Muumipeikko (sarjakuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tove Janssonin piirtämä kansikuva ensimmäisestä Muumipeikko-sarjakuva-albumista. Kansikuvat olivat värillisiä, mutta itse sarjakuva on mustavalkoinen.

Muumipeikko (engl. Moomin) on vuosina 1954–1975 ilmestynyt sanomalehtisarjakuva, jonka loi suomalainen Tove Jansson ja jota jatkoi myöhemmin hänen veljensä Lars Jansson. Sarjakuvassa esiintyvät Tove Janssonin luomat muumihahmot.

Muumipeikko-sarjakuvaa tehtiin suoraan englanninkielisille markkinoille: sitä levitti brittiläinen Associated Newspapers -sarjakuvasyndikaatti ja sen alkuperäinen julkaisija oli iltapäivälehti Evening News. Suomessa sarjakuvan pitkäaikainen julkaisija oli Ilta-Sanomat. Parhaimmillaan Muumipeikko ilmestyi 40 maassa ja noin 120 lehdessä, ja sen päivittäinen lukijakunta oli yli 20 miljoonaa. Tämä tekee siitä kaikkien aikojen menestyksekkäimmän suomalaisen sarjakuvan. Tove ja Lars Jansson saivat Muumipeikon tekemisestä Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun vuonna 1980.

Muumipeikko-sarjakuvan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumipeikko-sarjakuva syntyi, kun Associated Newspapersin syndikaattijohtaja Charles Sutton otti yhteyttä Tove Janssoniin. Janssonin ensimmäiset muumikirjat Muumipeikko ja pyrstötähti (1946) ja Taikurin hattu (1948) oli tuolloin jo käännetty englanniksi, ja molemmat olivat olleet myyntimenestyksiä Britanniassa. Tammikuussa 1952 lähettämässään kirjeessä Sutton tiedusteli Janssonin halukkuutta siirtää Muumit sarjakuvamuotoon:

Mieleemme on juolahtanut, että teidän 'Muumi'-perheestänne voisi saada mielenkiintoisen sarjakuvan, joka ei välttämättä olisi tarkoitettu lapsille. On toki ilmeistä, että muumiperhe viehättää lapsia, mutta meidän mielestämme näitä ihastuttavia hahmoja voisi myös käyttää sarjakuvamuodossa satirisoimaan meidän ns. sivistynyttä elämäntapaamme.

Tove Janssonilla oli tuolloin jo kokemusta muumisarjakuvien piirtämisestä. Hän oli julkaissut vuonna 1947 suomenruotsalaisessa Ny Tid -lehdessä pitkän sarjakuvatarinan Mumintrollet och jordens undergång ("Muumipeikko ja maailmanloppu"), joka perustui vapaasti kirjaan Muumipeikko ja pyrstötähti. Sarjakuva sai kuitenkin osakseen voimakasta arvostelua vasemmistolaisen lehden lukijoilta, jotka pitivät muumiperhettä liian porvarillisena, ja lehti ei tilannut Janssonilta lisää sarjakuvia. Saatuaan Suttonin tarjouksen Jansson solmi kesäkuussa 1952 seitsenvuotisen sopimuksen muumiaiheisen sarjakuvan piirtämisestä. Ennen ilmestymisen alkamista Jansson kehitti ja hioi sarjakuvaa yhteistyössä Associated Newspapersin sarjakuvatoimituksen kanssa, ja etenkin Charles Sutton ohjasti taiteilijaa hyvin yksityiskohtaisesti. Sarjalle etsittiin hetken aikaa myös erillistä käsikirjoittajaa, mutta lopulta päädyttiin siihen, että Jansson tekee sekä käsikirjoituksen että kuvituksen itse.

Muumipeikko-sarjakuvan julkaisijaksi valikoitui Associated Newspapersin lehtiin kuulunut Evening News, tuolloin maailman suurin iltapäivälehti jolla oli 12 miljoonan kappaleen levikki. Sarjakuva Moomin näki päivänvalon Evening Newsin sivuilla 20. syyskuuta 1954. Sutton oli järjestänyt hyvin näkyvän mainoskampanjan tukemaan uuden sarjan aloitusta. Sarjakuva myytiin nopeasti useisiin muihin maihin, etunenässä Pohjoismaat. Suomessa Muumipeikko alkoi ilmestyä 21. huhtikuuta 1955 maan suurimmassa iltapäivälehdessä Ilta-Sanomissa. Samana vuonna sarjan poimivat sivuilleen ruotsinkieliset maakuntalehdet Västra Nyland ja Vasabladet ja vuonna 1957 Åbo Underrättelser. Muumipeikkoa julkaisseet lehdet olivat pääosin eurooppalaisia, mutta se ilmestyi myös kaukasemmissakin maissa. Pohjois-Amerikassa se saatiin lopulta myytyä kanadalaiseen Toronto Daily Stariin, mutta Yhdysvalloissa yksikään mainittava lehti ei ottanut sitä sivuilleen.

Tove Janssonin aika 1954–1957[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson piirsi Muumipeikko-sarjakuvaa seitsemän vuotta. Neljätoista ensimmäistä sarjakuvatarinaa hän sekä käsikirjoitti että piirsi yksin. Alusta lähtien tärkeänä avustajana oli Toven veli Lars Jansson, joka englannin kielen taitajana käänsi sarjakuvan vuorosanat englanniksi.

Ennen sarjakuvapiirtäjän uraansa Jansson oli julkaissut neljä muumikirjaa (Muumit ja suuri tuhotulva 1945, Muumipeikko ja pyrstötähti 1946, Taikurin hattu 1948 ja Muumipapan urotyöt 1950) ja julkaisi sen aikana kaksi lisää (Vaarallinen juhannus 1954, Taikatalvi 1957). Sarjakuvan muumimaailma erosi kirjojen muumimaailmasta useissa suhteissa. Lisäksi Jansson kehitti sarjakuvaa varten lukuisia sivuhenkilöitä, jotka eivät koskaan esiintyneet kirjoissa.

Vaikka sarjakuvan muumimaailma ei ollutkaan yhteneväinen kirjojen kanssa, Tove Jansson sovelsi siinä muumikirjoissa käyttämiään aiheita. Esimerkiksi sarjakuvan Viidakkoelämää (1956) lähtökohta viidakoksi muuttuvasta Muumilaaksosta on otettu Taikurin hatusta, ja sarjakuva Muumipeikko rakastuu (1956) alkaa tulvakohtauksella joka muistuttaa Vaarallisen juhannuksen vastaavaa. Vaikutteet kulkivat kuitenkin myös toiseen suuntaan: sarjakuva Muumiperhe ja meri (1957), jossa muumit muuttavat autiolle majakkasaarelle, on toiminut lähtökohtana sarjakuvauran jälkeen kirjoitetulle kirjalle Muumipappa ja meri (1965).

Tove ja Lars Janssonin yhteistyö 1957–1959[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1957 Lars Jansson tuli mukaan myös käsikirjoittamiseen, ja seitsemän viimeistä Toven piirtämää tarinaa ovat juoneltaan sisarusten yhteistyötä. Tätä kehitystä voi seurata sarjojen signeerauksista: Toven yksin tekemissä sarjoissa on signeerauksena ”Tove Jansson”, yhteistyönä tehdyissä sarjoissa pelkkä ”Jansson” tai ei signeerausta lainkaan. Ensimmäinen sarjakuvatarina, jota Lars Jansson oli mukana käsikirjoittamassa, oli Muumipeikko villissä lännessä (1957).

Tove Jansson kertoi nauttineensa sarjakuvan piirtämisestä pari ensimmäistä vuotta, mutta sen jälkeen sopimusvelvoitteen täyttäminen muodostui rasitteeksi. Seitsenvuotisen sopimuksen päättyessä 1959 hän päätti lopettaa sarjakuvan teon. Hän ilmoitti syndikaatille väsyneensä sarjakuvan piirtämiseen, koska se ja erilaisten muumituotteiden suunnittelu vei hänen koko aikansa, eikä hänelle jäänyt aikaa kirjailijan ja taidemaalarin töille. Samalla hän ilmoitti opettavansa veljelleen Larsille ”pelin sääntöjä”, jotta tämä voisi jatkaa Muumipeikon piirtämistä. Sisarusten äiti Signe Hammarsten-Jansson, joka halusi sarjakuvan pysyvän perhepiirissä, oli yllyttänyt Larsin ottamaan myös piirustusvastuun harteilleen, sillä muuten syndikaatti olisi luultavasti hankkinut ulkopuolisen piirtäjän jatkamaan suosittua sarjakuvaa. Lars Jansson, joka ei omien sanojensa mukaan ollut aiemmin piirtänyt mitään, harjoitteli sarjakuvien piirtämistä intensiivisesti alkuvuoden 1959.

Tove Jansson halusi tarinan Muumipeikko ja kultainen häntä (1958) jäävän jäähyväissarjakuvakseen, mutta syndikaatti julkaisi sarjat toisessa järjestyksessä ja viimeiseksi Toven sarjakuvaksi jäi Hosulin kosinta (1959). Tarinassa Kultainen häntä Muumipeikon häntään kasvaa kultainen tupsu ja hänestä tulee kuuluisuus yhdessä yössä; sarjakuvan kautta Jansson ironisoi omia tuntemuksiaan kuuluisuudesta. Myöhemmin Tove Jansson purki kokemuksiaan sarjakuvapiirtäjän urasta novellin muotoon: kokoelmassa Nukkekaappi ja muita kertomuksia (1980) ilmestyi novelli Sarjakuvapiirtäjä, joka kertoo nuoren sarjakuvapiirtäjän uran alkuaskelista brittiläisen sarjakuvasyndikaatin palveluksessa.

Lars Janssonin aika 1959–1975[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Lars Janssonin piirtämä sarjakuvatarina Muumin lamppu alkoi Evening Newsissä 2. tammikuuta 1960. Hän käsikirjoitti ja piirsi Muumipeikkoa 16 vuotta ja teki kaikkiaan 52 pitkää sarjakuvatarinaa. Toisin kuin Tove, Lars Jansson kirjoitti tarinat suoraan englanniksi. Lars Janssonin tekemissä tarinoissa muumit seikkailivat aiempaa useammin Muumilaakson ulkopuolella, matkustivat aikakoneella menneisyyteen jne. Niissä oli muutenkin enemmän viittauksia todellisen maailman ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten hippiliikkeeseen.

Evening News lopetti Muumipeikko-sarjakuvan julkaisemisen vuonna 1968. Sarja jatkoi ilmestymistään vielä seitsemän vuotta lukuisissa muissa lehdissä, vaikka suurimman maksajan Evening Newsin vetäytyminen tekikin loven sarjakuvapiirtäjän budjettiin. Lars Jansson teki vuonna 1974 päätöksen sarjakuvan lopettamisesta, koska hänen oli yhä vaikeampaa keksiä juonia. Viimeinen Muumipeikko ilmestyi lehdissä 16. huhtikuuta 1975.

Piirrostyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumipeikko-sarjakuvan visuaalinen erikoisuus oli se, että sarjakuvan ruutuja erottavat väliviivat oli usein korvattu kuvaan sisältyvillä tai siihen vertauskuvallisesti liittyvillä elementeillä, kuten erilaisilla pitkänomaisilla esineillä. Se oli tässä suhteessa edelläkävijä strippisarjakuvien joukossa. Tove Jansson käytti tätä tapaa jo ensimmäisessä tarinassa ja Lars Jansson vei sen myöhemmin huippuunsa.

Sarjan tavaramerkkinä oli kuva kumartuneen Muumipeikon pyöreästä takapuolesta, joka esiintyy muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jokaisen tarinan ensimmäisessä ruudussa. Samantapainen kuva Muumipeikon takapuolesta nähdään myös vuonna 1992 valmistuneen Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan alussa, vaikka elokuvan muu sisältö ei liity Muumipeikko-sarjakuvaan.

Sarjakuvatarinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Numero Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Tekijä(t) Ilmestymisvuosi
1. Moomin and the Brigands Muumipeikko Tove 195455
2. Moomin and Family Life Muumiperhe Tove 1955
3. Moomin on the Riviera Muumiperhe Rivieralla Tove 1955
4. Moomin's Desert Island Yksinäinen saari Tove 1955
5. Moomin's Winter Follies Vaarallinen talvi Tove 1955
6. Moominmamma's Maid Kuvitteluleikki Tove 1956
7. Moomin Begins a New House Talonrakennus Tove 1956
8. Moomin Builds a New Life Aloitamme uuden elämän Tove 1956
9. Moomin Falls in Love Muumipeikko rakastuu Tove 1956
10. Moomin Valley Turns Jungle Viidakkoelämää Tove 1956
11. Moomin and the Martians Muumipeikko ja marsilaiset Tove 1957
12. Moomin and the Sea Muumiperhe ja meri Tove/Lars 1957
13. Club Life in Moomin Valley Yhdistyselämää Muumilaaksossa Tove 1957
14. Moomin Goes Wild West Muumipeikko Villissä lännessä Tove/Lars 1957
15. Snorkmaiden Goes Rococo Niiskuneiti rokokoossa Tove/Lars 1958
16. Conscientous Moomin Muumipeikko ja velvollisuudentunto Tove/Lars 1958
17. Moomin and the Comet Muumipeikko ja pyrstötähti Tove/Lars 1958
18. Moomin and the Golden Tail Muumipeikko ja kultainen häntä Tove 1958
19. Moomin Winter Muumitalvi Tove/Lars 1959
20. Moomin under Sail Muumipeikko merillä Tove/Lars 1959
21. Fuddler's Courtship Hosulin kosinta Tove/Lars 1959
22. Moomin's Lamp Muumin lamppu Lars 1960
23. Moomin and the Railway Muumipeikko ja rautatie Lars 1960
24. Moomin and the Spies Muumipappa ja vakoojat Lars 1960
25. Moomin and the Circus Muumipeikko ja sirkus Lars 1960
26. Moomin the Colonist Muumit uudisasukkaina Lars 1961
27. Moomin and the Scouts Muumipeikko ja partiolaiset Lars 1961
28. Moomin and the Farm Muumipeikko maanviljelijänä Lars 1961
29. Moomin and the Goldfields Muumipeikko ja kullankaivajat Lars 1961
30. Moomin Family Robinson Robinson Muumi Lars 1962
31. Artists in Moomin Valley Muumipeikko ja taide Lars 1962
32. Sniff's Holiday Camp Nipsun kylpylä Lars 1962
33. The Inspector's Nephew Poliisimestarin veljenpoika Lars 1962
34. Damsel in Distress Neitonen ahdingossa Lars 1963
35. Fuddler and Married Life Nappeja ja avioliittoja Lars 1963
36. Sniff's Sport Shop Nipsun urheiluliike Lars 1963
37. Mymble's Diamont Mymmelin timantti Lars 1963
38. Moomin and the Vampire Muumit ja vampyyri Lars 1964
39. Moomin and the TV Muumipeikko ja televisio Lars 1964
40. The Underdeveloped Moomins Alikehittyneet muumit Lars 1964
41. Moomin and Aunt Jane Muumipeikko ja täti Lars 1964
42. Moomin and the National Park Muumit ja luonnonpuisto Lars 1965
43. Moomin and the Good Old Days Muumipeikko ja vanhat hyvät ajat Lars 1965
44. Moomin's Pet Koiranelämää Muumilaaksossa Lars 1965
45. The Private Eye Muumisalapoliisi Lars 1966
46. Spring in Moomin Valley Kevättunteita Lars 1966
47. Moomin Rescues a Princess Muumipeikko pelastaa prinsessan Lars 1966
48. Moomin and Agent 008 ½ Muumipeikko ja agentti 008 ½ Lars 1966
49. Moomin Lives Dangerously Muumipeikon vaarallinen elämä Lars 1967
50. Moomin in Torrelorca Muumit Torrelorcalla Lars 1967
51. Snorkmaiden Crushes Society Niiskuneiti seurapiireissä Lars 1967
52. Moomins in Ancient Greece Jo muinaiset kreikkalaiset Lars 1967
53. Sniff Goes Good Nipsu parantaa tapansa Lars 1968
54. Moomin the Journalist Muumipeikko toimittajana Lars 1968
55. Moomin and the Orphans Muumipeikko ja orpolapset Lars 1968
56. Sir Moomin Ritarimuumi Lars 1969
57. Horsey Moomin Muumipeikko ratsailla Lars 1969
58. Moomin and the Mermaid Muumipeikko ja merenneito Lars 1969
59. Emancipated Moomins Miskan paluu Lars 1970
60. Moomin and the Radicals Muumipeikko ja radikaalit Lars 1970
61. Moomin Christmas Muumijoulu Lars 1970
62. Moomin in Ancient Egypt Muumipeikko Egyptissä Lars 1971
63. Sniff Falls in Love Nipsu rakastuu Lars 1971
64. Moomin Engagement Muumipeikon kihlaus Lars 1971
65. Moomin and the Flying Dutchman Muumipeikko ja Lentävä hollantilainen Lars 1972
66. Snorkmaiden the Seer Niiskuneidistä tulee ennustaja Lars 1972
67. Moomin and the Beach Muumipeikko ja uimaranta Lars 1973
68. Moomin Gets Rich Muumipeikko rikastuu Lars 1973
69. Moomin and the Guru Muumipeikko ja guru Lars 1973
70. Moominpappa and Old Age Muumipappa vanhuuden porteilla Lars 1974
71. Moomin in Battle Taistelu Muumilaaksosta Lars 1974
72. Moomin in Neander Valley Muumipeikko Neanderthalissa Lars 1974
73. Moomin and the Ten Piggy Banks Muumipeikko ja kymmenen säästöporsasta Lars 1975

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumipeikko-stripit ovat ilmestyneet suomeksi kolmena albumisarjana. Turun Sanomat julkaisi vuosina 1978–1984 yhdeksän albumia nimellä Muumi. Ensimmäinen täydellinen suomenkielinen kokoelma sarjasta oli WSOY:n vuosina 1990–1996 julkaisema 24-osainen kirjasarja. Kanadalainen Drawn and Quarterly -kustantamo ryhtyi vuonna 2006 julkaisemaan Muumipeikosta kovakantista kokoelmaa nimillä Moomin: The Complete Tove Jansson Comic Strip (ensimmäiset viisi osaa) ja Moomin: The Complete Lars Jansson Comic Strip (myöhemmät osat). WSOY on vuodesta 2008 julkaissut sarjaa suomeksi nimellä Muumit – sarjakuvaklassikot. Osia on tähän mennessä ilmestynyt suomeksi kymmenen. Seitsemän ensimmäisen osan loppuun on liitetty tutkija Sirke Happosen kirjoittamat jälkisanat.

Vuosina 1957–1974 sarjakuva julkaistiin ruotsiksi 21-osaisena albumisarjana, jota kustansi ensin Schildts ja vuodesta 1968 alkaen ruotsalainen Geber-kustantamo. Toinen, 10-osainen sarja ilmestyi Ruotsissa vuosina 1977–1981. Suomessa Schildts on julkaissut uusia albumeita 1990-luvuilla.

Britanniassa ensimmäiset Muumipeikko-tarinat julkaistiin vuonna 1957 Moomin-nimisenä kokoelmana.

Muut Muumi-sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla alettiin julkaista uusia Muumi-sarjakuvia, jotka perustuvat pitkälti suosittuun Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjaan ja ovat selvästi enemmän lapsille suunnattuja kuin alkuperäiset Muumipeikko-sarjakuvat. Pienille lapsille suunnatut sarjakuvat ovat ilmestyneet Muumi-lehti-nimisessä julkaisussa, johon vuonna 1999 sulautettiin myös lasten puuhatehtäviä sisältänyt Muumilaakson puuhalehti. Muumi-lehdessä julkaistiin uusia tarinoita aina vuoteen 2010 asti. Sittemmin julkaistut Muumi-lehdet ovat olleet lähes täydellisiä kopioita aiemmin julkaistuista lehdistä. Käsikirjoittajat ja piirtäjät olivat pääasiassa pohjoismaisia, ja myöhemmin lehden tekeminen jäi lähinnä suomalaisten vastuulle. Lehdessä julkaistiin jatkotarinoina sarjakuvasovitukset Janssonin useimmista muumikirjoista. Semic julkaisi 1990-luvulla joitain Muumi-lehdessä ilmestyneitä tarinoita myös sarjakuva-albumeina.

Vuodesta 1993 alkaen alettiin julkaista uutta Muumipeikko-sanomalehtistrippiä, jota piirsi Matti Nisula ja käsikirjoittivat ToTo-nimimerkin takana esiintyneet veljekset Jukka ja Kimmo Torvinen. Lars Jansson valvoi uusien muumisarjakuvien sisältöä vuoteen 1999, minkä jälkeen valvonnasta on vastannut hänen tyttärensä Sophia Jansson.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tolvanen, Juhani: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson: Muumipeikko-sarjakuvan tarina. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23633-0.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jansson, Tove: Maailmanloppu tulee! Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Ny Tid -lehdessä 1947–48. (Jorden går under! Tove Janssons första muminserie i Ny Tid 1947–48, 2007.) Suomennos: Juhani Tolvanen. Helsinki: Tigertext/Ny Tid, 2007. ISBN 978-951-96675-7-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]