Markus Granlund (professori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Markus Kristian Granlund (s. 19. elokuuta 1967 Turku)[1] on suomalainen kauppatieteilijä. Hän toimii Turun kauppakorkeakoulussa dekaanina ja laskentatoimen professorina. Granlund on Suomen menestyneimpiä johdon laskentatoimen tutkijoita. Hän on tutkinut erityisesti johdon ohjausjärjestelmiä.[2]

Granlund on valmistunut Turun kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1992, kauppatieteiden lisensiaatiksi vuonna 1994 ja kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 1998. TuKKK nimitti hänet laskentatoimen professoriksi vuonna 2003 ja dekaanina hän aloitti elokuussa 2012 toimittuaan sitä ennen vararehtorina ja varadekaanina. Vuosina 1994–1995 hän toimi väitöskirjatutkijana Kööpenhaminen kauppakorkeakoulussa ja vuosina 2005–2006 vierailevana professorina Sydneyn teknillisessä yliopistossa.[2]

Granlund toimii lukuisissa luottamustoimissa, muun muassa tutkimussäätiöiden hallituksissa. Hän on toiminut myös asiantuntijana lukuisissa yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden kehitysprojekteissa sekä liikkeenjohdon kouluttajana Suomessa ja ulkomailla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 125. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. a b Turun yliopisto (Arkistoitu – Internet Archive)


Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.