Spartacus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Denis Foyatierin Spartacus (1830) Louvressa
Tämä artikkeli käsittelee orjakapinan johtajaa. Sanan muita merkityksiä löytyy täsmennyssivulta.

Spartacus (n. 100 eaa.71 eaa.) oli traakialainen gladiaattori, joka johti orjakapinaa Roomaa vastaan vuosina 73 eaa.71 eaa. Hän sai lopulta surmansa taistelussa roomalaisia vastaan.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spartacus oli traakialainen, jonka kotiseudun Rooman diktaattori Sulla oli valloittanut Spartacuksen ollessa nuori.[2] Antiikin historioitsijat antavat Spartacuksen taustasta vaihtelevaa tietoa. Plutarkhoksen mukaan Spartacus oli "enemmän kreikkalainen kuin traakialainen" sekä poikkeuksellisen älykäs ja sivistynyt. Appianoksen mukaan Spartacus oli kerran taistellut roomalaisia vastaan, joutunut vangiksi ja myyty orjaksi. Floruksen mukaan Spartacus oli roomalaisarmeijan palkkasoturi, joka vangittiin karkuruudesta ja varkaudesta. Plutarkhoskin pitää Spartacusta palkkasoturina. Hänen mukaansa Spartacus vangittiin yhdessä vaimonsa kanssa, joka oli profeetta ja joka seurasi Spartacusta tämän elämän loppuun asti.[3]

Roomalaisten vangittua Spartacuksen hänet vietiin kahleissa Rooman eteläpuolelle Capuaan Lentulus Batiatuksen gladiaattorikouluun.[2][4]

Pako gladiaattorikoulusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spartacusta ja satoja muita orjia koulutettiin Capuan gladiaattorikoulussa taistelemaan areenalla kuolemaan asti, ja Spartacus tiesi että hänellä ei siinä tapauksessa olisi montakaan elinvuotta jäljellä. Keväällä 73 eaa. Spartacus teki 200 muun orjan kanssa suunnitelman vallata gladiaattorikoulun tilat ja aseet, surmata vartiojoukot ja murtautua vapaaksi. Ennen H-hetkeä yksi vangeista kuitenkin kavalsi toverinsa ja varoitti roomalaisia vartijoita, joten kapinalliset joutuivat muuttamaan suunnitelmiaan. He valtasivat gladiaattorikoulun keittiön ja haalivat sieltä mukaansa keittiöveitsiä ja kaikkea muuta aseeksi kelpaavaa. Heidän onnistui tappaa kaikki vartijat, ja historioitsija Sallustiuksen mukaan heistä 74 pääsi pakoon. Pakomatkansa alussa joukko törmäsi vaunuihin, jotka oli lastattu täyteen gladiaattorien aseita, ja he ottivat kuormasta itselleen gladiusmiekkoja, keihäitä ja kolmipiikkisiä atraimia.[2]

Orjasota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kolmas orjasota

Spartacuksen ja keltti Crixuksen johtamat orjat pakenivat kohti etelää ja heihin liittyi lisää väkeä. Muutaman kuukauden kuluttua joukkoihin kuului jo tuhansia miehiä, naisia ja lapsia.[5] He leiriytyivät Vesuvius-vuoren suojaisiin metsiin 32 kilometriä Capuasta etelään.[6]

Keväällä 72 eaa. orjien joukoissa oli Appianoksen mukaan jo 70 000 miestä. Kierreltyään Etelä-Italiaa orja-armeija jakautui kahtia: Spartacuksen komentoon jäi kaksi kolmasosaa ja Crixuksen komentoon loput. Crixus sai pian surmansa taistelussa roomalaisia vastaan. Vaeltaessaan Apenniineja pitkin kohti pohjoista Spartacus sai vastaansa Rooman legioonalaisia ja löi heidät taistelussa. Voitonjuhlissa Spartacus pakotti 300 vangiksi otettua roomalaista taistelemaan gladiaattoreina kuolemaan asti.[7]

Loppuvuonna 72 eaa. Spartacus sai kuulla Marcus Licinius Crassuksen johtamasta suuresta roomalaisjoukosta, joka oli tulossa heitä vastaan. Spartacus päätti johdattaa miehensä Sisiliaan, missä hän saattaisi elää rauhassa. Merirosvot eivät kuitenkaan toimittaneet heille lupaamiaan laivoja, ja näin Spartacus ei koskaan päässyt Sisiliaan.[8]

Spartacuksen kuolema Hermann Vogelin (1882) mukaan

Petetty Spartacus lähti joukkoineen taas kohti pohjoista, mutta orja-armeija joutui Italian saappaankärjessä Crassuksen saartamaksi. Saarron läpi taisteltuaan Spartacus kuuli prokonsuli Marcus Luculluksen nousseen joukkoineen maihin Brundisiumissa. Spartacus oli joutunut kahden roomalaisarmeijan väliin, ja pelastautuakseen hänen oli hyökättävä Crassuksen armeijaa vastaan.[9]

Spartacus kävi viimeisen taistelunsa Silarusjoella 71 eaa. Spartacus sai surmansa, ja orja-armeija joutui hajaannuksen valtaan ja tuhoutui. 6 000 orjaa otettiin elävänä kiinni ja ristiinnaulittiin Via Appian varrelle Capuan ja Rooman välille 40 metrin välein. Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, ja hänet heitettiin muiden kuolleiden mukana nimettömään joukkohautaan.[10]

Spartacus taiteessa ja viihteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christensen, Else & Moll, Jakob & Mosbech, Hakon: Rooma – antiikin suurvalta. Bonnier, 2011. ISBN 978-82-535-3200-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Spartacus Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.9.2014.
  2. a b c Christensen et al. 2011, s. 48.
  3. Joshua J. Mark: The Spartacus Revolt Ancient History Encyclopedia. 4.3.2016. Viitattu 26.2.2017.
  4. Spartacus Livius.org. Viitattu 8.9.2014.
  5. Christensen et al. 2011, s. 48–51.
  6. Christensen et al. 2011, s. 48–51.
  7. Christensen et al. 2011, s. 51–52.
  8. Christensen et al. 2011, s. 52–54.
  9. Christensen et al. 2011, s. 54.
  10. Christensen et al. 2011, s. 54–55.