Kolmas orjasota

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolmas orjasota
Italy and environs, 218 BC.gif
Päivämäärä:

7371 eaa.

Paikka:

Italia

Lopputulos:

Rooman ratkaiseva voitto

Osapuolet

Karanneiden orjien armeija

Rooman valtakunta

Komentajat

Crixus †,
Oenomaus †,
Spartacus † a,
Castus †,
Gannicus †

Gaius Claudius Glaber,
Publius Varinius,
Gnaeus Clodianus,
Lucius Gellius Publicola,
Gaius Cassius Longinus,
Gnaeus Manlius,
Marcus Licinius Crassus,
Gnaeus Pompeius Magnus,
Marcus Terentius Varro Lucullus,
Lucius Quinctius,
Gnaeus Tremellius Scrofa

Vahvuudet

120 000 karannutta orjaa ja gladiaattoria

yli 3 000 puolisotilasta, 8 legioonaa, yli 12 000 muuta taistelijaa

Tappiot

Lähes kaikki tapettiin taisteluissa tai ristiinnaulittiin

Huomattavia (50, 1 000 tai 4 000 decimatiolla)

a Oletetaan kuolleen, ruumista tosin ei löydetty

Rooman tasavallan sisällissodat
1. orjasota2. orjasotaliittolaissota1. Sullan sisällissotaSertoriuksen kapina2. Sullan sisällissota3. orjakapinaCatilinan salaliittoJulius Caesarin kansalaissotaMutinan sotaToisen triumviraatin sota Caesarin murhaajia vastaanOctavianuksen ja Antoniuksen sotaPerusian sotaOctavianuksen sota Sextusta vastaan

Kolmas orjasota oli vuosina 73 eaa.71 eaa. käyty orjakapina roomalaisia vastaan. Se oli viimeinen sarjassa epäonnistuneita orjakapinoita Rooman tasavallan aikana. Kolmas orjasota oli näistä vakavin ja ainoa, joka suoranaisesti uhkasi Roomaa. Kapinaa johti traakialainen gladiaattori Spartacus.

Kapina gladiaattorikoulussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spartacus oli Traakiasta tuotu orja, joka oli karannut Rooman armeijasta. Häntä ja satoja muita orjia koulutettiin Capuan gladiaattorikoulussa taistelemaan areenalla kuolemaan asti, ja Spartacus tiesi että hänellä ei siinä tapauksessa olisi montakaan elinvuotta jäljellä. Keväällä 73 eaa. Spartacus teki 200 muun orjan kanssa suunnitelman vallata gladiaattorikoulun tilat ja aseet, surmata vartiojoukot ja murtautua vapaaksi. Ennen H-hetkeä yksi vangeista kuitenkin kavalsi toverinsa ja varoitti roomalaisia vartijoita, joten kapinalliset joutuivat muuttamaan suunnitelmiaan. He valtasivat gladiaattorikoulun keittiön ja haalivat sieltä mukaansa keittiöveitsiä ja kaikkea muuta kelpaavaa. Heidän onnistui tappaa kaikki vartijat, ja historioitsija Sallustiuksen mukaan heistä 74 pääsi pakoon. Pakomatkansa alussa joukko törmäsi vaunuihin, jotka oli lastattu täyteen gladiaattorien aseita, ja he ottivat kuormasta itselleen gladiusmiekkoja, keihäitä ja kolmipiikkisiä atraimia.[1]

Orja-armeijan vaellus Italiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etupäässä kelteistä, germaaneista ja traakialaisista koostunut kapinallisjoukko jatkoi matkaansa maantietä pitkin kohti etelää. He leiriytyivät Vesuvius-vuoren suojaisiin metsiin 32 kilometriä Capuasta etelään. Paikalle tuli roomalaispartio, jonka kapinalliset kuitenkin löivät viimeiseen mieheen. Samalla he saivat lisää aseita ja varusteita. Ruokaa ja arvotavaroita kapinalliset alkoivat ryöstellä lähiseudun taloista.[2]

Ajan myötä orjien armeijaan liittyi lisää orjia, vapaita maatyöläisiä ja köyhtyneitä tilanomistajia. Muutama kuukausi paon jälkeen Spartacuksen ja keltti Crixuksen johtamiin joukkoihin kuului jo tuhansia miehiä, naisia ja lapsia. Armeijassa ja gladiaattorikoulussa oppinsa saaneet orjat kouluttivat sotajoukoista taistelukykyiset.[3]

Roomalaiset lähettivät tuhansia legioonalaisia Vesuviukselle kukistamaan kapinalliset. He leiriytyivät vuoren juurelle aikomuksenaan näännyttää Spartacuksen joukot nälkään. Orjat laskeutuivat kuitenkin vuorenrinteiltä yön pimeydessä viiniköynnöksistä punomiensa köysien varassa ja yllättivät roomalaiset näiden leirissä. Roomalaiset pakenivat ja jättivät orjajoukolle ruokavarastonsa, vaunut, aseet ja varusteet.[3]

Roomalaiset lähettivät orjien kimppuun uusia legioonia, mutta Spartacuksen joukot löivät nekin nopeissa väijytyshyökkäyksissä ja lukuisissa taisteluissa pitkin Vesuviusta. Voittojensa jälkeen orja-armeija ryösteli Italian eteläistä itärannikkoa. Kapinalliset vaelsivat koko Campanian halki, ja heidät toivotettiin tervetulleeksi, sillä alueella ei pidetty roomalaisista.[3]

Spartacus armeijoineen suuntasi kurssin pohjoiseen ja jatkoi uusien taistelijoiden värväämistä. Joukko ylitti Picentinivuoret, ja keväällä 72 eaa. joukoissa oli Appianoksen mukaan jo 70 000 miestä. Orjajoukot löivät preetori Variniuksen joukot, minkä seurauksena heihin liittyi jälleen lisää taistelijoita. He valtasivat Thuriin kaupungin ja muuttivat sen sepänpajat asetakomoiksi.[3]

Kapinalliset jatkoivat matkaansa pohjoiseen kahtia jakautuneena: Spartacuksen komennossa oli kaksi kolmasosaa ja Crixuksen komennossa yksi kolmasosa. Rooman lähettämän konsuli Lucius Gellius Publicolan joukot löivät Crixuksen joukot ja tappoivat itse Crixuksen. Vaeltaessaan Apenniineja pitkin kohti pohjoista Spartacus sai vastaansa Rooman legioonalaisia ja löi heidät taistelussa. Voitonjuhlissa Spartacus pakotti 300 vangiksi otettua roomalaista taistelemaan gladiaattoreina kuolemaan asti.[4]

Syksyllä 72 eaa. Spartacuksen joukot suuntasivat etelään Mutinan kaupunkia kohti. Loppuvuonna he saivat kuulla Marcus Licinius Crassuksen johtamasta suuresta roomalaisjoukosta, joka oli tulossa heitä vastaan. Spartacus päätti johdattaa miehensä Sisiliaan, missä hän saattaisi elää rauhassa. Orjien armeija saavutti Messinansalmen vuoden 72 eaa. lopulla. Spartacus teki merirosvojen kanssa sopimuksen, jonka mukaan heidän piti kuljettaa Spartacuksen 2000 miestä kolmen kilometrin levyisen salmen yli Sisiliaan. Loput kapinalliset piiloutuisivat vuorille ja seuraisivat etujoukkoa Sisiliaan sen jälkeen kun se oli käynnistänyt saarella kapinan. Merirosvot eivät kuitenkaan jostain syystä pitäneet sopimustaan vaan pakenivat ennen sovittua lähtöä, ja näin Spartacus ei koskaan päässyt Sisiliaan.[5]

Petetty Spartacus lähti joukkoineen taas kohti pohjoista, mutta he joutuivat Italian saappaankärjessä Crassuksen saartamaksi. Saarron läpi taisteltuaan Spartacus kuuli prokonsuli Marcus Luculluksen nousseen joukkoineen maihin Brundisiumissa. Spartacus oli joutunut kahden roomalaisarmeijan väliin, ja pelastautuakseen hänen oli hyökättävä Crassuksen armeijaa vastaan.[6]

Spartacuksen armeija kävi viimeisen taistelunsa Silarusjoella Lounais-Italiassa vuonna 71 eaa. Spartacus kaatui itse ja orjat joutuivat hajaannuksen valtaan. 6 000 orjaa pakeni, mutta heidät otettiin kiinni ja ristiinnaulittiin Via Appian varrelle Capuan ja Rooman välille 40 metrin välein. Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, ja hänet heitettiin muiden kuolleiden mukana nimettömään joukkohautaan.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christensen, Else & Moll, Jakob & Mosbech, Hakon: Rooma – antiikin suurvalta. Bonnier, 2011. ISBN 978-82-535-3200-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Christensen et al. 2011, s. 48.
  2. Christensen et al. 2011, s. 48–51.
  3. a b c d Christensen et al. 2011, s. 51.
  4. Christensen et al. 2011, s. 51–52.
  5. Christensen et al. 2011, s. 52–54.
  6. Christensen et al. 2011, s. 54.
  7. Christensen et al. 2011, s. 54–55.