Etelä-Pohjanmaan liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Pohjanmaan liitto
Tyyppi Kuntayhtymä
Toimiala Aluekehitys
Päämaja Seinäjoki
Toiminta-alue Etelä-Pohjanmaan maakunta
Maakuntajohtaja Asko Peltola
Aiheesta muualla
Sivusto

Etelä-Pohjanmaan liitto on lakisääteinen maakunnallinen kuntayhtymä. Etelä-Pohjanmaan liitto vastaa aluekehitysviranomaisena Etelä-Pohjanmaan maakunnan strategisesta kehittämisestä ja suunnittelusta. Etelä-Pohjanmaan liiton suunnittelu- ja kehittämisjärjestelmä perustuu alueiden kehittämistä ja alueiden käyttöä koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi liiton toimintaa ja tehtäviä ohjaa 1.1.2001 voimaan tullut perussopimus. Liiton muodostamaan kuntayhtymään kuuluu 17 jäsenkuntaa, jotka muodostavat Etelä-Pohjanmaan maakunnan.

Etelä-Pohjanmaan liitto on yksi Suomen yhteensä 18 maakunnan liitosta.[1]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Pohjanmaan liiton perussopimuksen mukaisia toimielimiä ovat maakuntapäivät, maakuntavaltuusto, maakuntahallitus, tarkastuslautakunta, kulttuurilautakunta ja Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä. Maakuntapäivät pidetään joka neljäs vuosi kunnallisvaalien jälkeisenä vuonna vuoden alkupuolella. Maakuntapäivillä valitaan neljäksi vuodeksi maakuntavaltuusto, joka käyttää kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa.

Etelä-Pohjanmaan liittoa johtaa maakuntajohtaja. Maakuntajohtajana on 1.9.2006 alkaen toiminut maatalous- ja metsätieteiden tohtori Asko Peltola.

Johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maakuntaliiton puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maakuntavaltuuston puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maakuntahallituksen puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maakuntajohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Pohjanmaan liitto toteuttaa toimielintensä päätösten mukaisesti maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja maakuntasuunnitelman ja maakuntakaavan mukaisia tehtäviä, aluepoliittisessa lainsäädännössä tarkoitettuja maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja sen toteuttamissuunnitelman mukaisia tehtäviä sekä maakunnan kansainvälistämistä, muulla lainsäädännöllä maakunnan liitolle määrättyjä tehtäviä ja maakunnan edunvalvontaa sekä jäsenkuntien liitolle antamia kulttuuri-, koulutus- ja kunta-asioihin liittyviä tehtäviä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maakuntien liitot (Vuonna 2020 voimassa olleen maakuntajaon mukaan Suomessa oli 18 maakuntien liittoa, jonka lisäksi on erityisasemassa oleva Ahvenanmaa) Kuntaliitto, kuntaliitto.fi. Viitattu 11.2.2020.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.