Tankar

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tankarin majakka elokuussa 2010.
Tankarin kirkko heinäkuussa 2006.

Tankar on majakkasaari Perämerellä Kokkolan edustalla. Saaressa on punavalkoinen korkea Tankarin majakka ja ympäri vuoden toimiva luotsiasema. Matka Kokkolasta saareen on noin 17 km.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saari nousi merestä noin 1200-luvulla maankohoamisen seurauksena. Saaren ensimmäisten asukkaiden uskotaan olleen hylkeenpyytäjiä, joita liikkui alueella runsaasti. 1500-luvulla hylkeenpyytäjien ja kalastajien tukikohdaksi vakiintunut karu luoto sai jo varhain tunnuksekseen merimerkin. Merenkulkijoiden oppaaksi rakennettiin kivikummeli, jonka näkyvyyttä lisäsi kummelista esiin pistävien rautatankojen päihin kiinnitetyt tynnyrit. Aiemmin Klippan-nimisenä tunnettu saari sai merimerkkinsä ansiosta nimen Tankokari, josta myöhemmin muotoutui saaren nykyinen nimi Tankar. Kalastuksen kasvaessa saarelle rakennettiin pieniä mökkejä, joissa kalastajat asuivat pyyntiajan ja heillä oli saarella myös omia kotieläimiään. Etenkin lampaat aiheuttivat saaren luonnolle suurta tuhoa syömällä saaren miltei paljaaksi. Majakka rakennettiin 1889 ja sähköistettiin 1961, jota ennen saarella toimi valokoppi eli lyysi.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tankarin luonto on monipuolinen. Pohjoispuolen kivikko tarjoaa lintuharrastajille lintujen seurantamahdollisuuksia. Lintuja tarkkaillaan ja rengastetaan alueella harrastajavoimin sekä saarella on myös oma lintuasema. Keskimäärin vuodessa rengastetaan 1500 lintua. Saarella kulkee noin kilometrin pituinen luontopolku, jonka varrella kerrotaan Tankarin luonnosta.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tankarin vanhin yksityinen rakennus, kalastajamökki ”Sjöbloms bastu”, on vuodelta 1768. Saaren keskiosassa sijaitseva Tankarin kirkko on rakennettu vuonna 1754. Suurin osa saaren vanhoista rakennuksista suojeltuja. Mökkien lisäksi Tankarissa on myös muutama vanha huvila ja nykyaikainen luotsiasema.

Matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tankarissa toimii hylkeenpyyntimuseo, joka on auki sopimuksen mukaan. Matkailijoita varten on vierasvenelaituri, vierasmaja, kahvio ja grillikatos. Kesällä saarelle järjestetään päivän mittaisia retkiä m/s Jennyllä ja joinakin talvina saarelle on päässyt autolla aurattua uraa pitkin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]