Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
Ohjaaja Stanley Kubrick
Käsikirjoittaja Stanley Kubrick
Terry Southern
Peter George
Perustuu Peter Georgen romaaniin
Red Alert
Tuottaja Stanley Kubrick
Säveltäjä Laurie Johnson
Kuvaaja Gilbert Taylor
Leikkaaja Anthony Harvey
Tuotantosuunnittelija Ken Adam
Pääosat Peter Sellers
George C. Scott
Sterling Hayden
Keenan Wynn
Slim Pickens
Tracy Reed
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Hawk Films Ltd.
Levittäjä Columbia Pictures
Netflix
Vudu
Ensi-ilta
Kesto 94 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 1,8 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb) tai Tri Outolempi on vuonna 1964 ensi-iltansa saanut Stanley Kubrickin ohjaama poliittinen satiiri ja musta komediaelokuva, joka käsittelee kylmän sodan kauhun tasapainoa, Yhdysvaltain vainoharhaista kommunismipelkoa ja ydinsodan uhkaa. Elokuvaa pidetään sekä yhtenä ohjaajansa parhaista töistä että yhtenä kaikkien aikojen vaikuttavimmista elokuvakomedioista. Tohtori Outolempi muistetaan myös näyttelijä Peter Sellersin kolmoisroolista.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ilmavoimien kenraali Jack D. Ripper on vainoharhaisten salaliittoteorioiden vallassa ja uskoo kommunistien myrkyttävän amerikkalaisia fluoraamalla juomavettä turmellakseen heidän ”kallisarvoiset ruumiinnesteensä”. Ripper lähettää ydinpommikonelaivueen pommittamaan Neuvostoliittoa ja linnoittautuu joukkoineen tukikohtaansa vastentahtoisen brittikapteeni Mandraken kanssa. Yksi pommituskäskyn saajista on majuri ”King” Kongin komentama pommikone, joka suuntaa kohti Neuvostoliittoa. Kenraali Ripper on parodia 1950-luvun oikeistolaisista paranoideista järjestöistä, etenkin John Birch Societysta, joka vastusti juomaveden fluoraamista sillä perusteella, että se rikkoo yksilönvapauksia ja altistaa ihmiset koekaniineiksi[1].

Koska koneet voi kutsua takaisin vain salaisella koodilla, armeija alkaa piirittää Ripperin tukikohtaa koodin saadakseen. Pentagonin maanalaisessa sotahuoneessa kokoontuu Yhdysvaltain korkein sotilasjohto, kärjessään heikkotahtoinen presidentti Merkin Muffley, sotahullu kenraali Buck Turgidson sekä pyörätuolissa istuva entinen natsitiedemies ja ydinaseasiantuntija tohtori Outolempi. Neuvostoliiton suurlähettilään de Sadeskyn avulla Muffley soittaa kuumaa linjaa pitkin Neuvostoliiton presidentille, joka on rakastajattarensa luona umpihumalassa. Käy ilmi, että Neuvostoliitto on rakentanut ”Tuomiopäivänlaitteen”, joka tuhoaa koko maapallon koboltti-toriumpommilla automaattisesti, jos maahan hyökätään ydinasein.

Saarroksiin jäänyt Ripper ampuu itsensä ja Mandrake saa selville salaisen koodin. Lentokoneet kutsutaan takaisin, mutta majuri Kongin B-52 jatkaa matkaansa, sillä sen radiolaitteet ovat rikki Neuvostoliiton ampuman ohjuksen räjähdettyä lähellä lentokonetta. Polttoainevuodon vuoksi pommittaja joutuu vaihtamaan kohdettaan ja kurssiaan ja korkeuttaan pudotettuaan katoaa tutkasta. Myös pomminpudotuslaitteisto on hajonnut, ja sitä korjaamaan ryöminyt stetsonipäinen Kong putoaa lopulta maahan ydinpommin selässä kuin texasilainen karjapaimen ikään. Tuomiopäivänlaite laukeaa ja maailma tuhoutuu. Lopuksi tohtori Outolempi esittää presidentti Muffleylle pelastussuunnitelman: koska maapallo muuttuu asuinkelvottomaksi sadaksi vuodeksi, on maan syvimpien kaivoskuilujen pohjille rakennettava säteilysuojia, joissa tarkkaan valikoitu ihmiskunnan parhaimmisto (eli käytännössä Sotahuoneen väki ja heidän hengenheimolaisensa) voi elää tuon ajan ja pitää ihmiskunnan hengissä lisääntymishaluisten naisten kanssa. Sotahuoneen ”haukat” ovat tässä tilanteessa luonnollisesti huolissaan siitä, ettei vain ”niillä” ole enempää kaivoskuiluja kuin ”meillä”. Niin sanottu ”missile gap” eli Neuvostoliiton väitetty 1960-luvun ydinohjusmäärän etumatka on väännetty ”kaivoskuiluetumatkaksi” (”Mine Shaft Gap”). Loppukuvassa näytetään ydinräjähdyksiä ”We’ll Meet Again” -kappaleen soidessa taustalla.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Peter Sellers  eversti Lionel Mandrake / presidentti Merkin Muffley / tohtori Outolempi  
 George C. Scott  kenraali Buck Turgidson, sotaintoinen ilmavoimien upseeri  
 Sterling Hayden  prikaatikenraali Jack D. Ripper, vainoharhainen äärinationalisti  
 Keenan Wynn  eversti ”Bat” Guano, maavoimien upseeri joka tapaa Mandraken ja kuolleen Ripperin  
 Slim Pickens  majuri T. J. ”King” Kong, pommikoneen komentaja ja pilotti  
 Peter Bull  Alexi de Sadesky, Yhdysvaltain Neuvostoliiton-suurlähettiläs  
 James Earl Jones  luutnantti Lothar Zogg  
 Tracy Reed  neiti Scott, kenraali Turgidsonin sihteeri ja rakastajatar  

Aihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tri Outolempi (Peter Sellers) kamppailee toisen kätensä kanssa yrittäen estää sitä tekemästä natsitervehdystä.

Elokuvan oli alun perin tarkoitus olla Peter Georgen romaaniin Red Alert perustuva vakava draama. Kubrick kuitenkin muutti käsikirjoitusvaiheessa elokuvan tyylilajin satiiriksi ja mustaksi komediaksi. Tällöin elokuvaan muun muassa kehitettiin tohtori Outolemmen hahmo ja roolihahmoille annettiin kaksimieliset nimet: presidentti Merkin Muffleyn etu- ja sukunimi ovat slangi-ilmauksia naisen sukuelimelle, kenraali Jack D. Ripperin nimen takana on viktoriaaninen seksuaalimurhaaja ”Jack the Ripper” eli Viiltäjä-Jack ja niin edelleen. Tohtori Outolemmen alkuperäinen nimi on elokuvan mukaan Merkwürdigliebe eli suoraan käännettynä ”Outolempi”. Elokuva loppui alun perin mykkäkomedioiden tyyliseen piirakkasotaan Sotahuoneessa, mutta Kubrick leikkasi kohtauksen pois, koska katsoi sen olevan liian farssimainen muuhun elokuvaan nähden. Tilalle tuli tohtori Outolemmen loppupuhe, jonka Peter Sellers pitkälti improvisoi.

Elokuva tehtiin vain vuosi Kuuban kriisin jälkeen, jolloin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen ydinsota oli ollut lähellä ja vältetty presidenttien John F. Kennedy ja Nikita Hruštšov välisillä puhelinneuvotteluilla. Silloisen puolustusministerin Robert McNamaran mukaan kriisi laukesi lähinnä ”onnekkaan sattuman” ansiosta. Tohtori Outolemmessä on selviä kaikuja Kuuban kriisistä, ja sitä voidaan pitää karmeana esimerkkinä siitä, millaisiin lopputuloksiin Kuuban kriisi olisi saattanut johtaa. Elokuvassa ironisoidaan politiikkaa, jossa sota on liian vakava asia poliitikkojen päätettäväksi, ja vain sotilaiden pitäisi päättää siitä. Kenraali Jack D. Ripperillä on valtuudet päättää yksin ydinasehyökkäyksestä, kun poliitikot ovat kykenemättömiä toimimaan.

Elokuvassa on nähty myös toiseen maailmansotaan liittyvää ironiaa: natsi-Saksan toisessa maailmansodassa kukistaneet mahtivaltiot tuhoavat toinen toisensa, ja tilanteen pelastajaksi nousee vanha natsitiedemies, jonka suunnitelmat ovat kuin suoraan Hitlerin suusta (hengissä pysyminen ja suvunjatkaminen sallitaan vain ihmiskunnan parhaimmistolle). Kun tohtori Outolempi selostaa suunnitelmaansa, hänen tahdottomasti toimiva oikea kätensä alkaa tehdä natsitervehdyksiä ja hän kutsuu useasti vahingossa presidenttiä ”mein Führeriksi”. Lopulta hän nousee pyörätuolistaan ja ottaa muutaman askeleen huutaen "”Mein führer, minä osaan kävellä!”.

30 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen elokuvakriitikko Roger Ebert kommentoi, että hänen mielestään elokuva on säilynyt hyvin eikä ole vanhentunut. Sen loogisena päätöksenä oleva ydintuho on Ebertin mielestä jotakin, mihin asti nykypäivän elokuvantekijät eivät todennäköisesti koskaan menisi.[2]

Samana vuonna valmistui myös Sidney Lumetin elokuva Pommin varjossa, joka myös käsitteli ydinsodan syttymistä vahingossa ja jonka juonessa oli useita yhtäläisyyksiä Tohtori Outolemmen kanssa. Se ei kuitenkaan ollut komedia.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Majuri ”King” Kong (Slim Pickens) pommin selässä.

Peter Sellers näyttelee elokuvassa kolmoisroolia ja sai suorituksestaan parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden. Hänen roolejaan ovat presidentti Merkin Muffley, kapteeni Lionel Mandrake ja Outolempi itse. Kaljupäisenä Muffleynä Sellers puhuu amerikkalaisella keskilännen aksentilla, Mandrakena hänellä on vahva yläluokkainen brittiaksentti ja brittiläisen upseerin stereotyyppinen olemus. Tohtori Outolemmen hahmo on elokuvan omalaatuisin: pyörätuolissa istuva, vahvalla saksalaisella aksentilla puhuva ja mielipuolelta vaikuttava entinen natsitiedemies, jonka oikea käsi tekee tahdottomia liikkeitä, kuten nousee Hitler-tervehdykseen tai yrittää kuristaa isäntänsä. Sellersin oli alun perin tarkoitus esittää myös majuri Kongia, mutta hän katkaisi jalkansa kesken kuvausten, ja tilalle otettiin Slim Pickens.

Elokuvan hahmoille on usein etsitty esikuvia. Presidentti Muffley muistuttaa ulkonäöltään demokraattisenaattori Adlai Stevensonia, joka hävisi 1950-luvulla kahdet presidentinvaalit republikaani Dwight Eisenhowerille. Buck Turgidson on heikosti naamioitu parodia kenraali Curtis LeMaysta, sotahulluksi haukutusta Yhdysvaltain ilmavoimien komentajasta, joka Kuuban kriisin aikana halusi pommittaa Kuuban ydinasetukikohtia. George C. Scottille on jopa tehty LeMayn nenää muistuttava groteski tekonenä. Outolemmen esikuvaksi on useimmin arvailtu Henry Kissingeriä, saksalaissyntyistä turvallisuuspoliittista strategia ja presidentti Nixonin ulkoministeriä, ja Outolemmen ulkonäkö muistuttaakin Kissingeriä. Esikuvaksi on kuitenkin myös muita ehdokkaita, kuten unkarilaissyntyistä tiedemiestä Edward Telleriä, vetypommin keksijää. Yksi heistä, kyynisistä ydinsotaspekulaatioistaan tunnettu sotilasstrategi Herman Kahn, tokaisi legendan mukaan elokuvan nähtyään: ”Outolempi ei olisi kestänyt Pentagonissa viikkoakaan. Hän oli liian luova.”

Kriitikot ovat usein korostaneet tohtori Outolemmen miehistä maailmankuvaa. Koko elokuvassa on vain yksi nainen, kenraali Turgidsonin sihteeriä/rakastajatarta esittävä Tracy Reed, ja hänkin on valkokankaalla vain parin minuutin ja muutaman repliikin verran. Reed tunnettiin esiintymisestään Playboyn keskiaukeamalla, ja pienenä irtovitsinä majuri Kong lukee koneessaan juuri sitä Playboyn numeroa, jossa Reed poseeraa.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuodesta 1963 valmistuneen elokuvan ensi-iltapäivää jouduttiin lykkäämään seuraavaan vuoteen, koska Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy salamurhattiin marraskuussa 1963, eikä tilanteen katsottu sopivan ydinsotaa käsittelevän komedian julkaisemiseen. Julkaisunsa jälkeen Tohtori Outolempi oli arvostelumenestys ympäri maailmaa. Se valittiin American Film Instituten julkaiseman sadan parhaan elokuvan luettelossa sijalle 26.[3] Se sai myös neljä Oscar-ehdokkuutta.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kokoon luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Tohtori Outolempi pääsi mukaan kahdeksalla äänellä[4]. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä elokuvan valitsi kaikkien aikojen toiseksi hauskimmaksi komediaksi 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Impurifying our precious bodily fluids" Reason. Viitattu 9.9.2007.
  2. Ebert, Roger: Dr. Strangelove Or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (PG) rogerebert.com. 28.10.1994. Arkistoitu 9.11.2010. Viitattu 27.4.2010. (englanniksi)
  3. http://www.afi.com/Docs/tvevents/pdf/movies100.pdf
  4. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.
  5. Blauvelt, Christian: The 100 greatest comedies of all time 22.8.2017. BBC. Viitattu 22.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]