Papin rintakilpi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keraaminen ylipapin rintakilven kopio

Papin rintakilpi (hepreaksi: חֹשֶׁן ẖošen) oli pyhä rintakilpi, jota israelilaisten ylipappi käytti 2. Mooseksen kirjan mukaan. Raamatun mukaan rintakilpeä kutsutaan joskus tuomion rintakilveksi, koska urim ja tummim oli sijoitettu siihen. Näitä kiviä käytettiin toisinaan määrittämään Jumalan tahtoa tietyssä tilanteessa (ks. 2. Moos. 28:30). Näiden kivien käyttäminen ei aina määrittänyt Jumalan tahtoa (katso 1. Sam. 28:6).[1]


Heprealainen Raamattu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva papin rintakilvestä

2. Mooseksen kirjan kuvauksen mukaan tämä rintakilpi oli kiinnitetty kasukkaan kultaketjuilla/nuorilla kasukan olkaimien kultarenkaisiin, ja kasukan vyön kultarenkaisiin sinisellä nauhalla.[2] Raamatun kuvauksessa todetaan, että rintakilpi tuli myös olla valmistettu samasta materiaalista kuin kasukka - kolmella värillä kirjotusta värjätystä villasta ja pellavasta - ja sen tuli olla ⅓ kyynärää potenssiin kaksi kooltaan, kaksi kerrosta paksu kappale, jossa oli neljässä rivissä kolme kaiverrettu jalokiveä upotettuna kultakehyksiin, yksi kehys kullekin kivelle. Kuvauksessa todetaan, että neliönmuotoinen rintakilpi tuli muodostaa yhdestä suorakaiteen muotoisesta palasta kangasta - ⅓ kyynärää kertaa ⅔ kyynärää - taitettuna niin, että se muodosti pussin, joka sisältäisi urimin ja tummimin.

Heprean termi rintakilvelle, חֹשֶׁן(ḥōšen), näyttää tulevan sen ulkonäöstä, ja on luultavasti peräisin samasta lähteestä kuin arabian حسن (ḥasuna), joka tarkoittaa "olla kaunis".lähde? 1800-luvun saksalainen raamatun tutkija August Dillmann uskoi, että se olisi todennäköisesti peräisin heprean sanasta חֹצֶן(ḥōṣen), joka tarkoittaa "käännä", liittyen sen toimintaan.[3]

Talmudin mukaan Hoshenin käyttö sovitti virheiden synnin tuomiossa Israelin lasten osalta.[4][5]

Jalokivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijan näkemys juutalaisesta ylipapista käyttämässä hoshenia muinaisessa Juudassa.

Rintakilven kaksitoista jalokiveä oli kukin, Raamatun kuvauksen mukaan, tehtävä erityisistä mineraaleista, yksikään niistä ei ollut samanlainen kuin toinen, ja kukin niistä edusti tiettyä heimoa, jonka nimi oli kaiverrettava kiveen. Rabbiinisen tradition mukaan kahdentoista heimon nimet kaiverrettiin kiviin jollain, mitä kutsutaan hepreaksi nimellä שמיר = shamir, joka Rashin mukaan oli pieni, harvinainen eläin ja joka saattoi leikata kovimpien pintojen läpi,[6] mutta Rabbi David Kimhin and Rabbi Jonah ibn Janahin mukaan, kyse oli kivestä, joka oli vahvempaa kuin rauta (mahdollisesti korundi).[7][8] Sanalla on vastine kreikan kielessä, σμήρις (smeris).[9]

Klassisessa rabbiinisessa kirjallisuudessa on eri näkemyksiä, mitä tulee nimien järjestykseen; Jerusalem Targum, esimerkiksi, väitti, että nimet esiintyvät siinä järjestyksessä, missä ne olivat syntyneet. Maimonides kuvaa neljään riviin järjestettyjä jalokiviä sanoen, että ensimmäiseen Rubenille kuuluvaan kiveen oli kaiverrettu myös Abrahamin, Iisakin and Jaakobin nimet, kun taas viimeiseen Benjaminille kuuluvaan kiveen oli myös kaiverrettu sanat Jumalan heimot;[10] kabbalistiset kirjoittajat, kuten Hezekiah ben Manoah and Bahya ben Asher väittivät, että vain kuusi kirjainta jokaisesta nimestä oli esillä jokaisessa kivessä, yhdessä muutamien kirjainten kanssa nimistä Abraham, Iisak, tai Jaakob, tai fraasista [nämä ovat] Jeshurunin heimot, niin että oli yhteensä 72 kirjainta kaikkiaan (72 on hyvin merkittävä numero kabbalistisessa ajattelussa).

Oli myös eri järjestys nimille kahdessa "onyksi" kivessä, joita ylipappi kantoi harteillaan. Yhden mielipiteen mukaan kahdentoista heimon nimet oli järjestetty ryhmiin äitiensä mukaan: Lean kuusi poikaa yksi toisensa jälkeen toisessa kivessä, Juuda ensimmäisenä tässä listassa, mitä seurasivat Raakelin pojat niin, että jalkavaimojen pojat oli sijoitettu Raakelin kahden pojan väliin.[11]

Valitettavasti mineraalien heprealaiset nimet, jotka löytyvät masoreettisesta tekstistä, eivät ole selviä, ja vaikka niiden kreikkalaiset nimet Septuaginta-käännöksessä ovat selvempiä, jotkut tutkijat uskovat, että tähän ei voi täysin uskoa, koska rintakilpi lakkasi olemasta käytössä siihen mennessä, kun Septuaginta-käännös luotiin, ja useat eri jalokivien kreikkalaiset nimet ovat muuttaneet merkitystä klassisen aikakauden ja modernien aikojen välillä. Kuitenkin, vaikka klassinen rabbiininen kirjallisuus väittää, että nimet kaiverrettiin käyttäen Shamir-matoa, koska taltan eikä maalin eikä musteen saanut kuluttaa niitä,[12][13] naturalistisempi lähestysmistapa sanoo, että jalokivillä on täytynyt olla verrattain matala kovuus, jotta niitä olisi voinut kaivertaa, ja siten tämä antaa pääasiallisen vihjeen mineraalien tunnistamiseen. Jotkut ehdottavat, että kivet kaiverrettiin smirgelillä, jolla on samanlainen ominaisuus kuin timantilla, jota käytetään leikkaamaan muita kiviä ja jota kutsuttiin kreikan kielellä sanalla σμήρις (smeris).

Kivien symbolisen merkityksen selittäminen tuotti paljon sekä juutalaista että kristillistä kirjallisuutta, ja oli perusasiaa jalokiviseppien perinteessä ja jalokiviopin kirjoissa.

Jalokivet ovat seuraavat (ensimmäinen kivi jokaisessa rivissä on luultavasti oikean käden puolella, koska hepreassa on oikealta vasemmalle kirjoitus):

Ensimmäinen rivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Odem (אֹדֶם, masoreettisessa tekstissä) / Sardios (Septuaginta-käännöksessä) - molemmat nimet tarkoittavat punaista (Odem sukua Adamille), ja viittaa luultavasti "sardiin", hyvin yleiseen kiveen klassisissa kulttuureissa. Kaikki kirjailijat ovat sitä mieltä, että tämä kivi oli punainen.[14] Asiaankuuluvalla kunnioituksella Septuaginta-käännöstä kohtaan, odem saattaisi viitata myös karneoliin, joka oli lihanvärinen, tai jaspikseen, joka oli yleensä syvän verenpunainen, ja sitä pidettiin taikakaluna verenvuotoa vastaan, ja se oli yleinen ympäröivissä Egyptin, Babylonian ja Assyrian kansakunnissa. The Chinese Union Version -raamatunkäännös viittaa tämän kiven olevan rubiini.
  • Pit'dah (פִּטְדָה = masoreettisessa tekstissä) / Topazios (Septuaginta-käännöksessä) - huolimatta Septuaginta-käännöksen ehdotuksesta, että se oli topaasi, topaasi hädin tuskin tunnettin siihen aikaan, kun 2. Mooseksen kirja kirjoitettiin (sekä perinteisen että kriittisten tutkijoiden ajoituksen mukaan); klassisella ajalla topazios viittasi Topazos-saareen, jolla tiettyä keltaista mineraalia louhittiin (topazios tarkoittaa etsimistä, viitaten vaikeuteen löytää saari). Muut ehdottavat, että topaz oli vain peridootti, vaaleanvihreä puolijalokivi, jota pääasiassa löydettiin muinaisessa maailmassa Topazos-saarelta yhtä hyvin kuin St. Johnin saarelta (Zabargad) Egyptin Punaiselta mereltä. Sanan pit'dah tutkijat ovat ajatelleet olevan yhteydessä assyrian sanaan hipindu, joka viittaa johonkin, joka välähti (oletettavasti tarkoittaen kimmelsi), ja siten kyseinen jalokivi sopisi krysoliitin kuvaukseen, joka on läpinäkyvä vihertävän keltainen mineraali, yleinen kautta Lähi-Idän, ja sitä on erityisesti löydetty tietyltä Punaisen meren saarelta, joka oli Egyptin Faaraon valvonnassa.
  • Bareḳet (בָּרֶקֶת = masoreettisessa tekstissä) / Smaragdos (Septuaginta-käännöksessä) - Bareketh tarkoittaa etymologisesti ‘välähtelevää salamaa’, hohtavaa tai loistavaa. Smaragdos on sukua smaragdille, ja tarkoittaa kirjaimellisesti vihreää kiveä, mutta on "väärä ystävä", koska kreikan kielen termi voisi sopia moniin eri vihreisiin jalokiviin, eikä vain erityisesti smaragdiin. Sanaa smaragdos käytettiin usein Kreikan kirjallisuudessa viittaamaan intensiivisen kirkkaisiin kristalleihin, joita löydettiin pylväsmuodostelmista. Smaragdia tiukemmassa modernissa tulkinnassa vihreänä beryllinä on olemassa paikallisesti Egyptissä. Smaragdista kaiverrettuja esineitä tunnetaan niin varhaiselta ajalta kuin 12. dynastian ajalta, 1900 eKr., pronssikaudelta. Mutta nämä smaragdit ovat summittaisia löytöjä, eikä niitä ole aktiivisesti kaivettu ennen Ptolemaioksen aikakautta. Kleopatra, viimeinen Ptolemaios, on kuuluisa rakkaudestaan egyptiläisiin smaragdeihin. Muita mineraaleja, jotka muistuttavat smaragdeja, ovat heliodori (ottaen huomioon, että Smaragdos oli vihreä) ja vuorikristalli (jättäen huomiotta smaragdin kirjaimellisen merkityksen, koska masoreettinen teksti ei näytä mainitsevan väriä); on paljon sanottavaa siitä, että smaragdos on jokin noista. Vaikka “smaragdi” on yleisin muoto, jota on käytetty kuvaamaan heprealaista sanaa, bareḳet, toisissa lähteissä (esim. Hesekielin kirjan jakeen 28:13 Septuaginta-käännös), sana bareḳet käännetään “onyksina.” Aquilas-käännynnäinen (Onkelos), arameankielisessä käännöksessään Pentateukista, kirjoittaa בָרקָן = barḳan, tälle sanalle. Midrash Rabban mukaan (Numbers Rabba 2:7), kivessä nimeltä bareḳet oli valkoisia, mustia ja punaisia suonia tai yhdensuuntaisia nauhoja kulkien sen läpi, vihjaten, että se on saattanut oikeastaan olla jonkinlainen akaatti tai onyksi. Tämä voi selittää, miksi joissakin ranskalaisissa käännöksissä tämä sana on käännetty akaatiksi. Eteläarabian murteella, jota puhuttiin Jemenissä keskiajalla, baḳarani (uskottu olevan rappiomuoto sanasta barḳan) oli poikkeuksellisen kaunis ja harvinainen onyksikivi, jota louhittiin Anis-vuorelta Jemenistä ja jonka yhdessä muunnelmassa oli punainen pinta, jonka läpi kulki valkoisia ja mustia suonia.{{#tag:ref|Pliny also mentions several varieties of onyx stone in his Natural History 37:90, and one stone, in particular, meets the description of the stone described here by Israel’s sages.[15] Symmachus, muinainen juutalainen kääntäjä, jonka käännös Pentateukista kreikaksi ilmestyi Origenin Hexaplassa, on myös kirjoittanut κεραύνιος (= onyksi) kivestä, joka tunnetaan hepreaksi nimellä bareḳet 2. Mooseksen kirjan jakeessa 28:17.{{#tag:ref|"Symmachus dissented and called the emerald by the name of onyx."[16]

Toinen rivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nofekh (נֹפֶךְ = masoreettisessa tekstissä) / Anthrax (Septuaginta-käännöksessä) - kun anthrax tarkoittaa yksinkertaisesti hiiltä (oletettavasti tässä viittaamassa palavan hiilen väriin), Vulgata-käännöksessä on tässä Carbunculus, viitaten granaattiin, joka oli punainen. Filon Alexandrialainen, kirjoittaessaan tästä kivestä, sanoo, että se oli punainen. Hän näyttää olevan samaa mieltä Josefuksen kanssa,[17] septuaginta-käännöksen kanssa, Jerusalem Targumin kanssa, joista viimeisin sanoo, että se on  כדכדנא, joka Saadia Gaonin selittämänä tarkoittaen karkandia, punaista muunnelmaa arvokkaasta kivestä. Nofekh näyttää olevan lainasana; se saattaa olla peräisin egyptiläisestä termistä m-f-k-t, viitaten malakiittiin tai turkoosiin, joista molemmat ovat vihertävän sinisiä; se voi sen sijaan olla peräisin termistä lupakku, joka esiintyy Amarna-kirjeissä, viitaten tuntemattoman väriseen mineraaliin, joka lähetettiin kunnianosoituksena Akhnatenille Askalonista. Klassisessa rabbiinisessa kirjallisuudessa on väittelyä siitä, oliko Nofekh punainen vai vihertävän sininen; Exodus Rabbah ja toinen Jerusalem Targum ovat sen kannalla, että Nofekh on punainen, kun taas Babylonian Targum ja ensimmäinen Jerusalem Targum ovat sillä kannalla, että Nofekh on vihreä.
  • Sapir (סַפִּיר = masoreettisessa tekstissä) / Sapphiros (Septuaginta-käännöksessä) - vaikka näyttää viittaavan safiiriin, safiiri oli olennaisesti tuntematon ennen Rooman imperiumin aikakautta ja sen käytön kreikkalaisissa teksteissä uskotaan olevan pelkkä käännös hepreasta. Kun se tuli tunnetummaksi, sitä käsiteltiin pelkästään hyasintin tai jasintin muotona. On todennäköisempää, että termi Sapir viittasi samanväriseen mineraaliin kuin safiiri, ja että nimi alkoi asteittain viitata viimeksi mainittuun mineraaliin, ottaen huomioon sen värin; tutkijoiden mukaan todennäköisin kandidaatti on lapislatsuli, kivi, jolla on syvä, merensininen väri ja jota lähetettiin usein lahjaksi Akhenatenille Babyloniasta. Teofrastos mainitsee sapphirus-kiven  olevan "pimeä" ja sillä olevan "patinan värin," sekä olevan "kullan täplittämä".[18] Ottaen tämän kaiken huomioon hänen kuvauksensa sopii lapislatsuliin.
  • Yahalom (יָהֳלֹם = masoreettisessa tekstissä) / Onychion (Septuaginta-käännöksessä) - joissain muissa kohdissa Septuaginta-käännöksessä on sen sijaan Beryllios, missä masoreettisessa tekstissä lukee Yahalom. Sana  Yahalom näyttää olevan yhteydessä heprean merkitykseen lyödä kovaa, mahdollisesti sanaan hallamish tarkoittaen piikiveä; hallamish yhdistetään assyrian sanaan elmeshu, viitaten arvokkaaseen kiveen, joka oli kova, ja mahdollisesti valkoinen, tai ainakin mitättömän värinen, ja josta kokonaiset  sormukset joskus tehtiin. Muutamat tutkijat ovat sanoneet, että Yahalom saattaa viitata timantteihin, kovuutensa puolesta, vaikka timanttien leikkaamistaitoa ei ollut vielä keksitty ennen klassista aikakautta. Vaikka Septuaginta-käännöksen Onychion on kreikan termi onyksille, onyksia ei louhittu ennen klassisen Kreikan kautta. Onyksi on peräisin kreikasta tarkoittaen sormenkynttä, pinkin valkoisen suonituksen vuoksi.[Note 1] Syyrian kielen Peshittassa 500- tai 600-luvulta (MS. B.21, Inferiore, Biblioteca Ambrosiana, Milano, Italia), sana, jota käytettiin kuvaamaan tätä kiveä, on ܢܩܥܬܐ = naq'atha,[19] sana, joka joskus translitteroidaan arabiaksi kuten sen lausuvat arameaksi pääasiassa arabiaa puhuvat kristityt. Bar-Ali, 800-luvun arabialainen kirjailija kumoaa kaksi mielipidettä tästä kivestä, naq'athasta, sanoen, yhden mielipiteen, jonka mukaan se on "hunajanvärinen" ja toisen, jonka mukaan se on "turkoosi, sininen kivi".[20] Joissakin Peshittan versioissa arameankielinen sana samalle kivelle on shabzez, ja se on käännetty "timantiksi". Tätä voi pitää nykypäivän ymmärryksenä tästä sanasta, vaikka muinaisina aikoina yahalom on saattanut tarkoittaa jotain muuta. Hyvin tunnetuista hunajanvärisistä jalokivistä me löydämme sitriinin ja hessoniitin  (molemmat Sri Lankasta), kun taas Afrikasta (Tansaniasta) löydämme zirkonin, äärimmäisen kirkkaan hunajanvärisen kiven. Espanjalais-juutalainen tutkija, Abraham ibn Ezra, sanoo, että yahalom oli valkoinen kivi.

Kolmas rivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lešem (לֶשֶׁם = masoreettisessa tekstissä) / Ligurios (Septuaginta-käännöksessä) - nämä nimet tässä näyttävät viittaavan paikkoihin - Leshem ja Liguria. Teofrastos mainitsee fossiloituneen mäntyresiinin, meripihkan, jota kutsutaan kreikaksi liggourrion or lyngurium,[21] kuten Dioskoridesillä ja Aëtiuksella.[22][Note 2] Kreikan antiikissa tämän kiven uskottiin olleen kovettunutta ilvesten virtsaa, ja sen nimi on pelkkä rappiomuoto sanoista lykos ouron, tarkoittaen valkeaa virtsaa, oletettavasti viitaten sen väriin.[24] Plinius (joka ei uskonut, että kivi oli olemassa) kuvasi Liguriosta, että sillä on tiettyjä sähköisiä ominaisuuksia, minkä joukko tutkijoita on tulkinnut viittaavan meripihkaan. Meripihka on yksi ensimmäisistä aineista, jolla on huomattu olleen sähköisiä ominaisuuksia (katso Thales); englannin kielen vartalo electric- on peräisin latinan sanasta meripihkalle (elektrum). Latinankielisessä Vulgata-käännöksessä nimi oli annettu sanana ligure, joka on ilmeisesti Flavius Josephuksen keksimä latinisaatio, jota on pidetty samana kuin lyngurium, mutta Luther käytti sanaa hyasintti (jasintti), ja renesanssin aikana usko lynguriumiin kuoli pois.[25][Note 3] Modernit tutkijat ovat taipuvaisia ajattelemaan, että kiven on täytynyt olla samanlainen kuin luonnollisen kullan kalpea väri (vastakkaisena värille, joka tunnetaan kultana); Midrash Rabba (Numbers Rabba 2:7) väittää, että tällä mineraalilla oli musta väri, ja on siellä nimetty כוחלין, tarkoittaen antimonia, joka tunnettiin stibiumina. Rabbi Saadia Gaon, ja muut keskiajan rabbiiniset kommentaattorit väittivät, että kivi itse oli onyksi (juutalaisarabiaksi: גזע = جَزَع ), vaikka Abraham ibn Ezra heittää epäilyksen Rabbi Saadian tradition virheettömyydestä.[26] Modernit englantilaiset käännökset käyttävät joko sanaa amber tai jacinth.[27]
  • Ševo (שְׁבוֹ = masoreettisessa tekstissä) / Achates (Septuaginta-käännöksessä) - Achates todellakin viittaa akaattiin, ja Ševo voi olla sukua assyrian termille Subu, tarkoittaen akaattia. Akaatit olivat yleisiä Egyptissä ja Assyriassa, ja niitä pidettiin vahvoina taikakaluina. Isidorus Sevillalainen listaa akaatin kuuluvan mustiin jalokiviin.[28] Midrash Rabba (Numbers 2:7) näyttää väittävän, että kyseinen jalokivi olisi ollut harmaa muunnelma. Sitä vastoin, Rabbi Saadia Gaonin (882-942 CE) juutalais-arabialaisessa käännöksessä Pentateukista, yhtä hyvin kuin keskiaikaisessa samarialais-arabialaisessa käännöksessä, kivi on käännetty sanalla سبج , tarkoittaen, obsidiaania.
  • Aḥlamah (אַחְלָמָה = masoreettisessa tekstissä) / Amethystos (Septuaginta-käännöksessä) - Amethystos viittaa ametistiin, purppuranväriseen mineraaliin, jonka uskottiin suojelevan alkoholista humaltumiselta (ametistin nimi viittaa tähän uskomukseen, ja kirjaimellisesti kääntyy ei päihdyttäväksi), ja sitä käytettiin yleisesti Egyptissä. Aḥlamah näyttää tulevan termistä, joka tarkoittaa vahvaa, vaikka se voi yhtä hyvin tulla sanasta Ahlamu, joka on paikka, josta ametisteja löydettiin; Babylonialaisessa Targumissa Aḥlamah käännetään termiksi, joka tarkoittaa vahvaa juotavaa, joka näyttää viittaavan uskomuksiin ametistista, mutta Jerusalem Targumissa se käännetään termiksi, joka tarkoittaa vasikan silmää. Midrash Rabba (Numbers Rabba 2:7) kuvatessaan kiven väriä sanoo: "[It is] similar to clear wine whose redness is not too strong."

Neljäs rivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taršīš (תַּרְשִׁישִׁ = masoreettisessa tekstissä) / Chrysolithos (Septuaginta-käännöksessä) - joissakin muissa kohdissa Septuaginta-käännöksessä on sen sijaan Anthrax (tarkoittaen hiiltä), kun masoreettisessa tekstissä lukee Tarshish. Taršīšin ovat tutkijat ajatelleen viittaavan Tarshishiin, viittauksena mineraalin päälähteeseen, joka oli Tarshish. Chrysolithos ei erityisesti viittaa krysoliittiin, joka nimettiin paljon myöhemmin, mutta se on adjektiivi, joka kääntyy kultakiveksi, joka ei tarkoita, että se oli kultainen tai että se sisälsi kultalaikkuja. Kultalaikuin se voisi viitata lapislatsuliin, mikä voisi sopia Targumin kuvaukseen jalokivestä, joka on merenvärinen. Kullanvärisenä materiaalina, jos se olisi läpikuultavaa, se voisi viitata topaasiin tai meripihkaan, ja koska Chrysolithos tuli tarkoittamaan nimenomaan topaasia  klassiselle aikakaudelle mennessä, jotkut tutkijat suosivat tätä kaikkein todennäköisimpänä käyttönä, vaikka olisi järkyttävää, jos rintakilvessä olisi kaksi eri läpikuultavaa keltaista jalokiveä niin lähellä toinen toistaan. Jos kyseessä on läpinäkymätön kullanvärinen materiaali, se voisi viitata jaspiksen tai serpentiinin keltaiseen muotoon, joita käytettiin yleisesti Egyptissä ja Babyloniassa. Asianlaita voi myös olla niin, että Septuaginta-käännös on erehtynyt ja että masoreettisen tekstinTaršīš on rappiomuoto sanasta Asshur (ne ovat samanlaisia, kun ne tavataan käyttäen heprealaisia aakkosia), viitaten Assyrian tyypilliseen tuontimineraaliin - piikiveen. 100-luvun juutalainen kääntäjä, Symmachus, kääntää tämän sanaksi yakinthos, tarkoittaen "jasintti," tai "hyasintti."[29] Tutkijoiden kesken on vähän varmuutta siitä, mikä näistä on todennäköisesti kyseinen jalokivi.
  • Šoham (שֹׁהַם = masoreettisessa tekstissä) / Beryllios (Septuaginta-käännöksessä) - joissakin muissa kohdissa Septuaginta-käännöksessä on sen sijaan Onychion,[Note 4] tai Smaragdos, tai fraasi purjosipulin vihreä kivi, kun masoreettisessa tekstissä lukee Šoham;[Note 5] Beryllios viittaa berylliin, mutta aikaisemmin meren sinivihreään väriin, Onychion viittaa onyksiin, ja Smaragdos kirjaimellisesti tarkoittaa vihreää kiveä ja viittaa kirkkaaseen pylväskristalliin (joko berylli tai vuorikristalli). Onyksi on läpinäkymätön kivi, kun Smaragdos on läpikuultava, ja berylli on samea, ja kaikkia näitä esiintyy useissa väreissä. Šoham voisi olla peräisin assyrian sanasta Samtu, joka tarkoitta tummaa tai sameaa; se voisi olla peräisin arabian sanasta, joka tarkoittaa kalpeaa, missä tapauksessa se sopii enemmän onyksiin ja tiettyihin beryllin muotoihin, paitsi smaragdiin, heliodoriin, ollen se beryllin muoto, joka sopii purjosipulinvihreä-kuvaukseen; se voisi olla peräisin arabian sanasta musahham, joka tarkoittaa raitaista kangasta, ja siten todellakin kuvaten jotain sellaista kuin onyksi; tai se voisi olla paikannimi, esimerkiksi Jemenissä on paikka nimeltä Soheim. Juutalainen traditio yleensä suosii purjosipulinvihreää berylliä (heliodoria) sanan Šoham todennäköisenä merkityksenä, vaikka tutkijat ajattelevat, että se on todennäköisemmin malakiitti, joka voi olla tarpeeksi vihreä tullakseen verratuksi sanaan Smaragdos ja meren sinivihreä väri (sanan beryllios alkuperäinen merkitys), on tarpeeksi samea tullakseen verratuksi beryllin sameaan muotoon, ja se on tarpeeksi raitainen ja läpinäkymätön sekoitettavaksi erääseen onyksin muotoon. Epifanioksen teoksen Treatise on the Twelve Stones (Epiphanius de Gemmis) mukaan berylli oli “valkoinen kuin pilvi”.[Note 6] Tutkijat viittaavat siihen, että syyriankielinen muoto sanasta on berūlā ja/tai belūra, jälkimmäinen ilmeisesti palautuu pahlevin muotoon (vanha persialainen kieli), ja kaikki vuorostaan sanskriitin sanaan वैडूर्य = vaiḍūrya (Pali: veḷuriyaṁ), jalokivi, jota englanniksi kutsutaan "kissansilmäksi, berylliksi",[30] joka on kalsedonikvartsin muunnelma ja jolla on kissansilmää muistuttava kiilto leikattuna.
  • Yašfeh (יָשְׁפֵה = masoreettisessa tekstissä) / Iaspis (Septuaginta-käännöksessä) - viitaten Septuaginta-käännökseen ja Josephukseen,[Note 7] tutkijat epäilevät, että Yasepheh saattaa olla alkuperäinen lukutapa. Vaikka Yasepheh ja Iaspis ovat sukua jaspikselle, niillä ei ole aivan sama merkitys; kun jaspis on yleensä punainen mineraali, jota kreikkalaiset kutsuvat nimellä Iaspis, joka oli yleensä voimakkaan vihreä (jaspiksen kaikkein kallein muoto), ja tutkijat ajattelevat, että tämä on todennäköisimmin se väri, mihin sanalla Yasepheh viitataan; termin monitulkintaisuus on läsnä Targumeissa, missä jalokivi on tunnistettu vaihtelevasti rubiiniksi (joka on punainen),  hyasintiksi (joka on keltainen), tai smaragdiksi (joka on vihreä). Babylonialaisessa Talmudissa[31] yhden mielipiteen mukaan jalokivi oli sama kadkhod,[32] kivi, jonka Bar-Ali kuvasi olevan al-karkahan = الكركھن (Baghdadin onyksi): “a kind of gemstone from which they cut [smaller] stones for setting in ouches.”[33] Rabbi Saadia Gaon, kuitenkin, juutalais-arabian käännöksessään Jesajasta,[34] kääntää kadkhodin sanalla karkand, joka on arvokkaan kiven punainen muunnos. Josephus, lainaten yhtä Septuaginta-käännöksen versiota, sanoo, että se oli berylli.[35] Midrash Rabba (Numbers Rabba 2:7) sanoo, että kivi oli vaihtelevan värinen, tarkoittaen, että Yašfehista saattoi löytää kaikki värit yhdistettynä.

12 jalokiveä Uudessa testamentissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden testamentin Ilmestyskirjassa on kuvaus kaupungin muurista, jossa jokainen kivikerros muurissa on tehty eri materiaalista; alkuperäistekstissä kerrokset on annettu koineen kreikaksi seuraavasti: iaspis, sapphiros, chalcedon, smaragdos, sardonyx, sardion, chrysolithos, beryllos, topazion, chrysoprason, yacinthos, amethystos.[36] Tämä luettelo näyttää pohjautuvan Septuaginta-käännöksen versioon rintakilven jalokiviluettelosta – jos rintakilven ylempää puoliskoa käännettäisiin 180 astetta, ja pohjapuolisko käännettäisiin ylösalaisin niin, että Onchion vaihtaisi paikkaa Topazionin kanssa, luetteloista tulisi erittäin samanlaiset; luetteloissa on vain neljä eroavaisuutta:

  • Onchion (kirjaimellisesti onyksi) on muuttunut sardonyksiksi (punainen onyksi)
  • Anthrax on muuttunut Chalcedon:ksi (kirjaimellisesti tarkoittaen kalkedonia, jonka punainen muunnos on yleisin). Anthrax tarkoittaa kirjaimellisesti hiiltä, tarkoittaen oletettavasti palavan hiilen punaista väriä.
  • Ligurios on muuttunut Chrysoprason:ksi. Tutkijat epäilevät, että Ligurios oli vaalean kellertävä mineraali, ja vaikka Chrysoprase viittaa nyt tiettyyn jalokiveen – krysopraasiin – joka on yleensä väriltään omenanvihreä, aikaisemmin se viittasi kellertävän purjonvihreisiin jalokiviin, sellaisiin kuin  peridootti; Chrysoprase tarkoittaa kirjaimellisesti kultaista purjoa.
  • Achates (akaatti) on korvattu Yacinthos:lla (jasintti). Klassisen rabbiinisen kirjallisuuden mukaan tämä tietty akaatti oli taivaan sininen väriltään, ja vaikka jasintti viittaa nyt punaiseksi värjättyyn kirkkaaseen jalokiveen – jasinttiin – näin ei ollut siihen aikaan, kun Ilmestyskirja kirjoitettiin, ja tuohon aikaan jasintti näyttää viitanneen sinertävään jalokiveen; Plinius kuvaa jasinttia sameaksi ja sinertäväksi ametistiksi, kun taas Solinus kuvaa sitä kirkkaan siniseksi värjätyksi jalokiveksi – moderniksi safiiriksi.

Kaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Se, onko mitään kaavaa jalokivien valinnalle, riippuu niiden ominaisuuksista. Ottaen huomioon, mitä mieltä enemmistö tutkijoista on jalokivien ominaisuuksista, ja mitä ilmenee Ilmestyskirjasta, että Onyx neljännen rivin lopussa oli Sardonyx, on neljä väriä – punainen, vihreä, keltainen ja sininen. Jokaista niistä edustaa kirkas jalokivi (punainen – granaatti, vihreä – heliodori, keltainen - krysoliitti, sininen – ametisti), läpinäkymätön jalokivi (punainen - karneoli/punainen jaspis, vihreä – vihreä jaspis, keltainen – keltainen jaspis/keltainen serpentiini, sininen - lapislatsuli), ja raidallinen jalokivi (punainen – sardonyksi, vihreä – malakiitti, keltainen – vaalean kultainen akaatti, sininen – taivaansininen akaatti). Neljä väriä punainen, vihreä, keltainen ja sininen, ovat neljä ensimmäistä väriä (paitsi musta ja valkoinen), jotka kielet erottavat, ja ovat erotettuja kaikissa kulttuureissa, joissa on vähintään kuusi eri väriä (kaksi lisäväriä ovat musta ja valkoinen).[37] Nämä värit vastaavat karkeasti herkkiä verkkokalvon hermosolmun soluja. Verkkokalvon hermosolmu prosessoi väriä sijoittamalla sen sinisestä keltaiselle alueelle, ja erikseen sijoittamalla sen punaisesta vihreälle alueelle.


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jewish Encyclopedia
  2. Neusner & Sonn (1999), s. 156.
  3. Cheyne & Black (1899). Di. rejects the probable derivation from the root ḥasuna, 'to be beautiful,' and would prefer to connect it with חֹצֶן‬, sinus or 'fold' in which something is carried; cp. Ewald, Alterth. 390.
  4. 2. Mooseksen kirja 28:15–19.
  5. B. Zevachim 88b.
  6. Sifrey ṭrey ʻaṡar mefurashim, ed. Joseph Johlson, Karlsruhe 1827, s.v. Rashi on Zechariah 7:12 (Hebrew), p. 174b
  7. David Kimhi, Sefer HaShorashim (Michlol, part ii), Venice 1547 (Hebrew), on Zechariah 7:12 p. 426-427
  8. Yonah ibn Ǧanāḥ, Sefer Shorashim (Book of Roots), ed. Dr. A. Berliner, Berlin 1896, s.v. שמר (Hebrew), who explains the word by its Judeo-Arabic name, מאס, meaning, "diamond."
  9. Babylonian Talmud, Gittin 68a; cf. Pliny the Elder, Natural History 36:54 (36:51).
  10. Mishne Torah (Code of Jewish Law), Hil. Kelei Ha-Mikdash,9:7.
  11. Babylonian Talmud, Sotah 36a-b.
  12. Babylonian Talmud, Gittin 68a
  13. Babylonian Talmud, Sotah 48b
  14. cf. Bar-Bahalul, 1886, vol. ii, p. 1313
  15. Faris, 1938, s.v. baqarani.
  16. s.v. Exodus 28:17, based on Jerome's testimony in Epist. LXIV ad Fabiolam, 16.
  17. Josephus, Antiquities of the Jews, iii. vii § 5
  18. Eichholz, 1965. s.=65, 71.
  19. The Old Testament in Syriac (According to the Peshitta Version), Part I, Leiden E.J. Brill 1977, p. 183.
  20. Gottheil 1908. s. 95
  21. Eichholz, 1965, s. 68–69.
  22. Dioscorides, Materia Medica 2:100
  23. Aëtius of Amida, Sixteen Books on Medicine (Aetii Medici Graeci Contractae ex Veteribus Medicinae Sermones XVI), 2.34
  24. Walton, 2001, s. 364–365.
  25. Walton, 2001, s. 371, 375–378.
  26. Abraham ibn Ezra, Commentary on the Penteuch, Genesis 2:11.
  27. Walton, 2001, s. 371.
  28. Isidore of Seville, The Etymologies of Isidore of Seville (ch. XVI on Stones and Metals), ed. Barney, Lewis, Beach & Berghof, Cambridge University Press 2006, p. 325.
  29. Field, 1875, s.v. Exo. 28:20.
  30. Blake, de Vis, 1934.
  31. Baba Bathra 75a.
  32. q.v. Isaiah 54:12
  33. Gottheil, 1908, s. 367.
  34. Isaiah 54:12
  35. Josephus, Antiquities of the Jews, iii.vii § 5
  36. Johanneksen ilmestys 21:19–20 (Nestle-Aland edition)
  37. Berlin & Kay, 1969.

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Oxford English Dictionary, Webster's New International Dictionary (Second Edition), and The American Heritage Dictionary of the English Language (College Edition) state that "onyx" derives from the Greek term, "onux," meaning "(finger-)nail," "claw" or onyx-stone. The connection between "nail" or "claw" and the stone is that the onyx stone is usually found with a vein of white on pink background like the linula of a fingernail. There is no indication in these or other desk dictionaries that the word "onyx" could be derived from a word meaning "ring".
  2. "electrum (amber), succinum and lyncurium (ligure) are all one and the same thing."[23]
  3. Epiphanius, in his Treatise on the Twelve Stones (the Old Georgian Version), p. 116, seems to be unsure what the Greek word lygyron actually meant in the sacred books, which stone in Hebrew is called lešem, but conjectures that perhaps it is the jacinth, a stone otherwise not mentioned anywhere in scripture. On p. 139, he voices the same conjecture by saying that the "ligure" or lešem (in Hebrew), may actually be the "hyacinth," i.e. a stone of a yellowish-red colour, like honey; see Blake & de Vis (1934).
  4. cf. The Pentateuch in the Version of the Syro-Hexapla, (ed. Arthur Vööbus), in Corpus Scriptorum Christianorum Orientalum, vol. 369 (45), Louvain 1975, Folio 48 (Exo. 28:17-23), and which Syriac translation is believed to represent the Vorlage, or parent-text, of the Septuagint used by Origen to produce his Hexapla. The stone called "Shoham" in Hebrew is explained as onyx.
  5. leek green stone appears at Genesis 2:12 in the Septuagint
  6. Based on the Shatberd MS., the Old Georgian version of Epiphanius’ Treatise on the Twelve Stones. Our source for this MS. is Blake & de Vis (1934)
  7. Josephus twice mentions the stones of the breastplate; once in his Antiquities, and again in his Wars, but he reverses the order in the third and fourth rows.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berlin, Brent; Kay, Paul (1969). Basic Color Terms: their Universality ans Evolution. University of California Press. ISBN 9780520014428.
  • Blake, Robert Pierpont; de Vis, H. (1934). Epiphanius de Gemmis: the Old Georgian Version aand the Fragments of the Armenian Version. London: Christophers.
  • Cheyne, Thomas Kelly; Black, J. Sutherland (1899). Encyclopaedia Biblica.
  • Eichholz, D. E., ed. (1965). Theophrastus: De Lapidibus. Oxford: Clarendon Press.
  • Faris, Nabih Amin (1938). The Antiquities of South Arabia: being a translation from Arabic with linguistic, geographic, and historic notes of the eighth book of al-Hamdāni's asl-Iklīl. Oxford University Press.
  • Field, Frederick (1875). Origensis Hexaplorum quae Supersunt. Oxford.
  • Gottheil, Richard H., ed. (1908). Bar-Ali Bar 'Alī (Īshō'): The Syriac-Arabic Glosses Rome: Reale Accademia Nazionale dei Lincei.
  • Neusner, Jacob; Sonn, Tamara (1999). Comparing Religions through Law: Judaism and Islam.
  • Walton, Steven A. (2001). "Theophrastus on Lyngurium: medieval and early modern lore from the classical lapidary tradition". Annals of Science 58 (4): 357 - 379.


Artikkeli on käännetty englanninkielisen Wikipedian artikkelista "Priestly breastplate".