Jehovan todistajat ja syytteet lasten hyväksikäytöstä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Jehovan todistajat

Järjestö
Jehovan todistajien historia
Jehovan todistajien eskatologia
Raamatuntulkinta
Vartiotorniseura
Hallintoelin
Kuri seurakunnissa
Jehovan todistajien tavat
Suhtautuminen vereen
Kritiikki
Betel-koti
Vanhimmisto
Kokoukset ja konventit
Julistaminen ovelta ovelle

Henkilöitä
Charles Taze Russell
Joseph Franklin Rutherford
Nathan Homer Knorr
Frederick William Franz
Milton G. Henschel
Don A. Adams

Kirjoja
Jehovan todistajien julkaisutoiminta
Uuden maailman käännös

Lehtiä
Vartiotorni
Herätkää!
Kristityn elämä ja palvelus – Työkirja

Muut
Valtakunnansali
Luettelo oppimuutoksista
Raamatuntutkijat
Jehovan todistajat Suomessa
Syytteet lasten hyväksikäytöstä
Jehovan todistajista eriytyneet liikkeet

 n  k  m 

Jehovan todistajia on syytetty heidän yhteisössään tapahtuvan lasten seksuaalisen hyväksikäytön peittelystä. Jehovan todistajien yhteisö joutui tarkastelun kohteeksi 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, sattumalta samaan aikaan kun katolista kirkkoa syytettiin järjestelmällisestä hyväksikäytön peittelystä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2001 helmikuussa Christianity Today kirjoitti artikkelin jossa väitettiin, että Jehovan todistajien sisäinen toimintatapa teki liikkeen jäsenille vaikeaksi ilmoittaa viranomaisille seksuaalisesta hyväksikäytöstä eikä noudattanut lakia koskien ilmoitusvelvollisuutta. Pian sen jälkeen, vuonna 2002, Erica Rodriguez nosti kanteen Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa oikeusistuimessa [1] sen jälkeen kun seurakunnan vanhin oli tuomittu hyväksikäytöstä yhdeksitoista vuodeksi vankilaan. [2] Rodriguez haki kanteessa tuomitulta ja Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuralta määrittelemättömiä vahingonkorvauksia hyväksikäytöstään. Vuonna 2003 Heidi Meyer väitti, että hänen avunpyyntönsä hyväksikäyttöasiassa sivuutettiin ja häntä kehotettiin vaikenemaan asiasta.[3]

Vastaukseksi Jehovan todistajat esittivät vastustavansa kaikkia lasten hyväksikäytön muotoja. He rohkaisevat vanhempia – etenkin isiä – ottamaan aktiivisen roolin lapsiensa opastamiseksi ja suojaamiseksi lasten hyväksikäyttäjiltä. Jehovan todistajat vahvistavat, että paikallisseurakunnan vanhimpien odotetaan tutkivan kaikki hyväksikäyttösyytökset. Jehovan todistajat kertovat, että jos hyväksikäytön voidaan heidän tutkimusmenetelmillään todistaa tapahtuneen (mikä vaatii tapahtumalle kaksi todistajaa kuten he tulkitsevat 5. Mooseksen kirjan 19:15 ja Matteuksen 18:15-17 edellyttävän, tai vapaaehtoisen tunnustuksen[4][5]) ja jos henkilö ei kadu tekoaan, hänet erotetaan seurakunnasta.[6] Jotkut kritisoivat näitä vaatimuksia, sillä lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle ei yleensä ole silminnäkijöitä. Jos lapsi itse tulee puhumaan seurakunnan vanhimmille, häntä pidetään vain yhtenä tapauksen todistajana.lähde? Koska kahta todistajaa ei ole, vanhimmat eivät voi viedä asiaa eteenpäin.[4][5] Jos kaksi todistajaa todistavat syytettyä vastaan eri tilanteissa samantyyppisestä rikoksesta, todistus voidaan kuitenkin hyväksyä. Kriitikot myös väittävät, että Jehovan todistajien tulkintaa 1. Korinttilaiskirjeen 6. luvusta, jossa paheksutaan uskovien keskinäistä oikeudenkäyntiä maallisissa oikeusistuimissa, on sovellettu hyväksikäytön uhreja vastaan tilanteissa, joissa vanhimmisto on tutkimuksissaan todennut syytetyn syyttömäksi ja uhri haluaisi viedä asian viranomaisille.lähde?

Jehovan todistajat puolustautuvat esittämällä, että he noudattavat kaikkia lakiin pohjautuvia vaatimuksia, jotka koskevat hyväksikäyttötapauksista ilmoittamista viranomaisille ja että he rankaisevat ja erottavat lasten hyväksikäyttöön syyllistyneet seurakunnasta. Vartiotornissa 1.1.1997 sanotaan, että hyväksikäyttäjäksi tiedettyä ei nimitettäisi seurakunnassa vastuuasemaan.[7] Herätkään päätoimittajan avustajana joidenkin artikkelien kirjoittamisessa auttamisessa työskennellyt Barbara Anderson kertoo kuitenkin, että pian tuon Vartiotornin kirjoituksen jälkeen seurakuntien vanhimmistoille lähetettiin kirje, jossa "hyväksikäyttäjäksi tiedetty" määritellään siten, että seurakunta ja yhteisö tietävät henkilön hyväksikäyttäjäksi. Andersonin tulkinnan mukaan ongelmaksi jää tällöin, että seurakunnan sisällä yksityisesti käsitelty hyväksikäyttötapaus jää määritelmän ulkopuolelle.[8]Jehovan todistajat myös sanovat, että menettelytapoja on pikkuhiljaa parannettu.[9] Jehovan todistajat kiistävät että heidän menettelytapansa suosisivat tai edistäisivät pedifiilien toimintaa.

NBC News -uutiskanava [10] kertoi marraskuussa 2007 saamiinsa oikeudenkäyntimateriaaleihin perustaen, että Jehovan todistajien järjestöllä on ollut käytäntönä raportoida hyväksikäyttötapauksista anomyymisti viranomaisille mikäli laki on raportoimista edellyttänyt.

Silent Lambs ja William H. Bowen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 perustetun Silent Lambs-järjestön tarkoituksena on tarjota ääni Jehovan todistajien liikkeessä seksuaalisesti hyväksikäytetyille.[11] Yksi perustajajäsenistä on entinen amerikkalainen seurakunnanvanhin William H. Bowen, joka esiintyi NBC:n Dateline-dokumentissa. Silent Lambs:ia on kuitenkin kritisoitu, sillä se saa osan tuestaan Jehovan Todistajia vastustavilta järjestöiltä.[12]

Barbara Anderson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbara Anderson (s. 1940) on entinen Jehovan todistaja, joka työskenteli Jehovan todistajien maailmankeskuksessa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Hallintoelimen kirjoitusosaston avustajana hän teki tutkimustyötä useita Jehovan todistajien julkaisemassa kirjallisuudessa olevia artikkeleita varten ja myös kirjoitti muutamia Herätkää! -lehdessä julkaistuja kirjoituksia 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa.[13]

Anderson väittää perehtyneensä työssään myös siihen, kuinka hyväksikäyttötapauksia hoidetaan seurakunnissa. Hän kertoo artikkelissa Barbara Andersonin löytöjä - Entinen Jehovan todistaja, joka oli petoksen silminnäkijä, että yritti saada muutoksia aikaan menettelytavoissa, jotka mahdollistivat hyväksikäytön jatkumisen seurakunnissa. Hänet erotettiin seurakunnasta toukokuussa 2002 noin puolitoista viikkoa ennen kuin NBC-televisioyhtiö lähetti Dateline-ohjelman, jossa Jehovan todistajien yhteisön hyväksikäyttöongelmaa käsiteltiin.[14]

Barbara Anderson julkaisi elokuussa 2007 CD-levyn "Secrets of Pedophilia in an American Religion, Jehovah's Witnesses in Crisis", joka sisältää 5000 sivua oikeuden pöytäkirjoja ja dokumentteja 12 oikeusjutusta, joissa Jehovan todistajien järjestö on ollut vastaajana vuodesta 1999 alkaen.[15] Dokumenttien ei ole kuitenkaan osoitettu todistavan Jehovan Todistajien yrityksistä peitellä hyväksikäyttötapauksia.

Syytteiden käsittely mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 Britannian yleisradioyhtiö BBC televisioi dokumentin Suffer the little children, jossa Jehovan todistajien järjestöä syytettiin lasten hyväksikäyttötapausten peittelystä ja salaamisesta seurakunnissa. Dokumentissa esitettiin muun muassa, että Jehovan todistajien New Yorkin maailmankeskuksessa säilytetään salaista tietokantaa, jossa on yli 20 000 :n lasten hyväksikäytöstä epäillyn tai siihen syyllistyneen Jehovan todistajan nimet. Lyhyesti haastateltu Jehovan todistajien hallintoelimen edustaja Theodore Jaracz ei dokumentissa ota kantaa tietokannan olemassaoloon.

Muita aiheesta televisioituja dokumentteja:

Yleisradion Yle TV2:n Silminnäkijä-ohjelma esitti BBC:n Panorama -dokumentin nimellä Kärsi pieni lapsi. Lisäksi ohjelmassa haastateltiin Jehovan todistajien Suomen tiedottaja Veikko Leinosta, jonka mielestä ongelmaa on liioiteltu. Veikko Leinonen myös kiisti, että Suomesta lähetettäisiin lasten hyväksikäytöstä epäiltyjen tai siihen syyllistyneiden tietoja Yhdysvaltoihin Jehovan todistajien päätoimistoon.

Jehovan todistajien Vartiotorni-lehdessä puolustaudutaan: Useissa maissa media on väittänyt, että todistajat ovat kieltäytyneet antamasta lapsilleen lääkärinhoitoa ja myös tieten tahtoen katsoneet läpi sormien uskonveljiensä vakavia syntejä. - - Vilpittömät ihmiset, jotka tuntevat meidät, tajuavat kuitenkin nämä syytökset vääriksi. [16]

Jehovan todistajat ovat erottaneet seurakunnistaan henkilöitä, jotka ovat kertoneet mediassa näkemyksiään lasten hyväksikäyttöongelmasta Jehovan todistajien yhteisössä.lähde? Tunnettuja asian takia erotettuja Jehovan todistajia ovat NBC:n Dateline-ohjelmassa esiintyneet entinen amerikkalainen seurakunnanvanhin William H. Bowen ja hallintoelintä Brooklynissa tapausten selvittelyssä avustanut Barbara Anderson.[17]lähde tarkemmin?

Viimeaikaisia oikeustoimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silent Lambs -järjestö julkaisi 9. toukokuuta 2007 lehdistötiedotteen ja järjesti lehdistötilaisuuden, jossa kerrottiin, että Jehovan todistajien järjestö on alkuvuonna 2007 sovitellut useita sitä vastaan Yhdysvalloissa nostettuja oikeusjuttuja, jotka liittyivät lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön seurakunnissa. Sopimukset tehtiin ennen juttujen varsinaisten oikeuskäsittelyjen alkamista, joten jutut eivät edenneet oikeuden käsittelyyn. Kaikkiaan 16 kantajan mukaan he joko joutuivat seurakuntien vanhimpien hyväksikäyttämiksi tai seurakunnassa vastuuasemissa olevat eivät toimineet kun hyväksikäyttöä epäiltiin. Uutisessa lainatun Silent Lambs -järjestön edustajan mukaan Jehovan todistajien järjestö maksoi kantajille korvauksia, jotka ovat mahdollisesti suurimmat järjestön historiassa. [18] Laajasti uutisoidun uutisen mukaan Jehovan todistajien edustajat kertovat, että Jehovan todistajat ovat tyytyväisiä siihen, että sopimuksiin päädyttiin ja että se on parasta kaikkien osapuolten kannalta. Jehovan Todistajien edustajat myös pahoittelivat tapahtuneita ja kertoivat olevansa vilpittömästi pahoillaan uhrien puolesta.[19] [20][21]

Jehovan todistajien järjestön tiedotusosasto julkaisi internet-sivuillaan marraskuussa 2007 vastineen [22] NBC News -uutiskanavan uutiseen [23] koskien järjestön menettelytapoja tapausten yhteydessä. Jehovan todistajat ilmaisevat tiedotteessaan, että he vastustavat ehdottomasti hyväksikäyttöä ja että on uhrien kannalta hyvä, että tapaukset saatiin sovittua.

Kalifornia, Napan piirikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 oikeuden kuulemiseen edennyt tapaus koski seurakunnanvanhinta, joka vuonna 1994 tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen useiden lasten hyväksikäyttämisestä 1970- ja 1980-luvulla. Kantajien mukaan vanhimmat ja järjestön toimintatavoista päättävät olivat piittaamattomia vanhimman tekojen valvomisessa ja piilottivat tekoja yli 20 vuoden ajan antaen vanhimman säilyttää vastuuasemansa seurakunnassa.[24] [25] [26]

Lokakuussa 2006 meneillään olevassa oikeudenkäynnissä Jehovan todistajien järjestö tuomittiin luovuttamaan oikeudelle seurakunnallisen oikeuskomitean pöytäkirjat ja muut hyväksikäyttöä koskevat tallenteet.[27] Järjestö on tähän asti usein voinut välttyä luovuttamasta seurakunnallisia asiakirjoja ja muita tallenteita oikeudelle rippisalaisuuteen vedoten.lähde? Kalifornialaiset oikeusistuimet ovat järjestön vetoomuksista huolimatta kuitenkin todenneet, ettei rippisalaisuus päde Jehovan todistajien tapauksessa, sillä seurakunnanvanhimmat ovat joka tapauksessa velvollisia kertomaan luottamuksellisista keskusteluista New Yorkin Brooklynissä sijaitsevaan Jehovan todistajien maailmankeskukseen.

Järjestön puolustusasianajaja yritti kesäkuussa 2006 jättämällään noin 40-sivuisella vetoomuksella saada vetoomustuomioistuimen hylkäämään juttujen käsittelyn. Noin viikko sen jälkeen, 6.7.2006, kalifornialainen vetoomustuomioistuin hylkäsi vetoomuksen.[28]lähde tarkemmin? Aikaisemmin New Yorkiin rekisteröity järjestö oli vedonnut siihen, ettei sitä ei-kalifornialaisena organisaationa voitaisi haastaa kalifornialaisessa oikeusistuimessa.lähde? Oikeus hylkäsi myös tuon vetoomuksen osoittaen, että järjestö on riittävästi edustettuna Kaliforniassa voidakseen tulla haastetuksi siellä oikeuteen.lähde?

New Hampshire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 perheenisä tuomittiin 56 vuodeksi vankeuteen tyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänen tyttärensä haastoivat tämän jälkeen siviilikanteella paikallisseurakunnan, Jehovan todistajien järjestön sekä isänsä oikeudenkäyntiin.[29] Oikeudenkäynti New Hampshiressa päättyi heinäkuussa 2005, jolloin kanteet hylättiin. Oikeuden mielestä paikallisseurakuntaa ei voinut haastaa siitä, että seurakunnan vanhimmat olivat jättäneet kertomatta viranomaisille hyväksikäytöstä, vaikkakin tyttöjen äiti oli asiasta raportoinut seurakunnan vanhimmille useita kertoja. Lain mukaan New Hampshiressa jokaisen täytyy kertoa epäillystä hyväksikäytöstä viranomaisille. Tästä poikkeuksena uskonnollisten johtajien kuten seurakunnan vanhimpien ei pidä raportoida viranomaisille silloin, kun heidän saamaansa tietoa koskee rippisalaisuus.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anderson, Rick: Skeletons in the closet seattleweekly.com. 24.4.2002. Seattle Weekly Media. (englanniksi)
  2. https://archive.is/20120524114613/www.rickross.com/reference/jw/jw67.html
  3. Cosgrove-Mather, Bootie: Another Church Sex Scandal cbsnews.com. 29.4.2003. CBS News. (englanniksi)
  4. a b The Watchtower November 1, 1995, s. 28-29.
  5. a b Shepherd the Flock of God, s. 72. Brooklyn, New York: Watchtower Bible and Tract Society of New York, Inc., 2010. (englanniksi)
  6. Jehovan todistajien tiedotustoimisto
  7. The Watchtower January 1, 1997.
  8. http://www.veljesseura.org/?q=node/23
  9. Authorized Site of the Office of Public Information of Jehovah's Witnesses
  10. NBC News Investigative Unit: New evidence in Jehovah's Witness allegations 21.11.2007. NBC News. Viitattu 25.11.2007.
  11. SilentLambs
  12. News Beyond Seas
  13. http://www.jehovahs-witness.com/6/98403/1.ashx
  14. http://www.veljesseura.org/?q=node/26
  15. Watchtower Documents LLC: Watchtower Documents LLC Watchtower Documents LLC. Viitattu 16.8.2007.
  16. Vartiotorni 1.9, 2004 s.16
  17. http://www.veljesseura.org/?q=node/23
  18. SilentLambs: Newsletter 9.5.2007. SilentLambs. Viitattu 12.5.2007.
  19. Rose French, Associated Press: Jehovah's Witnesses Settle Abuse Cases 11.5.2007. NewsChannel 5. Viitattu 16.8.2007.
  20. Rose French, Associated Press: Jehovah's Witnesses Settle Abuse Cases 10.5.2007. Washington Post. Viitattu 12.5.2007.
  21. Rose French, Associated Press: Jehovah's Witnesses Settle Abuse Cases 11.5.2007. Guardian Unlimited. Viitattu 12.5.2007.
  22. Jehovah's Witnesses Office of Public Information: Jehovah’s Witnesses care for victims of child abuse 21.11.2007. JW-media.org. Viitattu 25.11.2007.
  23. NBC News Investigative Unit: New evidence in Jehovah's Witness allegations 21.11.2007. NBC News. Viitattu 25.11.2007.
  24. https://archive.is/20120524114621/www.rickross.com/reference/jw/jw205.html
  25. http://www.religionnewsblog.com/3881/woman-speaks-about-abuse-at-jehovah-witness-lawsuit-meeting
  26. http://www.metroactive.com/papers/sonoma/04.06.05/jehovahs-0514.html
  27. http://www.jehovahs-witness.com/8/122529/1.ashx
  28. http://www.jehovahs-witness.com/8/116570/1.ashx
  29. http://www.christianitytoday.com/ct/2001/december3/17.23.html
  30. http://www.concordmonitor.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/20050716/REPOSITORY/507160317/1013/NEWS03

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]