Markus
(Ohjattu sivulta Marcus)
Markus | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 25. huhtikuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen |
29. maaliskuuta, 25. huhtikuuta |
Muunnelmia | Markku, Marko, Make |
Vastineita eri kielissä | Marc, Marcus, Mark, Markos, Marek, Marcel, Marceau, Marque, Marco, Marus, Markos, Marks, Marx, March, Marius, Marquette, Marquis, Marky, Markie, Marilo, Márk, Markó, Márkus, Margus |
Nimen alkuperä | Marcus |
Markus on miehen etunimi, joka esiintyy myös sukunimenä.
Nimi Markus tulee roomalaisesta nimestä Marcus, joka todennäköisesti juontuu sodanjumala Marsin nimestä.
Markuksen nimipäivä on 25. huhtikuuta, joka katolisessa pyhimyskalenterissa on evankelista Markuksen muistopäivä. Suomen almanakassa Markus on ollut vuodesta 1950.[1]
Suomessa nimi Markus on 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 47 985:lle ja Marcus 3 183 henkilölle. Henkilöitä, joiden sukunimi on Markus, on 3 196.[2]
Markus on myös laulaja Markku Tranbergin taiteilijanimi. Markus-setä oli aikoinaan radiotoimittaja Markus Raution taiteilijanimi.
Antiikin ajan Marcuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marcus-nimiset Rooman keisarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marcus Salvius Otho, Otho, keisari vuonna 69
- Marcus Cocceius Nerva, Nerva, keisari 96–98
- Marcus Aurelius, keisari 161–180
- Marcus Aurelius Commodus Antoninus, Commodus, keisari 180–192
- Marcus Aurelius Antonius, Caracalla, keisari 211–217
- Marcus Opellius Macrinus, Macrinus, keisari 217–218
- Marcus Aurelius Antoniunus, Elagabalus, keisari 218–222
- Marcus Aurelius Severus Alexander, Severus Alexander, keisari 222–235
- Marcus Clodius Pupienus Maximus, Pupienus, keisari 238
- Marcus Julius Philippus, Philippus Arabs, keisari 244–249
- Marcus Aemilius Aemilianus, keisari 253
- Marcus Annius Florianus, keisari 265
- Marcus Aurelius Claudius, Claudius Gothicus, keisari 268–270
- Marcus Claudius Tacitus, Tacitus, keisari 275–276
- Marcus Aurelius Probus, Probus, keisari 276–282
- Marcus Aurelius Carus, Carus, keisari 282–283
- Marcus Aurelius Carinus, Carinus, keisari 283–285
- Marcus Aurelius Mausaeus Carausius, Caraisius, keisari 286–293
- Marcus Aurelius Valerius Maximianus, Maximianus, keisari Diocletianus I:n hallitsijakumppani 286–305
- Marcus Aurelius Valerius Maxentius, Maxentius, keisari 306–312
Gallian keisarikunnan keisarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marcus Cassianius Latinius Postumus, Gallian keisarikunnan keisari 260–269
- Marcus Aurelius Marius, 269
- Marcus Piavonius Victorinus, keisari 269–271
Varhaiskrisillisiä pyhimyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Evankelista Markus, Pyhä Markus, Markuksen evankeliumin kirjoittaja
- Pyhä Markus, paavi vuonna 336
Muita Marcus-nimisiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marcus Aemilius Lepidus, roomalainen poliitikko, 2. triumviraatin jäsen, pontifex maximus
- Marcus Aemelius Lepidus, Julia Drusillan aviomies
- Marcus Annaeus Lucanus, roomalainen runoilija
- Marcus Annius Florianus, Rooman keisari vuonna 276
- Marcus Annius Verus, roomalainen poliitikko
- Marcus Annius Verus Caesar, Rooman keisari Marcus Antoniuksen poika
- Marcus Antonius, roomalainen sotilas ja valtiomies
- Marcus Antonius Antyllus, Marcus Antoniuksen poika
- Marcus Antonius Creticus, roomalainen poliitikko, sotilas ja preettori
- Marcus Antonius Orator, roomalainen poliitikko, sotilas, oraattori ja konsuli
- Marcus Antonius Pallas, vapautettu orja, keisarien Claudiuksen ja Neron taloussihteeri
- Marcus Atilius Regulus, Rooman tasavallan konsuli ja sotilasjohtaja ensimmäisessä puunilaissodassa
- Marcus Aurelius Cotta, Rooman konsuli, Julius Caesarin eno.
- Marcus Calpurnius Bibulus, roomalainen sotilas ja poliitikko
- Marcus Claudius Marcellus, puunilaissotien aikainen sotapäällikkö
- Marcus Claudius Marcellus, keisari Augustuksen sisarenpoika
- Marcus Cluvius Rufus, roomalainen poliitikko ja historioitsija
- Marcus Cornelius Fronto, roomalainen reettori ja puhetaidon opettaja
- Marcus Fabius Quintilianus, roomalainen asianajaja ja puhetaidon opettaja
- Marcus Fulvius Flaccus, roomalainen konsuli
- Marcus Furius Camillus, roomalainen sotilas ja poliitikko
- Marcus Gavius Maximus, roomalainen pretoriaanikaartin prefekti
- Marcus Julius Philippus iunior, roomalainen kruununperillinen, keisari Philippus Arabsin poika
- Marcus Junius Brutus, Brutus, roomalainen senaattori, yksi Julius Caesarin murhaajista
- Marcus Licinius Crassus, roomalainen poliitikko, 1. triumviraatin jäsen, Spartacuksen orjakapinan kukistaja
- Marcus Licinius Crassus Frugi, roomalainen poliitikko
- Marcus Livius Drusus, roomalainen kansantribuuni
- Marcus Manlius Capitolinus, roomalainen sotapäällikkö
- Marcus Minucius Felix, roomalainen kristitty apologeetta
- Marcus Octavius, kansantribuuni
- Marcus Porcius Cato vanhempi, roomalainen puunilaissotien aikainen senaattori ja sensori
- Marcus Porcius Cato nuorempi, Julius Caesarin vihamies
- Marcus Terentius Varro, roomalainen kirjailija
- Marcus Tullius Cicero, roomalainen valtiomies, puhuja, filosofi ja kirjailija
- Marcus Tullius Tiro, roomalainen vapautettu orja, stenografi ja pikakirjoitusjärjestelmän keksijä
- Marcus Ulpius Traianus, roomalainen senaattori, keisari Trajanuksen isä
- Marcus Valerius Corvus, roomalainen sotakomentaja, konsuli ja diktaattori
- Marcus Valerius Martialis, Martialis, roomalainen runoilija
- Marcus Valerius Messalla Corvinus, roomalainen sotilas ja poliitikko
- Marcus Vinicius, roomalainen poliitikko
- Marcus Vipsanius Agrippa, roomalainen sotilas ja poliitikko
- Marcus Vipsanius Agrippa Postumus, Marcus Vipsanius Agrippan poika
Keskiajan Markuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Markus Efesolainen, Markus Eugenikos (1392–1444), Efesoksen metropoliitta, bysanttilainen teologi
Nykyajan ja lähimenneisyyden Markuksia ja Marcuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laatokan piispa Markus, oik. Leonid Leontinevitsh Schavikin (1910–1989), Valamon munkki ja Yhdysvalloissa toiminut piispa
- Markus, oik. Markku Tranberg (1950-2024), suomalainen laulaja ja kitaristi
- Markus Aaltonen (s. 1946), suomalainen SDP:n kansanedustaja
- Marcus Adeney (1900–1998), kanadalainen säveltäjä, sellisti, kirjailija ja musiikkipedagogi
- Markus Ahlskog (s. 1965), suomalainen fysiikan professori
- Markus Allan (s. 1945), suomalainen iskelmä- ja tangolaulaja
- Markus Babbel (s. 1972), saksalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Marcus Pauli Björneburgensis, Markus Sadelerus (1610–1662), suomalainen kappalainen ja kielentutkija
- Markus Bollström (s. 1985), suomalainen salibandyn pelaaja
- Markus Brzenska (s. 1984), saksalainen jalkapalloilija
- Markus Båth (1916–2000), ruotsalainen meteorologi ja seismologi
- Markus Bäckman (s. 1966), suomalainen muusikko
- Markus Büchel (1959–2013), Liechtensteinin pääministeri
- Markus Böttcher (s. 1964), saksalainen näyttelijä
- Marcus Chong (s. 1967), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Markus Copper (1968–2019), suomalainen kuvanveistäjä
- Markus Drake (s. 1976), suomalainen poliitikko ja kansalaisaktivisti
- Markus Bernt Eidsvig (s. 1953), Oslon katolisen hiippakunnan piispa
- Markus Eisenbichler (s. 1991), saksalainen mäkihyppääjä ja maailmanmestari
- Markus Esser (s. 1980), saksalainen moukarinheittäjä
- Markus Fagervall (s. 1982), ruotsalainen laulaja
- Markus Fagerudd (s. 1961), suomalainen säveltäjä
- Markus Fothen (s. 1981), saksalainen maantiepyöräilijä
- Markus Frey (s. 1969), suomalainen kendōka
- Markus Gandler (s. 1966), itävaltalainen maastohiihtäjä
- Marcus Goldman (1821–1904), amerikansaksalainen sijoituspankkiiri, liikemies ja rahoittaja
- Markus Granlund (s. 1993), suomalainen jääkiekkoilija ja olympiavoittaja
- Markus Granlund (s. 1967), suomalainen laskentatoimen professori
- Markus Großkopf (s. 1965), saksalainen muusikko
- Marcus Groth (s. 1960), suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja hahmoterapeutti
- Marcus Grönholm (s. 1968), ruotsalainen ralliajaja
- Marcus Gunnarsen (s. 2002), norjalainen laulaja, Marcus & Martinus -duon jäsen
- Markus Halsti (s. 1984), suomalainen jalkapalloilija
- Markus Hasler (s. 1971), liechtensteinilainen hiihtäjä
- Markus Heikkerö (s. 1952), muusikko, sarjakuvapiirtäjä ja kuvataiteilija
- Markus Heikkinen (s. 1978), suomalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Markus Helanen (s. 1976), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Hemdahl (s. 1976), suomalainen koripalloilija
- Markus Henriksson (s. 1958), suomalainen psykiatri, lääkintöneuvos ja Valviran ylijohtaja
- Markus Hiekkanen (s. 1949), suomalainen arkeologi, keskiajan tutkija
- Markus Hirvonen (s. 1983), suomalainen maakuntajohtaja
- Markus Hohti (s. 1976), suomalainen sellisti
- Markus Holgersson (s. 1985), ruotsalainen jääkiekkoilija
- Markus Hotakainen (s. 1963), suomalainen tietokirjailija ja tiedetoimittaja
- Markus Huhtala (s. 1982), suomalainen nyrkkeilijä
- Markus Huhtimo (s. 1979), suomalainen salibandyn pelaaja
- Markus Huitsi (s. 1974), suomalainen iskelmälaulaja
- Markus Hurme (s. 1978), suomalainen lumilautailija
- Markus Hurskainen, suomalainen huippukondiittori ja ravintoloitsija
- Markus Hyytiä, Marcus Alexander, suomalainen taikuri
- Markus Jokela (s. 1979), suomalainen psykologian professori
- Markus Jokela (s. 1952), suomalainen lehtivalokuvaaja
- Markus Jämsen, suomalainen kitaristi
- Markus Jämsä (s. 1977), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Jäntti (s. 1966), suomalainen taloustieteen professori
- Markus Järvenpää (s. 1983), suomalainen näyttelijä
- Markus Jääskeläinen (s. 1969), suomalainen runoilija ja kirjallisuuden suomentaja
- Markus Kaarlonen (s. 1973), suomalainen muusikko ja musiikkituottaja
- Markus Kahma (s. 1932), suomalainen kymmenottelija
- Markus Kainulainen (1922–2017), suomalainen kommunistipoliitikko
- Markus Kajo, "Kettunen" (s. 1957), suomalainen toimittaja, kirjailija ja pakinoitsija
- Marcus Kallionkieli (s. 2001), suomalais-brasilialainen jääkiekkoilija
- Markus Kankaanperä (s. 1980), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Kantola, suomalainen kirjailija, tutkija ja teologi
- Markus Katzer (s. 1979), itävaltalainen jalkapalloilija
- Markus Keller (s. 1982), sveitsiläinen lumilautailija
- Markus Ketterer (s. 1969), suomalainen jääkiekkomaalivahti
- Marcus Kink (s. 1985), saksalainen jääkiekkoilija
- Markus Koistinen (s. 1970), suomalainen kuulantyöntäjä
- Markus Kokkonen (s. 1986), suomalainen laulaja
- Markus Koljander (s. 1983), suomalainen jalkapalloilija
- Markus Konttinen (s. 1957), suomalainen taidemaalari
- Markus Korhonen (s. 1975), suomalainen jääkiekkomaalivahti
- Markus H. Korhonen (s. 1963), suomalainen kulttuurihistorioitsija, kirjailija, tapakouluttaja ja kamarineuvos
- Markus Koskinen (s. 1969), suomalainen sanoittaja, säveltäjä, musiikkituottaja ja muusikko
- Markus Kosonen (s. 1983), suomalainen elokuvatuottaja ja näyttelijä
- Markus Kröger, suomalainen globaalin kehitystutkimuksen apulaisprofessori
- Markus Kumpuoja (s. 1988), suomalainen jääpalloilija
- Markus Kuotesaho (s. 1959), suomalainen julkisuuden henkilö
- Markus Kåhre (s. 1969), suomalainen kuvataiteilija, jolle myönnettiin Ars Fennica 2007
- Markus Lakaniemi (1939–2018), suomalainen pesäpalloilija
- Markus Lammenranta, suomalainen filosofi
- Marcus Larsson (1825–1964), ruotsalainen taidemaalari
- Markus Larsson (s. 1979), ruotsalainen alppihiihtäjä
- Markus Lehmusruusu (s. 19839, suomalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
- Markus Lehtinen (s. 1959), suomalainen kapellimestari ja pianisti, Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professori
- Markus Lehtipuu (s. 1962), suomalainen matkailutoimittaja, Karjalan palautuksen puolestapuhuja
- Markus Lehto (s. 1962), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Leikola (s. 1960), suomalainen toimittaja, kirjailija, konsultti ja kommentaattori
- Markus Leminen (s. 1975), suomalainen taitoluistelija ja taitoluisteluvalmentaja
- Marcus Lemonis (s. 1973), libanonilais-yhdysvaltalainen toimitusjohtaja ja televisioesiintyjä
- Markus Liimatainen, suomalainen medianomi, toimittaja ja televisiotuottaja
- Markus Lohi (s. 1972), suomalainen poliitikko ja kansanedustaja
- Markus Lyra (1945–2024), suomalainen diplomaatti
- Markus Lång (s. 1968), suomalainen musiikintutkija ja suomentaja
- Markus Löffel, Mark Spoon (1966–2006), saksalainen muusikko
- Markus Majaluoma (s. 1961), suomalainen lastenkirjailija ja kuvittaja
- Markus Mattsson (s. 1957), suomalainen jääkiekkomaalivahti
- Markus Maulavirta (s. 1956), suomalainen keittiömestari, eräopas ja tietokirjailija
- Markus Mustajärvi (s. 1963), suomalainen Vasemmistoliiton kansanedustaja
- Markus Mustonen (s. 1973), ruotsinsuomalainen muusikko
- Markus Mäntykangas (s. 1988), suomalainen meteorologi
- Markus Niemelä (s. 1984), suomalainen moottoriurheilija
- Markus Niskala (1890–1963), suomalainen Maalaisliiton kansanedustaja
- Marcus Nispel (s. 1963), saksalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja
- Markus Nordenstreng (s. 1974), suomalainen muusikko ja radiotoimittaja
- Markus Nordlund (s. 1985), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Nummi (s. 1959), suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija
- Markus Nurmi (s. 1998), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus "Marzi" Nyman (s. 1979), suomalainen kitaristi
- Markus Näslund (s. 1973), ruotsalainen jääkiekkoilija
- Markus Oijennus (s. 1970), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Olin, suomalainen VTT:n tutkimusprofessori
- Markus Onnela (s. 1963), sosiaali- ja terveysministeriön entinen osastopäällikkö
- Markus Paatelainen (s. 1983), suomalainen jalkapalloilija
- Markus Paija (s. 1974), suomalainen jalkapalloilija
- Markus Palosaari (s. 1987), suomalainen jalkapalloilija
- Markus Palttala (s. 1977), suomalainen moottoriurheilija
- Marcus Paus (s. 1979), norjalainen säveltäjä
- Markus Peltonen (s. 1981), suomalainen lentopalloilija
- Markus Perola (s. 1966), suomalainen lääkäri ja THL:n tutkimusprofessori
- Markus Persson (s. 1979), ruotsalainen peliohjelmoija ja yritysjohtaja
- Markus Pessa (1941–2022), suomalainen puolijohdeteknologian professori
- Markus Pommer (s. 1991), saksalainen moottoriurheilija
- Markus Poukkula (s. 1988), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Poussa, Zarkus Poussa (1975–2016)), suomalainen laulaja ja lyömäsoittaja
- Markus Prock (s. 1964), itävaltalainen ohjaskelkkailija
- Markus Puolakka (s. 1985), suomalainen pikaluistelija
- Markus Pönkä (s. 1983), suomalainen murhaaja ja talousrikollinen
- Markus Pöyhönen (s. 1978), suomalainen pikajuoksija
- Markus Ragger (s. 1988), itävaltalainen shakin maailmanmestari
- Markus Raivio (s. 1973), suomalainen musiikkiterapeutti, yrittäjä ja äänituottaja
- Marcus Rantala (s. 1977), suomalainen poliitikko ja yritysjohtaja
- Markus J. Rantala (s. 1976), suomalainen biologi ja evoluutiopsykologian tutkija
- Markus Rautio, Markus-setä (1891–1973), suomalainen radiotoimittaja, Lastentunnin toimittaja 1926–1956
- Markus Rehm (s. 1988), saksalainen vammaisurheilija, pituushyppääjä ja pikajuoksija
- Marcus Roberts (s. 1963), yhdysvaltalainen jazzpianisti
- Markus Rogan (s. 1982), itävaltalainen uimari
- Markus Rosenberg (s. 1982), ruotsalainen jalkapalloilija
- Markus Ryffel (s. 1955), sveitsiläinen kestävyysjuoksija
- Markus Rühl (s. 1972), saksalainen kehonrakentaja
- Marcus Samuel (1853–1927), brittiläinen liikemies, pankkiiri ja Shell-yhtiön perustaja
- Marcus Sandell (s. 1987), suomalainen alppihiihtäjä
- Markus Sandholm (1943–1999), suomalainen eläinlääketieteen professori
- Marcus Schenkenberg (s. 1968), ruotsalainen näyttelijä, televisioesiintyjä ja malli
- Markus Schmidt (s. 1968), itävaltalainen ohjaskelkkailija
- Marcus Sedgwick (1968–2022), englantilainen lasten- ja nuortenkirjailija ja kuvittaja
- Markus Seikola (s. 1982), suomalainen jääkiekkoilija
- Markus Selin (s. 1960), suomalainen elokuvatuottaja
- Markus Similä (1937–2018), suomalainen toimittaja ja kirjailija
- Markus Sovala, suomalainen valtiotieteiden tohtori ja Tilastokeskuksen pääjohtaja
- Markus Staaf (s. 1978), suomalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja
- Markus Steinhöfer (s. 1986), saksalainen jalkapalloilija
- Marcus Stephen (s. 1969), Naurun presidentti 2007–2011
- Markus Suntila (s. 1978), suomalainen salibandymaalivahti
- Markus Söder (s. 1967), saksalainen poliitikko
- Markus Tavio (1911–1978), suomalainen arkkitehti
- Markus Tervo, suomalainen taikuri
- Marcus Thrane (1817–1890), norjalainen poliittinen aktivisti
- Markus Tiittula (s. 1970), suomalainen toimittaja ja tietokirjailija
- Markus Toivonen (s. 1979), suomalainen metalliyhtye Ensiferumin kitaristi
- Markus Törnvall (s. 1964), suomalainen jalkapalloilija
- Markus Vanhala (s. 1981), suomalainen kitaristi ja säveltäjä
- Markus Varesvuo (s. 1960), suomalainen luontovalokuvaaja, tietokirjailija ja ornitologi
- Markus Virtanen (s. 1986), suomalainen näyttelijä
- Markus Virtanen (s. 1984), suomalainen säveltäjä ja musiikkitieteilijä
- Markus Visanti (1921–2023), suomalainen arkkitehti ja Taideteollisen oppilaitoksen ent. rehtori
- Marcus Wallenberg (1899–1982), ruotsalainen yritysjohtaja ja vuorineuvos
- Marcus Wallenberg (s. 1956), ruotsalainen pankkiiri ja teollisuusmies
- Marcus Wandt (s. 1980), ruotsalainen avaruuslentäjä
- Markus Wasmeier (s. 1963), saksalainen alppihiihtäjä
- Markus Westerlund (s. 1955), suomalainen kuoronjohtaja
- Markus Winkelhock (s. 1980), saksalainen autourheilija
- Markus Wolf (1923–2006), Stasin ulkomaanvakoiluosaston johtaja Itä-Saksassa 1958–1987
- Markus Wüthrich (s. 1979), sveitsiläinen jääkiekkoilija
- Markus Yli-Jokipii (s. 1981), suomalainen kuoronjohtaja ja kapellimestari
- Markus Zimmermann (s. 1964), saksalainen rattikelkkailija
- Markus Zusak (s. 1975), australialainen kirjailija
- Markus Ånäs (s. 1975), suomalainen toimittaja ja kolumnisti
Sukunimenä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bunita Marcus (s. 1952), yhdysvaltalainen säveltäjä
- Christopher Markus, yhdysvaltalainen elokuvatuottaja ja käsikirjoittaja
- Émile Marcus (s. 1930), ranskalainen katolinen piispa
- Emly Marcus (1875–1963), suomalainen eläinsuojelija
- J. V. Markus (1873–1943), suomalainen komisario ja rikostutkija
- Jacob Ernst Marcus (1774–1826), hollantilainen taidemaalari
- Jorma Markus (s. 1952), suomalainen keihäänheittäjä
- Riejanne Markus (s. 1994), alankomaalainen maantiepyöräilijä
- Rudolph A. Marcus (s. 1923), kanadalais-yhdysvaltalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Ruth Barcan Marcus (1921–2012), yhdysvaltalainen filosofi ja loogikko
- Siegfried Marcus (1831–1898), itävaltalainen keksijä
- Simon Marcus (s. 1986), kanadalainen thainyrkkeilijä
- Tarja Markus (s. 1946), suomalainen näyttelijä
- Tibor Márkus (s. 1978), unkarilainen jalkapalloilija
- William Markus (1917–1989), suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä
Kuvitteellisia Markuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Markus Ekholm, televisiosarjassa Salatut elämät
- Markus Lessing, televisiosarjassa Kahden keikka
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Markuksen nimipäivä Nimipäivä.fi. Viitattu 7.3.2014.
- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 25.4.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Markus Wikimedia Commonsissa