Kälviän seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kälviän seurakunta

tunnus

sijainti

Kälviän kirkko
Kälviän kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Oulun hiippakunta
Rovastikunta Kalajoen rovastikunta
Pääkirkko Kälviän kirkko
Perustettu 1639
Jäsenmäärä 3 574[1] (2021)
– Osuus asukkaista 78,9 %
Kirkollisvero 1,70 %
Kirkkoherra Kai Juvila
Verkkosivusto

Kälviän seurakunta on Kokkolan kaupungissa Suomen Keski-Pohjanmaalla toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, jonka toimialueeseen kuuluu entisen Kälviän kunnan alue. Se kuuluu Oulun hiippakuntaan, Kokkolan rovastikuntaan, ja Kokkolan seurakuntayhtymään. Seurakunnan kirkkona on Kälviän kirkko ja kirkkoherrana on Kai Juvila.

Toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kälviän seurakunta järjestää sunnuntaisin ja pyhäpäivisin jumalanpalveluksia Kälviän kirkossa sekä kerran kuukaudessa perhemessun.[2] Seurakunta hoitaa myös kirkollisia toimituksia, joita ovat kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen.

Seurakunta järjestää toimintaa lapsille ja lapsiperheille: vauvoille, taaperoille, kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Toimintamuotoja ovat kerhot, pyhäkoulut, leirit ja partiotoiminta. Rippikoulun aloittaessaan lapset siirtyvät nuorten toiminnan piiriin.[3][4]

Nuorille järjestetään nuorteniltoja seurakuntakodin Olkkarissa, isoskoulutusta, leirejä sekä yhteisiä retkiä tapahtumiin (esim. Kokkola-Gospel ja Maata Näkyvissä -festarit). Hiihtolomalla on ollut tapana tehdä nuorten oma lähetysmatka Viteleen, Karjalaan.[5]

Aikuisille seurakunta tarjoaa monenlaisia kerhoja ja piirejä. Myös herätysliikkeet järjestävät aktiivisesti seuroja: Herättäjän seuroja pidetään seurakuntakodilla, Lähimmäisen kamarilla tai kodeissa, niissä lauletaan Siionin virsiä. Kansanlähetyksen seuroja ja juhlia pidetään erikseen ilmoitettavina aikoina, niissä lauletaan yleensä virsikirjan virsiä. Evankelisia seuroja (Sley) ja raamattupäiviä järjestetään muutaman kerran kuukaudessa, niissä lauletaan Siionin kanteleen lauluja. Hyvän Paimenen iltoja järjestetään noin kerran kuukaudessa rovastikunnallisen Vitele-työn hyväksi.[6]

Vuosittain tammikuusta alkaen pidetään seurakunnan jokaisessa kylässä perinteisiä kinkereitä.[6]

Herätysliikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kälviän seurakunta kuuluu muun Keski-Pohjanmaan tavoin herätysliikkeiden maantieteelliseen kohtaamisalueeseen. Kälviän alueella on kannatusta niin evankelisen herätysliikkeen kuin herännäisyyden parissa.[7]

Kirkko ja toimitilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kälviän seurakunnan kirkko on Kälviän kirkko. Lisäksi sillä on seuraavat toimitilat:[8]

  • Kälviän seurakuntakoti
  • Kota-kokoontumistila
  • Lähimmäisen kamari -kokoontumistila.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kälviä on ollut Kokkolaan kuulunut kappeli jo 1639, jolloin se muodostettiin Kaarlelan seurakunnasta itsenäiseksi seurakunnaksi[9] ja sai oman kirkkoherran. Kälviän kirkkoherrakunnassa oli kappalaisen virka ainakin jo vuonna 1641, mutta kappalaisten ja etenkin ylimääräisten apulaispappien luetteloissa on aukkoja.[10]

Kälviän ensimmäinen puukirkko valmistui Kälviänjoen rannalle 1640 ja se oli käytössä 1760-luvulle asti. Vuonna 1764 valmistunut toinen kirkko purettiin 1905 nykyisen Kälviän kirkon valmistuttua.[10]

Papisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkoherrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Kälviän kirkkoherroina:[11]

Kappalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Kälviän kappalaisina[10]:

Apulaispappeja[10][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 8.7.2022.
  2. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Kälviän seurakunta. Viitattu 7.11.2022.
  3. Lapsille ja lapsiperheille Kälviän seurakunta. Viitattu 7.11.2022.
  4. Partio Kälviän seurakunta. Viitattu 7.11.2022.
  5. Nuorille Kälviän seurakunta. Viitattu 7.11.2022.
  6. a b Seuroja ja yhteyttä Kälviän seurakunta. Viitattu 7.11.2022.
  7. Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 151. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2.
  8. Kirkot ja tilat Kälviän seurakunta. Viitattu 30.9.2023.
  9. Kälviän kirkon historia Kälviän seurakunta. Viitattu 7.11.2022.
  10. a b c d Kälviä (Kelviå) kansallisbiografia.fi. Viitattu 7.11.2022.
  11. Papisto: Kälviän seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 1.8.2022.
  12. Seppälä, Olli: Kälviän kirkkoherraksi valittiin Kai Juvila Kotimaa. Viitattu 24.10.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]