Marcus Stephen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marcus Stephen
President Marcus Stephen of Nauru.jpg
Naurun presidentti
19. joulukuuta 2007 – 10. marraskuuta 2011
Edeltäjä Ludwig Scotty
Seuraaja Freddie Pitcher
Kansanedustaja
2003–
Vaalipiiri Anetan
Tiedot
Syntynyt 1. lokakuuta 1969 (ikä 47)
Puolue sitoutumaton
Vanhemmat Lawrence Stephen

Marcus Stephen (s. 1. lokakuuta 1969) on naurulainen poliitikko ja painonnostaja. Hän nousi maansa presidentiksi Ludwig Scottyn seuraajana 19. joulukuuta 2007.

Stephen voitti vuosina 1990, 1994, 1998 ja 2002 Kansainyhteisön kisoissa kaikkiaan seitsemän kulta- ja viisi hopeamitalia. Hän sai hopeaa myös maailmanmestaruuskilpailuissa 1999. Hän on osallistunut olympialaisiinkin vuosina 1992, 1996 ja 2000; vuonna 1992 hän tosin joutui edustamaan Samoaa, sillä Naurulla ei vielä ollut omaa olympiakomiteaa.

Stephen lopetti urheilu-uransa vuoden 2002 Kansainyhteisön kisoihin ja asettui ehdokkaaksi parlamenttivaaleihin vuonna 2003. Hänen isänsä, Lawrence Stephen, oli itsekin aikoinaan parlamentin jäsen.[1]

Stephen on kuulunut International Weightlifting Federationin Hall of Fameen vuodesta 2005 lähtien.[2]

Hänet valittiin presidentiksi vuonna 2007. Vuonna 2011 Stephen erosi presidentin paikalta korruptiosyytteiden takia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.