Balladi sotilaasta
| Balladi sotilaasta | |
|---|---|
| Баллада о солдате | |
 Elokuvan juliste |
|
| Ohjaaja | Grigori Tšuhrai |
| Käsikirjoittaja | Grigori Tšuhrai Valentin Ježov |
| Säveltäjä | Mihail Ziv |
| Kuvaaja | Era Saveljeva Vladimir Nikolajev |
| Pääosat | Vladimir Ivašov Žanna Prohorenko Antonina Maksimova Nikolai Krjutškov |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
| Tuotantoyhtiö | Mosfilm |
| Levittäjä | Goskino Netflix |
| Ensi-ilta |  1959 4. marraskuuta 1960 |
| Kesto | 88 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | venäjä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Vain neljä päivää (Баллада о солдате, Ballada o soldate, engl. Ballad of a Soldier, suom. myös Vain neljä päivää) on neuvostoliittolainen elokuva vuodelta 1959.[1] Se kertoo sotilaasta, joka saa neljä päivää lomaa, ja yrittää käydä kotona. Vaikka se sijoittuu sota-aikaan, se ei ole sotaelokuva, vaan rakkauselokuva, ja tarkastelee eri tapoja rakastaa: nuoren parin kiihkeää rakkautaa, vanhan parin syvää kiintymystä ja äidinrakkautta.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Grigori Tšuhrai aloitti asepalveluksen vuonna 1939 viestimiehenä Neuvostoliiton 134. kivääridivisioonassa. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 hän liittyi maahanlaskujoukkoihin taistellen myöhemmin monissa sodan taisteluissa, kuten Stalingradin taistelussa. Tšuhrai haavoittui neljä kertaa ja sai useita ansiomerkkejä, yleten luutnantiksi. Sodan jälkeen hän opiskeli Neuvostoliiton elokuvainstituutissa (nyk. Gerasimov-elokuvainstituutti) Moskovassa, liittyen Mosfilmin palvelukseen vuonna 1955. Vuonna 1956 hän teki Boris Lavrenjovin kirjaan perustuvan elokuvan Tyttö ja vanki, joka sai hyvän vastaanoton.[2]
Ensimmäisen elokuvansa valmistumisen jälkeen Tšuhrai alkoi kirjoittaa uutta elokuvakäsikirjoitusta Valentin Ježovin kanssa. Alkujaan Tšuhrai halusi tehdä Stalingradin taisteluun perustuvan elokuvan, mutta hän ei saanut rahoitusta tai asevoimien tukea. Tämän jälkeen hän alkoi laatia Vain neljä päivää -elokuvaa, jonka käsikirjoituksen hän esitteli valtion elokuvakomitean johtaja Aleksandr Fedoroville vuonna 1957. Fedorov piti käsikirjoitusta "tyhjänpäiväisenä" ja neuvoi Tšuhraita luopumaan sen tekemisestä. Maassa oli kuitenkin käynnissä poliittisia muutoksia. Nikita Hruštšov piti sarjan kansallismielisiä puheita, joissa Tšuhraiin mielestä kannustettiin taiteilijoita luomaan isänmaallisia ja helposti lähestyttäviä teoksia. Valtion taideneuvosto ei edelleenkään pitänyt tarinaa tarpeeksi isänmaallisena, mutta Tšuhraille sallittiin jatkaa sen parissa.[2]
Tšuhrai aloitti elokuvan teon pienellä budjetilla. Hanke kohtasi edelleen ongelmia. Kuvaaja Era Saveljeva johti ryhmää elokuvantekijöitä, jotka kieltäytyivät työskentelemästä projektin parissa. Saveljeva piti elokuvaa Hruštšovin linjan sosialistisen realismin vastaisena. Tšuhrai korvasi Saveljevan Vladimir Nikolajevilla ja teki muutoksia henkilöstöön elokuvan parissa. Elokuvan kahta tärkeää roolia esittivät Vladimir Ivašov ja Žanna Prohorenko, jotka olivat entuudestaan melko tuntemattomia ja nuoria näyttelijöitä.[2]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva julkaistiin vuonna 1959. Mosfilmin tuolloinen johtaja Vladimir Surin ei pitänyt elokuvasta, josta puuttui Neuvostoarmeijan sankarillisuus, joka sisälsi kuvauksia miestään pettävästä vaimosta ja tuohon aikaan epätyypilliseen tapaan tappoi tarinan sankarin. Tuolloin vaikutusvaltainen elokuvaohjaaja Sergei Gerasimov haukkui elokuvaa Pravdassa, vaikka hän ei ollut edes nähnyt sitä. Viralliset tahot pitivät elokuvaa jo alkujaan epäonnistuneena, ja sitä näytettiin vain rajallisesti suurten kaupunkien ulkopuolella, esimerkiksi kolhooseilla maaseudulla.[2]
Kylmäkiskoiseen suhtautumiseen tuli kuitenkin muutos. Komsomolskaja Pravdan päätoimittaja ja Hruštšovin vävy Aleksei Adžubei järjesti laajan kyselyn, jossa vastaajilta kysyttiin parasta heidän hiljattain näkemäänsä elokuvaa. Etenkin syrjäseuduilta Balladi sotilaasta sai runsaan enemmistön vastauksista. Yllättävä suosio tavallisen kansan keskuudessa sai viranomaiset muuttamaan asennettaan. Elokuvaa aiemmin haukkunut Gerasimov suostui lopulta katsomaan sen ja muutti kantaansa kokonaan. Elokuva näytettiin myös Hruštšoville, joka tykästyi siihen ja määräsi sen lähetettäväksi Cannesin elokuvajuhlille. Cannesissa vuonna 1960 se voitti erityispalkinnon. Myöhemmin elokuva sai myös Oscar- ja Bafta-ehdokkuudet.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ballad of a Soldier Criterion. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Robert Niemi: 100 Great War Movies: The Real History Behind the Films, s. 17–19. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1 (englanniksi)