Ensimmäinen puunilaissota

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäinen puunilaissota
Osa puunilaissotia
Karthago (sininen), Rooman tasavalta (punainen) ja Syrakusa (vihreä) vuonna 264 eaa.
Karthago (sininen), Rooman tasavalta (punainen) ja Syrakusa (vihreä) vuonna 264 eaa.
Päivämäärä:

264241 eaa.

Paikka:

Välimeren alue, Sisilia, Sardinia ja Pohjois-Afrikka

Lopputulos:

Rooman voitto

Aluemuutokset:

Sisilia joutui Rooman valtaan

Osapuolet

Rooman tasavalta

Karthago

Komentajat

Marcus Atilius Regulus,
Gaius Lutatius Catulus,
Gaius Duilius,
Aulus Atilius Calatinus

Hamilkar Barka,
Hanno Suuri,
Hasdrubal,
Ksanthippos

Ensimmäinen puunilaissota käytiin Rooman tasavallan ja Karthagon välillä vuosina 264241 eaa. Sota oli ensimmäinen, jossa roomalaiset joukot taistelivat Italian niemimaan ulkopuolella. Rooma voitti 23 vuotta kestäneen sodan, jota käytiin Sisilian hallinnasta. Sodan lopuksi Rooma saneli Karthagolle raskaat rauhanehdot ja Sisilia joutui roomalaisten haltuun. Rooman ja Karthagon konflikti jatkui edelleen toisessa puunilaissodassa vuonna 218 eaa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulevasta sodasta nähtiin enteitä jo Taraksen rannikolla. Rooman täytyi myöntää kaupungille varsin löyhät rauhanehdot, sillä roomalaiset pelkäsivät Taraksen antautuvan Karthagolle.[1] Ensimmäinen selkkaus Rooman ja Karthagon välillä tapahtui Messenen kaupungissa, joka sijaitsee aivan Sisilian itäkärjessä, vain seitsemän kilometrin päästä Italian niemimaasta.[2]

Messeneä piti silloin hallussa joukko palkkasotureita, jotka kutsuivat itseään mamertiineiksi (Mars-jumalan mukaan). Syrakusan joukot piirittivät kaupunkia, jonne mamertiinit oli suljettu. Paikalle ilmestyi Karthagon laivasto, jonka päämääränä oli estää Syrakusaa valtaamasta kaupunkia ja toissijaisena tavoitteena vallata kaupunki itse. Tässä vaiheessa mamertiinit pyysivät apua Roomalta, jonka oli lähes pakko lähteä mamertiinien tueksi, sillä se ei halunnut uutta vastustajaa tai Syrakusaa vain seitsemän kilometrin päähän omasta rajastaan. Tästä eteenpäin asiat eivät mennetkään Rooman toiveiden mukaisesti. Roomasta matkaan lähti kenraali Gaius Claudius. Päästyään nykyiseen Rhegioniin, joka sijaitsee melkein vastapäätä Messeneä, hän kuuli, että tarkemmin harkittuaan mamertiinit eivät halunneetkaan Rooman apua vaan olivat jo päästäneet karthagolaiset kaupunkiin.[3]

Claudius ei hyväksynyt tätä vaan saapui pienen sotajoukon kera Messeneen, missä mamertiinit kutsuivat koolle kansankokouksen. Kun Claudius ja mamertiinit eivät päässeet sopuun, antoi Claudius äärimmäisen röyhkeästi käskyn vangita Karthagon sodanjohtaja Hannon (ei yhteyttä Hanno Suureen), vaikka virallisesti Rooman ja Karthagon välillä oli rauha. Roomalaiset pakottivat Hannon käskemään joukkonsa pois Messenestä.[3] Kun Hanno palasi Karthagoon, sotaoikeus tuomitsi hänet ristiinnaulittavaksi.[4]

Sotatoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisten eteneminen Sisiliassa 260-luvun alussa.

Karthago kokosi kuitenkin piakkoin voimansa ja alkoi yhdessä vanhan vihollisensa Syrakusan (sotivat keskenään 400 eaa. -luvulla)[5] kanssa piirittää Messeneä. Manner-Roomasta tulleet sotajoukot iskivät kuitenkin Syrakusan joukkojen selustaan ja ajoivat niitä takaa aina Syrakusaan asti, jolloin hallitsija Hieron II katsoi parhaaksi solmia rauhan Rooman kanssa, vaikka ehdot olivatkin erittäin kovat.[4]

Tästä lähtien selkkausta on alettu kutsua puunilaissodaksi, koska vastakkain olivat enää Rooma ja Karthago.[4] Sota käytiin pääasiassa merellä ja Sisiliassa. Rooman oli siis nyt pakko rakentaa kunnollinen laivasto, jonka salaisena aseena oli corvus eli korppi. Corvus koostui kävelysillasta, jonka päähän oli kiinnitetty järeä piikki. Tämä uudentyyppinen entraussilta iskettiin vihollisen kansilankkuihin, jonka jälkeen roomalaiset merisotilaat valtasivat aluksen. Tämän jälkeen roomalaiset sotajoukot käyttivät perinteisiä maasotataktiikoita. Tähän eivät taas karthagolaiset merimiehet olleet tottuneet, joten silloinen Rooman konsuli, Gaius Duilius, otti historiallisen voiton Karthagon laivastosta. Roomassa voitto herätti ennenkuulumatonta riemua, sillä voitto oli Rooman historian ensimmäinen merellä.[4]

Karthagolla oli laiva- ja miehistömäärissä ylivoima: Karthagolla oli 350 kaleeria ja noin 150 000 miestä, Roomalla 330 kaleeria ja noin 140 000 miestä.[6] Karthago ei ollut kuitenkaan keksinyt vastakeinoa korpille, ja Rooman sodanjohto oli parempaa.[6] Karthagon laivasto tuhottiin Eknomoksen taistelussa vuonna 256 eaa.[6]

Kun Karthagon laivasto oli tuhottu, Rooma pystyi nousemaan maihin Afrikassa. Konsuli Marcus Atilius Regulus (myös Aelius Regulus) kärsi tappioita karthagolaisia vastaan ja jäi itse vangiksi.[7] Karthago piti konsulia panttivankina, koska hän tulisi olemaan yksi etu rauhanneuvotteluissa. Regulus lähetettiin Karthagon edustajana Roomaan, mutta hänen oli vannottava tulevansa takaisin, jos rauhansopimus ei onnistuisi.[7] Roomassa monet senaattorit olivat valmiita rauhaan, mutta Regulus piti sopimusta vastaan niin vaikuttavan puheen, että neuvottelut ajautuivat karille.[8] Regulus palasi Karthagoon, vaikka monet anelivat häntä jäämään. Tarinan mukaan Regulus kidutettiin kuoliaaksi piikkitynnyrissä.[8]

Vuosilukuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooma ja Karthago solmivat rauhan vuoden 241 meritaistelun jälkeen. Sopimuksessa Karthago menetti Sisilian ja joutui maksamaan sotakorvauksia,[9] eikä se voinut maksaa armeijansa palkkaa.

Tämän jälkeen karthagolaisten palkkasoturien keskuudessa syntyi melkoinen kapina, ja he valtasivat Karthagolta Tunisin sekä Sardinian ja Korsikan saaret. Karthagon kenraalit Hamilkar Barka ja Hanno Suuri kukistivat kapinan Afrikassa, mutta saarten kapinalliset kääntyivät Rooman suojelukseen. Rooma vaati Karthagoa luopumaan saarista ja maksamaan vielä lisää sotakorvauksia. Karthago joutui myöntymään Rooman ehtoihin, mutta kosto jäi kytemään karthagolaisten mieleen.[9] Rooman ja Karthagon konflikti jatkui toisessa puunilaissodassa vuonna 218 eaa. - 202 eaa.

Arkeologiset löydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 241 Sisilian edustalla käydyn Aegates-saarten meritaistelun hylyt on löydetty 2010-luvulla. Merenpohjasta on löydetty muun muassa ankkureita, pronssikypäriä ja 11 pronssipuskuria, joiden avulla muinaiset sotalaivat pyrkivät upottamaan vihollislaivoja. Vastaavia puskureita on aikaisemmin löydetty vain kolme.[10]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Goldsworthy, Adrian: The Punic Wars
  • Jukka M. Heikkilän romaani Merikonsuli (1995) kertoo Aigates-saarten meritaistelusta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Henrikson, Alf: s. 476.
  2. Penny Martin, Margaret Olds ja Fran Church (suom. Matti Eskola ja Jorma Harju): ”Italia • Itävalta”, Geographica, s. 295. Könemann, 2003. ISBN 3-89731-916-0.
  3. a b Henrikson, Alf: s. 478.
  4. a b c d Henrikson, Alf: s. 479.
  5. Berndl, Klaus, et al.: s. 106.
  6. a b c Adrian GoldsworthyThe Complete Roman Army. Suom.Rooman sotilasmahti. Kääntänyt suomeksi Pekka Tuomisto. Karisto Oy, 2005. ISBN 951-23-4590-0.
  7. a b Henrikson, Alf: s. 480.
  8. a b Henrikson, Alf: s. 481.
  9. a b Henrikson, Alf: s. 482.
  10. Comanchien vaalea vanki. Tieteen Kuvalehti Historia, 2014, nro 4, s. 5. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]