Nybyn lasitehdas

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nybyn suuri päärakennus on 1840-luvulta.

Nybyn lasitehdas oli Pohjois-Pohjanmaalla Iin Olhavan kylässä vuosina 17821885 toiminut aikansa suurimpiin kuulunut lasitehdas Pohjoismaissa.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen perustettiin 1700-luvun jälkipuoliskolla yhteensä 12 lasitehdasta eli -ruukkia, joista yksi oli Nybyssä Olhavassa. Sinne ruukin perusti ja sen omisti oululainen kauppias ja hovineuvos (Kustaa III:n vuonna 1788 myöntämä arvonimi) Johan Nylander (17421810). Tehdas sai alun perin perustamisluvan Oulun Toppilaan tammikuussa 1780, mutta alueelle rakennettiin tervavarasto, Oulun Tervahovi, ennen kuin Nylander sai tehtaan rakentamisen käyntiin. Uuden luvan hän sitten anoi Olhavaan, ja se myönnettiin 18. syyskuuta 1782. Tehdas aloitti toimintansa syksyllä 1784.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtaan lasihytissä oli lasiuuni ja kuusi työpajaa, venytysuuni, kolme kuivausuunia, jäähdytysuuni, tuhkauuni ja hiekkauuni. Nylander hankki tehtaaseen kuusi lasinpuhaltajamestaria, joista viisi oli ulkomaalaista, syntyperältään ruotsalaisia ja saksalaisia, sekä yksi paikkakuntalainen (Juhani Erkinpoika Kyröläinen, s. 6.2.1786 Ii, k. 10.3.1836 Ii, Nyby). Vuonna 1788 työpajoja oli toiminnassa kymmenen. Tehtaan ensimmäinen lasihytti paloi 1789, mutta rakennettiin uudelleen. Parhaimmillaan Nybyn ruukissa oli työntekijöitä 91, ja se oli maan huomattavin lasitehdas.

Yksi Nybyn lasitehtaan tuotannon loppumiseen johtaneista syistä oli tuotteiden ja tuotantoprosessin vanheneminen 1800-luvun loppuun mennessä. Tehtaan valmistamat ikkunalasit ja pullot olivat vihertäviä tai ruskeita, ikkunalasi rakkulaista. Väri johtui lasinvalmistukseen käytetyn kvartsihiekan rautapitoisuudesta. Varsinkin kirkas ikkunalasi syrjäytti 1800-luvulla kokonaan vihertävän lasin, kun taas Nybyn tuhkalasin valmistusresepti oli jotakuinkin sama kuin sata vuotta aiemmin, ensimmäisen hyttimestarin Henrik Söderbergin käyttämä. Vuonna 1857 palautettiinkin Kööpenhaminasta erä sinne toimitettua ikkunalasia, vienti Ruotsiin lakkasi myös vähitellen kokonaan. Kotimaassa tuotteita myytiin lähinnä rannikkokaupungeissa, Kuopiossa, ja kiertelevät lasinmyyjät myivät niitä muuallakin.

Omistajavaihdokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1792 Nylander luovutti ruukin johtamisen pojalleen Aristotelekselle ja tyttärensä Sofian miehelle eli vävylleen Adolf Falanderille (17671847). Nylanderit ja Falanderkaan eivät kuitenkaan olleet lasinvalmistuksen ammattilaisia, vaan tehdas toimi lasinpuhaltajien turvin, joiden kanssa syntyi välillä selkkauksia. Syksyllä 1793 tulva aiheutti vahinkoa tehdasalueella ja muutkin vaikeudet kasvoivat. Työväen määrä laski 30:een vuosisadan loppuun mennessä. 1804 tehdas sulki ovensa ja 1807 Falander luopui lasitehdasprivilegiostaan. Sara Wacklin on kuvannut hovineuvos Johan Nylanderia teoksessaan Satanen muistelmaa Pohjanmaalta. Nylander kuvataan siinä teräväpäiseksi ja kaupallisesti nerokkaaksi, joskin tunteettomaksi.

Olhavalaiset vetosivat tehtaansa puolesta ja saivatkin laamanni Julius Conrad Antellin ryhtymään uudelleen lasinvalmistukseen vuonna 1813. Hän myi kuitenkin tehtaan jo 1816 langolleen Johan Engmanille, joka ajautui vararikkoon. Tehdas palautui Antellin johtoon vuoteen 1833 saakka, mutta sitä hoiti isännöitsijä Julius Ad. Castrén. Valtio lunasti ruukin velkaansa eli 25 650 ruplaa vastaan, ja vuonna 1834 tehtaan ostivat raahelainen Zachris Franzén ja hänen liiketoverinsa Fredrik ja Matthias Sovelius. Antell jäi eläkkeelle aiemmin hoitamastaan Suomen tullihallituksen ylitirehtöörin virasta, mutta asettui asumaan Iihin.

Vuodesta 1841 tehtaan lopettamiseen 1885 saakka tehdas oli Fellmanin suvun hallussa, joista ensimmäinen oli oululainen kauppias ja raatimies Johan Abraham Fellman, sitten tämän veljenpoika ”pikku-Iikka” Isak Wilhelm Fellman, rovasti Jaakko Fellman ja lopuksi tämän poika apteekkari Karl Jakob Fellman. Kaiken kaikkiaan tehdas oli tuotannon taukoineen toiminnassa 103 vuotta. Nybyn tilan Fellmanin suku myi vasta 1905. Kaksi vuotta myöhemmin ruukin lasihytti paloi, oltuaan parikymmentä vuotta käyttämättömänä.

Tuotteet ja niiden myynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olhavassa tehtiin pääasiassa vihreää mutta kirjanpidon mukaan myös valkoista (ilmeisesti kellertävää) ikkunalasia sekä pulloja. Nylander myi alun perin suuren osan tehtaan tuotteista Tukholmaan ja perusti sinne myymälänkin.[1] Castrénin aikana tehtaan ikkunalasia myytiin mm. Ouluun vuonna 1822 sattuneen suurpalon takia, mutta tuotteita meni Pietariin saakka. Tehdas valmisti ensin ns. ranskalaisia ja englantilaisia pulloja, myöhemmin kotipolttoa varten suuria 5 kannun eli 13 litran ja kulmikkaita viinapulloja eli kanttiineita sekä lasisia taskumatteja. Lisäksi tehtiin apteekkeja ja kotitalouksia varten monia erilaisia lasiesineitä piipunvarsista ja ruutisarvista yöastioihin. Erikoinen ns. fiasco-mallinen eli pisaranmuotoinen pullo 1790-luvulta on saattanut olla Suomen vanhimpia kivennäisvesiastioita. Vuonna 1850 tehdas valmisti 640 laatikkoa ikkunalasia, 5400 pulloa, 400 tuoppia, 1000 maitokehloa, 120 tusinaa juomalaseja sekä 100 tusinaa ryyppylaseja. Tehtaan sulkemisvuonna 1885 valmistettiin enää 300 laatikkoa ikkunalasia.

Tehtaan tuotannon vanhanaikaisuuden takia sen säilyneet tuotteet ovat toisaalta tyylipuhdas esimerkki 1700-luvun lopun perinteisestä lasihyttimestareiden työstä. Olhavan lasitehtaan tuotantoa on nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan museossa.[2]

Tehdasyhdyskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasiruukki oli laaja kokonaisuus, johon kuului mm. saha, mylly, laivaveistämö ja koulu. Nylander kustansi koulun ohella tehtaalle oman papin (Benjamin Sinius sekä myöhemmin ruukinsaarnaaja Carl Keckman) ja järjestysoikeuden 1700-luvulla, sekä merkitytti meriviitoin väylän Olhavasta rannikkoa myöten Ouluun ja toisen ulkomerelle. Kaiken kaikkiaan tehtaan ja maanviljelyksen parista ruukkiyhdyskunnasta sai parhaimmillaan elantonsa yli 300 henkilöä.

Nybyn tehtaasta oli ympärillä eläville ihmisille monenlaista hyötyä. Lasitehdas tarvitsi raaka-aineekseen tuhkaa, jota läheisissä Etelä-Iin, Pohjois-Iin ja Olhavan kylissä valmistettiin. Tehdas tarvitsi myös tervaa, halkoja sekä tukkeja, koska sen yhteydessä toimi saha ja telakka. Nylanderin oma toiminta pitäjäläisten hyväksi oli myös aktiivista: hän osti muun muassa hampun- ja pellavansiemeniä Liivinmaalta ja jakoi sitä ilmaiseksi Iin asukkaille.[3] Nylander osti pojalleen Olhavanjoen Kyröläisentörmältä yhden Kyröläisen talonkin, jotta poika itsenäistyisi ja oppisi töitä tekemään.

Tehdasyhdyskunta sijaitsi hieman Olhavan kyläraitista pohjoiseen. 1831 tehdyn luettelon mukaan alueella sijaisivat: 15 huonetta käsittävä päärakennus, 6 työväen asuinrakennusta, 2 tallia, 3 navettaa, 2 leivintupaa, 2 pirttirakennusta, 14 ulkohuonerakennusta, tuulimylly, saha, mylly, kivitamppi, upokkaiden valmistusrakennus, 3 aittaa sekä lasihytti. Nykyään tehtaasta on jäljellä enää vain perustukset. Tehtaan aikaisen Nybyn talon pitkä päärakennus on 1840-luvulta. Pihapiiriin kuuluu myös 45 lehmän, 5 hevosen ja 6 sikakarsinan kivinavetta 1800-luvun keskivaiheilta. Kohde on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Olhavanjoen kylänraitilla on säilynyt vanhaa rakennuskantaa ja jokivarressa ranta-aittoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Raili Rytkönen: Suur-Iin historia 1700–1870
  2. Raili Rytkönen: Suur-Iin historia 1700–1870. Kajaani 1978 sekä Suur-Iin Historia 1870–1925. Kajaani 1989
  3. Nybyn lasitehtaan asiakirjoja 1786–1799

(Suur-Iin historia s. 230 sanoo, että talon rakennutti 1800-luvun alussa laamanni Conrad Antell. Hän omisti tehtaan 1812–1816 sekä oli sen johdossa toistamiseen 1825–1832.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Annala, Vilho: Suomen lasiteollisuus 1681–1931. I osa. Ruotsin vallan aika 1681–1809, s. 73–83. Helsinki: Otava, 1931.
  • Annala, Vilho: Suomen lasiteollisuus vuodesta 1681 nykyaikaan. II osa. Kehitys vuoden 1809 jälkeen. Ensimmäinen nide, s. 110–137. Helsinki: Suomen lasiteollisuusliitto, 1948.
  • Kopisto, S. Nybyn lasiruukin vaiheita. Pohjois-Pohjanmaan Museon julkaisuja 2, Oulu. 32 s.
  • Nurmi, S. Wilhelm lasinpuhaltaja. Gummerus 2002.