Pallo-Pojat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pallo-Pojat on vuonna 1935 perustettu helsinkiläinen jalkapalloseura. Parhaimmillaan se pelasi SM-sarjassa ja seuralla on myös yksi Suomen Cupin voitto.

Pallo-Poikien junioritoiminta irtautui 1995 omaksi seurakseen nimellä Pallo-Pojat Juniorit ry (PPJ) ja kasvoi vuonna 2019 Suomen kolmanneksi suurimmaksi jalkapalloseuraksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallo-Pojat perustettiin 7. lokakuuta 1935 ja se liittyi Palloliittoon kaksi vuotta myöhemmin. Varsinaisesti seuran toiminta lähti kasvamaan sodan jälkeen. Pallo-Pojat oli ensimmäiset toimintavuotensa monipalloiluseura: jalkapallo, jääpallo, koripallo ja jopa käsipallo kuuluivat seuran repertuaariin. Pallo-Pojat voitti jalkapallossa Suomen Cupin vuonna 1956, jolloin se kaatoi TKT:n maalein 2–1. Tuolloin Pallo-Pojat pelasi vielä Suomensarjassa. Cup-mestaruuden voittaneessa joukkueessa pelasivat Heikki Rauhanen, Aarno Hautala, Aulis Huttunen, Viktor Gratsew, Erkki Tienaho, Sakari Vuoristo, Raimo Nieminen, Olavi Hirvonen, Pentti Jokela, Juhani Metsä ja Jouko Manner.

Kaksi vuotta myöhemmin, kauden 1958 päätteeksi, seura nousi SM-sarjaan. Parhaimmillaan Pallo-Pojat ylsi SM-sarjan seitsemänneksi vuonna 1960. Samana ja seuraavana vuonna pääsarjassa pelasi neljä muutakin helsinkiläistä joukkuetta ja kilpailu pelaajista ja resursseista johti lopulta Pallo-Poikien putoamiseen kauden 1961 lopussa.[1] Samana vuonna seura ylsi jälleen cupin finaaliin, mutta hävisi sen tällä kertaa. Putoamisen jälkeen parhaat pelaajat vaihtoivat seuraa, mikä johti seuran alamäkeen. SM-sarjassa Pallo-Poikien riveissä pelanneista A-maajoukkueeseen ylsi kaksi pelaajaa – Pentti Jokela ja Raimo Lukander. Lisäksi useat muut saivat tililleen B-maaotteluita.

Pallo-Pojat haki uuttaa nousua alasarjoista 1980-luvulla. Seuraan hankittiin kokeneita pelaajia, kuten Atik Ismail, Hannu Kautiainen ym. SM-sarjatason pelaajia ja valmentajia kaudella 1986. Pertti Alajan ja Risto Kuuselan valmennuksessa Pallo-Pojat onnistui nousemaan 2. divisioonaan kaudeksi 1989, mutta putosi tuon kauden jälkeen takaisin III-divisioonaan. Yritys nousta vakaasti korkeammalle divisioona-tasolle, saatikka sitten huipulle epäonnistui.

Seuran junioritoiminta oli vireää 1980-luvulla Punavuoren, Ullanlinnan ja Eiran alueella. Juniorijoukkueet harjoittelivat aktiivisesti Seppärissä, Joharilla ja osaksi myös Väiskillä. Seuran aktiiveja olivat tuolloin ainakin Erkki Aurejärvi, Hannu Haukanhovi ja Antero Huttunen, joista viimeksi mainittu valmensi juniorijoukkueita ja toimitti PP-Uutiset -nimistä seurajulkaisua.

Naisten SM-sarjan 1985 voittaneen Kaunis Nainen Futiksen hajottua sen jalkapallotoiminta siirtyi Pallo-Poikien alaisuuteen nimellä PP-Futis. Joukkueen valmentajaksi hankittiin Nisse Suomalainen, jonka johdolla seura voitti jo vuonna 1989 Helsingin piirin ja Suomen mestaruuden. Joukkueessa pelasivat lahjakkaat naisjalkapalloilijat kuten mm. Ulla Kaasinen ja Katríina Elovirta. 1980-luvun loppupuolella Helsinkiin saatiin perustettua Pallo-Poikien, PP-Futiksen, Kiffenin, KäPan ja Gnistanin toimesta edustusjalkapalloilua tarkoituksenaan harjoittava yhteinen koalitioseura nimeltään FC Helsinki United ry. Yhteisenä tarkoituksena oli, että se seura, jonka miesten ja naisten edustusjoukkue vuoden 1989 kauden päättyessä on tai nousee korkeammalle tasolle, luovuttaa paikkansa FC Helsinki Unitedille, jota vahvistetaan neljän perustajaseuran yhteisin voimin. Koska Pallo-Pojat -miesten joukkue putosi III-divariin ja Kiffen ja Gnistan nousivat II-divisioonaan, niin harkinta jäi noille jommallekummalle seuralle. Nämä seurat (Kiffen ja Gnistan) neuvottelivat asiasta, joskaan eivät päässeet kumpaakin seuraa tyydyttävään ratkaisuun, jonka seurauksena kumpikin seura kieltäytyi luovuttamasta miesten edustusjoukkuetta FC Helsinki United ry:lle. Naisten puolella Pallo-Pojat / PP-Futis sitä vastoin toimi sopimuksen mukaisesti ja luovutti naisten edustusjoukkueen pelaamaan kaudella 1990 FC Helsinki Unitedin nimellä. Kysymyksessä ei ollut seurafuusio. Nisse Suomalainen toimi edelleen samojen naisjalkapalloilijoiden valmentajana, jotka siis kaudella 1990 pelasivat FC Helsinki United -nimellä. Kyseinen naisten joukkue voitti kaudella1990 toistamiseen Helsingin piirin mestaruuden, Suomen mestaruuden ja lisäksi vielä SM-Cup-mestaruuden eli ns. triplan. Joukkueen pelaajat olivat suurimmalta osin PP-Futiksen pelaajia. Näiden voitokkaiden vuosien jälkeen SPL tarjosi Nisse Suomalaiselle Suomen naismaajoukkueen päävalmentajan paikkaa, jonka kunniatehtävän Nisse mieluusti otti vastaan.

Koska FC Helsinki Unitedin miesjalkapalloilua ei saatu toimimaan aiemmin sovitulla tavalla, niin se vaikutti liian kovalla tavalla tavoitellun hankkeen onnistumiseen, jonka seurauksena tavoitteista luovuttiin, myös naisjalkapalloilussa. FC Helsinki United luopui voittoisan kauden 1990 jälkeen paikastaan SM-sarjassa, jonka seurauksena pelaajat vapailla papereilla hakeutuivat pelaamaan muissa seuroissa.

PP-Futis ry ja FC Helsinki United ry ovat yhdistyksinä yhä olemassa, joskin ilman urheilutoimintaa.

Vuosina 1994-1995 Pallo-Poikien sisällä käsiteltiin junioreiden eriyttämistä omaksi seurakseen eli rekisteröidyksi yhdistykseksi. Hanketta puollettiin ja vastustettiin, jonka seurauksena kuitenkin junioreiden vanhemmat sitten vuonna 1995 päättivät järjestäytymisestään ja perustaa junioritoiminnalle oman itsenäisen seuran, nimeltään Pallo-Pojat Juniorit ry:n.

Pallo-Pojat ry toimii tällä hetkellä ainoastaan ikämiesjalkapallossa.

Pallo-Pojat ry:n, Kiffen ry:n ja Hifk rf:n kunniapuheenjohtajien sekä ikiväiskiläisen Pekka Wirmanin (Haukanhovi, Hakala, Sundberg + Wirman) "testamenttityö" oli aikaansaada hankeyhteisönsä Väiski Vihreäksi ry:n toiminnalla Töölön Väinämöisen jalkapallokentän viheriöittämisen eli tekonurmeksi tuottamisen nimenomaan mainittujen seurojen junioreiden harjoitus- ja viralliseksi ottelukentäksi. Kenttä on ollut hyvin aktiivisessa käytössä, mistä entiset väiskiläiset Haukanhovi, Hakala ja Wirman ovat erittäin tyytyväisiä.

Pallo-Pojat ry:stä eriytyneen Pallo-Pojat Juniorit ry:n (=PPJ) toiminta on ollut Helsingissä aktiivista ja aikaansaavaa juniorijalkapallotoimintaa. PPJ on Helsingin piirin toiseksi suurin seura ja sen miesten edustusjoukkue pelasi kaudella 2016 Helsingin ja Uudenmaan piirin 3. divisionassa. Toki sillä on vielä pitkä matka aikaansaada maineluetteloonsa miesjalkapalloilussa Suomen Cup-mestaruutta saatikka sitten Valioliiga -paikkaa ja naisjalkapalloilussa Helsingin piirin mestaruuksia, Suomen mestaruuksia ja Suomen CUP-mestaruutta, joskaan mikään ei ole mahdotonta - toivotaan parasta!

Lähteet, joskaan eivät päässeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lahtinen, Esko: Pallo-Pojat järkevillä toimintalinjoilla. 90 minuuttia, 27.11.2008, nro 4/2008, s. 24–25.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Aalto ym.: Tähtien Tarina, s. 52. Helsingin Jalkapalloklubi, 2007. ISBN 978-952-92-2062-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]