Pelastustoiminta

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Pelastuslaitos)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksalainen ambulanssi ja pienempi ensiapulääkäriambulanssi hälytysvalot päällä.

Pelastustoiminta on jo tapahtuneen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen ja vammojen minimointia ja ensiapua vammoista paranemiseksi. Pelastustoimintaan kuuluvat viranomaisina poliisi, pelastuslaitos, sairaala ja ambulanssi. Onnettomuudet on luokiteltu. Suuronnettomuus on onnettomuus, jolla on laajoja uhkaavia tuhovaikutuksia. Luokitukset määrittelevät pelastusvälineistön valinnan ja laajuuden.

Pelastustoimi tarkoittaa toimialaa, johon kuuluu tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisy, väestönsuojelu ja ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaaminen ja pelastaminen. Suomessa sisäministeriö johtaa ja valvoo pelastustointa ja vastaa sen palvelukyvystä. Pelastustoimen tavoitteena on hyvä turvallisuuskulttuuri, onnettomuuksien vähentäminen ja vahinkojen rajoittaminen, nopea ja tehokas apu onnettomuuksissa ja poikkeusoloissa, väestönsuojeluvalmiuden ylläpitäminen ja hyvä yhteistyö eri viranomaisten välillä.[1]

Pelastustoiminnan kulku on seuraava. Onnettomuuspaikalta onnettomuudessa mukanaoleva tai ulkopuolinen silminnäkijä tekee hälytyksen. Yleensä hätäilmoitus tehdään hätäkeskukseen. Hätäkeskuksesta hälytys ohjataan asianomaisille pelastustoiminnan viranomaisille. Hälytyksen jälkeen pelastuslaitoksen yksikkö saapuu paikalle mahdollisimman nopeasti (hälytysajona). Itse paikalla tehdään nopea tilannearviointi ja päätetään tarvittavat toimenpiteet. Kun pelastustoiminnan kiireelliset toimenpiteet on tehty (toinen pelastusviranomainen voi myös tehdä ne samaan aikaan), onnettomuudesta tehdään pöytäkirja. Onnettomuudesta ilmoitetaan erilaisiin rekistereihin ja tilastoihin.

Tiedottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastustoimintaa liittyy myös tiedottaminen.

Vaaratiedottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanteissa, joissa väestön tulee tietää onnettomuudesta, käytetään vaaratiedottamista. Tätä varten annetaan sireeneistä ulkoa kuuluva yleinen vaaranmerkki, joka on aaltomuodoltaan nouseva ja laskiessaan lievästi ujeltava ääni, jonka pituus on yksi minuutti. vaara ohi -merkki on puolestaan nouseva, mutta sitten tasaisesti jatkuva minuutin pituinen sireenin ääni. Vaaran kokeilumerkki on seitsemän sekunnin mittainen yhden aallon nouseva ja laskeva sireenin ääni.

Vaaratiedottaminen kuuluu johtovastuussa olevalle viranomaiselle muun tiedottamisen osalta. Vaaratiedotteessa mainitaan, missä, mitä, milloin ja miten on tapahtunut sekä tiedotteen antaja. Vaaratiedotteen sisällöstä on vastuussa sen antanut viranomainen. Suomessa vaaratiedoite annetaan kansallisilla kielillä, ja hätäkeskuslaitos voi auttaa viranomaista esimerkiksi kääntämään tiedotteen myös ruotsiksi, mutta vastuu käännöksen sisällöstä on vastuuviranomaisen.

Oikeus vaaratiedotteen antamiseen on:

  • pelastusviranomaisilla
  • poliisilaitoksilla
  • rajavartioviranomaisilla
  • hätäkeskuslaitoksella
  • poliisihallituksella
  • poliisihallituksen alaisilla poliisin valtakunnallisilla yksiköillä
  • säteilyturvakeskuksilla
  • ilmatieteen laitoksella
  • liikennevirastolla
  • liikenteen turvallisuusvirastolla
  • elintarviketurvallisuusvirasto Eviralla
  • sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla, valviralla
  • lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksella, fimealla
  • jokaisella ministeriöllä

Vaaratiedotteita tyypillisimmin annetaan:

  • ihmisille vaarallisen henkilön, henkilöryhmän tai eläimen toiminnasta
  • poikkeuksellisen voimakkaasta myrskystä tai muusta nopeasti kehittyvästä sääilmiöstä
  • vaarallisiin aineisiin liittyvästä vakavasta onnettomuudesta
  • vaarallista savua ympäristöön levittävästä tulipalosta
  • liikenneonnettomuus, joka voi aiheuttaa vakavat ja laajat seuraukset
  • välitön terveysvaara, kuten vaarallinen elintarvike tai veden saastuminen
  • hätänumeroon 112 tai meripelastusnumeroon soittamisen estyminen
  • vakava ydinvoimaonnettomuus

Ensitiedote[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensitiedote on tiedote, joka annetaan joukkotiedutusvälineille. Sosiaali- ja terveystoimen alaan kuuluvista asioista ei anneta ensitiedotetta onnettomuuksissa. Jos onnettomuus koskee vain sosiaali- ja terveystointa, ei tapahtumasta ilmoiteta joukkotiedotusvälineille. Ensitiedotteessa kerrotaan, tapahtuma-aika, tapahtumapaikka, tapahtumalaji, hälytetyt yksiköt sekä lisätietoja antavan henkilön nimi ja puhelinnumero

Ensitiedotteessa ei kerrota tapahtuman syytä, koska ne ovat pelastustoimen, poliisin tai tutkintaviranomaisen selvitettävinä. Ensitiedotteessa ei kerrota loukkaantuneiden määrää eikä vammojen tyyppiä, koska niistä kertovat terveysviranomaiset. Ensitiedotteessa ei kerrota kuolleiden määrää, koska sen ilmoittaa poliisi. Ensitiedotteessa ei kerrota vain johonkin yksilöön kohdistuvia tapahtumia, kuten sairauskohtausta, tapaturmaa tai itsemurhaa.

Onnettomuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöonnettomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loukkaantuneille annetaan välitön ensiapu, jotta henkilövahingot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Kysymys on usein minuuteista. Loukkaantuneet kuljetetaan ambulanssilla sairaaloihin, ensiapuasemiin tai muihin terveydenhoitoa antaviin laitoksiin. Siellä vammoja voidaan diagnosoida tarkemmin ja antaa tarvittava hoito.

Tulipalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulipaloja on erilaisia, joita voi esimerkiksi olla: - rakennuspalot - liikennevälinepalot - maastopalot - kemikaalipalot jne

Palokunnilla on ennalta ohjeet kuinka toimitaan erilaisissa palotilanteissa. Esimerkiksi rakennuspaloissa pyritään selvittämään onko rakennuksessa henkiä vaarassa vai onko rakennus tyhjillään. Rakennus pyritään säästämään parhaan mukaan, mutta jos rakennus on ilmiliekeissä, ei ole välttämättä syytä ponnistella raskaasti vaan tärkeää on valvoa, ettei palo laajene maastoon tai toisiin rakennuksiin. Rakennuspalot (kuten maastopalotkin) saattavat vaatia useiden palokuntien yhteistyötä palopaikalla, koska veden kulutus on suuri. Myös miehistöä tarvitaan paljon. Tilannetta johtaa päivystävä pelastusviranomainen, joka on yleensä palomestari, tai muu päällystöhenkilö.

Vedestä pelastaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vedestä pelastamista on ainakin kahdenlaista: pintapelastus, sekä pelastussukellus. Pintapelastus kuuluu jokaiselle ensimmäisen lähdön palokunnalle (lähtöaika enintään 5 minuuttia). Pintapelastuksella tarkoitetaan uhrin pelastamista suoraan pinnalta tai välittömästi pinnan alta. Pintapelastuksessa on käytössä omat puvut, sekä apuvälineenä pintapelastuslauta. Pelastussukellus astuu kuvaan, jos /kun uhri on jo vajonnut pinnan alle, jolloin tehtävä ei enää ole pintapelastusta. Pelastussukeltajat ovat ainakin vakinaisissa palokunnissa, sekä myös joissakin VPK:issa ja PVPK:issa. Jos uhria ei löydy sukelluksessakaan, aloitetaan poliisin toimesta ns. naaraaminen, eli veneestä pudotetaan lankoja, joiden päässä on koukkuja ja lopulta uhri tarttuu kiinni koukkuun ja hänet saatetaan löytää.

Liikenneonnettomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maantieliikenteessä tapahtuvat onnettomuuksien pelastus kulkee seuraavasti: varoita, pelasta, jälkihoida. Hätäpuhelu ohjautuu alueen hätäkeskukseen, joka määrittää avun tarpeen ja suorittaa hälytyksen eri viranomaisille. Tieliikenneonnettomuudet voidaan jakaa seuraavasti: 1. Muu tieliikenneonnettomuus, tai -onnettomuuden uhka 2. Peltikolari (vain poliisi) 3. Tieliikenneonnettomuus, pieni 4. Tieliikenneonnettomuus, keskisuuri 5. Tieliikenneonnettomuus, suuri

Hätäkeskus hälyttää peltikolareihin yleensä ainoastaan poliisin. Jos onnettomuudessa on henkilövahinkoja tms. lähtee hälytykseen myös aluepelastuslaitoksen lähin palokunta. Näin menetellään pienissä, keskisuurissa ja isoissa. Sairaankuljetus tulee myös samoihin tilanteisiin. Jos potilaita on onnettomuudessa enemmän kuin yksi, lähetetään kohteeseen tarvittu määrä ambulansseja. Sama pätee myös palokunnan puolella: mikäli on kyseessä isompi onnettomuus, hälytetään kohteeseen myös apuvoimia naapuri palokunnista. Palokunta suorittaa kohteessa ajoneuvon syttymiseneston, liikenteenvaroituksen (mikäli poliisi ei ole kohteessa), avustaa sairaankuljetusta, irrottaa mahdollisen kiinni jääneen potilaan, sekä mahdollisissa palotilanteissa suorittaa sammutuksen.

On olemassa vielä mm: vesi-, maasto-, raideliikenne- ja ilmailuliikenneonnettomuuksia, sekä onnettomuus vaaroja (esimerkiksi ilmailuliikenneonnettomuus vaara pieni,keskisuuri,suuri)

Pelastustoiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastustoimen tehtävät kuuluivat aiemmin yksittäisille kunnille, mutta vuonna 2004 ne siirrettiin 22 alueellisen pelastuslaitoksen tehtäviksi. Manner-Suomen 22 aluepelastuslaitoksesta kaksi on maakunnallisesti johdettuja ja muut johtokunnan, yhden pelastusalueen kaupungeista johtamia. Pelastustoimen alueet ovat seuraavat:

  1. Helsingin kaupungin pelastuslaitos, Helsingin kaupunki
  2. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Espoon kaupunki
  3. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Vantaan kaupunki
  4. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Porvoon kaupunki
  5. Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Turun kaupunki
  6. Kanta-Hämeen pelastuslaitos, Hämeenlinnan kaupunki
  7. Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Päijät-Hämeen liitto
  8. Kymenlaakson pelastuslaitos, Kotkan kaupunki
  9. Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Lappeenrannan kaupunki
  10. Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin kaupunki
  11. Keski-Suomen pelastuslaitos, Jyväskylän kaupunki
  12. Pirkanmaan pelastuslaitos, Tampereen kaupunki
  13. Satakunnan pelastuslaitos, Porin kaupunki
  14. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos, Seinäjoen kaupunki
  15. Pohjanmaan pelastuslaitos, Vaasan kaupunki
  16. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun pelastuslaitos, Kokkolan kaupunki
  17. Pohjois-Savon pelastuslaitos, Kuopion kaupunki
  18. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, Joensuun kaupunki
  19. Jokilaaksojen pelastuslaitos, Ylivieskan kaupunki
  20. Kainuun pelastuslaitos, Kajaanin kaupunki
  21. Oulu-Koillismaan pelastuslaitos, Oulun kaupunki
  22. Lapin pelastuslaitos, Lapin liitto

Pelastuslaitokset toimivat pääasiassa liikelaitoksina alueensa suurimman kunnan hallinnon alaisuudessa, poikkeuksena Päijät-Häme ja Lappi, joiden pelastuslaitoksia ylläpitää kyseisen maakunnan liitto.

Pelastusmuodostelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri kokoisissa onnettomuuksissa muodotetetaan eri kokoisia pelastusmuodostelmia.

Pelastusryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastusryhmässä on ryhmänjohtaja sekä vähintään kolme, mutta enintään seitsemän muuta henkilöä. Pelastusryhmällä on kalustonaan riittävä määrä ajoneuvoja kalustoineen. Pelastusryhmää johtaa yleensä aluepelastuslaitoksen paloesimies tai sopimuspalokunnan yksikön esimies.

Pelastusjoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastusjoukkueessa on joukkueenjohtaja ja vähintään kaksi, mutta enintään viisi pelastusryhmää. Pelastusjoukkuetta johtaa yleensä pelastuslaitoksen päivystävä palomestari. Pelastusjoukkue kykenee yleensä hoitamaan päivittäisiä kerrostalon huoneistotulipaloja, pientalopalo ja keskisuuri liikenneonnettomuus.

Pelastuskomppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastuskomppaniassa on komppanian johtaja, pelastuskomppanian esikunta sekä vähintään kaksi, mutta enintäåän viisi pelastusjoukkuetta. Pelastuskomppaniaa johtaa aluepelastuslaitoksen päällystöviranhaltija, kuten päivystävä palomstari tai päivystävä päällikkö. Pelastuskomppaniaa varten onnettomuuspaikalle tai sen välittömään läheisyyteen perustetaan pelastuskomppanian esikunta, PelKE tai toiminta-alueen johtoelin, TOJE, jota johtaa Pelastuskomppanian johtaja, PKoJ. Pelastuskomppanin esikunta ylläpitää tilannekuvaa, vastaa operaation hallinnasta ja voimavaroista vastaavista henkilöistä. Pelastuskomppanian esikunta vastaa myös tiedottamisesta.

Pelastuskomppanian vastuualue voidaan jakaa alueellisesti pelastusjoukkueiden alueisiin, joita on aikaisemmin kutsuttu kaistoiksi, tai toiminnallisesti. Pelastuskomppanian esikunnassa ovat edustettuina yhteistoimintaviranomaiset, joita voi olla mm. poliisi, ensihoido ja sosiaalitoimi.

Pelastusyhtymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastusyhtymässä on yhtymän johtaja, pelastusyhtymän esikunta ja vähintään kaksi pelastuskomppaniaa tukimuodostelmineen. [2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Finlex. Pelastuslaki 13.6.2003/468
  2. Ruuska, Rami: ”Suuronnettomuusjohtaminen”, Suuronnettomuusopas, s. 160. toimittaneet Maaret Castrén, Simo Ekman, Rami Ruuska ja Tom Silvast. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2015. ISBN 978-951-656-437-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]