Reims pääsi tasoittamaan rangaistuspotkusta. Peli päättyi lukemiin 1–1, mikä ratkaisi Reimsille. Kauden aikana Rytkönen pystyi pelaamaan loukkaantumisten takia ainoastaan kahdeksassa ottelussa, ja hän teki niissä yhteensä kaksi maalia. Kauden loputtua Toulouse joutui tyytymään hopeaan.[29]

Kausi 1955–1956 oli joukkueelta pettymys. Rytkönen ei ollut myöskään tyytyväinen omaan peliinsä. Seura sijoittui kauden loputtua seitsemänneksi, mikä ei tyydyttänyt seurajohtoa. Rytkönenkin onnistui maalinteossa ainoastaan kahdesti.[29] Hän teki kauden molemmat maalit ottelussa FC Metziä vastaan.[30]

Cup-voitto

Stade Olympique Yves-du-Manoir

Kausi 1956–1957 oli Rytköseltä hänen uransa parhaimpia, ja hän tekikin heti ensimmäisessä ottelussa RC Parisia vastaan kaksi maalia.[30] Vaikka seura sijoittui edellistä kautta huonommin kahdeksanneksi, teki Rytkönen kaudella yhdeksän maalia.[29] Ranskan cupissa joukkue pelasi kuitenkin paremmin. Cupin alkukierroksella Toulouse voitti niukasti maan amatöörijoukkueet ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon kahden uusintaottelun jälkeen. Puolivälierissä taso nousi, sillä Toulouse kohtasi CS Sedan Ardennesin. Ottelu venähti jatkoajalle, jonka Toulouse voitti 3–2 Rytkösen tehtyä ratkaisevan maalin. Välierissä Toulouse voitti Nicen maalein 3–2 ja eteni ensimmäistä kertaa historiassaan cupin loppuotteluun. Finaali pelattiin toukokuussa Stade Olympique Yves-du-Manoirilla, ja loppuotteluvastustajaksi oli selviytynyt SCO Angers.[31] Toulouse johti loppuottelua koko ajan ja voitti ottelun lopulta maalein 6–3.[32] Rytkönen sai pelissä neljä maalisyöttöä. Cup-voiton myötä Toulouse kohtasi Englannin cupin voittaneen Aston Villan. Myös tämä ottelu päättyi Toulousen voittoon luvuin 2–1. Voittojen jälkeen Toulousen pelaajien arvo nousi, ja myös Rytkönen harkitsi seuranvaihtoa. Tarjouksia oli tullut muun muassa Olympique de Marseillelta ja Strasbourgilta, mutta seurajohto piti kiinni sopimuksesta, eikä siirto tullut kysymykseen.[33]

Cup-huuman jälkeinen aika

Kausi 1957–1958 ei alkanut seuralta hyvin. Toulouse putosi cupista heti ensimmäisellä kierroksella hävittyään Bordeaux'n esikaupunkijoukkueelle maalein 3–2. Ottelun jälkeen seuran omistaja haukkui jokaisen pelaajan. Myöskään sarjapelit eivät sujuneet joukkueelta hyvin, vaan ongelmia oli heti alusta alkaen. Kauden päätteeksi Toulouse sijoittui sarjan kymmenenneksi. Rytkösen kausi oli tilastollisesti uran huonoin, sillä hän ei tehnyt kuudessatoista pelaamassa ottelussaan yhtään maalia. Kesällä seura pelasi harjoitusottelun MM-kisoihin valmistautunutta Brasilian jalkapallomaajoukkuetta vastaan. Ottelu päättyi 4–4-tasapeliin. Erityisen vaikutuksen Rytköseen teki nuori Pelé, joka teki joukkueelleen kaksi maalia.[34]

Päävalmentaja Bigot jätti paikkansa ennen kautta 1958–1959 jälkeen, ja tilalle nousi seuran entinen tähtipelaaja René Pleimelding. Toulouse kohtasi cupin ensimmäisellä kierroksella Nîmesin. Rytkönen sanoi tehneensä ottelussa uransa komeimman maalin otettuaan pallon rinnalla haltuun ja lauottuaan pallon maaliin 20 metristä. Tuomari hylkäsi maalin, koska sanoi Rytkösen koskeneen palloon kädellään. Rytkönen protestoi tuomarin tulkintaa voimakkaasti ja sai punaisen kortin. Rytkönen oli jo poistunut kentältä, kun tuomari muutti punaisen kortin keltaiseksi. Tämä jäi myös Rytkösen uran ainoaksi varoitukseksi. Ottelu päättyi voittoon, mutta cup-tie katkesi puolivälierissä, joissa Sochaux-Montbéliard voitti Toulousen. Sarjassa seuran kausi oli edelliskautta vaikeampi ja se sijoittui lopulta neljänneksitoista. Rytkösen yhteispeli sujui hyvin kauden aikana takaisin hankitun Yngve Broddin kanssa, ja tästä osoituksena oli Rytkösen kolme maalia.[34]

Rytkösen viimeisellä kaudella joukkue pelasi edellistä kautta paremmin, ja se sijoittui sarjan kärkipäähän viidenneksi. Rytkönen teki kauden aikana kolme maalia yhdeksässätoista ottelussa. Tässä vaiheessa hänen peliään haittasivat jo useat loukkaantumiset ja molempia reisiä vaivanneet revähdykset. Tästä huolimatta seura ja seuraomistaja halusivat pitää Rytkösen seurassa.[35] Rytkönen päätti kuitenkin palata Suomeen. Hän pelasi seurassa vielä kesäkuussa 1960 jäähyväisottelun AC Milania vastaan. Ottelun alussa Rytkösen jalkapöytä murtui, mutta hän pelasi tästä huolimatta ottelun loppuun. Ottelu päättyi Milanin 2–0-voittoon.[36]

Väärinkäsityksen johdosta HJK:n paitaan

Rytkösen vastaanotto Suomessa ei ollut lämmin, sillä häntä pidettiin luopiona ulkomaille siirtymisen takia. Suomessa KuPS lupasi Rytköselle pelipaikan, ja Rytkönen menikin seuran entisen puheenjohtajan puheille. Rytkönen ei kuitenkaan tiennyt, että KuPS oli aiemmin erottanut puheenjohtajansa, joka halusi kostaa seuralle Rytkösen kautta. Hän sanoikin Rytköselle, ettei häntä enää haluttu seuraan, ja kehotti menemään Valkeakosken Hakan ja Juuso Waldenin puheille. Waldenin ehdoton tahto oli saada Rytkönen seuraan, mutta hän ei itse ollut mukana solmimassa sopimusta, vaan sen hoiti hänen konttoripäällikkönsä. Rytkönen ei ollut tyytyväinen tarjottuun rivipelaajan sopimuksen ehtoihin, minkä takia neuvottelut keskeytyivät.[37] Saatuaan tietää sopimuksen kariutumisesta Walden pyysi vielä Rytköstä takaisin seuraan, mutta Rytkönen oli jo matkalla Helsinkiin.[38] Helsingin Jalkapalloklubi tarjosi Rytköselle asunnon, Olli-Pekka Lyytikäisen järjestämän työn Apu-lehden hankintapäällikkönä ja pelaajavalmentaja-sopimuksen, jonka Rytkönen allekirjoitti.[39][40]

Rytkönen aloitti työt HJK:ssa kesken kauden elokuussa 1960. Tuolloin päämääräksi asetettiin Suomen-mestaruuden voittaminen viiden vuoden sisällä.[41] Hän pelasi ensimmäisen pelinsä elokuun lopulla Pallo-Poikia vastaan, mutta ei onnistunut maalinteossa. Kauden parhaan pelinsä hän pelasi syyskuussa HIFK:ta vastaan, kun hän teki hattutempun tasapeliin päättyneessä ottelussa.[42] Pelit sujuivat joukkueelta huonohkosti, mutta HJK onnistui välttämään putoamisen yhden pisteen erolla. Seuran ongelmana olivat pelillisten esitysten lisäksi myös taloudellinen puoli.[43][40]

Putoaminen ja mestaruus

HJK:n vuoden 1964 joukkuetta.

Kausi 1961 sujui HJK:lta jo paremmin, mutta Rytkönen ei ollut tyytyväinen joukkueen peliin.[43] Myöskään Rytkösen oma peli ei sujunut samaan tapaan kuin edelliskaudella, ja tuloksena olikin vain kaksi maalia seitsemässätoista ottelussa.[44] Kauden lopullinen sijoitus oli kuudes sija.[43] Seuraavalla kaudella HJK:n ikärakenne nousi entistä enemmän esiin, sillä joukkueessa oli liikaa vanhoja pelaajia.[45] Tämän johdosta joukkue putosi Suomensarjaan.[43]

Seurassa aloitettiin putoamisen jälkeen neuvottelut tulevien kausien strategiasta ja Rytkönen ehdotti, että seuraan hankitaan lähiseuroista lupaavia pelaajat. Tähän aikaan värväämistä pidettiin brutaalina, mutta siitä huolimatta joukkueeseen hankittiin Rytkösen pyynnöstä Urho Örn, Stig Holmqvist ja Hannu Kankkonen.[46] Tähtäimeksi asetettiin nopea nousu pääsarjaan.[47] HJK:n kausi alkoi tappiolla ja tasapelillä[47], mutta tämän jälkeen seura voitti kaikki jäljellä olleet ottelut.[48]

Hyvä meno jatkui myös SM-sarjassa ja HJK:n pelejä seurasi myös ennätyssuuret yleisömäärät. Toukokuussa käydyssä HJK-Haka-ottelussa ylittyi ensimmäistä kertaa SM-sarjaottelussa kymmenentuhannen katsojan raja, kun ottelua seurasi 12 311 silmäparia.[49] HJK hävisi kaudella kaksi ottelua, pelasi kuusi tasan ja voitti neljätoista. Seura voitti Suomen-mestaruuden.[50] Seuraavalla kaudella joukkueeseen liittyi muun muassa Kai Pahlman, jonka pelityyli oli myös yleisöön vetoavaa. Tästä osoituksena olivat useat pelit, joissa rikottiin 10 000 katsojan raja. HJK pelasi kaudella 1965 ensimmäistä kertaa Euroopan cupissa, jossa se kohtasi ensimmäisellä kierroksella Manchester Unitedin. Ensimmäinen ottelu päättyi Helsingissä 2–3, mutta toisen ottelun HJK hävisi 0–6. Suomessa HJK voitti lopulta hopeaa.[51]

Kausi 1966 oli Rytkösen viimeinen pelikausi seurassa, sillä hänellä alkoi olla jo ikää ja hän halusi keskittyä valmentamiseen. Hänen uransa viimeinen sarjaottelu oli tarkoitus olla Kuopiossa KuPSia vastaan. Ottelussa Rytkönen teki kaksi maalia ja johdatti joukkueensa 3–2-voittoon. Kaksi viikkoa tämän jälkeen Rytkönen pelasi kuitenkin vielä Mikkelin Palloilijoita vastaan. Tämä ottelu oli lopulta Rytkösen toiseksi viimeinen ottelu.[51] Kauden päätteeksi seura voitti viime kauden tapaan hopeaa, mutta Suomen cupin finaalissa HJK voitti KTP:n maalein 6–1.[52]

Valmennusura

Pelaajavalmentajasta valmentajaksi

Kauden 1967 Rytkönen toimi ainoastaan joukkueen päävalmentajana. HJK sijoittui viidenneksi, mikä ei vastannut alkuperäisiä tavoitteita.[52] Myös Suomen cupissa joukkue putosi toisella kierroksella Valkeakosken Koskenpojille. Osasyynä oli Rytkösen kokeilema uusi taktiikka, joka sotki HJK:n pelin. Kaudella 1968 HJK pelasi paremmin, kun se palasi vanhaan pelisysteemiin, ja joukkue voitti kauden päätteeksi pronssia.[53] Samaan lopputulokseen päättyi myös kausi 1969. Samana kautena HJK:n johtoryhmä sai suostuteltua Rytkösen mukaan pelaamaan yhden sarjapelin Ässiä vastaan. Rytkönen pelasi ensimmäisen puoliajan ja teki yhden maalin HJK:n 10–1-voittoon päättyneessä ottelussa.[54]

1970-luvulla HJK koki suuria muutoksia, sillä lajijaostojen välillä käytiin kamppailua rahoituksesta.[55] Myöhemmin seura päätti keskittyä ainoastaan jalkapalloon.[54] HJK ei onnistunut taistelemaan mestaruudesta Rytkösen viimeisinä valmentajavuosina, vaan sijoittui kaudella 1970 viidenneksi ja vuotta myöhemmin neljänneksi.[56] Rytkönen jätti seuran yhdentoista valmennusvuoden jälkeen ja siirsi valmentajavastuun Raimo Kauppiselle.[54]

HJK:n naiset

Kaudella 1973 HJK:n naiset olivat edenneet Turussa pelattuun SM-loppusarjaan. Joukkueen päävalmentajan vaimo ei kuitenkaan halunnut miehensä lähtevän Turkuun, minkä takia Sarkkinen pyysi Rytköstä lähtemään mukaan. Viikon harjoittelun jälkeen HJK lähti lopputurnaukseen, jossa voitti jokaisen pelaamansa ottelun, ja varmisti Suomen mestaruuden. Samalla naisjalkapalloon kielteisesti suhtautunut Rytkönen näki naisten jalkapallon entistä myönteisemmässä valossa. Tämän takia Rytkönen suostui valmentamaan seuraa myös seuraavan kauden ajan. Joukkueessa pelasi myös hänen oma tyttärensä, Merja Rytkönen.[57] Rytkönen toimi päävalmentajana lopulta kausien 1974 ja 1975 ajan. Molemmilla kausilla joukkue onnistui voittamaan Suomen-mestaruuden.[58]

Paluu Klubiin ja maajoukkueen valmentajaksi

Rytkönen palasi HJK:n päävalmentajaksi kaudella 1975, mutta joukkue sijoittui mitalien ulkopuolelle kahdeksanneksi.[59] Samana vuonna hän siirtyi maajoukkueen päävalmentajaksi. Jo keväällä hän oli toiminut Martti Kosman pyynnöstä maajoukkueen hyökkääjien valmentajana. Toukokuussa kärsityn Norja-tappion jälkeen päävalmentajana toiminut Kosma lähti maajoukkueesta, ja tämän jälkeen Palloliitto pyysi Rytköstä päävalmentajaksi. Pitkän harkinnan jälkeen hän suostui. HJK suostui järjestelyihin sillä ehdolla, että Rytkösen vastuulla olisivat lähinnä joukkueen nimeämiset ja maajoukkueen managerointiin liittyvät tehtävät vuoden loppuun asti. Maajoukkueen kakkosvalmentajaksi Rytkönen sai Gunnar Bomanin. Ensimmäisessä maaottelussa Suomi kohtasi EM-karsintaottelussa Italian häviten maalein 0–1.[60] Vuoden lopulla Rytkösen annettiin jatkaa maajoukkueen päävalmentajana.[61] Kaudella 1976 Rytkönen valmensi HJK:n pronssille, mutta seuraavalla kaudella joukkue oli vasta seitsemäs. Kausi oli pitkään jännittävä ja viimeisellä kierroksella HJK johti sarjakakkosta, Hakaa, kahden pisteen erolla. Viimeisellä kierroksella joukkueet kohtasivat toisensa. Ottelu oli pitkään Hakan johdossa, kunnes ottelun lopulla nuori Pasi Rautiainen tasoitti ottelun ja varmisti HJK:n mestaruuden.[59] Kesän 1978 aikana Rytkönen luopui myös maajoukkueen valmentajuudesta joukkueen hävittyä 8–1 Kreikalle.[60] Kaiken kaikkiaan Rytkönen toimi Suomen valmentajana kolmessakymmenessä ottelussa, joista maa voitti kahdeksan.[62] Kausi 1979 oli Rytkösen viimeinen HJK:n päävalmentajana. Joukkue pääsi mestaruutensa ansiosta Euroopan cupiin, jossa se kohtasi Ajaxin. Kaksi ottelua päättyivät selviin tappioihin yhteismaalein 2–16. Suomessa HJK onnistui voittamaan pronssia.[63]

II-divisioonaa ja paluu HJK:n naisiin

Kaudet 1981–1982 Rytkönen toimi II-divisioonassa pelanneen Tikkurilan Palloseuran päävalmentajana. Hän piti valmentamista alemmilla sarjatasoilla mielenkiintoisena ja oli lähellä valmentaa seuran sarjanousuun.[64] Kahden kauden saldoksi jäi lopulta molemmilla kerroilla sarjan kuudes sija.[58]

Kaudeksi 1984 Paavo Einiö onnistui houkuttelemaan Rytkösen takaisin HJK:n naisten päävalmentajaksi.[64] Rytkönen toimi päävalmentajana yhtäjaksoisesti viisi kautta, ja voitti joukkueensa kanssa neljä Suomen-mestaruutta.[58] Ainoastaan kaudella 1985 HJK oli hopealla hävittyään finaalit KNF:lle.[65] Rytkönen vetäytyi valmentamisesta vuoden 1988 jälkeen kahdeksi vuodeksi, mutta jatkoi HJK:n naisten päävalmentajana taas kauden 1991. Mestaruuteen päättyneen kauden jälkeen Rytkönen siirtyi sivuun kauteen 1995 asti, jolloin hän palasi joukkueeseen taas kahdeksi kaudeksi. Molemmilla kausilla HJK voitti naisten Suomen mestaruuden.[58]

Ura maajoukkueessa

Suomen joukkue Jugoslavia-voiton jälkeen. Rytkönen takarivissä neljäs oikealta.

Rytkönen pelasi ensimmäisen pelinsä Suomen jalkapallomaajoukkueessa 19-vuotiaana. Maajoukkueen päävalmentajana toimi tuolloin Aatos Lehtonen, joka nosti Rytkösen mukaan PM-turnaukseen kuuluneeseen otteluun Tanskaa vastaan. Vaikka Rytkönen oli tyytyväinen omaan peliinsä, päättyi ottelu Suomen 0–3-tappioon.[66] Ensimmäisen maajoukkuemaalin Rytkönen teki kaksi kuukautta myöhemmin Ruotsia vastaan.[15] Vuotta myöhemmin Rytkönen teki yhden maalin Tanskaa vastaan. Ottelu päättyi Suomen 2–0-voittoon, ja se oli samalla Suomen ensimmäinen A-maaotteluvoitto yli kymmeneen vuoteen.[67]

Vuonna 1950 Suomi kohtasi Rytkösen kanssa Jugoslavian, jota pidettiin epävirallisena Euroopan-mestarina, koska se oli onnistunut voittamaan edellisten MM-kisojen parhaaksi sijoittuneen eurooppalaisen maan, eli Ruotsin. Ottelu päättyi yllättäen Suomen 3–2-kotivoittoon. Rytkönen syötti ottelussa kaksi maalia.[68]

Rytkönen oli mukana myös vuoden 1952 olympialaisissa. Suomi lähti kisoihin suurin odotuksin, sillä se oli voittanut Norjan jalkapalloliiton järjestämän juhlaturnauksen. Finaalissa Suomi oli kaatanut muun muassa Ruotsin. Suomen avausvastustajaksi arvottiin Itävalta, minkä pelaajat kokivat hyvänä, sillä Itävaltaa ei pidetty suurena jalkapallomaana. Pelissä nähtiin Rytkösen pujottelumaali, joka lähti omalta rangaistusalueelta. Vaikka Suomi johti ottelua puoliajalla, päättyi ottelu Itävallan 4–3-voittoon. Samalla Suomi putosi jatkopeleistä.[69]

Rytkösen pelatessa ammattilaisena hän edusti Suomea ainoastaan kerran vuosina 1952–1960.[69] Paluu maajoukkueeseen tapahtuikin vasta elokuussa 1960, jolloin jalkavammoista kärsineen Rytkösen johdolla Suomi hävisi Norjalle maalein 3–6. Vuonna 1962 maajoukkueen valmentajaksi siirtyi Olavi Laaksonen, joka alkoi nuorentamaan maajoukkuetta. Viimeisen pelin maajoukkueessa Rytkönen pelasi kesäkuussa 1964, jolloin Suomi hävisi Saksalle 1–4.[70] Kaiken kaikkiaan Rytkönen edusti Suomea 37 kertaa vuosina 1948–1964 ja teki otteluissa seitsemän maalia.[71]

Pelifilosofia

Rytkönen oli tekninen pelaaja, eikä niinkään voimapelaaja. Rytkösen mukaan hän pelasi mieluiten välihyökkääjän paikalla, mutta uransa aikana hän kävi pelaamassa kaikkia hyökkääjän rooleja. Toulousessa Rytkönen pelasi usein vasempana välihyökkääjänä.[72] Ranskassa Rytkönen kutsuttiin lempinimellä Monsieur Magic, joka oli syntynyt hänen hyvän tekniikkansa ja mielikuvituksellisen pelitapansa ansiosta.[1]

Rytkönen arvosti taitavia syöttelijöitä ja piti syöttelyä maalintekoa tärkeämpänä. Hänen mottonsa olikin, että ”hyvä pelaaja saa vierustoverin loistamaan”. Samalla Rytkönen kuitenkin korosti yksilöiden ratkaisuja ja muistutti, että jokaista pelaajaa tulee kehittää yksilöllisesti.[73]

Rytkönen sovelsi valmennuksessaan oppeja, joita hän oli oppinut ammattilaisvuosinaan Ranskassa. Valmentajana Rytkönen edusti hyökkäysvoittoista pelitapaa, joka viihdyttäisi myös yleisöä. Taktisesti Rytkönen toi HJK:n peliin paljon uusia, vielä 1950-luvulla tuntemattomia elementtejä. Hän paransi pelaajien taktista yhteistyötä ja otti käyttöön koko kentän prässäämisen ja kierrot.[73][74]

HJK:n harjoittelu ammattimaistui Rytkösen johdolla. Hän toi entistä enemmän lihaskuntoon liittyviä harjoitteita, joita Suomessa ei aikanaan tehty samassa mittakaavassa. Harjoitteissa ei käytetty esimerkiksi ollenkaan puntteja. Rytkösen mukaan pelitempo oli Suomessa alhaisempi mannermaisiin peleihin verrattuna, ja tästä syystä Rytkönen panosti erityisesti nopeuteen liittyviin harjoitteisiin. Rytkönen harjoitutti myös erikoistilanteita paljon aiempaa enemmän ja systemaattisemmin. Harjoitusten päätteeksi ei enää vain pelailtu huvikseen, vaan Rytkönen ohjasi jatkuvasti peliä ja keskeytti sen usein antaakseen pelaajille palautetta.[73][74]

Yksityiselämä

Rytkönen syntyi Syvänniemellä, mutta muutti 6-vuotiaana Kuopioon.[7] Rytkösen perheeseen kuului Taavetti-isä, Hilda-äiti ja sisko Maire.[75] Rytkösen ollessa kaksivuotias perhe joutui muuttamaan kotoa, koska Rytkösen isä oli taannut ystävänsä konkurssiin menneen yrityksen.[7] Hänen isänsä arvosti työläisten arvoja, mistä johtuen hän ei halunnut päästää Rytköstä KuPSiin.[11] Rytkönen opiskeli Myynti- ja Mainoskoulussa mainoshoitajaksi, sen jälkeen kun oli palannut Suomeen vuonna 1962, ja valmistui laitoksesta kolme vuotta myöhemmin.[76] Hän oli töissä A-lehdessä 35 vuotta ja jäi eläkkeelle vuoden 1995 lopulla.[77]

Rytkönen tapasi vaimonsa, Annelin, vuonna 1945 ja pari meni naimisiin viisi vuotta myöhemmin.[21] Rytkösellä on neljä lasta: kuusi maaottelua pelannut ja seitsemän Suomen-mestaruutta voittanut Merja Laine sekä neljä Suomen mestaruutta HJK:n naisissa voittanut Tiina Rytkönen-Junnila.[78] Kahdesta muusta tyttärestä, Tuija ja Minna Rytkösestä, ei tullut pääsarjapalloilijoita.[79]

Maajoukkueessa Rytkösen hyvä ystävä oli Åke Lindman, joka oli myös hetken aikaa Rytkösen vakituinen kämppäkaveri.[80] Toulousessa Rytkönen ystävystyi hyvin Richard Boucherin kanssa.[81]

Toukokuussa 2010 Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi valtuutettujen aloitteen, jonka mukaan Rytköselle nimettäisiin oma katu Kuopiosta. Tarkoitus oli nimetä osa Kaartokadusta Aulis Rytkösen kaduksi. Kadun varrella sijaitsee myös Kuopion keskuskenttä.[82] Kesäkuun 2010 aikana ehdotus hyväksyttiin myös valtuustossa, ja kadun avajaisia on tarkoitus viettää elokuussa 2010.[83] Rytkösen uraa käsittelevä kirja, Monsieur Magic – Aulis Rytkönen, julkaistiin vuonna 2009.[6] Kirja sai kunniamaininnan Vuoden urheilukirja-kilpailussa vuonna 2009.[84]

Saavutukset

Pelaajaura

Valmentajaura

Miehissä

  • SM-kultaa: 1964, 1978
  • SM-hopeaa: 1965, 1966
  • SM-pronssia: 1968, 1969, 1976, 1979

Naisissa

  • SM-kultaa: 1973, 1974, 1975, 1984, 1986, 1987, 1988, 1991, 1995, 1996
  • SM-hopeaa: 1985
  • Suomen cup: 1984, 1985, 1986, 1991

Tunnustukset

Tilastot

Seuraura

[44][2]

Joukkue Liiga
Kausi Joukkue Sarja Ottelut Maalit
1945–1946 KuPS Suomensarja 14 3
1946–1947 KuPS Suomensarja 14 9
1947–1948 KuPS SM-sarja 14 9
1948 KuPS Suomensarja 11 8
1949 KuPS SM-sarja 19 9
1950 KuPS SM-sarja 18 7
1951 KuPS SM-sarja 18 11
1952 KuPS SM-sarja 18 10
1952–1953 Toulouse FC Division 2 14 9
1953–1954 Toulouse FC Division 1 13 5
1954–1955 Toulouse FC Division 1 8 2
1955–1956 Toulouse FC Division 1 12 2
1956–1957 Toulouse FC Division 1 23 9
1957–1958 Toulouse FC Division 1 16 0
1958–1959 Toulouse FC Division 1 15 3
1959–1960 Toulouse FC Division 1 19 3
1960 HJK SM-sarja 7 7
1961 HJK SM-sarja 17 2
1962 HJK SM-sarja 11 2
1963 HJK Suomensarja 13 8
1964 HJK SM-sarja 15 4
1965 HJK SM-sarja 12 0
1966 HJK SM-sarja 9 4
1969 HJK SM-sarja 1 1
12 kautta Yhteensä SM-sarja 159 66
4 kautta Yhteensä Suomensarja 52 19
1 kausi Yhteensä Division 2 14 9
7 kautta Yhteensä Division 1 106 24

Rytkösen maajoukkuemaalit

# Päivä Pelipaikka[87] Vastustaja Ottelun lopputulos Ottelutyyppi
1. 19. syyskuuta 1948 Helsinki Ruotsi 2–2 PM-ottelu [15]
2. 11. syyskuuta 1949 Kööpenhamina Tanska 2–0 PM-ottelu [88]
3. 11. kesäkuuta 1950 Helsinki Alankomaat 4–1 Ystävyysottelu [88]
4. 27. lokakuuta 1951 Rotterdam Alankomaat 4–4 Ystävyysottelu [22]
5. 19. heinäkuuta 1952 Helsinki Itävalta 3–4 Olympiakisat 1952 [88]
6. 5. lokakuuta 1952 Helsinki Tanska 2–1 PM-ottelu [88]
7. 30. lokakuuta 1960 Rostock
Itä-Saksa 1–5 Ystävyysottelu [42]
  • Taulukossa Suomen maalit mainitaan aina ensin.

Lähteet

  • Alaja, Erkki: Monsieur Magic – Aulis Rytkönen. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 978-951-851-185-9.
  • Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5.
  • Aalto, Seppo ym.: Tähtien Tarina. Helsingin Jalkapalloklubi, 2007. ISBN 978-952-92-2062-5.

Viitteet

  1. ↑ a b c Suomen Urheilugaalan erikoispalkinto Suomen Urheilugaala. Viitattu 3.6.2010.
  2. ↑ a b Vuorinen & Kasila s. 295
  3. ↑ Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 158. Keuruu: Otava, 2006. ISBN 951-1-20841-1.
  4. ↑ Palloilijalegenda Aulis Rytkönen saa oman nimikkokadun 15.6.2010. Savon Sanomat. Viitattu 19.6.2010.
  5. ↑ Aulis Rytkösen juhlaottelussa tukku entisiä tähtipelaajia 7.10.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.6.2010.
  6. ↑ a b Haaksiala, Sakari: Monsieur Magic Arène 19.10.2009. Savon Sanomat. Viitattu 4.6.2010.
  7. ↑ a b c Alaja s. 25
  8. ↑ Alaja s. 32
  9. ↑ Alaja s. 39–40
  10. ↑ Alaja s. 42
  11. ↑ a b c Alaja s. 53–54
  12. ↑ a b Alaja s. 55
  13. ↑ Alaja s. 256
  14. ↑ a b c Alaja s. 56–59
  15. ↑ a b c Alaja s. 257
  16. ↑ a b c Alaja s. 61–62
  17. ↑ Alaja s. 63–65
  18. ↑ Alaja s. 67
  19. ↑ Alaja s. 68–70
  20. ↑ a b Alaja s. 72
  21. ↑ a b Alaja s. 49
  22. ↑ a b Alaja s. 260
  23. ↑ Alaja s. 103–106
  24. ↑ Alaja s. 111–112
  25. ↑ Alaja s. 143–145
  26. ↑ Alaja s. 151–152
  27. ↑ a b Alaja s. 153
  28. ↑ a b Alaja s. 154
  29. ↑ a b c Alaja s. 157
  30. ↑ a b Alaja s. 262–263
  31. ↑ Alaja s. 159–161
  32. ↑ Alaja s. 162
  33. ↑ Alaja s. 163–165
  34. ↑ a b Alaja s. 181–182
  35. ↑ Alaja s. 183
  36. ↑ Alaja s. 186
  37. ↑ Aalto s. 57
  38. ↑ Alaja s. 193–194
  39. ↑ Alaja s. 195
  40. ↑ a b Aalto s. 58–59
  41. ↑ Alaja s. 201
  42. ↑ a b Alaja s. 266
  43. ↑ a b c d Alaja s. 204
  44. ↑ a b Alaja s. 270
  45. ↑ Aalto s. 64
  46. ↑ Aalto s. 66
  47. ↑ a b Alaja s. 205
  48. ↑ Finland - List of League Second Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 3.6.2010. (englanniksi)
  49. ↑ Aalto s. 67
  50. ↑ Alaja s. 206
  51. ↑ a b Alaja s. 213–214
  52. ↑ a b Alaja s. 215
  53. ↑ Aalto s. 87
  54. ↑ a b c Alaja s. 216–217
  55. ↑ Aalto s. 105
  56. ↑ Finland - List of League First Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 3.6.2010. (englanniksi)
  57. ↑ Alaja s. 235–237
  58. ↑ a b c d Alaja s. 271
  59. ↑ a b Alaja s. 219–220
  60. ↑ a b Alaja s. 230–231
  61. ↑ Alaja s. 232
  62. ↑ Finland - List of Women League First Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  63. ↑ Alaja s. 226
  64. ↑ a b Alaja s. 243–244
  65. ↑ Finland - List of Women League First Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 4.6.2010. (englanniksi)
  66. ↑ Alaja s. 83
  67. ↑ Alaja s. 88
  68. ↑ Alaja s. 90–92
  69. ↑ a b Alaja s. 95–96
  70. ↑ Alaja s. 97
  71. ↑ Finland - International Player Records Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  72. ↑ Alaja s. 139–140
  73. ↑ a b c Alaja s. 202–203
  74. ↑ a b Aalto s. 73
  75. ↑ Alaja s. 17
  76. ↑ Alaja s. 197
  77. ↑ Alaja s. 199
  78. ↑ Aalto s. 314
  79. ↑ Alaja s. 252
  80. ↑ Alaja s. 99
  81. ↑ Alaja s. 169
  82. ↑ Aulis Rytkönen saamassa kadun Kuopioon 10.5.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.6.2010.
  83. ↑ Jalkapallolegenda Aulis Rytköselle nimikkokatu 15.6.2010. Ilkka. Viitattu 19.6.2010.
  84. ↑ Aulis Rytkönen - Monsieur Magic Teos. Viitattu 19.6.2010.
  85. ↑ a b c Neljä uutta Gladiaattoria nimettiin 10.9..2008. Suomen Palloliitto. Viitattu 5.6.2010.
  86. ↑ a b Hall of Fame Suomen Jalkapallomuseo. Viitattu 5.6.2010.
  87. ↑ Finland - International A Matches Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 6.6.2010. (englanniksi)
  88. ↑ a b c d Alaja s. 258–261

Aiheesta muualla

Suomi
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajat

Öhman (1922) • Fabra (1936–37) • Obitz (1939) • Mårtensson (1945) • Tammisalo (1946) • Lehtonen (1947–55, 1959–61) • Weinreich (1955–58) • Laaksonen (1962–74) • Kosma (1974–75) • Rytkönen (1975–78) • Malm (1979–81) • Kuusela (1982–87) • Vakkila (1988–92) • Lindholm (1992–94) • Ikäläinen (1994–96) • Møller Nielsen (1996–99) • Muurinen (2000–05) • Heliskoski (2005–06) • Hodgson (2006–07) • Baxter (2008–10) • Huttunen (2010) • Kanerva (2011) • Paatelainen (2011–15) • Kanerva (2015) • Backe (2016) • Kanerva (2016–)

Suomen joukkue – Olympialaiset 1952

Olavi Laaksonen | Åke Lindman | Stig-Göran Myntti | Veikko Asikainen | Esko Valkama | Erik Beijar | Aulis Rytkönen | Kalevi Lehtovirta | Jorma Vaihela | Nils Rikberg | Olof Stolpe | | Varamiehet: Mauno Rintanen | Kurt Martin | Seppo Pelkonen | Sulo Parkkinen | Tapio Pylkkönen | Åke Pettersson | | Valmentaja:Aatos Lehtonen

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aulis_Rytkönen&oldid=8691850”