Siirry sisältöön

Päijät-Hämeen liitto

Wikipediasta
Päijät-Hämeen liitto
Tyyppi kuntayhtymä
Toimiala aluekehitys ja maakuntakaavoitus
Päämaja Lahti
Toiminta-alue Päijät-Hämeen maakunta
vt. maakuntajohtaja Juha Hertsi (9/2025-)[1]
Päätöksentekoelin Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto
Aiheesta muualla
Sivusto

Päijät-Hämeen liitto on Päijät-Hämeen maakunnan kymmenen kunnan muodostama maakunnan liitto.[2][3] Päijät-Hämeen liitto on alueensa merkittävin edunvalvoja ja sillä on kaksi lakisääteistä päätehtävää: alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus.

Päijät-Hämeen liitto on maakunnan aluekehityksen johtava viranomainen ja vastaa lakisääteisesti muun muassa maakuntakaavasta. Tehtäviä ohjaavat muun muassa kuntalaki ja alueidenkäyttölaki.

Toimialaan kuuluu myös erilaiset vapaaehtoiset tehtävät. Liittoa johtaa maakuntavaltuusto ja maakuntahallitus, jonka apuna toimii liiton toimisto maakuntajohtajan johdolla.

Päijät-Hämeen liittoon kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.[2]

  1. Päijät-Hämeen uusi maakuntajohtaja aloitti työnsä – kuntakierros tulossa Etelä-Suomen Sanomat, ess.fi. 2.8.2021. Viitattu 18.8.2022.
  2. a b Päijät-Hämeen liitto Päijät-Hämeen liitto, paijat-hame.fi. Viitattu 9.5.2021.
  3. Maakuntien liitot (Vuonna 2020 voimassa olleen maakuntajaon mukaan Suomessa oli 18 maakuntien liittoa, jonka lisäksi on erityisasemassa oleva Ahvenanmaa) Kuntaliitto, kuntaliitto.fi. Viitattu 9.5.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]