Pallo-Iirot

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
P-Iirot
Pallo-Iirojen tunnus.svg
Koko nimi Pallo-Iirot ry
Perustettu 1930
Kaupunki Rauma, Suomi
Kenttä Äijänsuon stadion
– kapasiteetti 2 000[1]
Sarja Kakkonen
Sarjataso 3.
Värit          
Puheenjohtaja Jarmo Savikurki
Päävalmentaja Scott Green
Kotipeliasu
Vieraspeliasu
Pallo-Iirojen kotikenttä, Äijänsuon stadion.
Äijänsuon Stadionin pääkatsomo.

Pallo-Iirot ry (lyhennetään usein P-Iirot, aikaisemmin myös RaPI) on vuonna 1930 perustettu jalkapalloseura Raumalta Suomesta. Seuran miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2019 Kakkosessa. Kotiottelunsa Pallo-Iirot pelaa Äijänsuon stadionilla. Seuran hallituksen puheenjohtajana toimii Jarmo Savikurki ja toiminnanjohtajana Kaija Savunen[2]. Aikaisemmin seura on toiminut myös nimellä Hakrit. 1990-luvun alussa Rauman johtavat jalkapalloseurat Rauman Pallo ja Pallo-Iirot yhdistyivät Rauman Pallo-Iiroiksi, joka myöhemmin lyheni nykyiseen muotoonsa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seura aloitti toimintansa vuonna 1930 jalkapallossa ja jääurheilussa nimellä Iirot. Vuonna 1934 seura saavutti jääpallon B-junioreiden piirimestaruuden.[3]

1960-luvulla Iirot ja Rauman Lukko pelasivat molemmat sekä jääkiekkoa että jalkapalloa. Tämä söi molempien taloudellisia resursseja,[4] joten vuonna 1969 Iirot päätti yhdistää toimintansa Lukon jalkapallojaoston kanssa. Uuden fuusioseuran nimeksi tuli raumalaisperäinen sana Hakrit. 1970-luvulla Hakreilla oli sekä lasku- että nousukausia, joihin lukeutui muun muassa edustusjoukkueen nousu IV-divisioonasta III-divisioonaan.[3]

1980-luvun alussa seura palasi lähemmäs juuriaan vaihtamalla nimekseen Pallo-Iirot. Samalla vuosikymmenellä edustusjoukkue nousi III-divisioonasta aina I-divisioonaan asti. Aikakauteen mahtui kuitenkin myös sarjaputoamisia.[3]

1990-luvulla Pallo-Iirot karisti mainettaan hissijoukkueena pelaten kahdeksan peräkkäistä kautta Ykkösessä.[3] Taloudellisesti seuralla oli vaikeaa, mutta se selvisi veloista tiukalla kulukuurilla ja pitkäjänteisellä toiminnalla. Talouden tasapainottamisessa kului kuitenkin useita vuosia.[4]

Nykyisellä vuosituhannella Pallo-Iirot on pelannut pääasiassa Kakkosta, mutta kävi Ykkösessä viimeksi kausilla 2004 ja 2005.[3] Kaudella 2015 Pallo-Iirot asetti tavoitteekseen Kakkosen lohkovoiton, mutta tuloksena oli putoaminen Kolmoseen.[5]

Identiteetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallo-Iirot miellettiin aikoinaan porvarien seuraksi, kun taas kilpailija Rauman Pallolla oli sosiaalidemokraattien joukkueen maine. Politiikka leimasi suomalaista urheilukenttää pitkälle 1990-luvulle asti – esimerkiksi Pallo-Iirot ei poliittisista syistä suostunut yhteistyöhön Rauman Pallon kanssa. Seurojen välinen kilpavarustelu heikensi molempien taloutta, jolloin Rauman Pallo joutui 1990-luvulla lopettamaan toimintansa. Sen sijaan Pallo-Iirot onnistui selviämään veloistaan.[4]

Miesten edustusjoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 11. kesäkuuta 2019.[6]
Nro Paikka Pelaaja
2 P Suomi Mikael Nurmi
3 P Suomi Eetu Setänen
4 P Suomi Valtteri Veijanen
5 P Suomi Aleksi Pihlainen
6 P Suomi Matias Majapuro
7 P Suomi Juho Torkkeli
8 K Suomi Konsta Siivonen
9 K Suomi Juuso Aalto
11 K Suomi Miika Pertola
12 M Suomi Henri Saarinen
14 K Suomi Eetu Kaipio (kapteeni)
Nro Paikka Pelaaja
15 K Suomi Kalle Kankare
16 K Suomi Erik Mirel
17 H Suomi Miska Rantamäki
18 K Suomi Aake Rapala
20 K Suomi Aleksi Toivonen
21 K Suomi Roope Virtanen
22 K Suomi Topias Silvennoinen
25 P Suomi Jere Niiranen
27 K Nigeria Emenike Mbachu
30 H Suomi Eetu Snicker

Taustahenkilöt:

  • Scott Green – päävalmentaja
  • Iiro Koivula – valmentaja
  • Mika Hakanen – maalivahtivalmentaja
  • Topi Tirri – fysiikkavalmentaja, hieroja
  • Mikko Väänänen – joukkueenjohtaja

Tunnettuja pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa vuodet Pallo-Iirojen edustusjoukkueessa. Omat kasvatit lihavoitu.

Sarjasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[7]

Kausi Sarja Sijoitus/
joukkueet
O. V. T. H. + - P. Suomen Cup Valmentaja Paras
maalintekijä
Yleisö-
keskiarvo
1999[8] Ykkönen (Pohjoislohko)
Alempi loppusarja (Pohjoinen)
006/10
001/5
18
26
6
10
5
5
7
11
22
35
23
033
23
35
2000[8] Ykkönen (Pohjoislohko)
Alempi loppusarja (Pohjoinen)
007/10
002/5
18
026
5
9
5
8
8
9
24
41
28
35
20
35
Risto Puustinen[9] 00 416
00 299
2001 Ykkönen (Pohjoislohko) 009/10 27 7 4 16 31 56 25 Risto Puustinen[9] 00 332
2002 Kakkonen (Länsilohko) 008/12 22 9 0 13 39 44 27 Boguslaw Plich[9] 00
2003 Kakkonen (Länsilohko) 001/12 22 15 5 2 40 10 50 Kari Kannisto[9] Jussi Aalto (11) 00
2004 Ykkönen 010/14 26 10 5 11 34 43 35 5. kierros[10] Kari Kannisto[9] Jussi Aalto (14)[11] 00 466
2005 Ykkönen 014/14 26 6 3 17 25 53 21 Ei osallistunut Kari Kannisto[9]
Kari Latvanen (elokuusta alkaen)[9]
Aleksi Latvanen (6)[12] 00 441
2006 Kakkonen (B-lohko) 006/14 26 11 6 9 35 30 39 5. kierros[13][14] Tero Suonperä[9] Ari Qvist (8)[15]
2007 Kakkonen (B-lohko) 009/14 26 8 8 10 34 36 32 5. kierros[16] Tero Suonperä[9] Diego Córdoba (9)[17] 00 214
2008 Kakkonen (B-lohko) 006/14 26 13 2 11 46 38 41 4. kierros[18] Kari Latvanen ja Jari Niemi[9] Kimmo Hörkkö (14)[19] 00 364
2009 Kakkonen (B-lohko) 005/14 26 10 6 10 37 32 36 Ei osallistunut Veijo Wahlsten[9] Kimmo Hörkkö (9)[20] 00 386
2010 Kakkonen (B-lohko) 004/14 26 12 7 7 33 24 43 4. kierros[21] Pasi Lehtonen[9] Howard Wong (8)[22] 00 337
2011 Kakkonen (B-lohko) 003/14 26 15 7 4 58 31 52 5. kierros[23] Pasi Lehtonen[9] Juho Patola (25) 00 368
2012 Kakkonen (Länsilohko) 003/10 27 18 1 8 70 40 55 5. kierros[24] Pasi Lehtonen[9] Juho Patola (15) 00 386
2013[25] Kakkonen (Länsilohko) 003/10 27 15 4 8 56 36 49 4. kierros Pasi Lehtonen Stanley Ukwuoma (15)[25]
2014[26] Kakkonen (Länsilohko) 008/10 27 9 6 12 51 56 33 4. kierros Hannu Touru (20.8. asti)[27]
Harri Virtanen (20.8. alkaen)[27]
Juho Patola (22)[26]
2015[28] Kakkonen (Länsilohko) 008/10 27 8 6 13 50 44 30 3. kierros Pasi Lehtonen[29] Juho Patola (18)[28]
2016[30] Kolmonen (Tampere/Satakunta) 003/12 22 16 1 5 63 22 49 5. kierros (32)[31] Kimmo Hörkkö[32] Juho Patola (21)[28]
2017[33] Kolmonen (Länsi-Suomi) 003/12 22 14 2 6 54 27 44 Lohkovaihe (30)[34] Kimmo Hörkkö[35] Juho Patola (14)[33]
2018[36] Kolmonen (Länsi-Suomi) 001/14 26 17 5 4 56 27 56 Akusti Salonen Emenike Mbachu (10)[33]

Muut miesten joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

P-Iirot/2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallo-Iirojen miesten kakkosjoukkue aloitti toimintansa vuonna 2007. Joukkue sai RKV:n sarjapaikan Satakunnan Kolmosesta. Kausina 2008–2012 joukkue pelasi nimellä Pallo-Iirot Reservi.[37] Kaudella 2018 joukkue pelaa Länsi-Suomen Nelosessa.

Sarjasijoitukset: [37]

  • 2007 Kolmonen (Satakunta), sija 4/10
  • 2008 Kolmonen (Satakunta), 5/10
  • 2009 Kolmonen (Satakunta), 5/10
  • 2010 Kolmonen (Satakunta), 2/10
  • 2011 Kolmonen (Tampere/Satakunta), 10/11 (putoaminen Neloseen)
  • 2012 Nelonen (Satakunta), 1/9 (nousu Kolmoseen, luopui sarjapaikasta ja aloitti uudelleen Vitosesta)
  • 2013 Vitonen (Satakunta) B-lohko 3/8, Syksy 9/10
  • 2014 Vitonen (Satakunta), 2/10 (nousu)
  • 2015 Nelonen (Satakunta)
  • 2016 Nelonen (Satakunta)

P-Iirot/3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran miesten kolmosjoukkue toimi kahden kauden ajan vuosina 2011–2012. Se saavutti nousun Satakunnan Vitosesta molemmista kausina, muttei ensimmäisellä kaudella ottanut nousua vastaan, ja jälkimmäisen kauden jälkeen se yhdistettiin Vitoseen pudotettuun P-Iirot/2:een.

Sarjasijoitukset: [37]

  • 2011 Vitonen (Satakunta), sija 2/14 (nousu, ei ottanut vastaan)
  • 2012 Vitonen (Satakunta), sija 1/15 (nousu, lopetti toimintansa)

Junioritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallo-Iirot oli ensimmäisiä Nuoren Suomen laadukkaasta juniorityöstä myönnettävän sinetin saaneita jalkapalloseuroja. Seuralla on tuhat jäsentä ja joukkue jokaisessa ikäluokassa 9-vuotiaista pelaajista alkaen. Sekä seuran A- että B-ikäiset poikajuniorit pelaavat Ykkösessä.milloin?

Pallo-Iirot palkittiin Nuori Suomi -sinetillä vuonna 1998.[3]

Entinen jääkiekon A-maajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlund aloitti valmentajan uransa Hakrien jalkapallojuniorien valmentajana.

Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallon SM-sarjassa Iirot pelasivat kausilla 1946 ja 1948. Kaudella 1946 Iirot hävisivät kaikki neljä otteluaan maalierolla 6–17. Kaudella 1948 Iirot pelasivat yhdeksästä ottelussaan kaksi tasan ja hävisivät seitsemästi maalieron ollessa 6–36.

Iiro-Vaarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallo-Iirot ry:n tukiyhdistyksenä toimii vuonna 1988 perustettu Iiro-Vaarit ry. Iiro-Vaarit ry:n tarkoituksena on tukea seuran urheilutoimintaa, vaalia perinteitä ja ylläpitää suhteita vanhoihin seuralaisiin.[38]

Emme hellitä -lautanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iiro-Vaarit jakaa vuosittain Emme hellitä -lautasen ansioituneelle seuraihmiselle. Lautasia on jaettu vuodesta 1982 lähtien.[39]

  • 1982 Juha Raes
  • 1983 Tenho Lotila
  • 1984 Olli Aalto
  • 1985 Harri Kanerva
  • 1986 Päiviö Valonen
  • 1987 Pertti Suomalainen
  • 1988 Leo Salo
  • 1989 Juhani Erama
  • 1990 Pentti Setälä
  • 1991 Jorma Ravi
  • 1992 Lasse Bergström
  • 1993 Pekka Paasikivi
  • 1994 Kaija Rintala
  • 1995 Harri Virtanen
  • 1996 Matti Keskitalo
  • 1997 Erkki Paasikivi
  • 1998 Pertti Järvinen
  • 1999 Ritva Lehtoranta
  • 2000 Lasse Saarilehto
  • 2001 Pekka Rantanen
  • 2002 Merja Lehtonen
  • 2003 Pekka Wallenius
  • 2004 Henry Rönndahl
  • 2005 Anna Vastiala
  • 2006 Jarmo Lavanto
  • 2007 Tarmo Salvi
  • 2008 Pasi Lehtonen
  • 2009 Tapio Yli-Karro
  • 2010 Anne Jalonen
  • 2011 Jukka Nissi
  • 2012 Pasi Rantanen
  • 2013 Jorma Muurinen
  • 2014 Pirjo Lavanto
  • 2015 Arto Uusitorppa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Äijänsuon stadion - Pallo-Iirot Pallo-Iirot. Viitattu 29.2.2016.
  2. Yhteystiedot
  3. a b c d e f Historiaa - Pallo-Iirot Pallo-Iirot. Viitattu 29.2.2016.
  4. a b c Pekka Paasikivi - Pallo-Iirot Pallo-Iirot. Viitattu 29.2.2016.
  5. MuSa päätti kautensa tasapeliin – Raumalaiset Kolmoseen 3.10.2015. Satakunnan Kansa. Viitattu 29.2.2016.
  6. Pelaajat
  7. Sarjahistoria. Pallo-Iirot.
  8. a b Pietarinen, Heikki: Finland - List of League Second Level Tables 8.12.2016. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 11.9.2017. (englanniksi)
  9. a b c d e f g h i j k l m n Rantanen, Janne: Puustisesta Lehtoseen. Uusi Rauma, 27.10.2012.
  10. http://chat.yle.fi/urheilu/ubbthreads.php?ubb=showflat&Number=84320
  11. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2004/goals2f8ce.html?ser=2
  12. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2005/reports/goals2.asp_ser%3d2.htm
  13. http://www.urheilusuomi.com/pori/tapahtuma.asp?tapahtumaid=1122
  14. http://popa.3.forumer.com/a/suomen-cup-2006_post106-15.html
  15. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2006/reports/goals2.asp_ser%3d43.htm
  16. http://www.palloiirot.fi/?x103997=120531
  17. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2007/reports/goals2.asp_ser%3d43.htm
  18. http://www.pjk.fi/raportti.php?id=138
  19. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2008/reports/goals2.asp_ser%3d43.htm
  20. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2009/reports/goals2.asp_ser%3d43.htm
  21. http://www.suomencup.fi/28.4.2010_pallo-iiroille.283.html
  22. http://www.palloliitto.com/tulospalveluarkisto/2010/admin_reports/goals2c1d5.html?ser=43
  23. http://www.palloiirot.fi/?x103997=199811
  24. http://palloverkko.palloliitto.fi/Live/stats//Fixtures.aspx?matchId=21811&fixtureId=21458
  25. a b Kakkonen (2013 West) Soccerway. Viitattu 11.9.2017. (englanniksi)
  26. a b Kakkonen (2014 West) Soccerway. Viitattu 11.9.2017. (englanniksi)
  27. a b Welling, Jari: Hannu Tourulle potkut Rauman Pallo-Iiroista Turun Sanomat. 22.8.2014. Viitattu 11.9.2017.
  28. a b c SPL Jalkapallo 2015/Kakkonen lohko Läntinen Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  29. P-Iirot (Kakkonen 2015) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  30. Tampere Jalkapallo 2016/Kolmonen Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  31. Otteluohjelma ja tulokset 2016 (Suomen Cup) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  32. P-Iirot (Kolmonen 2016) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  33. a b c Kolmonen (2017) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  34. Miesten Respect Suomen Cup (Lohkovaihe 2017) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  35. P-Iirot (Kolmonen 2017) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.9.2017.
  36. Kolmonen (2018) Suomen Palloliitto. Viitattu 11.6.2019.
  37. a b c Tulokset – Satakunnan piiri.
  38. http://www.palloiirot.fi/seuran_esittely/iiro-vaarit-ry/
  39. http://www.palloiirot.fi/seuran_esittely/iiro-vaarit-ry/vaarien-palkitut-vuosien-varrelt/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]